Magdalena Hai: Susikuningatar (Gigi ja Henry 3)

Toista kuukautta ehti vierähtää, ennen kuin täytin Kellopelikuninkaan jälkeen tekemäni lupauksen lukea Susikuningatar ihan pian. Aika taisi olla itse asiassa juuri parahultainen. Muistin vielä hyvin edellisen kirjan tapahtumat, mutta olin ehtinyt ’puhdistaa suuni’ sopivasti monenlaisella muulla luettavalla kirjojen välissä. Niinpä Susikuningatar pääsi hienosti oikeuksiinsa. Nautinkin ihan valtavasti hienosta tarinasta.

Kyseessä on siis Magdalena Hain Gigi ja Henry -steampunk-trilogian kolmas osa. Koko sarja on ollut alusta asti kiinnostava ja raikas uutuus suomalaisessa (nuorten)kirjallisuudessa. Sarjan vuonna 2012 ilmestynyt aloitusosa Kerjäläisprinsessa on ensimmäinen suomalainen steampunk-romaani. Hanna Matilainen määrittelee teoksessaan Mitä kummaa (Avain 2014) steampunkin eli kotoisemmin höyrypunkin scifin alalajiksi, ”jolla tarkoitetaan tarinaa, jonka viitekehyksenä on 1800-luku, höyrykoneet, aikalaisestetiikka ja aikakauden tunnelma. Usein tähän liitetään erityisesti viktoriaaninen Englanti…” Hain trilogia uppoaa määritelmään aivan loistavasti, mutta kirjailija on lisäksi ammentanut rohkeasti fantasiaperinteestä. Kokonaisuus toimii.

On sääli, että termit steampunk ja höyrypunk herättävät monessa potentiaalisessa lukijassa jollain tavoin negatiivisia väristyksiä, jopa torjuntaa. Näin ainakin olen itse tulkinnut koettaessani tarjota Gigin ja Henryn seikkailuista kertovia teoksia luettavaksi hyviä kirjavinkkejä toivoville kyselijöille. Pelot ja turhat ennakkoluulot kannattaa karistaa mielestään ja tarttua kirjoihin avoimin mielin. Tarinan kiehtova maailma avautuu vaivatta, eikä tylsistä teorioista tai teknisistä selonteoista ole mukana häivääkään. Tarjolla on lumoava maailma koskettavine henkilöineen ja kohtaloineen. Aineksina ovat seikkailu, jännitys, huumori ja kauhallinen mytologiaa sekä hyppysellinen romantiikkaa.

Kerjäläisprinsessa oli Hain esikoisromaani, ja nyt on siis ilmestynyt kolmas teos kolmen vuoden aikana. Trilogian lisäksi Hai on kirjoittanut novelleja eri antologioihin ja lehtiin. Gigi ja Henry -sarjan mittaan ovat kasvaneet paitsi kirjan henkilöt myös kirjailijan ammattitaito. Kerjäläisprinsessa on niin sanotusti lupaava esikoinen, ja Kellopelikuningas sekä erityisesti Susikuningatar lunastavat nuo lupaukset moninkertaisesti. Kuten edellisestä osasta kirjoittaessani jo totesin, tämä sarja on ehdottomasti kansainvälistä tasoa olevaa laatua.

Kellopelikuninkaan jälkeen on aikaa ehtinyt kulua pari vuotta. Gigi, Henry ja ihmissusi Mussovits asuvat Pariisissa, missä Gigi opiskelee soturin ja kuningattaren ammatteihin vaadittavia taitoja. Aika alkaa kuitenkin valua vähiin, sillä Pariisiinkin kantautuu tieto, että Umbrovian vallankaappaaja Andros Luopio valmistautuu sotaan ja varustaa ennennäkemätöntä armeijaa luolastoissaan. Jos Gigi aikoo pelastaa maansa ja ihmissusikansansa rippeet, on aika toimia. Mutta riittävätkö vain viisitoistavuotiaan kuningattaren rahkeet?

Umbroviassa Gigi tutustuu pitkän talven aikana niin Mussovitsin kuin omaankin sisimpäänsä löytäen yllättäviä ja pelottavia asioita. Samaan aikaan ihmissudet kokoontuvat Gigin johdolla entiseen kuninkaanlinnaan valmistautumaan tulevaan koitokseen. Fantasiakirjallisuuden perinteiden mukaan loppuhuipennuksena on jännittävä ja kiivas taistelukuvaus, jossa hyvä ja paha ottavat toisistaan lopullisesti mittaa. Tappioilta ei vältytä, ja Susikuningatar on myös surullinen romaani. Hai on koko sarjan mittaan käsitellyt henkilöitään kovemmalla kädellä kuin mitä perinteisesti on totuttu. Seikkailut eivät pääty naureskeluun teekupposen äärellä, vaan seassa on aimo annos tummia sävyjä.

Koko trilogia pysyy hienosti koossa. Tässä näkyy selvästi etu, joka tulee sarjamaisesti toteutetun teoksen hallitussa toteutuksessa. Viittaan tällä nyt kahteen toiseen hiljattain lukemaani sarjaan, eli Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjaan ja J. S. Meresmaan Mifonki-sarjaan. Pitkät sarjat, joiden lopullinen pituus ei kenties ole tekijöidensäkään tiedossa, ovat toki omalla tavallaan kiehtovia ja antoisia, mutta helposti tarinan punainen ydinlanka pääsee katoamaan. Myös Anu Holopaisen Syysmaa-sarjassa oli aistittavissa jotain tämänkaltaista. Hieno sarja jatkui pitkään monessakin mielessä, ja sitten loppu tuli kuitenkin rysähtämällä, hieman hätäisen makuisesti. Gigi ja Henry -sarja päättyy Susikuningattareen, ja hyvä niin. Tarinan kaari on selkeä, ja lukijalle jää tunne, että juuri tähän maaliin oltiin alusta asti pyrkimässä.

Tavallaan on haikeaa, että sarja on nyt lopussa. Kuitenkin on kiinnostavaa nähdä, mitä Hain näppäimistöltä tuleekaan seuraavaksi. Kirjailija on joka tapauksessa ankkuroinut itsensä tukevasti suomalaiskirjoittajien kärkikaartiin. Gigi ja Henry -sarjalle toivon runsaasti lukijoita ja menestystä muutenkin. Kunpa nyt joku kirjallisuusagentti nappaisi tämän ja saisi ujutettua kansainvälisille markkinoille. Entä millainen elokuva sarjasta tulisikaan!

Magdalena Hai: Susikuningatar

Karisto 2014. 448 s.

Lainattu kirjastosta.