Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi

Tuoreimmassa Parnassossa (4/2017) kirjailija Jari Järvelä avautuu perusteellisesti otsikkonaan Miten minusta tuli trilleristi? ja paljastaa, että oli jo lyömässä tosissaan pensselit santaan, kun CrimeTime-osuuskuntakustantamosta otettiin yhteyttä ja pyydettiin kokeilemaan dekkarin kirjoittamista.  Loppu onkin suomalaista dekkarihistoriaa, sillä jo puhelun aikana kirjailijan mieli alkoi punoa juonta sittemmin ilmestyneeseen esikoisdekkariin Tyttö ja pommi. Samainen teos palkittiin Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla ja sai vielä kaksi jatko-osaakin (Tyttö ja rotta, Tyttö ja seinä). Idea ei ihan kantanut trilogian viimeiseen osaan asti, mutta antoi aihetta odottaa tekijältä lisää oivallisia dekkareita.

Pari viikkoa sitten ilmestynyt Järvelän neljäs trilleri Se ken tulee viimeiseksi palkitsee odotuksen vallan upeasti!

”Jari Järvelän romaani Se ken tulee viimeiseksi on hykerryttävä yhdistelmä Agatha Christien dekkaria Eikä yksikään pelastunutja James Dickeyn Syvää jokea.”

Näin luonnehtii kustantaja teosta verkkosivuillaan ja kirjan takakannessa, eikä ole lainkaan väärässä. Lisäksi mukana on vielä ainakin mitallinen Idän pikajunaa ja reilu hyppysellinen Nälkäpelin kaltaista selviytymiskamppailua. Selvistä vaikutteista ja viittauksista huolimatta kyse ei ole mistään plagiaatista, kaukana siitä! Esikuvia toki on, mutta niitä käytetään raikkaasti ja arvostaen oman tarinan pohjamateriaalina.

Se ken tulee viimeiseksi (SKTV) on virkistävän erilainen trilleri monella tapaa. Parnasson artikkelissa Järvelä kertoo omiksi vahvuuksikseen trilleristinä elävän kielen ja keskivertoa rikkaamman henkilökuvauksen.  Järvelä on oikeassa. SKTV on jo lähtöasetelmaltaan kunnianhimoinen ainakin, mitä henkilökuvaukseen tulee. Keskiössä on peräti kymmenen henkilön joukko. Vaikka ryhmä alkaa nopeasti harveta, on siinä silti tekemistä. Järvelän kymmenikkö on monin verroin Christien sakkia moniulotteisempi. Itse lisäisin Järvelän vahvuuksiin vielä oivallisen miljöökuvauksen sekä trilleristille elintärkeän tihentämisen taidon.

Taannoisessa Dekkarifestivaalissa Järvelä kertoi kirjansa synnystä. Ajatus Korsikan halki vievälle Euroopan vaativimmalle vaellusreitille GR20:lle sijoitetusta trilleristä alkoi muhia vähitellen pohjanaan kirjailijan ja tämän pojan omat vaelluskokemukset muutaman vuoden takaa. Lähes olemattomasta vaelluskokemuksesta ja puutteellisista varusteista huolimatta kaksikko selvitti pahamaineisen reitin, mutta kokemus oli niin mieleenpainuva, että monet yksityiskohdat matkan varrelta ovat syöpyneet lähtemättömästi kirjailijan mieleen. Paahtava kuumuus, jäätävät yöt, hengenvaarallinen maasto ja vihamieliset paikalliset vendettoineen maustavat tunnelmaa myös kirjassa. Myös monet vaellustovereista ovat olleet kirjan värikkään henkilökaartin elävinä esikuvina.

Kammottavalta GR20-reitti tosiaan SKTV:ssa vaikuttaa! Kirjan luettuani en mistään hinnasta suostuisi edes harkitsemaan kyseistä urotekoa, ja koko Korsika alkaa tuntua riskimatkakohteelta. Mutta SKTV:n kymmeniköllä ei olekaan mitään menetettävää.

