torstai 26. heinäkuuta 2012

Kesän keskeytetyt


Kirjablogiani seurailleet tietävät, että en kovin helposti jätä kirjaa kesken. Aina kuitenkin toivoo, että jotakin tapahtuisi, kirjan juoni alkaisi vetää tai kirjailijan tyyli lakkaisi ärsyttämästä. Haluan antaa kirjoille tilaisuuden. Mutta rajansa kaikella rajattomien kirja-aavojen rannalla!

Kevään uutuusdekkareita silmäillessäni huomio kiintyi brittikirjailija Ann Cleevesin jännäriin, joka on epäsuomeksi nimetty VERA – Kuolonkukkia. Kirjan pohjalta tehdyn tv-sarjan piti alkaa Suomessa kesäkuussa, mutta sen esittäminen lykkääntyi jostain syystä hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen. Kirjan kuitenkin luin ja tykästyin sen verran Cleevesin tyyliin, että olen nyt lukenut häneltä kaksi muutakin romaania, ns. Shetlanti-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Loputkin olen kirjastosta jo tuonut kotiin odottelemaan.

Kirjojen nimeäminen tuntuu siis monellakin tapaa ongelmalliselta, vaikkei nyt ihan tuohon suomen kielen normistoon kompastuttaisikaan. Kevään uutuusluettelossa oli nimittäin toinen lähes samanniminen dekkari, Nina Peuran esikoisteos Kuolemankukkia. Törmäsin tähän kirjastossa ja päätin lukaista senkin. Valitettavasti en pystynyt. Kerronta tökki siihen malliin ensimmäisten viiden sivun aikana, että päätin luovuttaa. Asetelmakin vaikutti kummallisen kököltä. Poliisipäähenkilö hälytetään kesken romanttisen hotelliviikonlopun Tampereelta tutkimaan Helsingissä tapahtunutta mahdollista rikosta. Hotellin sänkyyn jää myrtynyt ja pettynyt nainen, joka kostoksi laittaa puhelimensa äänettömälle. Hienostoasunnossa on pidetty opiskelijabileet, jotka kuvailun perusteella ovat olleet varsin kaukana opiskelijabileistä, vaikuttavat enemmänkin keski-ikäisten snobien illanvietolta. Aamulla juhlien suosittu emäntä on löytynyt keittiön lattialta hengettömänä. Sankaripoliisi kyselee latteita muutamalta vieraalta, jotka vastaavat vielä latteammilla vastauksilla. Hohhoijaa. Takakansiesittelyn mukaan kirjassa oli vielä luvassa keveitä ihmissuhdepohdntojakin. Valitan, ei minulle. Helsingin Sanomien Antti Majander -parka on lukenut koko kirjan.

Toinen julman keskeytyksen uhri on Sophie Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus, jonka lainasin äänikirjaversiona kirjastosta. Olen lukenut yhden osan Kinsellan Himoshoppaaja-sarjasta ja pitänyt, joten ajattelin, että tämä voisi kesäloman aikana mennä mukavasti automatkojen rattona. Hieman kyllä epäilytti kirjan massiivisuus, äänikirjalevyjä on nimittäin kolmetoista ja yhteiskesto lähes kuusitoista tuntia. Kirja on tietysti chic litä, joten sen päähenkilö on nuori lontoolaisneitonen. Lara on sotkenut elämänsä jättämällä työnsä ja ryhtymällä head hunter -yrittäjäksi, vaikka ei tiedä alasta mitään. Firma on menossa vararikkoon hyvää vauhtia. Pahinta on kuitenkin, että Laran suuri rakkaus ja elämän mies on jättänyt hänet. Toipuminen ei ole edes alussa, vaikka hän yrittää kovasti rauhoitella vanhempiaan vakuuttamalla jo päässeensä koko asiasta yli. Sitten ovat vanhan, 105-vuotiaan sukulaistädin hautajaiset, joissa vainaja alkaa kummitella Laralle ja vaatii tätä etsimään kadonneen kaulakorunsa. Laran on kuitenkin ensimmäiseksi keskeytettävä polttohautaus… Lara ja kummitustäti jatkavat yhdessä sekoilujaan. Pääsin jo viidenteen levyyn, kun huomasin, että kirjasta oli tehty varaus. Päätin oitis luopua ilosta seurata näitä hölmöilyjä yhtään enempää ja ilahduttaa varauksen tehnyttä kirjastonkäyttäjää jo tänään. Monet ovat tästä kyllä pitäneet, ainakin jonkin verran, kuten Susa ja Kirjapeto, joka suorastaan nautti kyynelten kera.

