Hiraeth. Se tarkoittaa melkein samaa kuin nostalgia mutta ei aivan.
--- Kaipuuta paikkoihin joita ei ole koskaan ollutkaan.
Paikkoihin joista on vain uneksinut.
--- Kaipuuta paikkoihin joita ei ole koskaan ollutkaan.
Paikkoihin joista on vain uneksinut.
Kjell Westön uuden romaanin ilmestyminen on jo pitkään ollut odotettu tapaus suomalaisessa kirjamaailmassa. Rikinkeltainen taivas pääsi heti ilmestyttyään Mitä Suomi lukee -listalle peräti kaksinkertaisesti, sillä sen suomenkielinen versio oli elokuun 2017 myydyin kotimainen kaunokirja ja ruotsinkielinen Den svavelgula himlen on saman listan kymmenennellä sijalla. Harvoin kyseisellä listalla ylipäätään nähdään ruotsinkielisiä teoksia, saati sitten tällaista tuplaosumaa.
Westö on myös sekä lukijoiden että kriitikoiden suosiossa, ja tämänsyksyinen uutuus on saanut jälleen suosiolliset arviot muun muassa Helsingin Sanomissa. Samaan aikaan uutuuskirjan ilmestymisen kanssa edelliseen romaaniin Kangastus 38 perustuva näytelmä sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa. Kirjallinen tapaus tarkoittaa Suomessa, että kirjailijaa myös haastatellaan eri medioissa ja tapahtumissa. Näkyvyyttä riittää, ja kirjasta on kerrottu jo vaikka missä ja mitä. Olen hankalan tehtävän äärellä. Onko minulla mitään uutta sanottavaa tästä romaanista, joka kirjailijan mukaan on jatkumoa Helsinki-romaanien sarjassa ja samalla todennäköisesti sen viimeinen osa?
Westön vahvuuksia ovat olleet tarinankerronta, tarkka ja
perinpohjainen ajankuvaus, lempeä ja samalla syväluotaava henkilökuvaus sekä
nostalginen perustunnelma ajallisesti laajakaarisissa romaaneissa. Kaikki tämä
on tallessa myös Rikinkeltaisessa
taivaassa, eikä romaania odottaneiden tarvitse pettyä, enkä pettynyt
minäkään. Suomenruotsalaisen elämäntavan Helsinki-keskeinen kuvaus imaisee
jälleen maailmaansa myös kaltaiseni lukijan, jolla on omassa historiassaan
päältä katsoen hyvin niukasti yhtymäkohtia romaanin minäkertojan elämän kanssa.
Kosketuspintaa on kuitenkin yllin kyllin, kun hieman pintaa raaputtaa.
Nostalgia ja hiraeth puhuttelevat jälleen.
Minäkertoja, joka jää kaiken jälkeen vaille nimeä
(harmillisesti, kuten tätä juttua kirjoittaessani huomaan!), tavataan kirjan
alussa Lauttasaaressa meren tuntumassa sijaitsevasta rivitaloasunnostaan. Joku
on hiippaillut hänen asuntonsa liepeillä pahat mielessään, kuten myöhemmin käy
ilmi. Kyseessä on ollut sama mies, joka hieman myöhemmin puukotti minäkertojan,
keski-ikäisen kirjailijan entistä parasta ystävää Axel Rabellia
hengenvaarallisesti.
Dekkarimaiset tapahtumat sysäävät viimein liikkeelle
romaanin, jota mies on koettanut kirjoittaa pian kolmekymmentä vuotta, teoksen,
joka kertoo Axelista, tämän sisaresta Stellasta ja kirjailijasta itsestään. On
palattava alkuun, viattomiin lapsuuden päiviin 1960- ja 1970-luvuille, aikaan,
joka muistoissa näyttäytyy kullanhohtoisena, vaikka siinä tietää aina olleen
mustat varjoreunat. Kirjoittaminen on vaikeaa, sillä muistaminen pakottaa
katsomaan suoraan itseen, omiin tekoihin ja vaikuttimiin, eivätkä ne ole
läheskään aina kaunista nähtävää.