Suomalainen julkkismiljardööri herra Pohjoinen, jonka brändiin kuuluu tarina itsensä voittamisesta kyseisellä reitillä ja sen jälkeen omaisuuden kokoamisesta siellä opitun nojalla, on järjestänyt ennenkuulumattoman kilpailun. Reitin tietyin ehdoin suorittavat saavat maalissa jaettavakseen miljoona euroa. Mitä harvempi siis pääsee perille, sitä suurempi on kunkin potti.

Lähtöasetelma on siten jo itsessään monin tavoin uhkaava. Lukija saa nopeasti selville, että kilpailuun on valikoitunut henkilöitä, jotka ovat kukin tavallaan oman elämänsä antisankareita. Rahalla olisi totisesti käyttöä jokaisella. Motiivi on siis kaikilla vahva, kun matka on alussa. Tunnelma alkaa sähköistyä, kun ryhmästä alkaa pudota ja jopa kuolla jäseniä nopeaan tahtiin. Kuolleita ei kuitenkaan ole aikaa jäädä suremaan, vaan matkaa on jatkettava. Pian käy ilmeiseksi, että kuolemat eivät ole luonnollisia. Kuka harventaa joukkoa? Kenen rahantarve on niin suuri, että on valmis häikäilemättä tappamaan vaellustovereitaan oman osuutensa kasvattamiseksi? Mitä oikein on kaiken takana? Kuka selviytyy maaliin vai selviytyykö kukaan? Mainio suljetun huoneen arvoitus avoimen taivaan alla!

Järvelä kertoi Dekkarifestivaalissa, ettei hänkään tiennyt loppuratkaisua kirjoittamista aloittaessaan. Se siis oli tavallaan yllätys kirjailijallekin, joten eipä ihme, että lukija tuntee olevansa melkoisessa pyörityksessä mukana. Oivallista jännitystä!

Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi
Tammi 2017. 270 s.

Arvostelukappale.

Kannen on suunnitellut Markko Taina. Etukansi on ehkä turhankin tavanomainen, mutta ihastuin ikihyväksi takakanteen. Korsikan saareen on merkitty kohokuviona GR20-vaellusreitti. Hieno yksityiskohta!

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

Loppuhuipennuksen mittaan oli henki kurkussa ainakin tällä lukijalla moneen otteeseen! Lisäksi kirja päättyy niin koukuttavasti, että lukijat kiljunevat jo kuorossa lisää. Onneksi eivät turhaan! Minäkin haluan tietää, miten Metrolle lopulta käy.

Näin olen kirjoittanut luettuani loppuun Jari Järvelän Metro-trilogian kakkososan Tyttö ja rotta. Nyt luettuani päätösosan Tyttö ja seinä tiedän, miten Metron lopulta käy, mutta valitettavasti innostukseni on vajentunut ainakin kolmanneksen aiemmasta. Kärjistäen voisin jopa sanoa, että trilogian päätösosa oli pettymys. Olen siitä todella harmissani.

Trilogian nyt ollessa valmis näyttäytyy armottomana, että alun perin oli tarkoitus kirjoittaa vain yksi kirja Metrosta. Aloitusosa Tyttö ja pommi on räjähtävä pakkaus hallittuine rakenteineen ja koherentteine juonineen. Ajatus tarinan venyttämisestä trilogiaksi on todennäköisesti syntynyt vasta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Toiseen osaan on vielä löytynyt mukavasti paukkuja, mutta jostain syystä tästä päätösosasta paistaa läpi, että tekijän ajatukset ovat jo toisissa töissä. Tämä piti kuitenkin kirjoittaa, koska oli tullut luvattua. Harmi.

On kulunut vain viikko edellisen osan tapahtumista. Metro parantelee vammojaan eksentrisen äitinsä asunnolla ja koettaa samalla pysytellä vihollistensa tutkan alapuolella. Venäläistaustainen miljoonikko Putikov ei aio luovuttaa, vaan on lähettänyt torpedonsa Metron kintereille. Ensimmäiset tiukat paikat koetaankin, kun Metro koettaa karistaa murhanhimoiset varjot kintereiltään.

