keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi





Lienee syytä heti alkuun tunnustaa syntinsä. En ole aikaisemmin lukenut ainuttakaan Jari Järvelän teosta, vaikka hänen kaksi romaaniaan on ollut ihan Finlandia-ehdokkaanakin. Jostain syystä niin vain on käynyt. Olen mielessäni tainnut myös sekoittaa Järvelän johonkuhun toiseen suomalaiseen mieskirjailijaan. Mutta en tee sitä enää, ja arvelenpa, että Järvelän tuotannosta tulen muutakin vielä lukemaan. Ainakin vahva kipinä on saatu.

Kipinän sytytti Järvelän uusi aluevaltaus eli dekkari Tyttö ja pommi. Kirjasta alkoi heti sen ilmestyttyä kaikua vain pelkkää ylistystä eri suunnilta, ja kiinnostus nousi nopeaa tahtia. E-kirjamessutarjous Elisa Kirjassa olikin sitten lopullinen koukku. Ostaa pläjäytin kirjan itselleni e-kirjana, vaikka en ko. formaattiin niin kauhean ihastunut olekaan. Syy lienee siinä, että en omista mitään lukulaitetta tai tablettia, vaan luen e-kirjat puhelimeni (isolta) näytöltä, mitä en pidä kovin mukavana menetelmänä. Puhelinkirjaa olen yleensä lukenut vain, jos muuta tapaa ei ole jostain syystä käytettävissä. Kotona sohvannurkassa puhelimen tuijotus ei oikein houkuttele.

Mutta näemmä riittävän hyvä kirja muuttaa tottumukset helposti. Kun olin Tytön ja pommin ladannut, oli pakko hieman kurkata, mistä on kyse. Sitten se olikin menoa.

Jännitteen rakentamisessa Järvelä on tosi taitava. Harva dekkari alkaa yhtä latautuneesti ja suoraan toiminnalla kuin tämä. Syrjäisellä ratapihalla kaksi nuorta, Rust ja Metro, on maalaamassa graffiteja Kotkan sataman tuntumassa tavarajunavaunujen kylkiin. He eivät tiedä, että vaunut ovat ansa, jonka VR ja paikallinen turvallisuusalan yrittäjä Raittila ovat virittäneet heille. Jännitys tihenee nopeasti, kun lukija seuraa tapahtumia vuoroin kahdesta näkökulmasta.

Metro edustaa vartijoille Bakteereja, yhteiskunnan vihollisia, jotka töhrivät yhteistä omaisuutta mistään piittaamatta. Jere Kalliola, tavallistakin tavallisempi perheenisä, on vartiointiliikkeen palveluksessa eli Rotta, joka jahtaa työkseen Bakteereja. Jotenkin Järvelä saa lukijan (ainakin minut) heti asettumaan kapinallisten nuorten puolelle (vaikka oikeasti vastustan kiivaasti töhrimistä!). Seuraa kiihkeän jännittävä ja hurja takaa-ajo, joka päättyy merikeskus Vellamon katolle ja rakennuksen juurelle. Sinne pysähtyy kaikki tyrmistyttäviksi sekunneiksi, mutta tarina vasta alkaa.

Jere Kalliolan keskiluokkainen unelma sortuu kuin korttitalo, kun hän huomaa joutuneensa armottoman kostajan tähtäimeen. Peliä pelataan lopulta pelottavan kovilla panoksilla, eikä säälillä ole sijaa puolin eikä toisin.

Järvelä on siis kirjoittanut todella vetävän tarinan. Lopulta en enää tiennyt, miten toivoin kirjassa käyvän, niin taitavasti Järvelä pyörittelee henkilöitään ja lukijaansa. Loppu on, no, tyrmäävä, ja epilogin loivennus jättää mukavasti asioita auki. Puhkiselittelyyn Järvelä ei sorru. Jännite säilyy loppuun saakka.

