Sivut

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elly Griffiths: Januksen kivi



Ihastuin keväällä brittidekkaristi Elly Griffithsin forensisen arkeologian tohtori Ruth Gallowaysta kertovan sarjan aloitusosaan Risteyskohdat. Tammi aloitti tämän kotimaassaan jo yhdeksänosaiseksi venähtäneen sarjan onneksi alusta, ja suomennostahti on kiivas. Toinen osa on siis ilmestynyt tänä syksynä ja kolmas suomennos tupsahtanee painosta ensi keväänä. Suomentajaksi on valittu arkeologi Anna Lönnroth. Sarjan markkinointia vauhditettiin aiemmin syksyllä myös kirjailijavierailulla. Sujuvasanainen ja sydämellinen Elly Griffiths hurmasi ainakin salillisen Dekkarifestivaalin yleisöä lauantaina 16.9.2017.

Tähän väliin varoituksen sana. Jos et ole vielä lukenut Risteyskohtia, sinun ei ehkä kannata lukea tätä juttuani pidemmälle. Aion nimittäin paljastaa keskeisen juonenkäänteen, joka koskee Ruthin yksityiselämää. Asia paljastetaan heti kirjan alkusivuilla, joten muita paljastus ei haitanne.


Sarjan toisen osan Januksen kiven tapahtumat sijoittuvat noin neljän kuukauden päähän siitä, mihin Risteyskohdat päättyy. Suureksi ällistyksekseen ja ilokseen Ruth huomaa olevansa tulossa äidiksi kypsässä neljänkymmenen iässään. Kaiken lisäksi hänestä on tulossa myös yksinhuoltaja, sillä lapsen isä on ilman epäilystä rikoskomisario Harry Nelson, jonka kanssa Ruth meni sänkyyn tasan yhden kerran. Asiaan mutkistavat Harryn avioliitto ja kaksi teini-ikäistä tytärtä. Ruth ei myöskään osaa ajatella Nelsonia kotiinsa pysyvästi.
Ruthin raskautta käsitellään kirjan mittaan melko paljon ja se liittyy osittain myös rikosjuonen kulkuun. Minua raskauskuvio ei häirinnyt mitenkään, mutta voin kuvitella, ettei se miellytä kaikkia lukijoita. Tämä osuus tarinassa on leppoisaa ja kotoisaa, mutta sen vastapainona ovat menneisyydestä esiin nousevat raakuudet.

Ruthin yliopiston alueella on käynnissä kaksi kaivausprojektia. Toisella työskentelee mukavan tuntuinen Max Grey, joka selvästikin on kiinnostunut Ruthista muutenkin kuin vain ammatillisessa mielessä. Ruthkin huomaa, ettei pidä Maxin seuraa lainkaan vastenmielisenä, päinvastoin. Kaivaustyömaista mielenkiintoisempi on kuitenkin kaupungissa sijainneen entisen katolisen lastenkodin purkutyömaalla tehtävä kaivaus. Paikallinen grynderi Edward Spens on ostanut tyhjilleen jääneen kiinteistön ja päättänyt rakentaa sen paikalle luksusasuntoja.

Rakennuksen paikalla on ennen lastenkotia sijainnut ainakin kirkko ja hautausmaa, jotka ovat peräisin kenties roomalaisajalta saakka. Siksi ennen uuden rakennuksen perustustöitä on tehtävä arkeologisia tutkimuksia. Niiden yhteydessä paljastuu komean sisääntuloportin kynnyksen alta pienen lapsen luuranko. Entistä huolestuttavammaksi löydön tekee se, että luurangolta puuttuu kallo. Miksi lapsi on haudattu ilman päätä? Missä puuttuva pää on? Kuka lapsi on ollut? Kuten kunnon dekkarissa pitääkin, viimeiseen kysymykseen on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Vähitellen väärät vaihtoehdot karsiutuvat pois sitkeän tutkimustyön ja löytyäkseen hieman onneakin vaativien vihjeiden avulla.

Lukijan mielikuvitusta ruokitaan otteilla merkillisestä päiväkirjasta, jonka kirjoittaja on selvästikin sekaisin ja kuvittelee, että hänen tehtävänsä on antaa veriuhreja roomalaisille jumalille. Kuka kirjoittaja on, selviää lopussa, kun murhaajakin lopulta paljastuu. Sitä ennen tehdään paljon sekä arkeologisia että rikostutkimuksia. Jännitettä pidetään yllä myös suoraan Ruthiin ja Nelsoniin suunnattujen uhkausten avulla. Marskimaan reunalla sijaitseva Ruthin yksinäinen mökki on kuin tehty uhkaavan tunnelman rakentamiseen.

Ennen kuin murhaaja on saatu selville, on Ruth jälleen konkreettisesti hengenvaarassa. Täpärä pelastuminen on onneksi selviö, onhan sarjaan tulossa vielä paljon jatkoa!
Viihdyin Januksen kiven parissa vallan mainiosti. Ruth on mielestäni sympaattinen hahmo pienine ärsyttävine vikoineen kaikkineen, eikä Nelsonkaan ole mikään ylivertainen sankaripoliisi. Poliisin ja arkeologin yhteiset ponnistukset johtavat lopulta toivottuihin tuloksiin kauniisti kuvatuissa norfolkilaismaisemissa.

Jään tyytyväisenä odottelemaan seuraavan osan Jyrkänteen reunalla -suomennosta!


Elly Griffiths: Januksen kivi (The Janus Stone)
Suom. Anna Lonnroth.
Tammi 2017. 335 s.

Arvostelukappale.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Kirsi! Heti kun Griffiths osuu kohdalleni englanninkielisenä pokkarina, lähtee se mukaan (kenties jo huomenna lentokentällä kun suuntaamme syyslomalle Ateenaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiitoksista! Nämä Griffithsin dekkarit ovat varmasti juuri sellaisia, joita moni ahmii englanniksi (ja tiedän joitakin, jotka ovat lukeneet sarjaa myös ruotsiksi, Ruotsissa kun ollaan julkaisutahdissa aika paljon edellä Suomea). Itsekin voisin, jos olisi aikaa (luen kuitenkin hitaammin englanniksi).

      Poista
  2. Kiitos kun jokin aika sitten vinkkasit sarjan ensimmäisen osan. Pidin siitä kovasti (ja tämä odottaa sopivasti varaushyllyssä noutoa). Toivottavasti kissojen määrä ei puolitu tässä tarinassa. Se oli edellisen kirjan järkyttävin osuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojennan mieltäsi: ei puolitu! Dekkarifestivaalissa Elly Griffiths opastikin toisia kirjailijoita, että koskaan ei kannata tappaa kissaa. Siitä kuulemma tulee hänelle edelleenkin tasaisesti palautetta. Sen sijaan lapsia ym. voi vapaasti kirjoissa listiä :D

      Poista