Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta

Kansi Elina Warsta.

Tämän romaanin henkilöt saivat minut raivostumaan. Olisin halunnut ravistella päähenkilö Esteriä! Eikö älykäs, kaikin puolin fiksu aikuinen nainen, filosofi sentään ammatiltaankin, yhtään tajua, että häntä käytetään rankasti hyväksi?! Itserakasta ääliötä, ’suurta taiteilijaa’ Hugo Raskia, Esterin rakkauden kohdetta, olisin halunnut tempaista paistinpannulla otsaan. Mikä ääliö mieheksi!

Kylläpä pieni, viattoman näköinen ja nopealukuinen romaani herättikin vahvoja tunteita! Ei ihme, että toimittaja ja kirjailija Lena Andersson voitti teoksellaan Omavaltaista menettelyä – romaani rakkaudesta August-palkinnon viime syksynä. Romaanin alaotsikko olisi todennäköisesti karkottanut minut, mutta onnekseni Anderssonin suomalainen kustantaja Siltala ystävällisesti tarjosi teoksen luettavakseni. Kyseessä ei ole mikään siirappinen rakkaustarina, kaukana siitä. Kertomus on hyvin raadollinen ja paljas tarina yksipuolisesta rakkaudesta ja – kuten sanottu – henkisestä hyväksikäytöstä.

Kolmikymppinen Ester on arvostettu runoilija ja filosofi ja elää vakiintuneessa, rauhallisessa ja kaikin puolin tyydyttävässä parisuhteessa. Elämä tuntuu olevan mallillaan. Sitten tuo vakaa elämä suistuu raiteiltaan. Esteriltä pyydetään esitelmää arvostetusta videorunoilija Hugo Raskista. Ester on ihaillut Raskin puhuttelevia teoksia aiemminkin, mutta perehtyessään tunnetun hahmon tuotantoon esitelmää varten Ester huomaa lumoutuvansa ja rakastuvansa tutkimuskohteeseensa. Kun Hugo sitten esitelmätilaisuudessa käyttäytyy huomaavaisesti ja elegantisti, on Ester auttamattomasti mennyttä. Hänen elämänsä keskipiste on Hugo Rask.

”Intohimo roihusi Esterin sisällä. Polttomoottorit kävivät kaikilla sylintereillä. Hän eli pelkällä ilmalla. Hän ei syönyt eikä kaivannut ravintoa. Hän ei juonut eikä tuntenut janoa. Päivä päivältä housut roikkuivat hieman enemmän. Hänen lihansa oli tulessa eikä hän pystynyt nukkumaan.”

Ester ja Hugo alkavat tapailla ja pitää yhteyttä muutenkin. Älykkäät ja syvälliset keskustelut ravintolaillallisen äärellä tulevat tavaksi. Ilmassa kipinöi, mutta Hugo ei tee aloitetta fyysisen suhteen suuntaan Esterin kaipuusta huolimatta. Kuin murrosikäinen epätoivoisesti ihastunut tytönhupakko Ester poimii merkkejä Hugon kiintymyksestä ja kiinnostuksesta sieltäkin, missä niitä ei ole nähtävissä. Jo tuttavuuden alussa Ester on pannut merkille, että sekä Ester että Hugo ovat kiinnostuneita samasta ihmisestä, taiteilija Hugo Raskista. Rakastunut kuitenkin antaa anteeksi tällaiset pikkuvirheet.

Omavaltaista menettelyä kuvaa koko rakkaustarinan kaaren alusta loppuun. Lukijalle on selvää alusta alkaen, miten tarinassa tulee käymään, mutta Ester tuntuu olevan kiusallisen sitkeä sokeudessaan ja halussaan saada rakkautta puristetuksi täydellisen itserakkaasta ja narsistisesta miehestä. Loppu tulee, mutta tuskallisen hitaasti. Älykäs osa Esteriä alkaa varsin pian nähdä taiteilija ja ajattelija Hugo Raskin läpi, mutta mies Hugo Rask on hänelle pakkomielle. Tunnepuoli Esterissä ei anna periksi ennen kuin totuus kertakaikkisesti läväytetään hänelle vasten kasvoja.

August-palkinto on vaikuttaa sääntöjen perusteella demokraattisemmalta versiolta kotoisesta Finlandia-palkinnosta. Kussakin sarjassa asetetaan kuusi ehdokasta, jotka sitten lukee 21-jäseninen raati. Eniten ääniä saanut voittaa palkinnon, joka on arvoltaan noin kolmannes Finlandiasta. Palkinto on Ruotisin kustannusyhdistyksen hoteissa samoin kuin suomalainen versiokin. Ruotsissa voinee asettaa ehdolle minkä tahansa vuoden aikana Ruotsissa ruotsiksi ilmestyneen teoksen, koska myös suomalainen Monika Fagerholm on voittanut palkinnon (vuonna 2005 Amerikkalaisella tytöllä) ja Kjell Westö oli ehdolla viime vuonna.

Lista kaunokirjallisuussarjan voittajista on mielenkiintoinen. Joukossa on pari omaakin kestosuosikkiani, eli Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä (1993) ja Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (2000). Mikäli Wikipedian lista pitää paikkansa, viime vuosien voittajia ei ole käännetty suomeksi, vaikka useimmat aiemmista onkin (tosin listalta puuttuu ainakin Susanna Alakosken suomennos Sikalat). Siihen nähden Anderssonin voittoteos on suomennettu pikavauhdilla, vaikka minulla ei olekaan tietoa siitä, vaikuttiko palkinto kääntämispäätökseen.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - romaani rakkaudesta (Egenmäktigt förfarande - en roman on kärlek) 

Suom. Sanna Manninen.

Siltala 2014. 214 s. 

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!