Pidin Virpi
Hämeen-Anttilan vuonna 2014 ilmestyneestä historiallisesta dekkarista Yön sydän on jäätä melkoisesti, samoin sen mukavan ristiriitaisesta
päähenkilöstä virkamies-salapoliisi Kalle Björkistä. Kirja loppui lupaavasti
jatkoa ajatellen, ja Käärmeitten kesä
piti lupauksen. On alkanut Björk-sarja. Suosittelen erittäin vahvasti lukemaan
sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä juoni jatkuu monelta osin
kirjasta toiseen.
Eletään edelleen vuotta 1921, nuoren itsenäisen valtion
haparoivia alkuaikoja. Maailma ympärillä kuohuu, eikä vähiten idässä rajan
takana. Kalle Björk jatkaa leipätyössään sisäasiainministeriössä ministeri
Ritavuoren kansliassa, eivätkä perintöasiat ole selvinneet oikeastaan puoleen
tai toiseen sitten edellisen kirjan lupaavan loppuratkaisun.
Arjen tylsyyttä rikkoo pian toimeksianto, jonka Björk saa
varakkailta helsinkiläissisaruksilta. Näiden täti on kuollut kotonaan lääkärin
mukaan sydänkohtaukseen, mutta sisarusten mielestä kaikki ei ole kohdallaan.
Asunnossa on merkkejä jonkun ulkopuolisen käynnistä paikalla juuri ennen tädin
tuhoisaa sairaskohtausta. Lisäksi testamentti on uusittu vain muutama päivä
aikaisemmin ja se poikkeaa muutamilta osin merkittävästi aiemmasta. Maininta
arvokkaasta korusta on poistettu, ja siihen on lisätty kaksi uutta edunsaajaa,
Hebron-seurakunta ja Uuden Verson Liitto -niminen hämäräperäinen yhdistys.
Lisäykset kummastuttavat sisaruksia, sillä täti ei ollut lainkaan
uskonnollinen, oikeastaan päinvastoin. Mutta ennen kaikkea arvokas perintökoru
on kadonnut jäljettömiin.
Björk palkataan siis selvittämään, murhattiinko täti ja
minne on joutunut perintökoru. Huolelliset tutkimukset paljastavat, että
murhaepäilyissä lienee perää, mutta sitten seinä tuntuu nousevan pystyyn.
Varteenotettavia epäiltyjä ei tunnu löytyvän, ei myöskään kadonnutta korua.
Sitten Björk saa poliisiystäviensä kautta kuulla samantapaisesta rikoksesta,
jossa on ilmeisesti myrkyttämällä murhattu varakas vuokraisäntä. Poliisilla
tuntuu tosin olevan jo syyllinen näpeissään, mutta Björk ei suostu heti
nielemään ilmeisintä henkilöä syylliseksi. Myös tämän murhan uhrilta on
kadonnut arvokasta omaisuutta. Kuka pistää Helsingin varakasta keskiluokkaa
kylmäksi sarjatyönä?
Vaivalloisten tutkimusten mittaan Björk ujuttautuu myös
Uuden Verson Liiton kokouksiin. Karismaattinen tohtori Merthen puhuu
kannattajilleen tieteen uusista saavutuksista sekoitettuna natsien rotuopin
aatteisiin. Tähtäimessä on uuden ihmisen ja uuden uljaan maailman luominen.
Tohtori Merthenin menetelmät eivät täysin kestä päivänvaloa, ja Björk joutuu
kokemaan pelottavia hetkiä vain miehille ja vahvahermoisille tarkoitetussa
erikoisistunnossa. Jotain hämärää liittyy yhdistyksen toimintaan, se on selvää,
mutta liittyykö se myös murhiin? Ja jos liittyy, miten?
Runsas ja monipolvinen, lopussa melkoisia kierroksia ottava
murhajuoni on saanut vielä ympärilleen joukon sivujuonia, jotka liittyvät
Björkin yksityiselämään ja myös edellisen kirjan tapahtumiin. Salakuljettaja
Atamaani pääsi pääapureineen livahtamaan poliisin näpeistä aiemmassa osassa, ja
Björk tuntee epämiellyttävän todentuntuisesti nahoissaan, kuinka hänen
Vahanaamaksi nimeämänsä kylmäverinen rikollinen jossain varjoissa vaanii juuri
häntä kosto mielessään.
Sydämenasiatkin aiheuttavat päänvaivaa. Kaunis pikkuserkku
Lisbet on kiehtova mutta etäinen, ystävän sisar Ida taas rempseän iloinen
kaunotar. Näiden turvallisten mahdollisten morsiankandidaattien sijaan Björkin
todellinen intohimo suuntautuu aivan toisaalle. Vaarallinen madame Zubova
ilmaantuu jälleen kuvioihin ja on syöstä Björkin tuhoon monessakin mielessä.
Kuka lumoava kaunotar lopulta oikein on? Mitä hän haluaa Björkistä?
