Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi

”Pidin kirjasta paljon. En olisi arvannut, että merenkulusta voi kirjoittaa näin kauniin romaanin. Tarina pysyy koossa, henkilöhahmot ovat kiinnostavia, eri aikatasot limittyvät luontevasti. Tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti, kiireettä. Kirja on vangitseva, sitä haluaa lukea eteenpäin mutta ei ahmien vaan joka sanasta nauttien. 

Hemulin kirjahylly -blogin Henna.

”Ja sanon tämän suoraan: minulle olisi riittänyt puhdas kronologinen tarina haaksirikkotapauksesta Irlannissa 1895 – 1896 ja siihen liittyvä ihmissuhdesähkö. Niissä on menneen maailman lumoa ja romanttista arvoitusta. En tavoita, mitä lisäarvoa 2012-osuus antaa, ainakin minulle se jää sisällöttömäksi, jopa vaivaannuttavaksi.

Loppupuolella on kömpelöä naamiaismenoa ja tukahdutettujen tunteiden sekä dramaattisten käänteiden pakahdusta – olkoon vaan: huomaan toivovani parasta orvoille ja rakkaudessa pettyneille.”

Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuija.

Vihdoin pääsiäispyhinä oli aikaa tarttua Leena Landerin uutuusromaaniin Kuka vartijoita vartioi, joka oli uskollisesti odottanut lukuvuoroon pääsyään Helsingin kirjamessuista asti. Valitettavasti aikatauluni ei sopinut kirjailijan kireään messuaikatauluun ja jäin ilman himoitsemaani signeerausta, mutta kirjan sain kuitenkin kotiutettua. Jo ennen messuja olin pannut kirjan ilmestymisen hyvilläni merkille, sillä kirjailija julkaisee suorastaan lukijaa kiduttavan harvakseltaan. Edellinen romaani Liekin lapset kolahti minuun vahvasti, ja nyt lupailtiin, että KVV on aloitusosa trilogialle. Mikäpä sen parempaa!

Pyhät ja vielä muutama arki-ilta päällekin kuluivat mainiosti Irlannissa Dublinin lahden rannalla Kingstownin satamakaupungissa vuosien 1895 ja 2012 jouluntienoilla. Jouluaatonaattona 1895 ahvenanmaalaisen laivanvarustaja Erik Sirenin omistama rahtipurjealus Palme tekee haaksirikon aivan kaupungin edustalla. Sääoloja uhmaavat rannikon meripelastajat laskevat vesille pelastusaluksen, mutta jokin menee pieleen ja vene kaatuu kääntymättä koskaan takaisin oikeaan asentoon, kuten sen olisi pitänyt. Koko viisitoistahenkinen miehistö hukkuu kaupunkilaisten katsellessa katastrofia avuttomina rannalta.

Suomalaisaluksen miehistö ja matkustajat sen sijaan pelastuvat. Laiva tosin vahingoittuu pahoin ja lopulta uppoaa sataman edustalle. Pelastajien kauhea kohtalo varjostaa pelastuneiden iloa henkiinjäämisestä. Kaupunki on lamaannuksissa, mutta pelastuneille haaksirikkoisille osoitetaan asiaankuuluvaa vieraanvaraisuutta. Saman tien aletaan paitsi tutkia onnettomuutta myös kerätä varoja hukkuneiden omaisille. Tutkinta saa pian outoja käänteitä, joita herkeämättä tarkkailee toimittaja Daniel Ford. Mediahuomio on poikkeuksellinen, ja keräys tuottaa nopeasti omaisuuden. Sille olisi käyttöä monille.

Vuoden 2012 jouluna suomalaispariskunta, kirjailija Eeva Rafaelsson ja hänen eläkkeellä olevaa kommodorimiehensä Mikko etsivät tietoja Palmen haaksirikosta ja veneonnettomuudesta Kingstownissa tai oikeammin Dun Laoghairessa.  Eevan isoisoisä Matias Sahlman oli 12-vuotiaana laivapoikana mukana Palmella sen haaksirikkoutuessa, ja Eeva haluaa selvittää olosuhteita haverin aikana. Hän muistaa vanhan isovaarinsa vielä jotenkuten, koska on ollut itse kahdeksanvuotias tämän kuollessa. Voisiko haaksirikosta ja Matiaksesta kirjoittaa romaanin? Mutta miksi Mikko tuntuu kummallisen ahdistuneelta?

Tätä juttua miettiessäni ajattelin, että loistavan viihdyttävä ja erittäin kiinnostava romaani on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle. Suurimmat päivälehdet ovat julkaisseet myönteisiä arvioita teoksesta, mutta blogijuttuja löysin vain muutaman. Olen lainannut jokaisesta löytämästäni jutusta tähän omaani muutamia kohtia, joissa käsitellään niitä asioita, joita itsekin lukiessani ja loppuun päästyäni pohdin.

