Kevään 2017 dekkariuutuuksia #dekkariviikko

Aktiivisena kirjabloggaajana ja entisenä Johtolanka-raadin jäsenenä olen onnellisessa asemassa, sillä lähes viikoittain löydän postilaatikostani mukavan yllätyksen eli jonkin kustantamon lähettämän kirjapaketin. Vaikka aikani ei hyvästä tahdostani huolimatta millään riitä kaikkien minulle lähetettyjen houkutusten lukemiseen, ilahdun niistä joka kerta yhtä vilpittömästi. Sittenkin, vaikka välillä huono omatunto painaa, kun en ole ehtinyt jotakin todella mielenkiintoiselta vaikuttavaa uutuutta lukea saati sitten siitä kirjoittaa ja vaikka kotini tuntuu paikoin olevan kirjakaaoksen vallassa.

Menossa olevan dekkariviikon kunniaksi ajattelin kirjoittaa tällä kertaa jutun myös toistaiseksi lukemattomista uutuusdekkareista, joita on kevään ja alkukesän aikana minulle kertynyt pinoiksi asti. Kommentteihin olisi mukava saada kirjoja jo lukeneiden ajatuksia ja suosituksiakin. Mitkä näistä nyt ainakin kannattaisi mahduttaa lukulistalle?

Aloitetaan hieman harvinaisemmasta alagenrestä eli nuorten aikuisten trilleristä. Scott BergstrominThe Cruelty – Nyt olet yksin vetoaa minuun juuri siksi, että sen päähenkilö on 17-vuotias nuori nainen, Gwen Bloom. Takakannessa luonnehditaan Gweniä kickass-sankariksi, eli vaikuttaisi olevan sukua vaikkapa Salla Simukan Lumikki Anderssonille. Kirjasta ollaan tekemässä elokuvaakin, joten nostetta on ainakin rapakon takana. Suomennoksen nimi hieman ärsyttää, mutta kai silläkin jokin perustelu on.

Ruotsalainen kirjailija Malin Persson Giolito oli toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumassa kertomassa muun muassa juuri suomeksi ilmestyneestä teoksestaan Suurin kaikista. Takakansiteksti ei ollut minua oikein vakuuttanut. Kyseessä on oikeussalidraama ja psykologinen trilleri, jonka aiheena on koulusurma, rikoksista yksi vastenmielisimmistä minun mittarillani. Perssonin ja Elina Hirvosen keskustelu kuitenkin oli niin mielenkiintoinen, että mieleeni hiipi ajatus, että kenties sittenkin vielä luen teoksen.

Kuopiolainen kirjailija-poliisi Marko Kilpi on kirjoittanut joukon kovatasoisia dekkareita, joista olen pitänyt kovasti (Kadotetut, Elävien kirjoihin, Kuolematon). Tänä keväänä Kilpi julkaisi uuden Undertaker-nimisen sarjansa aloitusosan Kuolemantuomio. Takaliepeessä luvataan hautausurakoitsija Kivestä kertovalle sarjalle jatkoa ensi keväänä. Takakannessa taas kerrotaan, että sarjallaan Kilpi ’uudistaa genren perusrakenteita’. Aika paljon luvattu, mutta Kilvellä on kyllä rahkeita lupaus täyttämään. Olen aloitellutkin kirjaa varovasti, mutta olen jämähtänyt sivulle 29. Kaipaan rohkaisua. Onko syytä jatkaa? Miksi sarja ei voi olla nimeltään ’Hautausurakoitsija’?

Luin vuodenvaihteessa Tuomas Nyholmin vaikeatulkintaisen romaanin Omiensa luo, ja hämmästyin, kun pian sen jälkeen kerrottiin, että Nyholmilta on tulossa uuden dekkarisarjan avaus. Jostain syystä Nyholm on sijoittanut dekkariensa tapahtumat Lissaboniin. Toisaalta Omiensa luo ei sijoitu mihinkään tunnistettavaan paikkaan, joten kovin tutunoloiselta siitä näkökulmasta tuntuu. Leijona on lukulistallani, mutta saapa nähdä, ehdinkö lukea sen ennen seuraavan osan ilmestymistä.

Jarkko Sipilän 20. Takamäki-dekkari Syvälle haudattu siirtyy kirjapinostani äänikirjalistalle. Sipilän dekkarit ovat takuuvarmoja viihdyttäjiä, ja viime vuosina olen mieluiten nauttinut ne kuunneltuina (kuitenkin esimerkiksi Valheen kasvot painettuna). Hyppäsin mukaan JP Koskisen Murhan vuosi -sarjaan vasta kakkososasta Helmikuun kylmä kosketus, ja pidin. Niinpä ilahduin, kun Maaliskuun mustat varjot putkahti kotiini. Arosuon ja Tulikosken edesottamukset ovat kiintoisia, ja lisäksi kuulemma ratkaistaan varsinaisen tehtävän lisäksi Bodom-murha. Aika hyvin luvattu! Ehdottomasti menee lukuun.

Yhtä varmasti olen päättänyt ehtiä lukemaan Timo Saarron Kuoleman kuukauden. Saarron tuotantoon tutustuin jo Johtolanka-raadissa (Vesimiehen aika), ja tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1917 lopun Helsinkiin. Sopii siis mainiosti lukijalle, joka on laillani ihastunut Virpi Hämeen-Anttilan Kalle Björk -dekkareihin (Yön sydän on jäätä, Käärmeitten kesä).

Jaana Lehtiön Porvooseen sijoittuvat dekkarit ovat olleet pitkään lukulistallani, ja nyt posti toi hänen uusimpansa Älä aivan vielä laatikkooni, joten mitään syytä olla lukematta ei enää ole. Porvoo on kiehtova kaupunki, jonne myös Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -dekkarit (mm. Kaikki mikä kiiltää) sijoittuvat. Lehtiön sankari Juha Muhonen saattaa Antti Hautalehdon tunteakin, onhan heillä yhteinen työpaikka. Muhonen vaikuttaa kyllä pari astetta kesymmältä kaverilta!

Luettavien listalla ovat vielä näiden lisäksi ainakin Annika Erosen esikoisdekkari Kaivo ja Marjut Petterssonin Niin kuin sinä sen muistat. Molemmista olen kuullut hyvää. Koetan saada mahtumaan johonkin väliin myös Gard Sveenin jo viime vuonna ilmestyneen Lasiavain-voittajan Pimeän sylissä. Pohjoismaisen dekkarikisan voittajaa ei niin vain ohiteta.

Kuvistani voi kurkata vielä jokusen lukuvinkin lisääkin. Nyt olisi sitten juurin Sinun vuorosi kertoa, mitä mieltä olet tämän kevään dekkarisadosta. Mitä ei missään tapauksessa kannata missata? Entä miten aiot viettää menossa olevaa dekkariviikkoa?

#dekkariviikko