Alemman keskiluokan perheen poika tulee imaistuksi
vaikutusvaltaisen Rabellin suvun vaikutuspiiriin kymmenvuotiaana, kun kirjailijan
isä vuokraa vaatimattoman torpan meren rannalta läheltä Ramsvikin komeaa
huvilaa. Ramsvikissä viettää kesäänsä saman ikäinen poika Axel Rabell
pikkusiskonsa Stellan, äitinsä ja toisinaan isänsä vanhempien kanssa. Isä Jacob
hoitaa menestyviä liiketoimia ulkomailla eikä näyttäydy huvilalla. Asetelma
muistuttaa Evelyn Waugh’n Mennyt maailma -romaania, joka nousi
useaan otteeseen mieleeni tarinan edetessä (tästä muuten mainitsee myös Jokken kirjanurkka). Pojat ystävystyvät, mutta eivät ole
milloinkaan tasavertaisia. Axelilla on aina yliote, ja kertoja tuntee olevansa
riippuvainen Axelin suosiosta. Ramsvikistä muodostuu kertojalle jonkinlainen
kultareunainen mennyt maailma, aurinkoisten ja onnellisten kesien onnela, jonne
ei enää aikuisena ole pääsyä.
Yliote kertojaan on myös Stellalla, kirjailijan
sielunkumppanilla. Pari rakastuu Ramsvikissä teini-ikäisinä, eikä rakkaus
suostu kokonaan sammumaan koskaan, vaikka polttava intohimo lopulta taittuukin
ystävyydeksi. Stellan hahmossa on jotain kovin tuttua Westön aiempien romaanien
naishahmoista: kaunis ja rikas, älykäs ja itsevarma nainen, joka saa miehet
rakastumaan itseensä epätoivoisesti. Suvun vanha raha antaa Alexille ja
Stellalle varmuutta ja turvaa, vaikka perheellä omat synkät salaisuutensa
onkin.
Rikinkeltainen taivas
on lähes läkähdyttävän runsas teos. Viidenkymmenen vuoden aikajänne,
kaveriporukan ystävyys- ja naiskuviot, perheet, suvut ja sukupolvet,
talouselämän ja populaarikulttuurin muutosvirtaukset, kirjailijanuran nousut ja
laskut, kirjoittamisen tuskat ja ilot kulkevat läpi hieman apeatunnelmaisen
romaanin. Tietty tukkoisuuden vaikutelma tulee pitkistä, paikoin jopa sivun
mittaisista kappaleista. Tärkeimpiin käännekohtiin palataan useaan otteeseen ja
niitä analysoidaan huolella, jopa vatvonnaksi asti. Lukija ei pääse kovin
helpolla, mutta lukukokemus on toki palkitseva jälleen kerran.
Päähenkilö, mieskirjailija, ei ole täysin miellyttävä
ihminen. Naissuhteita määrittää aina Stella Rabell. Stellaan hän vertaa kaikkia
elämänsä naisia ja Stellan takia muut saavat lopulta jäädä taakse. Mutta
Stellan kanssa eläminen on käytännössä mahdotonta. Suhde on vaikea silloinkin,
kun se saavuttaa huippukohtansa. Stella on liian itsenäinen ja mies aina
jotenkin alakynnessä, ainakin omasta mielestään. Tasatakseen tilit on oltava
uskoton, mikä ei tietenkään paranna tilannetta yhtään. Miehestä jää valitettavan
itsekeskeinen vaikutelma, ja osuvasti Stella määritteleekin häntä sanalla
hutsu. Fyysinen rakkaus on teoksessa vahvasti läsnä. Kehityskaari kulkee pojan
heräävästä seksuaalisuudesta kokeiluineen kypsän miehen seestyviin tunnelmiin.
Odottamatta rakkaus voikin muuttua platoniseksi ystävyydeksi ja olla silti
täysin tyydyttävää.