Henna Hemulin kirjahyllystä piti kovasti kahden aikatason rinnakkaisesta kuljetuksesta. On myönnettävä, että niin pidin minäkin. Yli sadan vuoden takaisen onnettomuuden maisemiin palaaminen nykyaikana tuntuu kiehtovalta, ja Mikon kokemukset Estonian onnettomuudessa ja rauhanturvatehtävissä avaavat kirjan teemoja. Toisaalta ymmärrän Tuijan näkemyksetkin. Tarina olisi toiminut loistavasti myös pelkästään historiallisena romaanina, jolloin sen kiehtova ja rohkea rakkausjuonikin olisi kenties korostunut enemmän. Mielestäni KVV on nimittäin vahvasti myös rakkausromaani. KVV on paksu kirja, lähes tiiliskiviluokkaa (oma luokitukseni, jossa raja kulkee 500 sivun kohdalla). Kun romaaniin alkaa tulla sivuja yli 350, olisi minusta aina vakavasti pohdittava, miksi. Voisiko sittenkin jotain jättää pois? Toimisiko tarina paremmin hieman suppeampana?

”Lander on kirjoittanut romaaniinsa valtavan määrän tietoa ilman, että tarina tuntuu hetkeäkään täyteen ahdetulta. Tapahtuma-ajoista ja -paikoista syntyy erilaisin episodein monipuolinen ja havainnollinen kokonaiskuva, ja jokaiselle pienimmällekin motiiville Sylvian joululaulusta apilanlehteen asti löytyy jossain myöhemmässä vaiheessa käyttöä.

Minua viehättää, että saan päähenkilöiden ohella, ellen aivan tutustua niin ainakin tavata ihan oikeita historiallisia henkilöitä, kuten emansipoituneen nationalistin Anna Parnellin ja mm. orkideamaalarina kunnostautuneen Lydia Shackletonin. Pääsen vierailulle Irlannin kasvitieteelliseen puutarhaan ja kiertämään Newgrangen megaliittihautaa, ja alan kuin alankin ymmärtää jotain sadan vuoden takaisesta jääbisneksestä ja erityisesti tuonaikaisesta laivaliikenteestä.

Landerin uusi romaani on kuin iso puzzle. Hurja palamäärä asettuu kuin asettuukin paikoilleen, ja lopputulos näyttää, mitä kaikkea elämään sisältyy: rakkautta ja kuolemaa, uskollisuutta ja petosta, rumaa ja kaunista, koomista ja traagista, muistoja ja unelmia...” Kirjareppu-blogin Raija

”Historiankuvauksena Kuka vartijoita vartioi on vahva ja luotettava. Siinä paljastuvat 1800-luvun lopun Britanniassa vallitseva köyhien ja rikkaiden välinen eriarvoisuus, lasten ja naisten kohtelu sekä kuninkaallisten ylivertainen asema imagosodassa. Ja jopa usko suomalaisten noitavoimiin!” Annelin lukuvinkit -blogin Anneli

Jo lukiessani ajattelin, että romaania varten on tehty aivan valtavasti taustoitusta! Yksityiskohdat on hiottu virheettömiksi, ja tietoa suorastaan tulvii kaikille aisteille. Kaikki palaset loksahtavat huolella paikoilleen. Toisaalta yksityiskohtien ja faktojen runsaus on romaanin ehdottomia vahvuuksia, mutta se alkaa erityisesti lopussa kääntyä jo itseään vastaankin. Esimerkiksi loppiaisen merkityksen ja viettotapojen perinpohjainen vatvonta alkaa jo mennä liiallisuuksiin. Monenlaista rönsyäkin tarinaan kasvaa, kuten tuo Annelin mainitsema vierailu kasvitieteellisessä puutarhassa. Toki siihenkin liittyy tapahtuma, joka on myöhempien juonenkäänteiden kannalta olennainen, mutta silti.

Tämän romaanin on siis lupailtu olevan trilogian aloitusosa. Lander on haastatteluissa kertonut käyttäneensä KVV:ssa äitinsä suvun tarinoita aineksina, joten jotain siihen liittyvää kenties olisi tulossa? Toisaalta Lander solmii aikamoisen tiukasti useimpien henkilöiden kohtalot epilogissaan. Ehkä Matiaksesta kuitenkin kuullaan vielä lisää? En pistäisi lainkaan pahakseni!

Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi

Siltala 2015. 496 s.

Ostettu.

Olen näemmä lainannut Liekin lapset jollekulle. Jos olet kirjan jo lukenut, palauttaisitko sen? Kiitos!