Ajankuvan luomisessa Hämeen-Anttila on nähnyt hurjasti
vaivaa, mutta tehty työ kyllä kannattaa. Lukija tempautuu mukaan 1920-luvun
tunnelmiin lähes vastustamattomalla imulla. Helsinki ja sitä ympäröivä maaseutu
hengittävät tarinassa hienosti ja aidontuntuisesti. Höysteenä on myös vanhaa
sanastoa, joka antaa pikantin säväyksen kerrontaan ja dialogeihin. Tämäkin on
herkkää aluetta, sillä liiallisuuksiin vietynä vanhahtavan kielen viljely alkaa
helposti ärsyttää. Plussaa annan sisäkansiin painetuista kartoista.
Uskottavuutta lisää myös Björkin varsinaisen ammatin
kuvailu. Virkamiestyö ei ole helppoa hektisinä kesäkuun viikkoina, jotka olivat Suomen sisä-
ja ulkopolitiikassa kiperiä aikoja. Björk joutuukin jättämään salapoliisiharrastuksensa
pakosti vähemmälle, kun työ kutsuu. Virkansa ansiosta Björkillä ja sen kautta
myös lukijalla on ainutlaatuinen näköalapaikka ihan tapahtumien ytimessä. Tämä
tullee jatkossa vielä korostumaan. Toisaalta taas asemat ministeriössä voi olla
myös haitaksi, kuten Björk saa katkerasti välillä kokea.
Henkilökuvauksessakin Hämeen-Anttila onnistuu hienosti.
Björk on sopivan inhimillinen heikkouksineen, ei mikään ylivertainen
moraaliltaan tai taidoiltaan. Haluan kuulla hänestä lisää!
Virpi Hämeen-Anttila:
Käärmeitten kesä
Otava 2015. 351 s.
Arvostelukappale.
Minusta Käärmeitten kesä ei yltänyt aivan ensimmäisen osan tasolle, mutta minäkin odotan innolla kolmatta osaa. Jos vanhat merkit Hämeen-Anttilan tavattomasta tuotteliaisuudesta pitävät paikkansa, se saattaa olla markkinoilla jo hyvinkin pian.
VastaaPoistaKivasti menevät ristiin nämä mieltymykset jopa osien keskeisestä paremmuudesta :D Kirjailija on onnistunut puhuttelemaan meitä!
PoistaMinut Björk vei mennessään enkä vikissyt yhtään.
VastaaPoistaIhastuin häneen jo ensimmäisessä kirjassa ja toinen olikin sitten menoa.
Kirjailija vei minut 20-luvun Helsinkiin, joka oli minulle aivan uusi kokemus.
Ihastuttavien henkilöiden, katujen, kahviloiden ja pikku puolien kaupunkiin.
Kuvaus on aitoa, dialogi aitoa, yksityiskohdat pikkutarkasti harkittuja ja kokonaisuus ihastuttava.
Jäin odottamaan uutta ja uskon sen putkahtavan kesän kynnyksellä.
Jatkoa odotellessa, tosiaan!
PoistaMinä pidin tästä jatko-osasta ensimmäistäkin enemmän. Kaikkein parasta on Hämeen-Anttilan perehtyminen 1920-lukuun. Hänen asiantuntijuutensa näkyy miljöön lisäksi jopa kirjan kieliasussa.
VastaaPoistaMinäkin nautiskelin kieltä myhäillen monille kirjailijan oivalluksille!
PoistaLuin tämän ja bloggasin siitä viime kesänä, ja olen samoilla linjoilla kanssasi kirjasta. Pidin Käärmeitten kesästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska juoni pysyi paremmin kasassa ja ratkaisu ei ollut niin ennalta-arvattava. Kirjasarjassa pidän erityisesti tarkasta ajankuvasta ja kielikin on ihanan vanhahtavaa sopivassa määrin. Edelleen toivoisin, että sivupolkuja olisi vähemmän, mutta odotan jo kieli pitkällä seuraavaa osaa. Onneksi sain eilen hyppysiini Kati Hiekkapellon uusimman, niin sitä ei tarvitse enää odottaa. Ja kohta tulee kesä, ja dekkarit kuuluu jotenkin erottomasti kesään.
VastaaPoistaTätä sarjaa on tosiaan mukava seurailla, mihin suuntaan se lähtee etenemään. 1920-luku on näin jälkikäteen katsottuna kiehtovaa aikaa!
PoistaTämä on jäänyt minulta lukematta, mutta uusi kesä lähestyy joten pitääpä muistaa ottaa tämä ensi kesän lukulistalle. Ekan osan kuuntelin äänikirjana, eikä se ollut mikään erityisen hyvä kokemus, mutta tämä toinen osa vaikuttaa paremmalta.
VastaaPoistaAinahan nämä ovat makuasioita. Minua tässä viehättää moni asia.
Poista