Jos Metron äiti on omintakeinen, vielä oudompi on hänen entinen miesystävänsä Voltti, Kotkan ja Kouvolan välimaastossa asusteleva monialayrittäjä. Viimeksi mies on koettanut rikastua savustamalla siankorvia koiranherkuksi. Nurkkiin on kertynyt monenlaista, muun muassa konkurssiin ajautuneen hautaustoimiston jäämistöä mallihautakivineen ja ruumisautoineen. Nyt mies kuluttaa aikaansa rakentelemalla tilalleen kauhuelämyspuistoa ja kirjoittelemalla nettiin yrittäjähenkeä kipunoivia kommentteja.

Metro siis hakee turvaa Voltin suojista, koska tämä elelee itsekin yhteiskunnan reuna-alueella eikä ole kovinkaan sovinnainen. Opeteltuaan mitenkuten ajamaan autoa Metro alkaa tehdä tunnustelukeikkoja Kotkaan ja Kouvolaan vanhalla ruumisautolla. Näistä kohtauksista irtoaa paitsi henkeä salpaavia toimintakohtauksia myös makaaberia huumoria, jota en ole aikaisemmista osista huomannut.

Tallessa on Järvelän kyky kirjoittaa hiuksia nostattavia toimintakohtauksia, joissa Metro kumppaneineen joutuu vertaansa vailla oleviin kiipeleihin. Valitettavasti muu jännite onkin sitten tiessään. Varsinaista uutta Tyttö ja seinä ei enää lukijalle tarjoa. Juoni on suoraa jatkoa edelliselle osalle, eli Putikovin joukot jahtaavat Metroa, joka taas hautoo heille ja heidän kanssaan sopivasti liittoutuneelle vanhalle viholliselle vartija Hiililuomalle kauheaa kostoa. Tämä kissa-hiiri-leikki jatkuu pitkitettynä kohti loppuhuipennusta, joka on vähällä muodostua antikliimaksiksi.

Välillä tosin maalataan yksi yhteiskunnallisen viestin sisältävä seinän peittävä graffititeoskin, mutta muuten kaikki tästä kapinallisesta taiteenlajista on jo kerrottu aikaisemmissa kirjoissa, eikä se enää ole kiinnostavaa. Kiinnostus on jotenkin kadonnut kirjoittajaltakin, kuten jo ylempänä totesin.

Metro henkilönäkin tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Parikymppinen nainen ei enää oikein tunnu uskottavalta roolissaan. Kostaa pitää ja mahdollisimman raa’asti. Vastapainoksi listimilleen vihollisille Metro huolehtii, että takin hihalle eksynyt muurahainen pääsee turvallisesti takaisin polulleen…

Hyvä, että Metro-trilogia nyt on valmis. Kirjailijakin huokaissee helpotuksesta?

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
Tammi 2016. Äänikirjan lukija Outi Vuoriranta, kesto 6 h 35 min.
Painetussa kirjassa 262 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.

Metro-sarja:

Tyttö ja pommi
Tyttö ja rotta
Tyttö ja seinä

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Innostuin valtavasti Jari Järvelän esikoisdekkarista Tyttö ja pommi (CrimeTime, 2014). Romaani on vauhdikas, jännittävä ja raikkaan erilainen dekkari, joka koukutti tosissaan kokeneenkin lukijansa. Sen lisäksi se avasi lopullisesti kaupunkimaiseman aivan toisella tavalla. Nykyään katson graffiteja, niin laillisia kuin laittomiakin, aivan toisin silmin. Kirja loppuu siihen malliin, että ajattelin tarinan päättyvän tähän.

Tyttö ja pommi osoittautui kuitenkin menestykseksi ja pokkasi ansaitusti Suomen dekkariseuran kunniamaininnan parhaasta esikoisdekkarista vuonna 2014. En tiedä, oliko Järvelällä on alun perin mielessään jatkoa Metron tarinalle, mutta syksyn 2014 Helsingin kirjamessuilla hän kertoi jatko-osan olevan tekeillä. Nyt on tiedossa, että tarina on saamassa trilogian muodon.