Mitkä kirjat Sinä olet jättänyt kesken ja miksi? Oletko lukenut juuri nämä minun hylkäämääni ja pitänyt? Kerro ihmeessä!

14 kommenttia:

  1. Voi, miten sulta jäi tämä Kinsella kesken? Muistikuvat ajalta ennen blogia ovat hieman hatarat, mutta sen muistan kyllä, että Kevytkenkäinen kummitus oli oikein hyvä, tykkäsin paljon siitä haamusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kirja ei ollut parhaimmillaan äänikirjana? Toisaalta olen sellainen tosikko, jota ei aina kiehdo tällainen fantasia ;)

      Poista
  2. Minä kyllä tykkäsin tuosta kevytkenkäisestä kummituksesta. Tosin luin sen kirjana. Kuvittelisin, että äänikirjana on vaikeampi tapaus. Siinä on vaikeampi lukea sillain puoliksi keskittyen :-)

    Minulta jäi kesken Minä, Kleopatra tuossa keväällä. Ja olin sentään jo lukenut monta sataa sivua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuh, monen sadan sivun jälkeen keskeyttäminen vaatii jo sisua! Kielii toisaalta siitä, että uskosta ja toivosta huolimatta mitään palkkiota ei tullut, ts. kirja ei parantunut loppua kohden?

      Poista
  3. Minä en yleensä jätä kirjoja kesken. Luen, vaikka en pitäisikään. Nyt tulee mieleen vain kaksi kesken jättämääni kirjaa, eikä kummassakaan syy ole se, että kirja olisi ollut huono. Ensimmäinen on James Joycen Odysseus, josta en ymmärtänyt tarpeeksi, ja toinen Bo Carpelanin Urwind, jota aloin lukea ruotsiksi. Sen runollinen kieli oli ruotsiksi liian vaikeaa.

    VastaaPoista
  4. Minä pidin tuosta Kinsellasta, mutta luin sen kirjana.

    Jätän kirjoja kesken hyvin harvoin, mutta parin kuukauden sisällä olen jättänyt kesken mm. Katja Ketun Kätilön ja kolme muuta kirjaa, joiden nimiä en äkkiseltään muista. Yksi oli suomenruotsalaisen kirjailijan novellikokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä olet voinut jättää kesken Kätilön!? Onneksi kirjoja ei ole pakko lukea loppuun, jos ei hetki ole oikea tai jos vain sattuu huono kirja käteen ;)

      Poista
    2. Jätin Kätilön odottamaan otollisempaa lukuhetkeä. En suostu uskomaan, että en tykkäisi siitä! Kun kirjan alku sitten tökki niin pahasti etten parinkymmenen sivun jälkeen ollut yhtään perillä lukemastani, kuskasin sen takaisin kirjastoon ja päätin kokeilla joskus hamassa tulevaisuudessa uudestaan.

      Poista
  5. Hienoa, että tunnustat keskeyttäneesi kirjan, se on monesti järkevää, jää aikaa paremmille kirjoille.

    En yleensä keskeytä kirjaa, tänä vuonna olen keskeyttänyt vain Juha Vuorisen Helmiä hanurista, ja E.M Forsterin Matka Indiaan (on myös muodossa Intiaan), tämän olen aloittanut jo kahdesti, luultavasti kolmannella kerralla pääsen loppuun, jos sellainen tulisi. Yritin myydä kirjaa kirppiksellä, mutta kukaan ei ostanut Forsteria, mutta Vuorinen meni, joten varmasti se Forster pitää sitten lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en ole antanut itsestäni mitään ylisuorittajan kuvaa, joka aina lukee kaiken tunnollisesti loppuun! Jätän kirjoja kesken, jos siltä tuntuu. Vielä enemmän jätän kirjoja kokonaan aloittamatta ja kannan surutta takaisin kirjastoon.

