”Ketunmorsian on kujeileva rakkaustarina, sukellus
kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen
ihmeeseen. Sen näkemys rakkaudesta ja erotiikasta on sievistelemätön mutta
optimistinen. Ennen kaikkea kirja on vastustamattoman hauska, ja sen elämäniloa
pirskahteleva kerronta hellii lukijaa.”
Näin häpeämättömästi kehuu
kustantaja Gummerus suomen kielen professori Matti Larjavaaran
esikoisromaania Ketunmorsian teoksen
takakannessa. Herää kysymys, onko markkinointitekstin kirjoittaja ollut jonkin
aineen vaikutuksen alainen vai eikö hän ole lainkaan lukenut mainostamaansa
romaania? Veikkaan jälkimmäistä.
Tämä esikoisromaani parin
vuoden takaa kiilasi lukulistalleni jo hyvin klassiseksi muodostuneella
tavalla. Sain nimittäin kuuman vinkin – toisesta kirjablogista! Salla arvioi
viime viikolla lukemansa Jussi Valtosen
romaanin Siipien kantamat, josta
pidin aivan valtavasti, kuten olen kirjoittanutkin täällä. Salla ei aivan yhtä
myyty ollut kuin minä, joka taas eläydyin sattuneista syistä Valtosen kuvaamaan
maailmaan aivan täysillä. Salla kuitenkin viittaa omassa tekstissään Jennin kirjoitukseen Larjavaaran teoksesta: ”Kirjallisuusviitteet taas voivat olla epäonnistuessaan
hyvinkin vaivaannuttavia. En ole itse lukenut Matti Larjavaaran Ketunmorsianta, mutta vissiin kannattaisi lukea ihan myötähäpeäelämyksen
vuoksi.” Näin mainio vinkkaus aiheutti tietysti halun lukea, mistä Jenni
kirjoittaa.
Jenni on lukenut Larjavaaran
romaanin tuoreeltaan syksyllä 2010, mutta se on mennyt silloin ja myöhemminkin
minulta kokonaan ohi. En siis ollut ennen kuullutkaan Larjavaarasta
saati Ketunmorsiamesta, vaikka
kirjasta on ilmestynyt arvioita ihan mukavasti, mm. Parnassossa. Varmasti sillä
on merkitystä, kuka kirjan kirjoittaa. Mietin jopa, olisiko kustantaja suostunut
kirjan julkaisemaan, jos kirjoittaja ei olisi professori. Ainakin
kustannustoimittajan olisi luullut olevan enemmän hereillä, sillä
400-sivuisesta romaanista olisi pitänyt karsia kovalla kädellä ainakin
neljännes, jotta loppu olisi saatu kunnolliseksi tarinaksi. Olisikohan edes
riittänyt? Mene ja tiedä.
Sallan viittaus tähän Ketunmorsiameen on sikälikin osuva,
sillä jo sen ensimmäisessä luvussa näyttäisi olevan viittaus Valtosen kirjaan:
”Jossain lehdessä oli juttu uudesta
romaanista, joka kertoo äikän open ja lukiolaistytön suhteesta. Jotenki
inhottavaa.”
Ketunmorsian kertoo siis
viisikymppisestä Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorista
Kimmo Yövaarasta ja hänen naisistaan. Kimmo on kertaalleen eronnut ja
parhaillaan naimisissa kymmenen vuotta nuoremman suomen kielen puolella
työskentelevän Tuijan kanssa. Pariskunnalla on kaksi alle kouluikäistä poikaa,
joita Kimmo rakastaa yli kaiken, talonsa lisäksi, ja itsensä, tietysti. Kirja
alkaa kohtauksella, jossa lahjakas graduaan tekevä 25-vuotias Anna istuu Kimmon
vastaanotolla. Kimmo tekee yllättävän ehdotuksen. Hän haluaa kirjoittaa
rakkausromaanin, joka kertoisi hänestä itsestään ja Annasta, fiktiivisesti
tietenkin, mutta olisi mukavaa, jos Anna suostuisi ikään kuin näyttelemään omaa
rooliaan, jotta Kimmon olisi helpompi kirjoittaa. Anna vastustelee ensin, mutta
suostuu vähitellen kaikkiin Kimmon ehdotuksiin.
