Toista kuukautta ehti
vierähtää, ennen kuin täytin Kellopelikuninkaan jälkeen
tekemäni lupauksen lukea Susikuningatar
ihan pian. Aika taisi olla itse asiassa juuri parahultainen. Muistin vielä
hyvin edellisen kirjan tapahtumat, mutta olin ehtinyt ’puhdistaa suuni’
sopivasti monenlaisella muulla luettavalla kirjojen välissä. Niinpä Susikuningatar pääsi hienosti
oikeuksiinsa. Nautinkin ihan valtavasti hienosta tarinasta.
Kyseessä on siis Magdalena Hain Gigi ja Henry -steampunk-trilogian
kolmas osa. Koko sarja on ollut alusta asti kiinnostava ja raikas uutuus
suomalaisessa (nuorten)kirjallisuudessa. Sarjan vuonna 2012 ilmestynyt
aloitusosa Kerjäläisprinsessa on
ensimmäinen suomalainen steampunk-romaani. Hanna
Matilainen määrittelee teoksessaan Mitä
kummaa (Avain 2014) steampunkin eli kotoisemmin höyrypunkin scifin alalajiksi, ”jolla tarkoitetaan tarinaa, jonka
viitekehyksenä on 1800-luku, höyrykoneet, aikalaisestetiikka ja aikakauden
tunnelma. Usein tähän liitetään erityisesti viktoriaaninen Englanti…” Hain
trilogia uppoaa määritelmään aivan loistavasti, mutta kirjailija on lisäksi
ammentanut rohkeasti fantasiaperinteestä. Kokonaisuus toimii.
On sääli, että termit steampunk ja höyrypunk herättävät monessa potentiaalisessa lukijassa jollain
tavoin negatiivisia väristyksiä, jopa torjuntaa. Näin ainakin olen itse
tulkinnut koettaessani tarjota Gigin ja Henryn seikkailuista kertovia teoksia
luettavaksi hyviä kirjavinkkejä toivoville kyselijöille. Pelot ja turhat
ennakkoluulot kannattaa karistaa mielestään ja tarttua kirjoihin avoimin
mielin. Tarinan kiehtova maailma avautuu vaivatta, eikä tylsistä teorioista tai
teknisistä selonteoista ole mukana häivääkään. Tarjolla on lumoava maailma
koskettavine henkilöineen ja kohtaloineen. Aineksina ovat seikkailu, jännitys,
huumori ja kauhallinen mytologiaa sekä hyppysellinen romantiikkaa.
Kerjäläisprinsessa oli Hain esikoisromaani, ja nyt on siis ilmestynyt kolmas teos kolmen
vuoden aikana. Trilogian lisäksi Hai on kirjoittanut novelleja eri
antologioihin ja lehtiin. Gigi ja Henry -sarjan mittaan ovat kasvaneet paitsi
kirjan henkilöt myös kirjailijan ammattitaito. Kerjäläisprinsessa on niin sanotusti lupaava esikoinen, ja Kellopelikuningas sekä erityisesti Susikuningatar lunastavat nuo lupaukset
moninkertaisesti. Kuten edellisestä osasta kirjoittaessani jo totesin, tämä
sarja on ehdottomasti kansainvälistä tasoa olevaa laatua.
Kellopelikuninkaan jälkeen on aikaa ehtinyt kulua pari vuotta. Gigi, Henry ja ihmissusi
Mussovits asuvat Pariisissa, missä Gigi opiskelee soturin ja kuningattaren
ammatteihin vaadittavia taitoja. Aika alkaa kuitenkin valua vähiin, sillä
Pariisiinkin kantautuu tieto, että Umbrovian vallankaappaaja Andros Luopio
valmistautuu sotaan ja varustaa ennennäkemätöntä armeijaa luolastoissaan. Jos
Gigi aikoo pelastaa maansa ja ihmissusikansansa rippeet, on aika toimia. Mutta
riittävätkö vain viisitoistavuotiaan kuningattaren rahkeet?
