Kirsin kirjanurkka: vanhan kirjan päivä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhan kirjan päivä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kjell Westö: Lang ja vanhan kirjan päivä kirjablogeissa

Kirjabloggaajien someyhteisössä viriteltiin alkuvuodesta tempausta kirjan valitettavan lyhyen elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi. Päätimme lukea ja blogata vanhasta kirjasta Mikael Agricolan kunniaksi eli tänään. ’Vanha kirja’ määriteltiin hyvin väljästi. Mieluiten kirja saisi olla sellainen, jota ei enää saa kirjakaupasta, ei edes alennusmyynnistä. Kuitenkaan juttua ei suljeta pois tempauksesta, vaikka jonkin kirjakaupan alelaarista kirjan vielä joku löytäisikin.

Päätin osallistua tempaukseen, koska lukea piti vain yksi kirja sitä varten. Olen nimittäin huomannut, että pitemmät haasteet jäävät minulta valitettavan helposti kesken. Luettavaa tulvii maailmaan sellaisella vauhdilla, että en malta pysytellä missään lukusuunnitelmissa vaan haluan vapaasti ajelehtia virran mukana. Välillä tosin taidan juuttua akanvirtaan, mutta ei se haittaa.

Osallistumispäätöstä tehdessäni päätin myös, että valitsemani vanhan kirjan on jo oltava hyllyssäni. Siellä nimittäin lymyilee kokonainen armeija lukemattomia helmiä. Halusin myös, että valintani kohde olisi kotimainen teos. Agricolan kunniaksi palkitaan tänään kääntäjiä, joten valintani on senkin puolesta onnistunut. Kjell Westön Lang on nimittäin kotimainen käännösromaani vuodelta 2002.

Westö on ollut suosikkejani pitkään. Tykästyin aikoinani hänen läpimurtoromaaniinsa Leijat Helsingin yllä, vaikka en tainnut siitä vielä silloin kovin paljoa irti saadakaan. Olen keräillyt hänen kirjojaan sen jälkeen hyllyyni, vaikka seuraava lukemani olikin Missä kuljimme kerran. Se olikin sitten rakkautta ensi lukemalta.

Juuri Langin luettuani Westön keväinen kirjakiertue hipaisi sen verran läheltä, että päätin ’uhrata’ arki-illan kirjailijaa kuuntelemalla. Kun vielä sain yhdistettyä tilaisuuteen hyvän ystävän tapaamisen (kiitos vain seurasta, Tuulia!), oli päätös kaikin puolin onnistunut. Olen ollut Westöä kuuntelemassa aiemminkin, joten tiesin odottaa antoisaa iltaa. Westö on miellyttävä puhuja ja esiintyjä. Viimeksi kuulin häntä kotikaupunkini kirjaston isossa salissa, joka oli ääriään myöten täynnä. Työkaupunkini pääkirjaston iso sali täyttyi myös, ennätysmäisesti jopa. Koska minulla on jo kirjailijan signeeraus Älä käy yöhön yksin -romaanissa, otin nyt mukaani Missä kuljimme kerran. Kangastus 38 kun on lainassa jossakin. Aina menen yhtä lukkoon noissa tilanteissa! Pitäisi osata sanoa jotain fiksua ja kivaa, mutta suusta ei tule yhtikäs mitään, korkeintaan surkeasti pihisty ’kiitos’.

Kjell Westö lukee kirjaansa lohjalaisille.

Westö kertoi tuotantonsa jakautuvan karkeasti kahtia. Toinen puoli on historiallisia romaaneja, jotka sijoittuvat vuosisadan alusta toiseen maailmansotaan, toinen puoli taas ajoittuu maailmansodasta suurin piirtein nykypäiviin. Ainoa poikkeus romaanituotannosta tästä säännöstä on Lang, joka on aikalaisromaani. Kirjailija muuten paljasti, että seuraavaksi olisi tulossa myös aikalaistarina. Mielenkiinnolla odotan!

Lang on määritelty dekkarimaiseksi psykologiseksi trilleriksi, jossa in noirin vaikutteita. Ei määritelmä pieleen pahasti menekään. Jostain senkaltaisesta on kyse. Kirjan minäkertoja on mieskirjailija, joka on julkaissut muutaman lähihistoriaan sijoittuvan romaanin. Hänen hyvä nuoruudenystävänsä Lang on myös aloittanut kirjailijana mutta siirtynyt sitten televisioon ja on parhaimmillaan ollut suositun talk show’n juontaja, julkkis ainakin Helsingin mittakaavassa. Romaani alkaa kohtauksella, jossa kertojan puhelin soi keskellä yötä. Lang pyytää kertojaa avukseen. On haudattava ruumis.

Tämän jälkeen palataankin ajassa taaksepäin. Kertoja vihjailee nykyhetkestä, jossa Lang on suorittamassa rangaistustaan vankilassa. Kertojan tehtävä on selvittää lukijalle ja muulle yleisölle, mitä tapahtui ja miksi. Kuvioissa on ollut kohtalokas nainen, Sarita, johon Lang on hullaantunut täysin. Suhde osoittautuu kuitenkin varsin vaaralliseksi, vaikka Lang ei ole merkkejä huomannutkaan – tai halunnut niitä huomata. Lopussa ympyrä sulkeutuu ja palataan alkutilanteeseen. Arvoitus on ratkaistu, eli tiedämme, mitä tapahtui ja miksi.

Lang ei ole parhaita Westön teoksia, ei lähelläkään. On oikein hyvä, että en sitä aikanaan hankittuani heti lukenut, sillä olisi voinut koko kirjailijan tuotanto ruveta tökkimään. Mielenkiintoinen kokeilu se kuitenkin on, ja siinä ovat nähtävissä monet Westön kirjoissa esiintyvät teemat ja aihelmat. Kangastuksessakin on trillerijuoni, mutta se on jo aivan toisentasoinen kuin Langissa. Kirjailija kertoi pelkäävänsä, että huomaisi jonakin päivänä kirjoittamisessa kehittymisensä pysähtyneen. Vielä ei ole moisesta huolta, ei ainakaan, jos vertaa vuonna 2002 ilmestynyttä Langia kolmeen uusimpaan teokseen.

Kjell Westö: Lang (Lang)

Otava 2002. Suom. Katriina Savolainen. 254 s.