Sivut

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kevään 2017 dekkariuutuuksia #dekkariviikko





Aktiivisena kirjabloggaajana ja entisenä Johtolanka-raadin jäsenenä olen onnellisessa asemassa, sillä lähes viikoittain löydän postilaatikostani mukavan yllätyksen eli jonkin kustantamon lähettämän kirjapaketin. Vaikka aikani ei hyvästä tahdostani huolimatta millään riitä kaikkien minulle lähetettyjen houkutusten lukemiseen, ilahdun niistä joka kerta yhtä vilpittömästi. Sittenkin, vaikka välillä huono omatunto painaa, kun en ole ehtinyt jotakin todella mielenkiintoiselta vaikuttavaa uutuutta lukea saati sitten siitä kirjoittaa ja vaikka kotini tuntuu paikoin olevan kirjakaaoksen vallassa.

Menossa olevan dekkariviikon kunniaksi ajattelin kirjoittaa tällä kertaa jutun myös toistaiseksi lukemattomista uutuusdekkareista, joita on kevään ja alkukesän aikana minulle kertynyt pinoiksi asti. Kommentteihin olisi mukava saada kirjoja jo lukeneiden ajatuksia ja suosituksiakin. Mitkä näistä nyt ainakin kannattaisi mahduttaa lukulistalle?




Aloitetaan hieman harvinaisemmasta alagenrestä eli nuorten aikuisten trilleristä. Scott BergstrominThe Cruelty – Nyt olet yksin vetoaa minuun juuri siksi, että sen päähenkilö on 17-vuotias nuori nainen, Gwen Bloom. Takakannessa luonnehditaan Gweniä kickass-sankariksi, eli vaikuttaisi olevan sukua vaikkapa Salla Simukan Lumikki Anderssonille. Kirjasta ollaan tekemässä elokuvaakin, joten nostetta on ainakin rapakon takana. Suomennoksen nimi hieman ärsyttää, mutta kai silläkin jokin perustelu on.




Ruotsalainen kirjailija Malin Persson Giolito oli toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumassa kertomassa muun muassa juuri suomeksi ilmestyneestä teoksestaan Suurin kaikista. Takakansiteksti ei ollut minua oikein vakuuttanut. Kyseessä on oikeussalidraama ja psykologinen trilleri, jonka aiheena on koulusurma, rikoksista yksi vastenmielisimmistä minun mittarillani. Perssonin ja Elina Hirvosen keskustelu kuitenkin oli niin mielenkiintoinen, että mieleeni hiipi ajatus, että kenties sittenkin vielä luen teoksen.




Kuopiolainen kirjailija-poliisi Marko Kilpi on kirjoittanut joukon kovatasoisia dekkareita, joista olen pitänyt kovasti (Kadotetut, Elävien kirjoihin, Kuolematon). Tänä keväänä Kilpi julkaisi uuden Undertaker-nimisen sarjansa aloitusosan Kuolemantuomio. Takaliepeessä luvataan hautausurakoitsija Kivestä kertovalle sarjalle jatkoa ensi keväänä. Takakannessa taas kerrotaan, että sarjallaan Kilpi ’uudistaa genren perusrakenteita’. Aika paljon luvattu, mutta Kilvellä on kyllä rahkeita lupaus täyttämään. Olen aloitellutkin kirjaa varovasti, mutta olen jämähtänyt sivulle 29. Kaipaan rohkaisua. Onko syytä jatkaa? Miksi sarja ei voi olla nimeltään ’Hautausurakoitsija’?



Luin vuodenvaihteessa Tuomas Nyholmin vaikeatulkintaisen romaanin Omiensa luo, ja hämmästyin, kun pian sen jälkeen kerrottiin, että Nyholmilta on tulossa uuden dekkarisarjan avaus. Jostain syystä Nyholm on sijoittanut dekkariensa tapahtumat Lissaboniin. Toisaalta Omiensa luo ei sijoitu mihinkään tunnistettavaan paikkaan, joten kovin tutunoloiselta siitä näkökulmasta tuntuu. Leijona on lukulistallani, mutta saapa nähdä, ehdinkö lukea sen ennen seuraavan osan ilmestymistä.


