Katja Kettu: Hitsaaja

Tutustuin Katja Ketun tuotantoon lukemalla ja sitten kuuntelemalla Kätilön. Vaikutuin. Kettu kirjoittaa kuin riivattu. Teksti lumoaa, hengästyttää ja houkuttaa mukaansa. Lukija tuntee olevansa kuin noiduttu ravistelevan kielen ja taidokkaan juonen kynsissä. On turha pyristellä irti, sillä Ketun teksti menee luihin ja ytimiin, veriin. Piippuhylly-novellikokoelmassa on samoja aineksia, mutta se vaikutti kuitenkin Kätilön jälkilöylyiltä, jonkinlaiselta välityöltä.

Vasta nyt tulin tarttuneeksi Ketun aiempaan tuotantoon. Kirjaston äänikirjahyllyyn oli ilmestynyt Hitsaaja, ja sehän lähti samoin tein kuunteluun. Vuonna 2008 julkaistun romaanin kuuntelu sattuikin sopivaan ajankohtaan, vaikka en sitä äänikirjaa lainatessani vielä tiennyt. En nimittäin tiennytkään, että Hitsaajassa olennainen osa juonenkäänteissä on Estonian uppoamisella, ja tuosta katastrofistahan tuli juuri kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Kettu on perehtynyt aiheeseen kunnioitettavan perinpohjaisesti.

Tapahtumat alkavat aamuyöllä 28.9.1994, kun tieto onnettomuudesta alkaa saavuttaa suomalaiset eri puolilla maata. Minäkertojia tarinassa on useita. Niila Kamsu on telakalla hitsaajana ja naimisissa Kaisun kanssa. Kaisulla ei ole paljoa tietoa Niilan menneisyydestä sen paremmin Lapissa kuin Saksan telakallakaan. Tieto Estonian uppoamisesta suistaa kummankin aviopuolison elämän raiteiltaan, mutta keskenään he eivät saa asiasta puhuttua. Nopeasti tilanne lähtee ajautumaan kohti uutta katastrofia.

Pohjoisessa Mirka kaipaa kaksosveljeään, joka on ollut tietymättömissä kuukausia. Veli on lapsena pudonnut järveen ja saanut suuhunsa suolavettä, mikä tietää kuolemaa merellä. Kun tieto Estoniasta tulee, Mirka vakuuttuu veljensä kohtalosta mutta alkaa vaatia Rovaniemen poliisilta tietoja varmistukseksi. Yksi kertojanääni onkin juuri poliisin, jolla on oma näkemyksensä Mirkan perheen vaiheista. Ei tule yllätyksenä, että Mirkan ja Niilan tarinat risteävät kohtalokkaalla tavalla niin menneisyydessä kuin vuoden 1994 syksylläkin.

Hitsaajassa ovat tunnistettavissa jo kaikki Kätilöstä tutut ainekset: monta kertojanääntä, arvoituksellisista palasista koostuva ja vähitellen hahmottuva juoni, yhteen kietoutuvat merkilliset kohtalon oikukkaat kuviot (kaikki liittyy kaikkeen), raadollinen ihmiskuvaus ja pohjoisen ihmisten yhteydessä käytetty ilmaisuvoimainen, omaperäisen väkevä kieli. Tarina on jännittävä, pelottavakin. Syy ja syyllinenkin Estonian keulaportin pettämiseen taitaa selvitä. Seuraukset ovat monin tavoin tuhoisat, ainakin yksilötasolla. Mikä on totta, mikä fiktiota, jää myös kutkuttavasti auki, aivan kuten seuraavassa romaanissa eli Kätilössäkin.

Minut Hitsaaja vei mennessään ja ihmettelen, että se on jäänyt kovin vähälle huomiolle. Toisaalta eipä Kätilökään oikein tunnu Runeberg-palkinnosta huolimatta kriitikoille kelvanneen. Sitä ei kelpuutettu Finlandia-ehdokkaaksi, eikä se ollut mukana Helsingin Sanomien 2000-luvun parhaitten romaanien kriitikkolistallakaan. Lukijat ovat onneksi sen ottaneet omakseen. Kovasti jo odottelen Ketun seuraavaa kirjaa, vaikka lukematta on vielä Surujenkerääjäkin.

Katja Kettu: Hitsaaja

WSOY 2008. BTJ:n äänikirja. Lukija Kirsti Valve. Laajuus 8 cd:tä, kesto 9 h 48 min. 

Lainattu kirjastosta.