tiistai 13. maaliskuuta 2018

Arne Dahl: Rajamaat #dekkaritiistai




Jonkinlaisena dekkarien suurkuluttajana itseäni pitävänä hieman hävettää tunnustaa, että vuonna 2017 suomeksi ilmestynyt Rajamaat on ensimmäinen ruotsalaisen dekkaristi Arne Dahlin teos, jonka olen lukenut. Suositusta A-ryhmä-sarjasta tehtyä tv-sarjaa olen kyllä katsonut, mutta vaikka muutama osa kymmenosaisesta kirjasarjasta on joskus majaillut hyllyssänikin, lukematta on jäänyt.

Kymmenosaisen kirjasarjan aloittaminen tuntuu jollain tavalla lannistavalta ajatukselta, vaikka olen sellaiseenkin välillä ryhtynyt ja usein hyvin tyydyttävin tuloksin. Rajamaat aloittaa kuitenkin uuden sarjan, joten nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus hypätä Dahlin kyytiin.

Melkoista kyytiä vain onkin tarjolla! Lukija pudotetaan keskelle tapahtumia. Tarina on alkanut jo aikoja sitten, ja lukijan on vain koetettava räpiköidä perässä. Vaivannäkö kyllä kannattaa, sillä kun kuviot alkavat hahmottua, huomaakin jo olevansa tiukasti tarinan otteessa. Ja silloin Dahl kiskaisee narusta, ja koko kuvio asettuu uuteen, ennalta arvaamattomaan asentoon. Yhä uudelleen. Ja taas.

Nopeatempoinen Rajamaat aloittaa Arne Dahlin uuden kirjasarjan. Sen keskushenkilöinä ovat rikosylikonstaapeli Sam Berger ja turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blom.”

Näin alkamassa olevaa rikosromaanisarjaa kuvataan Rajamaat-dekkarin kansiliepeessä. Ensin lukija pääsee tutustumaan tukholmalaiseen rikosylikonstaapeli Sam Bergeriin, joka on ryhmineen tekemässä rynnäkköä laitakaupungin liepeillä sijaitsevaan asumattomaan omakotitaloon. Poliisi on saanut vihjeen, että talossa piilotellaan jo kolme viikkoa kadoksissa ollutta viisitoistavuotiasta Elleniä.

Tyttöä tai ketään muutakaan ei talosta löydy, mutta yksi poliiseista saa vakavia vammoja astuessaan ansaan talon ovenpielessä. Sitten kellarista löytyy labyrintti ja sen periltä kammottava tyrmä. Siellä on mitä todennäköisimmin tosiaan pidetty Elleniä vankina. Poliisi on tullut kuitenkin liian myöhään, ja tyttö sekä sieppaaja ovat ehtineet kadota jäljettömiin.

Vähitellen Sam Berger ryhmineen tulee lukijalle tutummaksi. Samilla on omat luurankonsa kaapissaan, ja niitäkin hieman jo tässä ensimmäisessä osassa pöllytellään. Esimiestensä kanssa Sam on jo valmiiksi törmäyskurssilla, sillä hänellä on vankkumaton teoria Ruotsissa riehuvasta sarjamurhaajasta, joka on valikoinut uhreikseen nimenomaan viisitoistavuotiaita tyttöjä. Esimiehet eivät halua mokomaa hölynpölyä kuulla. Ruotsissa ei ole sarjamurhaajia.

Valitettavasti Samin olettama murhaaja on osannut naamioida tekonsa niin hyvin, että hänen teoriansa vaikuttaa lähinnä seulalta. Kunnes viimein Ellenin tapauksen tutkinnan yhteydessä löytyy vihje, joka yhdistää heti kolme vastaavaa tapausta eri puolilta Ruotsia toisiinsa. Jokaisen oletetun rikospaikan liepeillä notkuu sama nainen polkupyörineen. Yhdessä paikassa hän on antanut lyhyen haastattelun ja kertonut jopa nimensä tv-ryhmälle. Samilla on johtolanka, johon hän ryhmineen tarrautuu vimmaisesti.

Kun naisen henkilöys selviää, koko kuvio keikahtaa ensimmäisen kerran huiman kierroksen. Mikään ei ole ollut sitä, miltä on näyttänyt. Kuinka paljon voi oikeastaan luottaa edes Samiin, lukijakaan, kun poliisikin alkaa epäillä hänen motiivejaan tehdä tutkintaa?

Kun Samin ja turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blomin polut on saatu risteämään, Rajamaitten juoni lähtee uuteen kiitoon. Katoamisia on ollut lopulta useita enemmän kuin Sam on edes tajunnut pelätä. Kaiken lisäksi murhaaja tuntuu olevan myös Samin ja Mollyn kintereillä. Mikä heitä kolmea yhdistää? On kaivauduttava sekä Samin että Mollyn kouluvuosiin asti, ennen kuin kuvio alkaa hahmottua. Yhä kammottavammaksi käyvä kilpajuoksu kuoleman kanssa nostaa lukijan niskakarvat pystyyn ja saa kirjan sivut kääntyilemään yhä kiivaampaan tahtiin.

Suosittelen Rajamaita lämpimästi hurjahkojen dekkareiden ystäville. Tarinassa käsitellään kauheita rikoksia, mutta ei kuitenkaan mässäillä kammottavuuksilla eikä kuvata inhottavaa väkivaltaa itsetarkoituksellisesti. Kammottavuudet jäävät paljolti lukijan oman mielikuvituksen varaan. Siten Rajamaat asettuu mukavasti oman dekkarimakuni rajoihin.

Selvästikin Dahlin uutta sarjaa kannattaa lähteä alusta saakka seuraamaan, sillä yksi juonihaara jää miltei raivostuttavan koukuttavasti kesken jatkuakseen toivottavasti seuraavassa osassa.

Arne Dahl: Rajamaat (Utmarker)
Suom. Kari Koski.
Into 2017. 357 s.


Arvostelukappale.

#dekkaritiistai-sarja:

1 kommentti:

  1. Mukavaa, että tykästyit Dahliin. Jo "A-sarja" olis varmaotteista ja miellyttävälukuista. Kirjailijalla ei ole tarvetta raakuuksilla mässäilemiseen eikä mussutteluun.
    Dahlilla on myös ilmiömäinen kyky nykäistä matto lukijansa jalkojen alta juonenkäänteillään, mikä on tervetullut ja positiivinen piirre genressä. Lisäksi hän nostaa yhteiskunnallisia pointteja, kuten tässä koulukiusaamisen luontevasti esille. Sarjan aloitusosa lupaa hyvää jatkolle:)

    VastaaPoista