tiistai 26. kesäkuuta 2018

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin #dekkaritiistai



Jonkinlainen lukupäähänpinttymäni on ollut, että kaikenlaiset kirjasarjat pitää aina aloittaa alusta ja lukea kiltisti järjestyksessä. Monesti tämä onkin aivan perusteltua, mutta joskus on näemmä ihan kannattavaa tehdä poikkeuksia. Minä poikkesin pinttymästäni aloittaessani rikostarkastaja Karin Adlerista kertovan Ann Rosmanin poliisidekkarisarjan kuudennesta osasta eli tuoreesta suomennoksesta Sukellus syvyyksiin. Hieman hämmentävästi sarjaa on suomennettukin, sillä tämä kuudes osa on samalla neljäs suomennos. Jos ei edes kustantaja Bazar piittaa järjestyksistä, miksi minunkaan pitäisi?

Rikostarkastaja Adlerin toimipiste sijaitsee Ruotsin länsirannikolla lähellä Göteborgia Marstrand-nimisellä saarella. Karin on intohimoinen vesilläliikkuja, ja hän on asunutkin rakkaassa veneessään. Nyt Karinille ja Johanille on tulossa lapsi, ja Karin ehkä joutuu muuttamaan taloon. Ajatus ahdistaa Karinia kovasti, mutta toisaalta raskaus tekee myös tehtävänsä ja alkaa muokata hänen mieltään. Nämä kuviot ovat tarinassa mukana mutta todellakin taustalla, kuten Karinin kollegat Folke ja Robertkin. Koska en ole aiempia osia lukenut, en osaa sanoa, kuinka paljon Rosman on yleensä käyttänyt sivuja poliisien yksityiselämän setvimiseen. Tässä osassa sitä oli ainakin niukanlaisesti, mikä oli oikein hyvä ratkaisu. Ihan tarpeeksi sain tietää henkilöistä näinkin.

Sen sijaan Rosman antaa runsaasti tilaa muulle tarinalle, jossa varsinainen rikosjuoni, jota poliisit selvittävät, on lopulta sekin sivuosassa. Liikkeelle lähdetään tilanteesta, jossa ruotsalaismiehen omistama purjevene on löytynyt ajelehtimasta Skotlannin Orkeneysaarten tuntumasta. Veneen kannella on ollut verta. Britannian poliisi pyytää virka-apua ruotsalaiskollegoilta. Veneen omistaja Bo Stenman eli Bosse asuu Marstrandin tuntumassa pikkusaaren niemenkärjessä yksinään. Bosse on eronnut ja eläköitynyt sukeltaja, joka on aktiiviurallaan tehnyt saturaatiosukelluksia Pohjanmeren öljylautoilla ja eläkkeelle jäätyään käräjöinyt sukeltajakollegoidensa jonkinlaisena edusmiehenä Norjan valtiota vastaan saadakseen korvauksia sukeltamisen aiheuttamista vakavista terveyshaitoista.

Karin, joka ei ole töissä kertonut vielä raskaudestaan, ja Folke, Robertin suureksi katkeruudeksi, lähetetään nopeasti Orkneynsaarille avustamaan paikallispoliisia tutkimuksissa tarkoituksenaan selvittää, mitä Bosse Stenmanille on tapahtunut ja miksi. Karin on haltioissaan tilaisuudesta päästä palaamaan satumaisille saarille, joille hän on vuosia sitten tehnyt purjehdusmatkan. Ainoa iloa varjostava seikka on, että työpariksi mukaan lähtee juuri ärsyttävä, pikkutarkka ja luennointia rakastava tosikko-Folke.

Samalla kun seurataan kadonneen Bo Stenmanin tapauksen tutkintaa, lukijalle kerrotaan myös toista tarinaa. Vuonna 1977 Bo Stenman oli mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena oli sukeltaa vuonna 1916 miinaan ajaneeseen ja uponneeseen sota-alus HMS Hampshiren hylkyyn. Tarinan mukaan hylyssä olisi kulta-aarre, jota sotaministeri lordi Kitchener oli viemässä Murmanskiin Venäjän keisari Nikolai II:lle. Retkikunta koostuu merkillisestä joukosta miehiä. Mukana on muun muassa englantilainen parlamentin jäsen, amerikkalainen miljonääri ja saksalainen sukellusveneasiantuntija. Bo ja hänen kollegansa Douglas ovat joukon varsinaiset sukellusasiantuntijat, sillä he hallitsevat vaarallisen saturaatiosukeltamisen tekniikan ja laitteet.

