Tiina Raevaara: Polaaripyörre

 

Jos ei jostain syystä ole vielä lukenut Tiina Raevaaran viimevuotista kauhuväritteistä scifi-jännitysromaania Kaksoiskierre ja on silti aikeissa tarttua nyt ilmestyneeseen sen itsenäiseen jatko-osaan Polaaripyörre, kannattaa tehdä lukupäätöksensä harkiten. Polaaripyörre toimii varmasti hyvin, vaikka aiempi osa olisi lukemattakin, mutta siinä kuitenkin paljastuu olennaisia Kaksoiskierteen juonenkäänteitä ja jopa loppuratkaisu. Molemmat kirjat ovat ehdottomasti lukemisen väärttejä, joten suosittelen ilmestymisjärjestystä.

On kulunut toista vuotta Kaksoiskierteen dramaattisista vaiheista. Geenitutkija Eerika on menettänyt kaiken Tuulikki-tytärtään lukuun ottamatta. Päästäkseen pois Suomesta ja ansaitakseen edes jonkinlaista elantoa pienelle perheelleen hän on pestautunut laboratorioassistentiksi Huippuvuorilla sijaitsevaan suomalaiseen merentutkimusyksikköön. Eerikan esimiehenä ja vuokraisäntänä toimii merentutkija Kirsi, jolla tuntuu olevan omia ongelmia ihan riittämiin, joten tällä ei ole liiemmin kiinnostusta toisten asioita kohtaan.

Longyearbyenin tutkijoiden ja eräoppaiden pienen yhteisön rauha rikkoutuu maanvyörymäonnettomuuden seurauksena. Eerika ja Tuulikki ovat olleet mukana pienessä retkueessa, johon kuuluivat myös suomalaiset eräoppaat Jesse, Roosa ja Panu. Ilman ennakkovaroitusta maa petti ryhmän alta ja he syöksyivät syntyneeseen muutaman metrin syvyiseen rotkoon. Kaikki selvisivät rytäkästä pahemmitta vammoitta, mutta Jesse putosi kohtaan, joka löyhkäsi kammottavasti mätänevältä raadolta. Muutaman päivän kuluttua mies alkaa käyttäytyä ja oirehtia oudosti.

Mitä sulava ikirouta on päästänyt valloilleen? Erityisesti suomalaista merentutkimusyksikköä vetävä Kirsi tuntuu kiinnostuvan tapauksesta. Pian sekä Kirsi että Eerika työskentelevät kiihkeästi laboratoriossa sortumapaikalta noudettujen näytteiden parissa. Kirsin tutkimusmenetelmät alkavat pian huolestuttaa Eerikaa. Mitkä kaikki keinot ovat hyväksyttäviä nopeiden tutkimustulosten takia? Entä mihin löydöksiä voidaan käyttää? Tapahtumat lähtevät lopulta vyörymään vastustamattomalla voimalla, eivätkä Eerika ja hänen tyttärensä todellakaan ole turvassa.

Huippuvuorten valinta scifi-jännitysromaanin miljööksi on nerokas. Saarten luonnonolot ovat vähintäänkin kiehtovat. Asukkaat joutuvat väkirikkaimmankin kaupungin kaduilla jatkuvasti varomaan jääkarhuja. Niiden uhan takia ei esimerkiksi ole tapana lukita rakennusten ulko-ovia, jotta kuka tahansa voi tarvittaessa hakea suojaa lähimmästä talosta. Luonto on monin tavoin armoton, mutta ei missään nimessä kuollut. Ankarimmissa oloissa elämää tuntuu suorastaan kuhisevan eri muodoissaan.

Myös Huippuvuorten geopoliittinen sijainti tekee miljööstä polttavan ajankohtaisen. Saaret kuuluvat Norjalle, mutta jos joku mahtivaltio päättäisi vallata ne itselleen, miten se olisi käytännössä estettävissä? Suurvaltapolitiikka on mukana myös romaanin juonessa hyytävällä tavalla.

Ilmastonmuutos on yksi romaanin teemoista, se käy ilmi jo avauskohtauksesta. Ihmisen pienuus luonnonvoimien jyllätessä käy myös moneen otteeseen ilmi. Ihminen tosin yrittää mitä meilikuvituksellisimmin keinoin päästä tilanteen herraksi. Raevaaran mielikuvitus on jälleen valloillaan, mutta valitettavasti hänen mielikuvituksensa laukkaa tukevasti tieteellisen tutkimuksen ja sen tulosten maaperällä. Moni kirjassa kuvattu asia on joko totisinta totta tai sitten ainakin mahdollista. Hyytävä romaani!

Tiina Raevaara: Polaaripyörre
Like 2021. 316 s.

Arvostelukappale.