Kirja toimi samalla myös mainiona perehdytyksenä graffitien ja katutaiteen maailmaan. Kyse on oikeasti paljon isommasta ja monisyisemmästä asiasta kuin julkisten ja yksityistenkin pintojen töhrimisestä. Tekijät ovat liikkeellä useasta eri syystä. Jotkut selvästikin purkavat omaa ahdistustaan, mutta toisilla on tähtäimessään vaikuttaminen, toisilla taas vaikuttimena ihan aito halu ilmaista itseään taiteen avulla. Kieltämättä laittomuus ja kiinni jäämisen riski lisännevät panoksia jokaisella edellä mainitulla ryhmällä. Myös vastapuolen motiiveja Järvelä raottaa tarinansa avulla.

Jukka Hakasen muraali Salossa Asemakadulla.
Salon perustaja tms. on seppä Lauri
ja Varsinais-Suomen maakuntaeläin on kettu.

Tagit, piissit ja muraalit tulevat tutuiksi. Ilahduin, kun kirjan juuri luettuani huomasin paikallislehdestä uutisen, jonka mukaan kaupunkimme keskustaan erään liikehuoneiston isoon päätyseinään ollaan maalaamassa muraalia (ja tiesin, mikä se on). Työ on tilattu ihan oikealta katutaiteilija Jukka Hakaselta. Hieno näyttäisi tulevan. Katukuvaa tulee tämän lukemisen jälkeen muutenkin tutkailtua ihan eri silmin!



Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
Crime Time 2014. E-kirja Elisa Kirja.

Ostettu e-kirjana.

Hieno kuvitettu kävelyretki kirjan maisemissa löytyy Hendenvaara-blogista.

15 kommenttia:

  1. Minä en ehtinyt tuohon Elisa Kirjan tarjoukseen tarttua, mutta Tyttö ja pommi on kirjastosta varattu. Vielä kun saisin sen käsiini, kiinnostavalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
  2. Jos olla saa, Kirsi, niin olen aivan eri mieltä.

    Järvelän proosan taitavuutta en kiistä, mutta kun kirjailija heittäytyy täydelliseksi nihilistiksi, niin ainakin minun on sanottava etten ole samaa mieltä. Ehkä kirjailijoilla ei ole vastuuta siitä mitä sanovat, en tiedä, mutta tavallisena veronmaksajana en todellakaan halua maksaa ns. graffititaiteilijoiden tuotoksien puhdistamista. Enkä oikein ymmärrä miksi Järvelä "hyväksyy" sankarinsa moraalittomuuden. Saako graffititaiteen nimissä kiusata ihmisiä hengiltä? Ovatko ns. tavalliset ihmiset tämän yhteiskunnan vaarallisin väki?

    Kuulostan vanhanaikaiselta, olen sitä tietysti siinä mielessä että suhtaudun kirjallisuuteen eräänlaisen moraalikritiikin kautta. Ei ole samantekevää mitä kirjailija sanoo - nyt tietysti joku muistuttaa ettei kirjailija fiktiossaan koskaan sanokaan mitään! Ok, olkoon niin.

    Tai vaikka olisikin samantekevää mitä kirjailija sanoo, minä aion vastedeskin vastata kirjailijoiden provokaatioon samalla mitalla. Vaikka kuinka hupsua se olisi.

    No, ehkä sekin vähän harmitti kuinka "kaunaisesti" Järvelä kirjoittaa lapsuuteni kotikaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylempään kommenttiin:

      Asun itskein seudulla, jossa on ilmestynyt spreijauksia luonnonkallioihin, lasin siruja pyöräteille, myös bussipysäkeitä hajotetaan ja liikennemerkkien kylttejä väännetään.

      Poista
  3. Kyösti, tietysti saa olla eri mieltä! Deekoollekin totean, että noista mainituista ilkivallanteoista olen täysin samaa mieltä, eikä niitä voi millään puolustaa. Järjetön töhriminen ja toisten tai yhteisen omaisuuden tuhoaminen ei ole puolusteltavaa, eikä minusta Järveläkään sitä tee. No, niistä junavaunujen maalaamisesta tietysti sitten voidaan jo kiistellä, mistä siinä on kyse. Ilkivalta on ilkivaltaa, vaikka tarkoitusperä olisi mikä. Mutta onko rapistuvan, hylätyn rakennuksen seinään kuvan maalaaminen rikollista vai ei, on sitten jo sillä rajoilla. Oikealle katutaiteelle sen sijaan voisi olla sijansa, ja onkin. Luvalla ja laillisesti tehdylle siis.