Bossen ja Douglasin työ on siis oikeasti vaarallista ja vastuu toisista sukeltajista on kova. Retken rahoittajat eivät ymmärrä sukeltamisen riskejä ja painostavat jatkuvasti ilmeisistä vaaroista piittaamatta miehistöä jatkamaan tutkimuksia hylyllä. Jokainen päivä merellä ja laiturissa maksaa hurjasti, eikä valtiolta saatu sukelluslupa sotahaudaksi luokitellulle hylylle taida pitää sisällään mahdollisten löytöjen nostamista saati jakamista. Paineet ovat siis monessa mielessä kovat, mutta tarunhohtoinen saalis tuntuu kimmeltävän kaikkien silmissä. Sää on kuitenkin armoton, sillä tutkimusretken ajankohta on valittu huonosti. Syysmyrskyt riepottelevat tutkimusalusta, eikä sukelluskelloa pystytä käyttämään joka päivä. Mielialan kohottamiseksi tehdään retki saarille ja tutustutaan sen kiehtoviin kohteisiin, kuten neoliittisiin kivikehiin ja asutuksen jäänteisiin.

Tällä retkellä Bosse tapaa punatukkaisen Ellenin ja rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Viis siitä, että kotona odottavat vaimo ja lapset. Ellenin vanha Morag-täti asuu saaren vanhimmassa rakennuksessa eli niin sanotussa pitkätalossa ja tuntuu tietävän ja osaavan paljon sellaista, mitä muut eivät aisti tai ymmärrä. Bosse saa Moragilta taikakalupussin, jonka sisällöstä on myöhemmin korvaamaton apu yllättävässä yhteydessä.

Karinin ja Folken tutkimukset sekä Bossen vuosikymmenten takaiset kokemukset lomittuvat ja alkavat lopulta kietoutua yhteen vastustamattomasti. Miksi Bosse on palannut Orkneynsaarille neljänkymmenen vuoden jälkeen? Ketkä kaikki ovat halunneet hänet hengiltä? Oliko HMS Hampshiressa kulta-aarre ja jos oli, mitä sille tapahtui ja milloin? Kaikki nämä kysymykset kieppuvat ilmassa. Sitten löydetään saaren rantaan huuhtoutunut ruumis, ja paikallinen poliisi tuntuu olevan kovin innokas sulkemaan tapauksen selvitettynä. Karinilla on kuitenkin heti vahvat epäilyksensä.

Rosman on saanut vangittua dekkarinsa sivuille aitoa seikkailuromaanin tunnelmaa sekä ennen kaikkea mystisten Orkneynsaarten ikiaikaista vastustamatonta tenhoa. HMS Hampshiren uppoamiseen ja sen lastiin liittyvät arvoitukset nivoutuvat saarten asukkaiden tarinoihin aivan nykypäiviin asti. Google oli minulla ahkerassa käytössä, sillä tietoni käsitellyistä aiheista olivat aivan olemattomat. Juuri tällaisesta pidän! Kirjan tarina haastaa etsimään lisätietoa ja pohtimaan, missä kulkevat faktan ja fiktion rajat. Ne Rosman häivyttää taiten, mutta avaa sitten lukijalle mukavasti jälkisanoissaan kirjan syntyä. Lopussa on vielä mittava lähdeluettelokin. Kaiken päälle sain vielä aivan tajuttoman matkakuumeen!

Ann Rosman: Sukellus syvyyteen (Vågspel)
Suom. Anu Koivunen.
Bazar, 2018. 574 s.


Dekkarilauantain kutsuvieraslahja
.

#dekkaritiistai-sarja:


Eva Frantz: Sininen huvila
Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti