Ihastuin keväällä brittidekkaristi Elly Griffithsin forensisen arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta
kertovan sarjan aloitusosaan Risteyskohdat. Tammi aloitti tämän
kotimaassaan jo yhdeksänosaiseksi venähtäneen sarjan onneksi alusta, ja
suomennostahti on kiivas. Toinen osa on siis ilmestynyt tänä syksynä ja kolmas
suomennos tupsahtanee painosta ensi keväänä. Suomentajaksi on valittu arkeologi
Anna Lönnroth. Sarjan markkinointia
vauhditettiin aiemmin syksyllä myös kirjailijavierailulla. Sujuvasanainen ja
sydämellinen Elly Griffiths hurmasi ainakin salillisen Dekkarifestivaalin yleisöä lauantaina 16.9.2017.
Tähän väliin
varoituksen sana. Jos et ole vielä lukenut Risteyskohtia,
sinun ei ehkä kannata lukea tätä juttuani pidemmälle. Aion nimittäin paljastaa
keskeisen juonenkäänteen, joka koskee Ruthin yksityiselämää. Asia paljastetaan
heti kirjan alkusivuilla, joten muita paljastus ei haitanne.
Sarjan toisen osan Januksen
kiven tapahtumat sijoittuvat noin neljän kuukauden päähän siitä, mihin Risteyskohdat päättyy. Suureksi
ällistyksekseen ja ilokseen Ruth huomaa olevansa tulossa äidiksi kypsässä neljänkymmenen
iässään. Kaiken lisäksi hänestä on tulossa myös yksinhuoltaja, sillä lapsen isä
on ilman epäilystä rikoskomisario Harry Nelson, jonka kanssa Ruth meni sänkyyn
tasan yhden kerran. Asiaan mutkistavat Harryn avioliitto ja kaksi teini-ikäistä
tytärtä. Ruth ei myöskään osaa ajatella Nelsonia kotiinsa pysyvästi.
Ruthin raskautta käsitellään kirjan mittaan melko paljon ja
se liittyy osittain myös rikosjuonen kulkuun. Minua raskauskuvio ei häirinnyt
mitenkään, mutta voin kuvitella, ettei se miellytä kaikkia lukijoita. Tämä
osuus tarinassa on leppoisaa ja kotoisaa, mutta sen vastapainona ovat
menneisyydestä esiin nousevat raakuudet.
Ruthin yliopiston alueella on käynnissä kaksi
kaivausprojektia. Toisella työskentelee mukavan tuntuinen Max Grey, joka
selvästikin on kiinnostunut Ruthista muutenkin kuin vain ammatillisessa
mielessä. Ruthkin huomaa, ettei pidä Maxin seuraa lainkaan vastenmielisenä,
päinvastoin. Kaivaustyömaista mielenkiintoisempi on kuitenkin kaupungissa
sijainneen entisen katolisen lastenkodin purkutyömaalla tehtävä kaivaus.
Paikallinen grynderi Edward Spens on ostanut tyhjilleen jääneen kiinteistön ja
päättänyt rakentaa sen paikalle luksusasuntoja.
Rakennuksen paikalla on ennen lastenkotia sijainnut ainakin
kirkko ja hautausmaa, jotka ovat peräisin kenties roomalaisajalta saakka. Siksi
ennen uuden rakennuksen perustustöitä on tehtävä arkeologisia tutkimuksia.
Niiden yhteydessä paljastuu komean sisääntuloportin kynnyksen alta pienen
lapsen luuranko. Entistä huolestuttavammaksi löydön tekee se, että luurangolta
puuttuu kallo. Miksi lapsi on haudattu ilman päätä? Missä puuttuva pää on? Kuka
lapsi on ollut? Kuten kunnon dekkarissa pitääkin, viimeiseen kysymykseen on
tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Vähitellen väärät vaihtoehdot karsiutuvat
pois sitkeän tutkimustyön ja löytyäkseen hieman onneakin vaativien vihjeiden
avulla.
Lukijan mielikuvitusta ruokitaan otteilla merkillisestä
päiväkirjasta, jonka kirjoittaja on selvästikin sekaisin ja kuvittelee, että
hänen tehtävänsä on antaa veriuhreja roomalaisille jumalille. Kuka kirjoittaja
on, selviää lopussa, kun murhaajakin lopulta paljastuu. Sitä ennen tehdään
paljon sekä arkeologisia että rikostutkimuksia. Jännitettä pidetään yllä myös
suoraan Ruthiin ja Nelsoniin suunnattujen uhkausten avulla. Marskimaan reunalla
sijaitseva Ruthin yksinäinen mökki on kuin tehty uhkaavan tunnelman
rakentamiseen.
Ennen kuin murhaaja on saatu selville, on Ruth jälleen
konkreettisesti hengenvaarassa. Täpärä pelastuminen on onneksi selviö, onhan
sarjaan tulossa vielä paljon jatkoa!
Viihdyin Januksen
kiven parissa vallan mainiosti. Ruth on mielestäni sympaattinen hahmo pienine
ärsyttävine vikoineen kaikkineen, eikä Nelsonkaan ole mikään ylivertainen
sankaripoliisi. Poliisin ja arkeologin yhteiset ponnistukset johtavat lopulta
toivottuihin tuloksiin kauniisti kuvatuissa norfolkilaismaisemissa.
Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavan osan Jyrkänteen reunalla -suomennosta!
Elly Griffiths: Januksen
kivi (The Janus Stone)
Suom. Anna Lonnroth.
Tammi 2017. 335 s.
Arvostelukappale.
Suom. Anna Lonnroth.
Tammi 2017. 335 s.
Arvostelukappale.
Kiitos Kirsi! Heti kun Griffiths osuu kohdalleni englanninkielisenä pokkarina, lähtee se mukaan (kenties jo huomenna lentokentällä kun suuntaamme syyslomalle Ateenaan).
VastaaPoistaKiitos kommentista ja kiitoksista! Nämä Griffithsin dekkarit ovat varmasti juuri sellaisia, joita moni ahmii englanniksi (ja tiedän joitakin, jotka ovat lukeneet sarjaa myös ruotsiksi, Ruotsissa kun ollaan julkaisutahdissa aika paljon edellä Suomea). Itsekin voisin, jos olisi aikaa (luen kuitenkin hitaammin englanniksi).
PoistaKiitos kun jokin aika sitten vinkkasit sarjan ensimmäisen osan. Pidin siitä kovasti (ja tämä odottaa sopivasti varaushyllyssä noutoa). Toivottavasti kissojen määrä ei puolitu tässä tarinassa. Se oli edellisen kirjan järkyttävin osuus.
VastaaPoistaHuojennan mieltäsi: ei puolitu! Dekkarifestivaalissa Elly Griffiths opastikin toisia kirjailijoita, että koskaan ei kannata tappaa kissaa. Siitä kuulemma tulee hänelle edelleenkin tasaisesti palautetta. Sen sijaan lapsia ym. voi vapaasti kirjoissa listiä :D
Poista