Kesäloma on lopussa, vaikka
toiveita kesän jatkumisesta vielä elätelläänkin. Kesäksi suunnitelluista
lukuprojekteista useimmat ovat vaiheessa. Morren KKK-haasteeseen on tullut vain
yksi nolo ruksi. Kirjastosta laahattu muhkea torni kirjoja on lähes lukematta.
Olin ajatellut myös lukea Ann Cleevesin
koko Shetlanti-sarjan (neljä kirjaa) kesän aikana. Ihan en ole vielä
tavoitteeseen yltänyt, sillä nyt lukemani Punaista
tomua on sarjan kolmas osa.
Päähenkilönä tässäkin
kirjassa on komisario Perez, vaatimaton ja rauhallinen kaveri, joka on korviaan
myöten rakastunut Fran Hunteriin. Tällä kertaa Fran ja Cassie-tytär ovat lähes
koko kirjan ajan Lontoossa, joten parisuhteen kehitys jää siihen, että Perez
hautoo kosintaansa. Mukavasti Cleeves on saanut sarjaan raikkautta nostamalla
tällä kertaa esiin myös nuorempaa poliisia Sandya (mies), joka aikaisemmissa
osissa on puupäisyydellään aiheuttanut lähinnä harmia ja herättänyt hilpeyttä.
Nyt tähän varsin karrikoituun henkilöhahmoon tulee uusia ulottuvuuksia, kun
hänen kotikylässään Whalseyn saarella tapahtuu onnettomuus.
Itse asiassa onnettomuuden
uhri on Sandyn originelli isänäiti Mima ja ampujaksi epäillään humalassa
jäniksiä nummella ammuskellutta Ronaldia, Sandyn sukulaismiestä. Mima asutti
ikivanhaa maatilaa, jonka pihapiirissä tehtiin arkeologisia kaivauksia. Nuori
ja kunnianhimoinen Hattie aikoo tehdä paikalla sijainneesta kauppiaan talosta
väitöskirjansa. Yllättäen valmistelevissa kaivauksissa löytyy ihmisen luita,
joita Hattie toivoo 1400-luvulta peräisin oleviksi jäänteiksi. Mimalla tuntuu
olevan asiasta hieman toisenlaisia arveluja.
Mima siis ammutaan
kotipihalleen sumuisena yönä. Sandy itse löytää isoäitinsä ruumiin ja joutuu
ilmoittamaan Perezille. Tapausta pidetään ilmiselvänä onnettomuutena, vaikka
Perezillä onkin omat epäilyksensä. Onnettomuus järkyttää perin juurin pientä
yhteisöä, jossa jokainen on sukua keskenään tai ainakin perheet ja suvut ovat
tunteneet toisensa vuosisatoja.
Tutkinta etenee piinallisen
verkkaan, eikä edes toinen ruumis saa siihen kunnolla vauhtia. Perez tuntuu
olevan enemmän kärryillä tapahtumista kuin kukaan muu, edes lukija. Vähitellen
Sandynkin hitaissa aivoissa alkaa muhia pelottavia teorioita, jotka koskevat
hänelle läheisiä ihmisiä.
Epäiltyjä ja tai sellaisiksi
kelpaavia ihmisiä on koko liuta. Lukija on pihalla kuin lumiukko eikä osaa
arvata murhaajaa ennen kuin tämä seisoo Setterin talon pihassa Sandyn
taskulampun valokeilassa haulikko kädessään. Cleeves kiepsauttaa tarinaa
loppuratkaisussa oikein kunnolla, tavalla, josta Agatha Christiekin olisi
voinut olla ylpeä.
Juonen hitaus ei välttämättä
ole huono asia. Kun tapahtumat eivät vyöry vauhdilla eteenpäin, on aikaa
syventää henkilöitä ja kuvata paikkoja. Mikään henkilökuvauksen mestari Cleeves
ei ole, mutta dekkaristiksi kelvollinen. Shetlannistakin hän on tässä kirjassa
ottanut esille uuden näkökulman, Whalseyn, joka on pieni saari pääsaaren
kupeessa. Tunnelma kirjassa ei ole mitenkään liian ahdistava, vaan sopivan
viihdyttävä.
Ann Cleevesin suomennetuista
kirjoista lukemani:
Punaista tomua (Karisto 2009, 366 s., suom. Annukka
Kolehmainen. Alk. nimi Red Bones)
Mulla on ollut Musta kuin yö iät kaiket lukulistalla. Mä olen kuitenkin aika nössö ja pelkuri ja vähän epäilen, että on liian pelottava mulle. Kävi kertaalleen jo kirjastosta muutaman kuukauden viihtymässä mun hyllyssä, mutta palautin kuitenkin avaamatta...
VastaaPoista