Jarkko Sipilän 20. Takamäki-dekkari Syvälle haudattu siirtyy kirjapinostani äänikirjalistalle. Sipilän dekkarit ovat takuuvarmoja viihdyttäjiä, ja viime vuosina olen mieluiten nauttinut ne kuunneltuina (kuitenkin esimerkiksi Valheen kasvot painettuna). Hyppäsin mukaan JP Koskisen Murhan vuosi -sarjaan vasta kakkososasta Helmikuun kylmä kosketus, ja pidin. Niinpä ilahduin, kun Maaliskuun mustat varjot putkahti kotiini. Arosuon ja Tulikosken edesottamukset ovat kiintoisia, ja lisäksi kuulemma ratkaistaan varsinaisen tehtävän lisäksi Bodom-murha. Aika hyvin luvattu! Ehdottomasti menee lukuun.



Yhtä varmasti olen päättänyt ehtiä lukemaan Timo Saarron Kuoleman kuukauden. Saarron tuotantoon tutustuin jo Johtolanka-raadissa (Vesimiehen aika), ja tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1917 lopun Helsinkiin. Sopii siis mainiosti lukijalle, joka on laillani ihastunut Virpi Hämeen-Anttilan Kalle Björk -dekkareihin (Yön sydän on jäätä, Käärmeitten kesä).



Jaana Lehtiön Porvooseen sijoittuvat dekkarit ovat olleet pitkään lukulistallani, ja nyt posti toi hänen uusimpansa Älä aivan vielä laatikkooni, joten mitään syytä olla lukematta ei enää ole. Porvoo on kiehtova kaupunki, jonne myös Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarit (mm. Kaikki mikä kiiltää) sijoittuvat. Lehtiön sankari Juha Muhonen saattaa Antti Hautalehdon tunteakin, onhan heillä yhteinen työpaikka. Muhonen vaikuttaa kyllä pari astetta kesymmältä kaverilta!

Luettavien listalla ovat vielä näiden lisäksi ainakin Annika Erosen esikoisdekkari Kaivo ja Marjut Petterssonin Niin kuin sinä sen muistat. Molemmista olen kuullut hyvää. Koetan saada mahtumaan johonkin väliin myös Gard Sveenin jo viime vuonna ilmestyneen Lasiavain-voittajan Pimeän sylissä. Pohjoismaisen dekkarikisan voittajaa ei niin vain ohiteta.


Kuvistani voi kurkata vielä jokusen lukuvinkin lisääkin. Nyt olisi sitten juurin Sinun vuorosi kertoa, mitä mieltä olet tämän kevään dekkarisadosta. Mitä ei missään tapauksessa kannata missata? Entä miten aiot viettää menossa olevaa dekkariviikkoa?


#dekkariviikko

18 kommenttia:

  1. Suosittelen tuota Suurin kaikista teosta, sillä sen juoni on hyvin kehitelty. Pidin kovasti tästä psykologisesta trilleristä ja sehän valittiin viime vuonna parhaimmaksi dekkariksi Ruotsissa. Noista kuvista katsoin, että olen lukenut Suden tien, tulevaisuuden dystopiatrilleri, ja Hyvän naapurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo Suurin kaikista vielä tule luettavaksi, alkaa olla sen verran painavia suosituksia :D

      Poista
    2. Minäkin suosittelen Persson Giolitoa. Lue Ruumiin kulttuurista lisää. :) Jos Paula Hawkinsin Tummiin vesiin on vielä lukematta, lisää listoillesi. Samoin Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä. Suden tie on minulla ollut kauan lukupinossa, kun en ole ollut oikein dystopia-vireessä.

