Aktiivisena kirjabloggaajana ja entisenä Johtolanka-raadin jäsenenä olen
onnellisessa asemassa, sillä lähes viikoittain löydän postilaatikostani mukavan
yllätyksen eli jonkin kustantamon lähettämän kirjapaketin. Vaikka aikani ei
hyvästä tahdostani huolimatta millään riitä kaikkien minulle lähetettyjen
houkutusten lukemiseen, ilahdun niistä joka kerta yhtä vilpittömästi.
Sittenkin, vaikka välillä huono omatunto painaa, kun en ole ehtinyt jotakin
todella mielenkiintoiselta vaikuttavaa uutuutta lukea saati sitten siitä
kirjoittaa ja vaikka kotini tuntuu paikoin olevan kirjakaaoksen vallassa.
Menossa olevan dekkariviikon
kunniaksi ajattelin kirjoittaa tällä kertaa jutun myös toistaiseksi
lukemattomista uutuusdekkareista, joita on kevään ja alkukesän aikana minulle
kertynyt pinoiksi asti. Kommentteihin olisi mukava saada kirjoja jo lukeneiden
ajatuksia ja suosituksiakin. Mitkä näistä nyt ainakin kannattaisi mahduttaa
lukulistalle?
Aloitetaan hieman harvinaisemmasta alagenrestä eli nuorten
aikuisten trilleristä. Scott BergstrominThe Cruelty – Nyt olet yksin vetoaa
minuun juuri siksi, että sen päähenkilö on 17-vuotias nuori nainen, Gwen Bloom.
Takakannessa luonnehditaan Gweniä kickass-sankariksi, eli vaikuttaisi olevan
sukua vaikkapa Salla Simukan Lumikki
Anderssonille. Kirjasta ollaan tekemässä elokuvaakin, joten nostetta on ainakin
rapakon takana. Suomennoksen nimi hieman ärsyttää, mutta kai silläkin jokin
perustelu on.
Ruotsalainen kirjailija Malin
Persson Giolito oli toukokuussa Helsinki Lit
-tapahtumassa kertomassa muun muassa juuri suomeksi ilmestyneestä
teoksestaan Suurin kaikista.
Takakansiteksti ei ollut minua oikein vakuuttanut. Kyseessä on oikeussalidraama
ja psykologinen trilleri, jonka aiheena on koulusurma, rikoksista yksi
vastenmielisimmistä minun mittarillani. Perssonin ja Elina Hirvosen keskustelu kuitenkin oli niin mielenkiintoinen, että
mieleeni hiipi ajatus, että kenties sittenkin vielä luen teoksen.
Kuopiolainen kirjailija-poliisi Marko Kilpi on kirjoittanut joukon kovatasoisia dekkareita, joista
olen pitänyt kovasti (Kadotetut, Elävien kirjoihin, Kuolematon). Tänä keväänä Kilpi julkaisi uuden Undertaker-nimisen sarjansa aloitusosan Kuolemantuomio. Takaliepeessä luvataan hautausurakoitsija Kivestä
kertovalle sarjalle jatkoa ensi keväänä. Takakannessa taas kerrotaan, että
sarjallaan Kilpi ’uudistaa genren perusrakenteita’. Aika paljon luvattu, mutta
Kilvellä on kyllä rahkeita lupaus täyttämään. Olen aloitellutkin kirjaa
varovasti, mutta olen jämähtänyt sivulle 29. Kaipaan rohkaisua. Onko syytä
jatkaa? Miksi sarja ei voi olla nimeltään ’Hautausurakoitsija’?
Luin vuodenvaihteessa Tuomas
Nyholmin vaikeatulkintaisen romaanin Omiensa luo, ja hämmästyin, kun pian
sen jälkeen kerrottiin, että Nyholmilta on tulossa uuden dekkarisarjan avaus.
Jostain syystä Nyholm on sijoittanut dekkariensa tapahtumat Lissaboniin.
