Tätä tekstiä kirjoittaessani on tammikuu ja lämpömittari
kertoo, että ulkona on pakkasta -22 astetta. Sähkönkulutus Suomessa hipoo
ennätyksiä, ja yöstä on tulossa yksi talven kylmimmistä. Edellisenä päivänä on
uutisoitu vakavista tietoliikennehäiriöistä Soneran verkossa. Ainekset Jäätyvän helvetin todeksi muuttumiseksi
alkavat olla koossa…
Ihastuin aikoinaan 2000-luvun alussa Ilkka Remeksen tuotannon alkupäähän, ja erityisesti vaihtoehtohistorian
ideaan perustuva esikoisteos Pääkallokehrääjä
(WSOY, 1997) kutkutti mukavasti mielikuvitusta. Nopeassa tahdissa luetut pari
kolme trilleriä alkoivat kuitenkin pian vaikuttaa turhan samankaltaisilta
keskenään, ja lukemisinto hyytyi jonnekin Uhrilennon
(WSOY, 2001) tietämille. Ennen Jäätyvää
helvettiä olen tainnut viimeksi nauttia Remekseni äänikirjamuodossa Itäveren (WSOY, 2002) parissa.
Remes on hyvin tuottelias kirjailija, sillä aikuisten
trilleri on ilmestynyt esikoisesta lähtien vuosittain. Vuodesta 2003 vuoteen
2010 ilmestyi sen lisäksi vielä nuorille suunnattu rinnakkaisteos. Myös
myyntiluvut ovat olleet vuodesta toiseen kovat, ja Jäätyvä helvettikin oli syksyllä 2015 joko myydyin tai ainakin
toiseksi eniten myyty kotimainen kaunokirja syys-joulukuussa.
En ihmettele suosiota. Jäätyvän
helvetin ahmin parissa päivässä sydän kylmänä ja hiukset pystyssä.
Kriittinen silmä kyllä huomaa, millä keinoilla kirjoittaja pelaa koukuttaessaan
lukijansa, mutta mitä sitten. Pääasiahan on viihtyä vetävän, hyytävän tarinan
kyydissä. Jos tätä toivoo, Remekseen sijoittamalla saa varmasti rahalleen
vastinetta.
Jäätyvä helvetti
on ymmärtääkseni jonkinlainen jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Hornalle. Ainakin päähenkilö
sotilastiedustelussa työskentelevä Lari Vuori on mukana kummassakin kirjassa,
ja aiemman osan tapahtumiin viittaillaan hienovaraisesti muutamissa kohdissa. En siis ollut Hornaa lukenut, eikä se haitannut yhtään. Tapahtumat sijoittuvat
nykyaikaan tai aavistuksen kirjan julkaisuhetkestä tulevaisuuteen.
Tapahtumat käynnistyvät suorastaan murhaavan tehokkaasti
heti ensi sivuilla. Lari Vuori on palaamassa Finnairin koneella Saksasta
naisystävänsä 12-vuotiaan pojan kanssa, kun jossain Suomenlahden yläpuolella
koneeseen törmää venäläinen tiedustelukone. Törmäys on mitä ilmeisimmin
tahallinen. Lari ja Eero pelastuvat täpärästi.
Juonen pohjarakenteena on Venäjän harjoittama aggressiivinen
omien etujensa valvonta. Suomi on Venäjän näkökulmasta uhkaavasti liukumassa
kohti Natoa, ja se aiotaan estää kuitenkaan liikaa provosoimatta EU:ta tai
Yhdysvaltoja. Otetaan käyttöön samat menetelmät kuin Ukrainassakin. Käytännössä
tämä toteutetaan äärimmäisen pirullisesti lamauttamalla Suomen sähkönjakelu ja
-tuotanto hakkereiden ja sabotöörien avulla muutamassa hetkessä. Kun ulkona
paukkuu parinkymmenen asteen pakkanen, on kaaos valmis. Venäjä tarjoaa hädässä
olevalle naapurilleen humanitaarista apua…
Tässä vaiheessa sain pidätellä itseäni, etten noussut
tarkistamaan talouden elintarvike- ja paristovarastoja. Ne ovat kohtalaisessa
valmiudessa, kiitos Tapani-myrskyn tarjoaman harjoitussession. Sähköverkon
lamauttaminen on kuitenkin vasta esimakua tulevasta. Venäläiset ovat päättäneet
panna Suomen polvilleen nopeasti ja tehokkaasti. Tässä suomalaiset ovat
tahtomattaan mainioksi avuksi, sillä anarkia on vain muutaman päivän päässä
kriisin hetkellä.
Lari Vuoren harteille ei nyt ihan maailman pelastamista
sälytetä, mutta Suomen kuitenkin. Monipolvisten ja jännittävien
juonenkäänteiden seuratessa toisiaan kiivaalla vauhdilla Lari joutuu tekemään
ratkaisuja, joita ei olisi itsekään uskonut pystyvänsä tekemään. Viime kädessä
taistelu käydään mies miestä vastaan. Venäläisten vastapari Larille on Putinin
lähipiiriin kuuluva Igor Rybkin, joka pääosin Suomesta käsin johtaa
operaatiota, jota pelataan monella tasolla ja osittain merkityin kortein.
Pelastuuko Suomi, jää oikeastaan varsinaista vastausta vaille. Kipeitä asioita
on kuitenkin luvassa enemmän kuin tarpeeksi, jos pieni osakaan Remeksen
maalaamista uhkakuvista toteutuisi.
Pahinta on, että Remes osaa taitavasti nivoa jo tapahtuneita
asioita ja faktoja kuvitteellisiin (mutta mahdollisiin?!) tapahtumiin. On
tapahtunut ilmatilaloukkauksia, maakauppoja ynnä muita tilanteita, joita Remes
kirjassaan käyttää materiaalina. Onko jo liian myöhäistä? Olemmeko
sinisilmäisiä hölmöjä kaikki?
On ilmeistä, että Remeksellä on ollut kirjaa kirjoittaessaan
selvä agenda. Hän haluaa näyttää, kuinka helppoa Suomen valtaaminen on ja
kuinka nopeasti se pystytään toteuttamaan. Vihollinen on sama, jota Remes on heiluttanut
silmiemme edessä trilleri trilleriltä. Tarkoituksen paksu alleviivaaminen ja
paikoittainen rautalankamallin käyttö alkavat pitkän tarinan mittaan käydä
vaivaannuttaviksi, mutta sanoma menee kyllä perille. Edelleen toivon, että
poliitikot ja turvallisuudestamme vastaavat tahot tämän lukevat huolella.
Mukavaa olisi saada myös rauhoittava viesti, että tämä on vain viatonta hupia
kaikki. Toivottavasti en elättele turhan kovia toiveita!
Ilkka Remes: Jäätyvä
helvetti
WSOY 2015. 412 s.
Arvostelukappale. Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
Itsekin olen nyt vihdoin herännyt ja todennut, että Remekseltä pitäisi lukea ainakin yksi kirja. Ruttokellot odottaakin jo pinossa ensi viikolla alkava lomaa!
VastaaPoista