Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Ann Cleeves: Punaista tomua




Kesäloma on lopussa, vaikka toiveita kesän jatkumisesta vielä elätelläänkin. Kesäksi suunnitelluista lukuprojekteista useimmat ovat vaiheessa. Morren KKK-haasteeseen on tullut vain yksi nolo ruksi. Kirjastosta laahattu muhkea torni kirjoja on lähes lukematta. Olin ajatellut myös lukea Ann Cleevesin koko Shetlanti-sarjan (neljä kirjaa) kesän aikana. Ihan en ole vielä tavoitteeseen yltänyt, sillä nyt lukemani Punaista tomua on sarjan kolmas osa.

Päähenkilönä tässäkin kirjassa on komisario Perez, vaatimaton ja rauhallinen kaveri, joka on korviaan myöten rakastunut Fran Hunteriin. Tällä kertaa Fran ja Cassie-tytär ovat lähes koko kirjan ajan Lontoossa, joten parisuhteen kehitys jää siihen, että Perez hautoo kosintaansa. Mukavasti Cleeves on saanut sarjaan raikkautta nostamalla tällä kertaa esiin myös nuorempaa poliisia Sandya (mies), joka aikaisemmissa osissa on puupäisyydellään aiheuttanut lähinnä harmia ja herättänyt hilpeyttä. Nyt tähän varsin karrikoituun henkilöhahmoon tulee uusia ulottuvuuksia, kun hänen kotikylässään Whalseyn saarella tapahtuu onnettomuus.

Itse asiassa onnettomuuden uhri on Sandyn originelli isänäiti Mima ja ampujaksi epäillään humalassa jäniksiä nummella ammuskellutta Ronaldia, Sandyn sukulaismiestä. Mima asutti ikivanhaa maatilaa, jonka pihapiirissä tehtiin arkeologisia kaivauksia. Nuori ja kunnianhimoinen Hattie aikoo tehdä paikalla sijainneesta kauppiaan talosta väitöskirjansa. Yllättäen valmistelevissa kaivauksissa löytyy ihmisen luita, joita Hattie toivoo 1400-luvulta peräisin oleviksi jäänteiksi. Mimalla tuntuu olevan asiasta hieman toisenlaisia arveluja.

Mima siis ammutaan kotipihalleen sumuisena yönä. Sandy itse löytää isoäitinsä ruumiin ja joutuu ilmoittamaan Perezille. Tapausta pidetään ilmiselvänä onnettomuutena, vaikka Perezillä onkin omat epäilyksensä. Onnettomuus järkyttää perin juurin pientä yhteisöä, jossa jokainen on sukua keskenään tai ainakin perheet ja suvut ovat tunteneet toisensa vuosisatoja.

Tutkinta etenee piinallisen verkkaan, eikä edes toinen ruumis saa siihen kunnolla vauhtia. Perez tuntuu olevan enemmän kärryillä tapahtumista kuin kukaan muu, edes lukija. Vähitellen Sandynkin hitaissa aivoissa alkaa muhia pelottavia teorioita, jotka koskevat hänelle läheisiä ihmisiä.

Epäiltyjä ja tai sellaisiksi kelpaavia ihmisiä on koko liuta. Lukija on pihalla kuin lumiukko eikä osaa arvata murhaajaa ennen kuin tämä seisoo Setterin talon pihassa Sandyn taskulampun valokeilassa haulikko kädessään. Cleeves kiepsauttaa tarinaa loppuratkaisussa oikein kunnolla, tavalla, josta Agatha Christiekin olisi voinut olla ylpeä.

Juonen hitaus ei välttämättä ole huono asia. Kun tapahtumat eivät vyöry vauhdilla eteenpäin, on aikaa syventää henkilöitä ja kuvata paikkoja. Mikään henkilökuvauksen mestari Cleeves ei ole, mutta dekkaristiksi kelvollinen. Shetlannistakin hän on tässä kirjassa ottanut esille uuden näkökulman, Whalseyn, joka on pieni saari pääsaaren kupeessa. Tunnelma kirjassa ei ole mitenkään liian ahdistava, vaan sopivan viihdyttävä.

Ann Cleevesin suomennetuista kirjoista lukemani:

Punaista tomua (Karisto 2009, 366 s., suom. Annukka Kolehmainen. Alk. nimi Red Bones)

1 kommentti:

  1. Mulla on ollut Musta kuin yö iät kaiket lukulistalla. Mä olen kuitenkin aika nössö ja pelkuri ja vähän epäilen, että on liian pelottava mulle. Kävi kertaalleen jo kirjastosta muutaman kuukauden viihtymässä mun hyllyssä, mutta palautin kuitenkin avaamatta...

    VastaaPoista