Toisaalta Omiensa luo ei sijoitu
mihinkään tunnistettavaan paikkaan, joten kovin tutunoloiselta siitä
näkökulmasta tuntuu. Leijona on
lukulistallani, mutta saapa nähdä, ehdinkö lukea sen ennen seuraavan osan
ilmestymistä.
Jarkko Sipilän
20. Takamäki-dekkari Syvälle haudattu
siirtyy kirjapinostani äänikirjalistalle. Sipilän dekkarit ovat takuuvarmoja
viihdyttäjiä, ja viime vuosina olen mieluiten nauttinut ne kuunneltuina (kuitenkin esimerkiksi Valheen kasvot painettuna). Hyppäsin
mukaan JP Koskisen Murhan vuosi -sarjaan vasta kakkososasta
Helmikuun kylmä kosketus, ja pidin.
Niinpä ilahduin, kun Maaliskuun mustat varjot putkahti kotiini. Arosuon ja Tulikosken edesottamukset ovat
kiintoisia, ja lisäksi kuulemma ratkaistaan varsinaisen tehtävän lisäksi
Bodom-murha. Aika hyvin luvattu! Ehdottomasti menee lukuun.
Yhtä varmasti olen päättänyt ehtiä lukemaan Timo Saarron Kuoleman kuukauden. Saarron tuotantoon tutustuin jo
Johtolanka-raadissa (Vesimiehen aika), ja tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tapahtumat
sijoittuvat vuoden 1917 lopun Helsinkiin. Sopii siis mainiosti lukijalle, joka
on laillani ihastunut Virpi
Hämeen-Anttilan Kalle Björk -dekkareihin (Yön sydän on jäätä, Käärmeitten kesä).
Jaana Lehtiön
Porvooseen sijoittuvat dekkarit ovat olleet pitkään lukulistallani, ja nyt
posti toi hänen uusimpansa Älä aivan vielä laatikkooni, joten mitään syytä olla lukematta ei enää ole. Porvoo on
kiehtova kaupunki, jonne myös Christian
Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarit (mm. Kaikki mikä kiiltää) sijoittuvat. Lehtiön sankari Juha
Muhonen saattaa Antti Hautalehdon tunteakin, onhan heillä yhteinen työpaikka.
Muhonen vaikuttaa kyllä pari astetta kesymmältä kaverilta!
Luettavien listalla ovat vielä näiden lisäksi ainakin Annika Erosen esikoisdekkari Kaivo ja Marjut Petterssonin Niin kuin
sinä sen muistat. Molemmista olen kuullut hyvää. Koetan saada mahtumaan
johonkin väliin myös Gard Sveenin jo
viime vuonna ilmestyneen Lasiavain-voittajan Pimeän sylissä. Pohjoismaisen dekkarikisan voittajaa ei niin vain
ohiteta.
Kuvistani voi kurkata vielä jokusen lukuvinkin lisääkin. Nyt
olisi sitten juurin Sinun vuorosi kertoa, mitä mieltä olet tämän kevään
dekkarisadosta. Mitä ei missään tapauksessa kannata missata? Entä miten aiot
viettää menossa olevaa dekkariviikkoa?
Suosittelen tuota Suurin kaikista teosta, sillä sen juoni on hyvin kehitelty. Pidin kovasti tästä psykologisesta trilleristä ja sehän valittiin viime vuonna parhaimmaksi dekkariksi Ruotsissa. Noista kuvista katsoin, että olen lukenut Suden tien, tulevaisuuden dystopiatrilleri, ja Hyvän naapurin.
VastaaPoistaEiköhän tuo Suurin kaikista vielä tule luettavaksi, alkaa olla sen verran painavia suosituksia :D
PoistaMinäkin suosittelen Persson Giolitoa. Lue Ruumiin kulttuurista lisää. :) Jos Paula Hawkinsin Tummiin vesiin on vielä lukematta, lisää listoillesi. Samoin Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä. Suden tie on minulla ollut kauan lukupinossa, kun en ole ollut oikein dystopia-vireessä.