      Poista
  2. Nämä dekkariuutuudet eivät ole minulle kovinkaan tuttuja. Voi olla, että jäävät lukemattakin - pohdiskelin juuri blogiini sitä, miksi en yleensä lue muita kuin varsin kevyitä ja turvallisentuntuisia dekkareita. Marko Kilpi tosin kiinnostaa kirjailijana, joten ehkä tartun hänen teoksiinsa joskus. Nuo englanninkieliset kirjannimet muuten ärsyttävät minua suunnattomasti - näemmä ovat uusi muoti sekä rikos- että nuortenkirjallisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista, että nuo nimet ottavat jonkun muunkin silmään ja kielikorvaan!

      Poista
  3. Monipuolinen ja runsas dekkarikattaus! Koko kuluneen vuoden dekkarisato on ollut mielestäni poikkeuksellisen runsas aiheuttaen sekä valinnanvaikeutta että pienimuotoista ähkyä.

    Noista esille nostamistasi olen lukenut seuraavat: Suurin kaikista, Kuolemantuomio, Leijona ja Maestro ja kaikki ovat olleet mainioita lukukokemuksia. Tulossa ovat vielä mm. Davidkin, Sipilä ja Sveen, joten sivujen kääntelyä ja jännitystä on luvassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinnakkaistodellisuus olisi tarpeen, että voisi samalla lukea kaikkea kiinnostavaa, kun toisessa todellisuudessa eläisi tätä arkea kiireineen. :D

      Poista
  4. Oijoi! En voi lukea arvosteluja, koska haluan yllättyä kirjoja lukiessani. Osan noista uutuuksista olenkin jo lukenut, osa odottaa kirjastosta haetussa pinossa ja osa on vasta varausjonossa. Blogista löytyy jo luetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jutussa ei ole yhtään arvostelua, vain muutama esittelysananen!

      Poista
  5. Suden tie on tosi jännä, vaikka ihan absurdi ja karmea. Hyvä naapuri perusviihdettä, joka onnistui yllättämään. Enemmän ehkä trillerimäinen viihderomaani kuin dekkari? Samoin Synkän metsän siimeksessä, lukihan sen, myös aika perusviihdettä, joka tuskin jää mieleen. Suurin kaikista - bloggaus tulossa huomenna. Marko Kilvestä jo kirjoitin. Nimi juontuu alkuperäisideasta, jonka mukaan tästä piti tulla tv-sarja, levitykseen myös muualle kuin Suomen markkinoille. Aika lailla innostuin jutun ideasta, tämä on vasta sarjan aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaa, jos sinäkin tykkäsit, pitänee Kilpi vielä kaivaa esille.

      Poista
    2. Kyllä se kannattaa, mutta ei minusta yllä parin edellisen Kilven tasolle.

      Poista
  6. Olen lukenut Saarron Kuoleman kuukauden ja pidin siitä. Jo tapahtumien ajankohta Venäjän lokakuun vallankumouksesta (7.11.) Suomen itsenäiseksi julistautumiseen on tavattoman kiinnostava. Kirjassa liikutaan jopa samoilla kaduilla kuin Hämeen-Anttilan Björk-kirjoissa, mutta säätyläisten sijaan henkilöt ovat työväkeä. Sisällissodan juopa on jo näkyvissä. Suosittelen, mutta senhän sanoitkin lukevasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi Björk on jo sekin tupsahtanut painosta, joten ei ainakaan luettava lopu! :D

      Poista
    2. Minä taidan lukea juuri sen seuraavaksi.

      Poista
  7. 'Suurin kaikista'on kyllä mielenkiintoinen. Syytettynä olevan nuoren naisen näkökulma on ainakin tähän asti ollut (olen lukenut kolmanneksen) hyvin kirjoitettua ja myös koukuttavaa. Paikoitellen kerronta muistuttaa Kate Atkinsonin tyyliä, josta tykkään kovasti. Eli suosittelen. Kuulisin mielelläni, mitä ajattelet kirjasta.

    VastaaPoista