    Se, mitä kirjassa tapahtuu tälle vartiontiliikkeen miehelle ja tämän perheelle, on kauheaa ja väärin, ja minusta myös tekijä tajuaa sen itse jossain vaiheessa, liian myöhään tosin. Ja kyllä, minusta fiktiossa saa tapahtua tällaistakin. Onhan se tarinana varoitus siitä, millaiset seuraukset huonosti harkituista teoista voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tietysti, fiktio on fiktiota ja yleensä sen niin ottaakin.

      Jostakin syystä tätä Järvelän kirjaa en pystynyt sulattamaan sellaisenaan, ikään kuin todellisuudesta irroitettuna (vaikka monia muita samantyyppisiä olen ohittanut olkapäitä kohauttaen). Ehkä Järvelän tarinasta puuttui se pelastava "romanttinen" tai "sankarillinen" ulottuvuus mikä sovittaa pahatkin teot.

      Romaani oli nyt päässäni "kiukuttelemassa", koska kirjoitin päivällä siitä huomiseen pakinaani ja pari päivää sitten RK:hon.

      Poista
    2. Mielenkiintoista, miten erilaisia tuntemuksia teos herättää lukijoissa. Sekin jo itsessään kertonee, ettei ihan hakoteillä tekijä voi olla? Pelastus tästä tosiaan puuttuu, ja henkilöiden lähes kaikkien tekojen perimmäinen julma turhuus ja vääristyneisyys on tosiaan lohdutonta.

      Minulle antanee etäisyyttä, että tapahtumapaikkoihin on itselläni vain hyvin ohut ja pinnallinen turistisuhde. Kesävierailukaupunkina Kotka on hyvin viehättävä, mutta muuta en osaa siitä sanoa.

      Mukavaa, että osallistut keskusteluun. Se on aina tervetullutta!

      Poista
    3. Hienoa nähdä, että kirja herättää keskustelua näinkin erilaisista näkökulmista. Kyöstin sanaa "kaunainen" en kyllä niele, vaikka se kuinka sitaateissa olisikin. Olen asunut Kotkassa yli kaksikymmentä vuotta ja asun edelleen ja olen seurannut hyvin tarkkaan kuinka tehdas- ja satamakaupunki on joutunut suureen murrokseen ja myllerrykseen. Se, että kirjoittaa kaupungista rehellisesti ei ole kaunaisuutta. Nostalgian vastakohta ei ole kauna.

      Olen seurannut tarkkaan 18-vuotiaan poikani ikäluokkaa, ja joukossa on paljon nuoria, jotka ovat täysin hukassa tulevaisuutensa kanssa. Miksi sellaisen ihmisen näkökulmasta ei saisi kertoa, kertoa millaisena hän maailman näkee, kertoa millaisena hän Kotkan näkee, vaikka näkymä eroaisi Kyöstin lapsuudenmuistoista? Juoni Tytössä ja pommissa on jännäristä, ihmiset oikeasta elämästä.

      Olen aina pitänyt tärkeänä, että kirjojeni päähenkilöt ovat inhimillisiä ja puutteellisia ihmisiä, jotka tekevät vääriä päätöksiä - eivätkä mitään paperinukkeja tai kiiltokuvia. Ja vartija-Jerellä on kirjassa yhtä tärkeä rooli kuin Metro-tytöllä (se nimi on hatunnosto menneelle Kotkalle Metrotyttöineen).

      Mielestäni Tytön ja pommin olennaisia kysymyksiä on julkisen tilan hallinta. Olemme päivittäin tuhansien mainosten pommituksessa, mutta autas kun seinälle ilmestyy yksi luvaton graffiti: kuinka paljon se herättää närkästystä, suorastaan raivoa. Ja kaikki syvempi pohdinta siitä kenellä on lopultakin oikeus hallita asuinympäristöämme peittyy helposti ilkivallan paheksunnan alle.