Trilogian keskimmäinen osa Tyttö ja rotta on lähes edeltäjänsä veroinen lukukokemus. Metro on uusien ystäviensä kanssa joutunut pakenemaan Tšernobylin alueelta Berliiniin, jossa kaverukset lyöttäytyvät Kielletty-nimisen epämääräisen tyypin seuraan. Kielletty asuu osittain puretussa kerrostalossa ja vetää uhkarohkeita graffiti-iskuja, joista sitten muokkaa vetäviä videoita Youtubeen. Elämä on vaarallista ja rankkaa, mutta pääosin tyydyttävää Metrosta, joka on päättänyt olla koskaan palaamatta Kotkaan ja unohtamatta Rustia.

Kielletyn kämpässä on kuitenkin jotain poikkeuksellista vaarallisen sijainnin lisäksi. Sen yhden seinän peittää tunnetun graffititaitelija Banksyn maalaama harvinainen muraali, joka kuvaa luistelevaa tyttörottaa. Tästä kuvasta Kielletty on keksinyt iskuryhmälleen nimenkin, Ice Rats. Koska kuvan maalanneesta Banksysta on tullut upporikas ja hänen töistään kiivaasti haluttuja, seuraa muraalista arvaamattomia ongelmia. Joku on saanut tietää sen olemassa olosta ja haluaa sen itselleen hinnalla millä hyvänsä - edes muutaman hupparinuoren hengellä ei ole siinä tuoksinassa väliä.

Metroa vetää Berliinissä puoleensa muukin kuin elävä graffitiyhteisö. Siellä asuu hänen isänsä. Metro ei ole nähnyt isäänsä kymmeneen vuoteen, eikä mies tunnista viereisessä kahvilapöydässä istuvaa tytärtään. Isällä on kuitenkin Metrolle yllätys, kun he lopulta ihan oikeasti tapaavat.

Hiuksia nostattavat juonenkäänteet Berliinissä johtavat siihen, että Metron on kaikesta huolimatta palattava kotikaupunkiinsa. Venäläinen miljonääriliikemies Putikov ei osaa aavistaakaan, millaiseen soppaan on lusikkansa kastanut tehdessään arveluttavia taidehankintojaan kotkalaiseen uudiskartanoonsa. Vartioiduinkaan kiinteistö ei ole turvassa Metron ja Vorkutan kostolta. Jos meno Berliinissä oli hyytävää, nousevat kierrokset Kotkassa aivan uusiin lukemiin. Loppuhuipennuksen mittaan oli henki kurkussa ainakin tällä lukijalla moneen otteeseen! Lisäksi kirja päättyy niin koukuttavasti, että lukijat kiljunevat jo kuorossa lisää. Onneksi eivät turhaan! Minäkin haluan tietää, miten Metrolle lopulta käy.

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Tammi 2015. 248 s.

Arvostelukappale.

Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Lienee syytä heti alkuun tunnustaa syntinsä. En ole aikaisemmin lukenut ainuttakaan Jari Järvelän teosta, vaikka hänen kaksi romaaniaan on ollut ihan Finlandia-ehdokkaanakin. Jostain syystä niin vain on käynyt. Olen mielessäni tainnut myös sekoittaa Järvelän johonkuhun toiseen suomalaiseen mieskirjailijaan. Mutta en tee sitä enää, ja arvelenpa, että Järvelän tuotannosta tulen muutakin vielä lukemaan. Ainakin vahva kipinä on saatu.

Kipinän sytytti Järvelän uusi aluevaltaus eli dekkari Tyttö ja pommi. Kirjasta alkoi heti sen ilmestyttyä kaikua vain pelkkää ylistystä eri suunnilta, ja kiinnostus nousi nopeaa tahtia. E-kirjamessutarjous Elisa Kirjassa olikin sitten lopullinen koukku. Ostaa pläjäytin kirjan itselleni e-kirjana, vaikka en ko. formaattiin niin kauhean ihastunut olekaan. Syy lienee siinä, että en omista mitään lukulaitetta tai tablettia, vaan luen e-kirjat puhelimeni (isolta) näytöltä, mitä en pidä kovin mukavana menetelmänä. Puhelinkirjaa olen yleensä lukenut vain, jos muuta tapaa ei ole jostain syystä käytettävissä. Kotona sohvannurkassa puhelimen tuijotus ei oikein houkuttele.