Rikinkeltainen taivas
siis alkaa dekkarimaisissa tunnelmissa. Miehen pihapiirin laidalla hiiviskelee
tumma uhkaava hahmo, Alex Rabellin kimppuun hyökätään ja Stellan tytär Sandi
katoaa. Muutenkin Rabellin perheen ympärillä kohistaan vuoden 2016 syksyllä.
Miten tähän tilanteeseen on päädytty, selviää muistoja läpikäymällä.
Muistelemisessa ja menneiden kaivelussa kirjailija onkin elementissään, onhan
hän ammatiltaankin historianopettaja.
Rakenteellisena ratkaisuna loppusivuilla mukaan tulevat
puukottajan viestin katkelmat vaikuttavat kummallisen ontuvilta. Tekojen
motiivikin jää lopulta ohuesti perustelluksi, vaikka Westö vetääkin linjan
kevään 1918 teloitusryhmään Ramslandetin pellon laidalla. Mikä saa ihmisen
tekemään julmia tekoja? Miten teot vaikuttavat meihin ja jälkipolviin? ”Minä olen tekoni”, toteaa kirjailijan lapsuudenystävä Krister romaanin
loppusivuilla.
Juuri käsistä laskettua kirjaa on hieman vaikea asettaa
kohdalleen Westön tuotannossa. Lukukokemus oli hieman ristivetoinen, kuten ylle
kirjoittamastani toivottavasti käy ilmi. Niin mielelläni kuin sukellankin
kirjojen kautta tuntemattomiin nahkoihin, kuten tällä kertaa suunnilleen
ikäiseni miehen elämään, olivat jatkuvat nukkumisjärjestelyjen ja toistuvien
rakastelukohtausten kuvaukset turhauttavia. Kirjailijan työn raadollinen kuvaus
taas kiehtoi, kun samalla koulutyön vain muutamalla maininnalla sivuuttaminen
jäi harmittamaan. Myös jännite jäi jollain tapaa vaisuksi. Stellan ja kertoja
raastava suhde ei ihan riittänyt kannattelemaan tarinaa, eikä se toki ainoa
jännitteinen linja olekaan. Mutta kokonaisuus hajoaa sittenkin liikaa.
Tullaanko lopussa liian lähelle nykyhetkeä? Onko Westö sittenkin parhaimmillaan
nostalgian ja historian kuvaajana?
”Kaiken minkä muistamme olemme nähneet unessa.”
Kjell Westö:
Rikinkeltainen taivas (Den svavelgula himlen, Schildts & Söderströms)
Suom. Laura Beck.
Otava 2017. 459 s.
Suom. Laura Beck.
Otava 2017. 459 s.
Kjell Westön
uutuusromaani Rikinkeltainen taivas
on Turun kirjamessuilla Otavan
lukupiirikirjana ensi sunnuntaina 8.10.
klo 11.20 – 13.00. Lukupiirit ovat messulipun lunastaneille avoimia
tilaisuuksia, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Kirjailija itse on
paikalla kertomassa kirjastaan ja osallistumassa keskusteluun, jota vetää paikalle
varta vasten kutsuttu lukupiiri tai sen edustajat. Yleisö saa myös mieluusti
osallistua keskusteluun ja esittää kysymyksiä. Itse olen paikalla kutsuttuna
somelähettiläs-kirjabloggaajana, ja istun yleisön seassa tehtävänäni jakaa
tapahtumaa somekanavissani sekä myös mahdollisesti osallistua keskusteluun.
Olen tätä varten saanut kirjasta arvostelukappaleen ja julkaisen tämän jutun
samaan projektiin liittyen.
Lukupiirissä rauhalliselle keskustelulle on varattu
ruhtinaallisesti aikaa verrattuna messuille muuten tyypilliselle kiireelle ja
hälinälle. Rikinkeltainen taivas
vaikuttaa runsaudessaan oivalliselta lukupiirikirjalta, ja odotan keskustelulta
paljon. Suosittelen lämpimästi!