      Tuo Foster vaikuttaa kohtaloltasi, luettavahan noin sitkeä kaveri on!

      Poista
  6. Mukava blogi sinulla Kirsi. Laitoin heti suosikkeihin.
    Ann Cleevesin Kuolonkukat olen lukenut ja pidin siitä. Aion lukea häneltä muutakin, kunhan ehdin. Nina Peura on minulle ihan tuntematon ja taitaa jäädäkin tämän esittelysi varaan. Sophia Kinsella ei ole vielä iskenyt, vaikka olen selaillut kirjoja kirjastossa.

    Minullakin on ollut periaatteena, että luen kirjan loppuun, jos kerran olen sen aloittanut, mutta nykyisin olen luopunut tuosta ajatuksesta. Miksi haaskata aikaa johonkin ikävään tai huonoon, kun mieletön määrä hyviäkin kirjoja on vielä kokonaan tai uudelleen lukematta.
    Viimeksi jätin kesken Marja Orkoman uusimman, en muista edes nimeä, joku osoite se oli. En jaksa enää tarinoita, jossa kaiken aikaa joku kuolee, sairastuu vakavasti, joutuu ikävään onnettomuuteen tai jota luonnehäiriöiset tai muuten vain kenkkumaiset ihmiset kiusaavat. Orkoma kirjoittaa siis viihdettä ja sama synkkä vika on kaikissa hänen kirjoissaan, joita olen lukenut. Vielä sen jotenkin ymmärtää alias Pirkko Arhipan dekkareissa, poliisihan näkee elämästä sen pimeimmän puolen.

    Varmimmin minulta kesken jäävät kirjat, joiden teksti on surkean pientä ja himmeää. En enää ole sellainen kotkansilmä, kuin nuorempana enkä viitsi rasittaa silmiäni turhan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maijastiina, ja tervetuloa blogini pariin! Synkkä viihde on kyllä alalaji, joka ei kauheasti houkuttele. Dekkarithan ovat jo lähtöasetelmaltaan toisenlaisia, kuten sanot. Jo kirjaan tarttuessaan tietää, että jotain ikävää on tapahtunut tai tapahtuu, mutta poliisit ym. tuovat taas järjestyksen ja rikollinen saa rangaistuksen.

      Liian pieni teksti on kirottua sekin!

      Poista
  7. Hoo, minä jätän kyllä nykyään kesken kirjoja aika surutta. Osa jää yöpöydälle odottamaan uutta hetkeä, osa menee takaisin hyllyyn tai palautuu kirjastoon, enkä juuri asiaa harmittele. Kyllähän maailmaan luettavaa mahtuu, miksi tuhlata aikaa sellaiseen, joka ei kiinnostakaan :)

    Tilapäisesti kesken (eli joskus vielä aion lukea loppuun) tältä kesältä ovat ainakin Zlatanin elämäkerta Jag är Zlatan Ibrahimovic (ruotsiksi lukeminen sujui nyt melko hitaasti, joten turhauduin), Liksomin Hytti numero 6 (hyvä, mutta talvinen maisema ei yhtään sopinut alkukesään, odottaa siis talvea), Sebastian Faulksin Engleby (jäi vaan kesken) ja Alicia Gimenez Bartlettiin Mensajeros de la oscuridad (juoni alkoi hyytyä, tosin ehdin jo reilusti yli puolenvälin). Niin, ja Tolkienin The Hobbitt myös jäi kesken.

    Olen muuten alkanut harkita, pitäisikö antaa uusi mahdollisuus keskenjääneiden klassikolle, siis Joycen Odysseukselle uuden suomennoksen myötä. Uudet kattavat selitykset alaviitteissä kiehtovat. Ensimmäisellä yrityksellä etenin muistaakseni sivulle 82 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein pökerryn ajatuksesta, että alkaisin lukea Ulyssesta! Sehän jo painaakin ihan tuhottomasti ;)

      Poista