sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen






Kirjoista kyllä oppii kaikenlaista! Enpä ollut ennen tiennyt, että paljasjalkajuoksu on ihan oma lajinsa, vieläpä trendikäs sellainen. Kyseessä on hieman samankaltainen ilmiö kuin villiuinti, jota en ollut tiennyt vuosia harrastaneeni. Siinähän uidaan ”oikeissa” vesissä, kuten järvessä tai meressä eikä altaassa. Paljasjalkajuoksussa juostaan – aivan – paljain jaloin, ei siis juoksukengissä tai vaikkapa lenkkareissa.

Ihan suoraan kirjasta en tätä oppinut, vaan vasta luettuani kustantamon (Bazar) niukan esittelyn Christian Rönnbackasta. Jutussa kerrotaan, että kirjailija harrastaa paljasjalkajuoksua, kalastusta ja kullankaivuuta. Rönnbackan dekkarisankari Antti Hautalehto harrastaa paljain jaloin juoksemista, mutta ei asiasta sen kummempaa numeroa Operaatio Troijalaisessa tehdä. Kyllä kirjassa joku taisi kalastaakin.

Operaatio Troijalainen oli vähällä mennä minulta kokonaan ohitse. Kirjan nimi viittaa minusta enemmänkin johonkin kansainväliseen vakoiluoperaatioon, mikä taas ei tällä hetkellä voisi oikeastaan vähempää minua kiinnostaa, vaikka niitäkin on tullut aikanaan ahmittua melkoisesti. Kirjan kansi on mustanpuhuva, mikä taas herättää mielikuvia synkästä tarinasta, kauhustakin. Onneksi kuitenkin aloin kuulla huhuja eri puolilta, että kirja kannattaisi lukea. Itseäni kannustaakseni liitin sen Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteeseen.

Kyseessä ei nimittäin ole kansainvälinen vakoilutrilleri sen enempää kuin synkkä kauhuromaanikaan. Operaatio Troijalainen vetävästi kirjoitettu kotimainen poliisiromaani, josta ei vauhtia puutu ja joka on sopivasti maustettu huumorilla ja ripauksella romantiikkaakin. Jos sattuu pitämään Jarkko Sipilän Takamäki-sarjasta ja Harri Nykäsen Arielista ja Raidista, arvostaa varmasti Rönnbackan Hautalehto-sarjaa. Rönnbacka ei ole yhtä asiallisen kuivakka (ja paikoin jopa pitkäveteisen selostava) kuin Sipilä eikä viljele aivan yhtä rentoa huumoria kuin Nykänen, vaan on onnistunut yhdistämään nämä tyylit toimivasti.

Operaatio Troijalainen siis aloittaa rikosylikonstaapeli Antti Hautalehdosta kertovan sarjan, jonka toinen osa Julma ilmestyy maaliskuussa. Kirjan alussa Hautalehto viettää läksiäisiään Helsingin keskusrikospoliisissa ja siirtyy seuraavana päivänä Porvoon poliisiin tekniseen tutkintaan. Takakannessa kuitenkin jo paljastetaan, että aikoinaan peitetoimintakoulutuksen saanut Hautalehto solutetaan huumeita salakuljettavaan kansainväliseen rikollisliigaan, joka aikoo tuoda Suomeen ennätyssuuren huume-erän.

Kirjassa seurataan samaan aikaan kolmea juonta. Tärkein on tietysti tuo huumekauppakuvio, joka etenee alussa verkkaisesti poliisin salakuunnellessa rikollisten puhelimia ja seuratessa pääepäiltyjen liikkeitä. Juoni sähköistyy vasta kirjan puolivälin tienoilla, kun varsinainen peiteoperaatio aloitetaan. Sen jälkeen meno onkin melkoista. Mutta tuohon mennessä lukijan mielenkiinto pidetään vireillä seuraamalla kahta sivujuonta. Tanssinopettaja Heli on joutunut pari vuotta sitten raiskatuksi ja sen jälkeen pelotelluksi ja kiristetyksi. Raiskaaja on kuvannut tekonsa, jonka aikana Heli on ollut huumattuna ja tajuttomana, ja uhkaa laittaa kuvat nettiin. Heli on koettanut karistaa miehen kannoiltaan, mutta nyt Helin auton tuulilasista löytyy viesti, joka kertoo, että ahdistelija on seurannut häntä Porvooseen. Heli on Antin ensimmäisiä asiakkaita uudessa työpaikassa. Tutkinta siirtyy Helsinkiin, mutta Antti tarjoaa auttavan käsivartensa Helille ja he tutustuvat.

Kolmannessa juonikuviossa porvoolaisten omakotitalojen pihoja koristavia puutarhatonttuja vainoaa salaperäinen ammuskelija.

Mitään elämää suurempaa kirjallisuutta Operaatio Troijalainen ei ole, mutta se on hyvin viihdyttävä. Loppupuolella jännitin jo niin, että en voinut jättää kirjaa enää kesken, vaan se oli valituksista huolimatta luettava loppuun ennen nukahtamista (”valittavana” osapuolena puoliso, joka ei muka saa nukuttua lukuvalon palaessa…). Kirjaa ei siis malttanut laskea käsistään, kuten klassisesti sanotaan.

Alussa hieman tökki Rönnbackan sinäminä-tyylinen tapa kuvata jokaisen uuden henkilön ulkonäköä. Kuinka tarpeen on esimerkiksi tietää, että ylikonstaapeli ”Jarkko pyyhkäisi korpinmustana kiiltävän kiharan otsaltaan sivulle”? Tai että Antti on ”kohta neljänkympin huoltoa vailla oleva vihreäsilmäinen sänkileuka”, jolla on kroppa, jonka kanssa ”pärjäisi vaikka Dressmannin mainoksessa”? Tarinan edetessä nämä vaivaannuttavat luonnehdinnat joko jäävät pois tai sitten en enää vauhdin huumassa huomannut niitä.

Henkilökuvaus on aika tyypillistä genreen nähden. Hautalehto tietysti tulee tutuimmaksi, mutta ei kovin syvällisessä mielessä. Hän ns. hyvä poliisi, mutta taivuttaa lakia halutessaan hieman mutkalle, tai ainakin tulkitsee sitä vapaamielisesti mutta aina oikeudenmukaisesti. Saadakseen pienemmät konnat järjestykseen Hautalehto käyttää myös mielikuvitusta. Parhaimmat naurut irtoavatkin juuri näistä tilanteista, eivät niinkään poliisien keskenään heittämästä läpästä.

Julma on nyt ehdottomasti luettavien listalla!

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen
Bazar 2012. 347 s.

1 kommentti:

  1. Minua jostain syystä nauratti nuo lainaamasi kuvaukset. Etenkin tuo neljänkympin huoltoa vailla oleva... :D

    En yllättäen taaskaan ollut kuullut Rönnbackasta aiemmin. Onneksi on blogit, niin pysyn jollakin tavalla mukana suomalaisessa kirjamaailmassa. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta ja tajusin samalla, että en ole näin pikaisesti muistellen pahemmin lukenut lainkaan suomalaisia dekkareita. Vareksen ja Raidit sun muut ovat kyllä tuttuja, kukapa niistä olisi voinut olla kuulematta. Mutta yhtään en ole lukenut.

    Tätä voisi kokeilla, nimi siis ylös ja ensi kerralla Suomessa sitten metsästysretkelle :)

    VastaaPoista