Muutenkin sunnuntaina voi messuilla halutessaan vetää
jonkinlaiset Westö-överit, sillä suosittu esiintyjä on nähtävissä ja kuultavissa
ainakin:
klo 10.20 – 10.40 Kuisti-lavalla, suomentaja Laura Beck ja Westö keskustelevat
klo 13.20 – 13.40 Agricola-lavalla (messujen päälava)
klo 13.20 – 13.40 Agricola-lavalla (messujen päälava)
Toinen Otavan lukupiiri on lauantaina 7.10. klo 13.20 – 14.20
ja silloin käsittelyssä on Rosa Liksomin
Everstinna.
Olin somelähettiläs-kirjabloggaajana mukana viime vuonna Enni Mustosen Ruokarouvaa käsittelevässä
lukupiirissä.
Turun kirjamessujen ohjelma löytyy täältä. Tapahtumalla on omat Facebook-sivut.
***
Syksyn kirjamessukuume on kovassa nousussa, ja siihen
lääkkeeksi tänään sunnuntaina 1.10. järjestän messulippuarvonnat sekä blogini Facebook-sivulla että
Twitter-tilillä.
Jos siis seuraat Kirsin kirjanurkkaa Facebookissa, voit tämän päivän aikana osallistua kahden Turun
kirjamessujen päivälippupaketin arvontaan.
Kirsin kirjanurkan Twitter-seuraajille on arvottavana yksi päivälippu Turun
kirjamessuille.
Arvon kummatkin palkinnot tänään su 1.10.2017 klo 21.00 mennessä
osallistuneiden kesken, jotta liput ehtivät postitse voittajille messuihin
mennessä.
Onnea arvontoihin!
Toivottavasti näemme Turussa!
Toivottavasti näemme Turussa!
Harmittaa kovasti, että että en ilmeisesti pääse sunnuntaina Turun kirjamessuille - mutta lauantaina sinne olen menossa. Westön kirja on harkinnassa - mutta niin on moni muukin! Voi lompakko parkaa;)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirja oli hyvä kuvaus ihmisestä, joka ei oikein pääse elämässä eteenpäin. Henkilö on jumittunut kirjallisuuteen, viiniin ja eritoten seksiin. Hyvä esimerkki siitä, miten näennäisesti viisaan ihmisen elämän suunnan voi täysin määritellä alapää eikä yläpää. Rakkaus, himo ja seksi sekoittuvat yhdeksi ja samaksi massaksi. Onko asian laita todellakin näin?
VastaaPoistaLopuksi pari varoituksen sanaa: kirja voi altistaa keski-iän kriisille:-) Ja uteliaille tiedoksi, tämä oli miehen lähettämä kommentti.
Tämän kommentin sain sähköpostilla. Lähettäjä on pyytänyt sen laittamista tänne.
VastaaPoistaAsun Ruotsissa v 1965 lähtien, mutta Westön romaanit ovat olleet läheistä luettavaa. En kuitenkaan ole niitä lukenut moneen vuoteen. Näin AamuTVssä hänen haastattelunsa, josta jäi epämääräinen kuva. Kaksi kaunista ihmistä katseli toisiaan silmiin sanomatta mitään kiinnostavaa.
Tarkastin arviot Ruotsissa ja tulos oli vieläkin sekavampi. Ei auttanut muu kuin kuunnella koko iso kirja. Minulla on siihen mahdollisuus Celian kautta. Uusi kirja on nimenomaan kuunteluun sopiva. Kirja selostaa tapahtumia kuin helminauhalta. Helmet ovat hyvin kasvatettuja, mutta ei niitä yhdistä mikään ajatus vaan nauha, kun samat ihmiset vanhenevat. Kirjailijan ja hänen rakastettunsa nauha on penetrointi ja siinä erityisesti orgasmi, ei seksi laajemmassa merkityksessä.
Keski- ja yläluokan ruotsinkielisen perheen kohtaaminen, jää myös pinnalliseksi. Oikeastaan vain raha erottaa.
Ruotsinmaaleiset arviot ovat ylistäviä (DN,Expressen)
Seppo Isotalo, dosentti