Umbroviassa Gigi tutustuu
pitkän talven aikana niin Mussovitsin kuin omaankin sisimpäänsä löytäen
yllättäviä ja pelottavia asioita. Samaan aikaan ihmissudet kokoontuvat Gigin
johdolla entiseen kuninkaanlinnaan valmistautumaan tulevaan koitokseen.
Fantasiakirjallisuuden perinteiden mukaan loppuhuipennuksena on jännittävä ja
kiivas taistelukuvaus, jossa hyvä ja paha ottavat toisistaan lopullisesti
mittaa. Tappioilta ei vältytä, ja Susikuningatar
on myös surullinen romaani. Hai on koko sarjan mittaan käsitellyt
henkilöitään kovemmalla kädellä kuin mitä perinteisesti on totuttu. Seikkailut
eivät pääty naureskeluun teekupposen äärellä, vaan seassa on aimo annos tummia
sävyjä.
Koko trilogia pysyy hienosti
koossa. Tässä näkyy selvästi etu, joka tulee sarjamaisesti toteutetun teoksen
hallitussa toteutuksessa. Viittaan tällä nyt kahteen toiseen hiljattain
lukemaani sarjaan, eli Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjaan ja J. S. Meresmaan Mifonki-sarjaan. Pitkät
sarjat, joiden lopullinen pituus ei kenties ole tekijöidensäkään tiedossa, ovat
toki omalla tavallaan kiehtovia ja antoisia, mutta helposti tarinan punainen
ydinlanka pääsee katoamaan. Myös Anu Holopaisen Syysmaa-sarjassa oli aistittavissa jotain tämänkaltaista. Hieno
sarja jatkui pitkään monessakin mielessä, ja sitten loppu tuli kuitenkin
rysähtämällä, hieman hätäisen makuisesti. Gigi ja Henry -sarja päättyy Susikuningattareen, ja hyvä niin.
Tarinan kaari on selkeä, ja lukijalle jää tunne, että juuri tähän maaliin
oltiin alusta asti pyrkimässä.
Tavallaan on haikeaa, että
sarja on nyt lopussa. Kuitenkin on kiinnostavaa nähdä, mitä Hain näppäimistöltä
tuleekaan seuraavaksi. Kirjailija on joka tapauksessa ankkuroinut itsensä
tukevasti suomalaiskirjoittajien kärkikaartiin. Gigi ja Henry -sarjalle toivon
runsaasti lukijoita ja menestystä muutenkin. Kunpa nyt joku kirjallisuusagentti
nappaisi tämän ja saisi ujutettua kansainvälisille markkinoille. Entä millainen
elokuva sarjasta tulisikaan!
Magdalena Hai: Susikuningatar
Karisto 2014. 448 s.
Lainattu kirjastosta.
Kyllä ilahdutti että sinäkin tästä niin kovasti pidit. Itsehän ihastuin sarjaan päätäpahkaa ja harkitsen jopa uudelleenlukemista, kunhan kirjat palaavat taas kotihyllyyn (lainasin ne ystävälle, joka luki koko sarjan ennätysvauhtia). Gigin ja Henryn seikkailuja näkisin mielelläni myös ulkomailla, pidän myös peukkuja agenttinappauksille!
VastaaPoistaMinäkin toivon sarjan leviävän laajemmalle kielialueelle. Ja tosiaan, elokuvankin katsoisin, mutta steampunk-leffan pitäisi olla sitten aidosti onnistunut, ei ainoastaan puitteiltaan, vaan myös kirjan hengen mukaisesti. Tähän mennessä onnistuneita höyrypunk-elokuvia on kovin, kovin vähän.
VastaaPoistaTämä koko sarja on niin hieno ja kaiken hehkuttamisen arvoinen! Ja kyllä olisi tosiaan ainesta laajemmallekin lukijakunnalle levitä, aina ulkomaita myöten.
VastaaPoistaMinä luin koko trilogian tänä vuonna ja nyt jo on hieman ikävä kirjan maailmaan. Olisi kyllä jotenkin herkullista tietää, mitä Gigille ja Henrylle vielä tapahtuukaan, vaikka olet oikeassa siinä, että setti toimii trilogiana todella hyvin.