      Tytön ja pommin tärkeänä teemana inhimillisellä tasolla on kosto. Onhan kirjan tarina aika selvä osoitus siitä, ettei kosto vapauta vaan vangitsee, ei puhdista vaan sumentaa.

      Poista
    4. Kiitos, Jari, kommentistasi, joka vielä edelleen avaa kirjan teemoja. Aihevalinta on ollut oivallinen, koska se herättää ajatuksia ja tunteita!

      Poista
    5. Tämä oli vaikuttava ja vastakerronnallaan mukaansatempaava teos. Mannermaista graffitikyytiä saa Arturo-Perez Reverten teoksesta Kärsivällinen tarkka-ampuja. Sen lienee Järveläkin lukenut.

      Poista
  4. Itse otin kantaa vain luonnonkallion spreijaamiseen ja tolkuttomaan lasinheittämiseen pyörätielle, en kirjaan. Eli lasia otetaan lasinkeräyspisteistä ja heitetään rikki asvalttiin. Myös lastenpäiväkotien leikkivälineitä on tehty vaarallisiksi.
    Tätä kirjaa en ole siis lukenut, mutta on jotenkin alkanut kummastuttaa nykymeno, minusta vastuu on viime kädessä ihmisillä itsellään ja alaikäisten vanhemmilla. Jos ilkivallasta tulee kustannuksia, julkisen vallan on haettava oikeudessa vahingonkorvauksia täyteen rajaan asti, jos syylliset saadaan kiinni.
    Raha lienee nykyisin ainoa kasvattaja, jonka "sanaa" enää uskotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, keskustelu on enemmän kuin tervetullutta! Kirjaakin uskallan suositella, koska siinäkin sivutaan tuota korvaussysteemiä. Järvelä antaa siitä varsin karun kuvan. Oma tietämykseni asiasta on olematon, mutta olettaisin, että kirjailija on tehnyt senkin suhteen taustatutkimusta, joten ainakin pääpiirteissään faktat ovat kohdallaan.

      Poista
    2. Vahingonkorvauslain toinen pykälä eli toisen luvun avauspykälä kertoo jo karuudessaan kaiken:
      "Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

      Vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta."

      Jos asioita ei viedä tuomioistuimenkäsiteltäväksi niin se ei ole minusta oikea signaali. Myös alaikäiset ovat korvausvelvollisia, mutta seuraavasti:
      "Jos vahingon on aiheuttanut kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on hän velvollinen korvaamaan siitä määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi."

      Tämä on siis laki, käytännöstä minulla ei ole tietoa. Luultavasti näitä ei viedä riittävästi eteenpäin, ja sitä juuri haluaisin.

      Poista
  5. Minä pidin kirjasta paljon: http://lukukausi.blogspot.fi/2014/05/jari-jarvela-tytto-ja-pommi.html . En kokenut sitä millään tapaa ilkivaltaan tai sotkemiseen kannustavaksi, ja miellänkin graffititaiteen joksikin muuksi kuin töhrimiseksi. Kotka miljöönä loi tarinalle sopivan rosoiset puitteet.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kirsi kiinnostavasta tekstistä ja myös tämä kommenttipuoli oli oivallista luettavaa! Varaankin tämän nyt samoin tein kirjastosta, koska sen verran alkoi uteloittaa.

    Graffititaitelusta olen aika samoilla linjoilla. Epämääräistä sotkemista ja lasinsiruja en siedä, mutta esimerkiksi Kalasatamassa oleva laillinen graffitiseinä on mielestäni aivan huikea. Kyllä kunnolla tehty katutaide osaa olla kaunista.

    VastaaPoista
  7. Luettu on ja pidin kirjastatodella paljon. Järvelä oli minulle uusi tuttavuus, mutta nyt luen toista Järvelän kirjaa; Särkyvää. Käyn lukupiirissä, ja kun tulee minun vuoroni valita luettava kirja se on ehdottomasti Tyttö ja pommi.

    VastaaPoista