Mutta näemmä riittävän hyvä kirja muuttaa tottumukset helposti. Kun olin Tytön ja pommin ladannut, oli pakko hieman kurkata, mistä on kyse. Sitten se olikin menoa.

Jännitteen rakentamisessa Järvelä on tosi taitava. Harva dekkari alkaa yhtä latautuneesti ja suoraan toiminnalla kuin tämä. Syrjäisellä ratapihalla kaksi nuorta, Rust ja Metro, on maalaamassa graffiteja Kotkan sataman tuntumassa tavarajunavaunujen kylkiin. He eivät tiedä, että vaunut ovat ansa, jonka VR ja paikallinen turvallisuusalan yrittäjä Raittila ovat virittäneet heille. Jännitys tihenee nopeasti, kun lukija seuraa tapahtumia vuoroin kahdesta näkökulmasta.

Metro edustaa vartijoille Bakteereja, yhteiskunnan vihollisia, jotka töhrivät yhteistä omaisuutta mistään piittaamatta. Jere Kalliola, tavallistakin tavallisempi perheenisä, on vartiointiliikkeen palveluksessa eli Rotta, joka jahtaa työkseen Bakteereja. Jotenkin Järvelä saa lukijan (ainakin minut) heti asettumaan kapinallisten nuorten puolelle (vaikka oikeasti vastustan kiivaasti töhrimistä!). Seuraa kiihkeän jännittävä ja hurja takaa-ajo, joka päättyy merikeskus Vellamon katolle ja rakennuksen juurelle. Sinne pysähtyy kaikki tyrmistyttäviksi sekunneiksi, mutta tarina vasta alkaa.

Jere Kalliolan keskiluokkainen unelma sortuu kuin korttitalo, kun hän huomaa joutuneensa armottoman kostajan tähtäimeen. Peliä pelataan lopulta pelottavan kovilla panoksilla, eikä säälillä ole sijaa puolin eikä toisin.

Järvelä on siis kirjoittanut todella vetävän tarinan. Lopulta en enää tiennyt, miten toivoin kirjassa käyvän, niin taitavasti Järvelä pyörittelee henkilöitään ja lukijaansa. Loppu on, no, tyrmäävä, ja epilogin loivennus jättää mukavasti asioita auki. Puhkiselittelyyn Järvelä ei sorru. Jännite säilyy loppuun saakka.

Kirja toimi samalla myös mainiona perehdytyksenä graffitien ja katutaiteen maailmaan. Kyse on oikeasti paljon isommasta ja monisyisemmästä asiasta kuin julkisten ja yksityistenkin pintojen töhrimisestä. Tekijät ovat liikkeellä useasta eri syystä. Jotkut selvästikin purkavat omaa ahdistustaan, mutta toisilla on tähtäimessään vaikuttaminen, toisilla taas vaikuttimena ihan aito halu ilmaista itseään taiteen avulla. Kieltämättä laittomuus ja kiinni jäämisen riski lisännevät panoksia jokaisella edellä mainitulla ryhmällä. Myös vastapuolen motiiveja Järvelä raottaa tarinansa avulla.

Jukka Hakasen muraali Salossa Asemakadulla.
Salon perustaja tms. on seppä Lauri
ja Varsinais-Suomen maakuntaeläin on kettu.

Tagit, piissit ja muraalit tulevat tutuiksi. Ilahduin, kun kirjan juuri luettuani huomasin paikallislehdestä uutisen, jonka mukaan kaupunkimme keskustaan erään liikehuoneiston isoon päätyseinään ollaan maalaamassa muraalia (ja tiesin, mikä se on). Työ on tilattu ihan oikealta katutaiteilija Jukka Hakaselta. Hieno näyttäisi tulevan. Katukuvaa tulee tämän lukemisen jälkeen muutenkin tutkailtua ihan eri silmin!

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Crime Time 2014. E-kirja Elisa Kirja.

Ostettu e-kirjana.

Hieno kuvitettu kävelyretki kirjan maisemissa löytyy Hendenvaara-blogista.