sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Hyytävän kylmää pahuutta Suomessa ja Islannissa

Olen ennenkin huomannut, että samoihin aikoihin luetuissa kirjoissa esiintyy samoja aiheita. Näin kävi tällä kertaa kahden dekkarin kanssa. Kuuntelin äänirjana Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja pahan pappi ja samaan aikaan luin Arnaldur Indridasonin dekkarin Hyytävä kylmyys. Äänikirjaa on koukuttava hyödyke, joka saa työmatkat tuntumaan liian lyhyiltä.

 

Arnaldur Indridason

Blue Moon 

2009, s.279
Kirjoilla ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin se, että ne ovat lajityypiltään dekkareita, poliísiromaaneja. Silti kummassakin, sattumalta, kuvataan kuoleman hetkeä, sitä rajatilaa, jossa sielu vielä on lähellä ruumista mutta jo näkee rajan taakse. Harjunpäässä tämä kohtaus on aivan lopussa eikä liity varsinaisesti juoneen, mutta se kuvataan hämmästyttävän samanlaiseksi kuin Arnaldurin romaanissa.
Huumoria ei ole häivääkään kummassakaan teoksessa.

Rikospoliisi Erlendur alkaa selvitellä kesämökillä tapahtuneen itsemurhan taustoja. Poliisi ei havaitse mitään rikokseen viittaavaa, mutta tapaus ei jätä sulkeutunutta Erlenduria rauhaan. Mitä enemmän hän saa selville itsemurhan tehneestä Mariasta, sitä oudommalta tapaus alkaa näyttää, vaikka konkreettisia todisteita ei olekaan. Maria on menettänyt jo lapsena isänsä, ja kun äiti on pari vuotta aiemmin kuollut syöpään, on Maria alkanut kiinnostua kuoleman jälkeisestä elämästä tosissaan. Hän on kiihkeästi odottanut sovittua merkkiä kuolleelta äidiltään. Äärimmäisen hitaasti Erlendur kokoaa tarinan puuttuvia palasia yhteen.

Samaan aikaan Marian jutun kanssa Erlendur penkoo kolmekymmentä vuotta vanhoja katoamistapauksia. Vanha mies on sairaalassa hiekossa kunnossa ja haluaísi vielä saada tietää kadonneen poikansa kohtalon. Katoamistapaukset riivaavat muutenkin Erlenduria, joka lopultakin saa kerrottua veljensä katoamisesta tyttärelleen. Arnaldurin teokset lumoavat paitsi synkkien, arvoituksellisten rikosten takia, myös islantilaisuudella, joka tuntuu kolahtavan suomalaiseen mielenlaatuun.
.

Harjunpää ja pahan pappi on varmasti tuttu tarina monille, mutta minulta se jöi aikanaan lukematta, vaikka sen hyllyyn miestäkin ajatellen hankin. Kirjahan ilmestyi jo vuonna 2003, mutta on nyt ajankohtainen elokuvaversion ansiosta. Siksi kai Otava julkaisi kirjan nyt äänikirjanakin. Sattumalta kuuntelin jo aiemmin syksyllä Joensuun aiemmasta tuotannosta Harjunpää ja rakkauden nälkä -dekkarin, joka sekin oli jäänyt lukematta. Joensuu ei oikein ole aiemmin sytyttänyt, mutta Rakkauden nälkä oli loistava. Niinpä varasin oikein Pahan papin kirjastosta, kun huomasin sen olevan hankintakistalla.

Harjunpää ja pahan pappi kovin synkkäsävyinen tarina. Paha olo ja ilkeys, suoranainen pahuus tihkuu kaikista henkilöistä Harjunpään kotiväkeä ja lähintä työtoveria Onervaa lukuun ottamatta. Kirjan alussa Harjunpää joutuu selvittämään seonneen miehen tilannetta. Miehen äiti on maannut asunnossa kuolleena kuukausia, ja mies on ilmeisesti yrittänyt hoitaa ja syöttääkin kuollutta. Ison koiran mies on sulkenut vaatehuoneeseen. Kun naapurit lopulta hälyttävät apua, mies yrittää itsemurhaa parvekkeelta hyppäämällä ja on vähällä viedä Harjunpäänkin mennessään.

Pahan pappi on outo hahmo, joka asuu hylätyssä metrotunneliverkoston huoltokäytävässä. Mies on kehittänyt oman Maammoa palvovan uskonnon, jossa metrojunilla on apostolien rooli. Harhanäyt ohjaavat miestä, joka välillä tuntee saaneensa Maammolta uhrauskäskyn. Käytännössä se tarkoittaa jonkun viattoman sivullisen työntämistä metron alle. Joensuu vaihtelee näkökulmaa tiheään, joten lukija pysyy mainiosti sekä poliisien että papin jäljillä. Lisäksi mukana on vielä Mikko, kiusattu kirjailija, joka yrittää selvitä vuosia kestäneestä kirjoittamattomasta kaudesta. Avioero psykopaattivaimosta on käynyt henkisesti ja taloudellisesti ylivoimaisen kalliiksi, eikä Mikko pysty kokoamaan itseään. Vaimo myös piinaa parin yhteisiä lapsia, erityisesti herkkää Mattia, jota kiusataan myös koulussa. Matin, Mikon ja papin tiet risteävät kohtalokkaasti.

Joensuu kietoo lukijan tiiviisti tarinan verkkoon, ja äänikirjan kuunteleminen ajaessa alkoi loppupuolella tuntua jo vaaralliseltakin, niin jännittävä loppuhuipennus on. Tyylilleen uskollisena Joensuu jättää tarinan osittain auki, eikä loppu ole kovinkaan "onnellinen", mikä lisää uskottavuutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti