lauantai 14. maaliskuuta 2020

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis




Kun reaalimaailmassa ovat ilmassa kaikki maailmanlopun merkit, ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen hetki lukea Antti Hyyrysen apokalyptista dystopiaromaania Viimeinen Atlantis. Tai kenties tämä oli juuri oikea hetki tälle kirjalle? Mene ja tiedä. Minua ainakin ahdisti, mutta on vaikea eritellä, mikä tuntemukset lopulta aiheutti, uutisten ja somen seuraaminen vai romaanin lukeminen.

Joka tapauksessa Viimeinen Atlantis on pelottavan ajankohtainen teos. Suomalais-virolaistaustainen mainosguru Tobeas Seinur saa houkuttelevan tarjouksen globaalilta pullovesifirmalta ja suostuu lähtemään ystävänsä ja liikekumppaninsa Junion kanssa Tokiosta Suomeen neuvotteluihin. Sää on oikkuillut jo pitkään, ja Japania piiskaa seonnut monsuunisade kuin vedenpaisumuksen edellä.

Lennolla Japanista Suomeen tapahtuu jotain odottamatonta. Huippukehittyneet tietoliikenneyhteydet katkeavat ja futuristiset älylaitteet mykistyvät. Niistä täysin riippuvaiset ihmiset luonnollisesti hätääntyvät, eivätkä tilannetta helpota nopeasti liikkeelle lähtevät huhut, joiden mukaan Venäjä ja Suomi ovat sulkeneet ilmatilansa ja katkaisseet kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Mitä oikein on tekeillä?

Lentomatkasta alkaa päättymätön painajainen. Kone saa lopulta laskeutumisluvan Islantiin, jossa matkustajat ja henkilökunta otetaan vastaan kuin laittomat, saastuneet maahantulijat. Koko maailma tuntuu olevan hätätilassa. Valta on niillä, joilla on aseita. Tobeas haluaisi palata Suomeen ja Ouluun tapaamaan isäänsä, jonka kanssa välit ovat olleet poikki vuosia. Mutta kukaan ei tunnut tietävän Suomen tilanteesta mitään. Vain huhuja Dorringtonin taudin holtittomasta leviämisestä liikkuu. Mikä tauti on? Tobeas ei ole koskaan sellaisesta kuullutkaan, mutta oikeaa tietoa ei ole saatavana. Kaikki yhteydet on pakolaisilta katkaistu.

Tobeas onnistuu pääsemään pois Islannista kuubalaissyntyisen lentoemäntä Athinan kanssa. Helpotuksen tunne on kuitenkin valheellinen, sillä painajainen jatkuu yhä paheten hyytävän kylmässä Madridissa. Pakolaislaumoista on tullut Euroopan sisällissodan panttivankeja, ja Tobeas ja Athina ovat tämän pelin arvottomia nappuloita.

Tobeaksen ja Athinan amokin lomassa lukija sujahtaa hetkeksi nimeämättömän minäkertojan sekaviin ajatuksiin. Kertoja tuntuu olevan pahasti loukkaantunut, ja hän harhailee yksin silmänkantamattomiin ulottuvalla kaatopaikalla. Kuka hän on ja miten hänen tarinansa liittyy kokonaisuuteen?

Hyyrysen kirjoittamassa tarinassa ihmiskunnan tulevaisuus on lohduton. Pahinta on, että ihmiskunta on itse syyllinen tuhoonsa. Syynä on luonnonvarojen loppuun kuluttaminen ja hillitön kulutusvimma. Luonto ja maailmankaikkeus lopulta kostavat ja pyyhkäisevät voimalla ylitsemme. Eikä siihen ole enää edes kovin pitkä aika…

Viimeinen Atlantis ei siis ole mitään leppoisaa luettavaa. Se on kuitenkin hyvin, jopa erinomaisesti kirjoitettu dystopia, jossa on ripaus scifiä ja aavistus yliluonnollistakin ainesta. Loppu on piinaavan arvoituksellinen. Tämän tyyppiset teokset eivät yleensä ole varsinaisia kassamagneetteja, mutta Hyyrysen romaani oli alkuvuoden Mitä Suomi lukee -listalla sijalla 6, mikä on loistava tulos.

Menestyksessä lienee osuutensa sillä, että Antti Hyyrynen on ’metalliyhtye Stam1nan keulakuva’, kuten hänet kirjan kansiliepeessä esitellään. Alaa harrastavat ovat osanneet valaista, että Viimeistä Atlantista kannattaa lukea peilaten sitä Stam1nan samannimiseen albumiin ja muuhunkin tuotantoon. Itse luin kirjan kuitenkin täydellisenä Stam1na-ummikkona (yritin sitä albumiakin kuunnella).

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis
Like 2020. 345 s.

Arvostelukappale.

2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoiselta kuulostava kirja!
    Lisäänpä listalleni!
    Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  2. Tää vaikuttaa tosi kiinnostavalta kirjalta. Meni lukulistalle.

    VastaaPoista