PoistaNämä dekkariuutuudet eivät ole minulle kovinkaan tuttuja. Voi olla, että jäävät lukemattakin - pohdiskelin juuri blogiini sitä, miksi en yleensä lue muita kuin varsin kevyitä ja turvallisentuntuisia dekkareita. Marko Kilpi tosin kiinnostaa kirjailijana, joten ehkä tartun hänen teoksiinsa joskus. Nuo englanninkieliset kirjannimet muuten ärsyttävät minua suunnattomasti - näemmä ovat uusi muoti sekä rikos- että nuortenkirjallisuudessa.
VastaaPoistaLohdullista, että nuo nimet ottavat jonkun muunkin silmään ja kielikorvaan!
PoistaMonipuolinen ja runsas dekkarikattaus! Koko kuluneen vuoden dekkarisato on ollut mielestäni poikkeuksellisen runsas aiheuttaen sekä valinnanvaikeutta että pienimuotoista ähkyä.
VastaaPoistaNoista esille nostamistasi olen lukenut seuraavat: Suurin kaikista, Kuolemantuomio, Leijona ja Maestro ja kaikki ovat olleet mainioita lukukokemuksia. Tulossa ovat vielä mm. Davidkin, Sipilä ja Sveen, joten sivujen kääntelyä ja jännitystä on luvassa:)
Rinnakkaistodellisuus olisi tarpeen, että voisi samalla lukea kaikkea kiinnostavaa, kun toisessa todellisuudessa eläisi tätä arkea kiireineen. :D
PoistaMaestro oli minulle iso pettymys.
PoistaOijoi! En voi lukea arvosteluja, koska haluan yllättyä kirjoja lukiessani. Osan noista uutuuksista olenkin jo lukenut, osa odottaa kirjastosta haetussa pinossa ja osa on vasta varausjonossa. Blogista löytyy jo luetut.
VastaaPoistaTässä jutussa ei ole yhtään arvostelua, vain muutama esittelysananen!
PoistaSuden tie on tosi jännä, vaikka ihan absurdi ja karmea. Hyvä naapuri perusviihdettä, joka onnistui yllättämään. Enemmän ehkä trillerimäinen viihderomaani kuin dekkari? Samoin Synkän metsän siimeksessä, lukihan sen, myös aika perusviihdettä, joka tuskin jää mieleen. Suurin kaikista - bloggaus tulossa huomenna. Marko Kilvestä jo kirjoitin. Nimi juontuu alkuperäisideasta, jonka mukaan tästä piti tulla tv-sarja, levitykseen myös muualle kuin Suomen markkinoille. Aika lailla innostuin jutun ideasta, tämä on vasta sarjan aloitus.
VastaaPoistaNjaa, jos sinäkin tykkäsit, pitänee Kilpi vielä kaivaa esille.
PoistaKyllä se kannattaa, mutta ei minusta yllä parin edellisen Kilven tasolle.
PoistaOlen lukenut Saarron Kuoleman kuukauden ja pidin siitä. Jo tapahtumien ajankohta Venäjän lokakuun vallankumouksesta (7.11.) Suomen itsenäiseksi julistautumiseen on tavattoman kiinnostava. Kirjassa liikutaan jopa samoilla kaduilla kuin Hämeen-Anttilan Björk-kirjoissa, mutta säätyläisten sijaan henkilöt ovat työväkeä. Sisällissodan juopa on jo näkyvissä. Suosittelen, mutta senhän sanoitkin lukevasi.
VastaaPoistaUusi Björk on jo sekin tupsahtanut painosta, joten ei ainakaan luettava lopu! :D
PoistaMinä taidan lukea juuri sen seuraavaksi.
Poista'Suurin kaikista'on kyllä mielenkiintoinen. Syytettynä olevan nuoren naisen näkökulma on ainakin tähän asti ollut (olen lukenut kolmanneksen) hyvin kirjoitettua ja myös koukuttavaa. Paikoitellen kerronta muistuttaa Kate Atkinsonin tyyliä, josta tykkään kovasti. Eli suosittelen. Kuulisin mielelläni, mitä ajattelet kirjasta.
VastaaPoistaKyllähän se on otettava lukuun jossain vaiheessa!
Poista