Aika nopeasti käy ilmi,
millainen mies Kimmo on: itsekeskeinen mutta hurmaava otus, joka armottomasti
pitää naisista, erityisesti kauniista ja älykkäistä. Mikä parasta, juuri
sellaiset naiset tuntuvat olevan kuin sulaa vahaa tämän hyväkroppaisen,
vilkkusilmäisen ja sulavasanaisen punapään käsissä. Tuijan analyysin mukaan
Kimmo on riippuvainen rakastumisesta, suhteen alkuvaiheen ihanista hetkistä. En
mahtanut lukiessani mitään sille, että vaikka Kimmoa kuinka kuvattiin
punatukkaiseksi hoikkikseksi, näin silmieni edessä jatkuvasti erään toisen
kotimaisen kirjallisuuden professorin, hieman tanakamman ja tummatukkaisen…
Kimmo saa puheillaan
houkuteltua Annan mukaansa Ruotsiin seminaarimatkalle, jonka pariskunta
kylläkin viettää kuljeskelemalla pitkin Tukholman katuja ja puistoja. Reissun
kuvaus on puuduttava, sillä dialogi on lähinnä Kimmon paasausta hänelle
tärkeästä kirjailijasta Ivar Lo-Johanssonista. Kävelyretkillä suukotellaan tuon
tuosta, mutta hytissä Anna pitää kiinni siveästä linjasta. Kimmo ei siis pääse
tavoitteeseensa. Kuvailu on paikoin vaivaannuttavaa:
”Kimmo vilkaisee Annaa, ja tämän katse kertoo, että
hänelläkin on sama tunne. Heistä alkaa tuntua, että he liitävät maan pinnan
yläpuolella. Pitkät askeleet antavat liidolle vauhtia, ja kuin sulautuen
toisiinsa he lentävät käsikkäin oikealle kaartaen yli alamäen ja tasamaan kauas
pitkään, loivaan ylämäkeen. Kun heidän jalkansa vihdoin tapaavat pehmeästi
maan, he pysähtyvät ja kietoutuvat toisiinsa. Heidät on vallannut ykseyden
lumous. Ei ole erikseen Annaa ja Kimmoa, vaan yhteinen, ponnistuksen jälkeen
voimalla sykkivä sydän, yhteiset ilmaa ahmivat keuhkot, yhteisen lämmön
hiostuttama iho. Ja ennen kaikkea on vain yksi, kaiken täyttämä tietoisuus,
joka soi ja väreilee riemuaan.”
Tällaisten
kaunolurituskohtausten vastapainoksi professorilla saattaa ”alkaa jöpöttää”.
Kun sitten Tuija saa tietää
parin matkasta, hän heittää Kimmon pihalle, mutta vain kuvainnollisesti. Lasten
takia on yritettävä jatkaa yhteiseloa vaikkakin uusin säännöin.
”Tuija itkee ja tyrskii pitkään. Kimmo kuuntelee sitä onnettomana. Hän
ei kuitenkaan varsinaisesti kadu. Hän on vain pahoillaan, että näin on käynyt,
ja säälii Tuijaa. Mutta näin kai piti käydä. Sattuman laki heitti Kimmon ja
Tuijan tähän tilanteeseen.” Syyllinen on siis sattuma, ei Kimmo! Minusta
Larjavaara onnistuu Kimmon luonteen kuvauksessa parhaiten. Kimmo tietää
olevansa sika, mutta ei kuitenkaan mukamas voi sille mitään, seksuaalinen
vietti näet on niin vahva. Kimmo puolustaa vapaata liittoa, mutta vain omalta
osaltaan. Nais(t)en tulee olla uskollisia hänelle!
Anna kirjoittaa graduaan
Aino Kallaksesta ja tämän tuotannosta. Saiko Kallas koskaan orgasmia? Millainen
oikeasti oli Eino Leinon ja Kallaksen rakkaustarina? ”Luulen,
että Larjavaara pilailee elämäkerrallisen kirjallisuudentutkimuksen
kustannuksella. Uuskritiikki on haalistunut epämuodikkaaksi, biografisuus on
ponnahtanut uudestaan pintaan”, kirjoittaa Tarja Pulli Parnassossa. Ketunmorsianta lukiessaan ei tarvitse
pelätä, ettei huomaa kirjallisuusviitteitä. Paljon sivuja uhrataan
kirjallisuuskeskusteluille ja jopa luentojen referoinnille! Kimmo ja Anna
tietysti vertautuvat kirjallisuushistorian kuuluisiin pareihin Leinosta ja
Kallaksesta alkaen.
Anna on ärsyttävä madonnamaisessa täydellisyydessään. Jos sattuu juuri
tuskailemaan oman gradunsa kanssa, kannattaa säästää tämän kirjan lukemista ja
ottaa välipalaksi Onnellisesti eksyksissä, jossa gradunteko on monin verroin
realistisempaa. Anna kirjoittaa huipputekstiä tuosta vain, ja gradu onkin,
hups, yli 250-sivuinen! No, kelpaa sitten saman tien lisuriksi, otsikkosivua
vain muokataan. Älykäs nuori neito hurmaa kaikki, niin entiset vaimot kuin
toiset opiskelijatkin nerokkailla uusilla ideoillaan. Anteeksikin hän osaa
antaa kuin ei kukaan ennen häntä, niin sukupuolitautitartunnat kuin
syrjähypytkin. Onneksi Tuijassa sentään on vähän enemmän särmää, vaikka
romahdus tuleekin.
Ärsyynnyin siis melko lailla, myös dialogin kökköydestä kuten Jennikin.
Kuitenkin luin kirjan loppuun. Yliopistomaailman kuvaus oli kiinnostavaa ja
jollakin tapaa nostalgistakin, tosin jos nyt olisin graduvaiheessa, valitsisin
varmasti ohjaajakseni naisen! Kuten jo sanoin, Larjavaara ei minusta ihannoi
Kimmoa, vaan kuvaa sen lajityypin miestä aika rehellisesti. Tosin loppuratkaisu
on optimismissaan epäuskottava. Eivät nämä siat parane! Romaania Anna ja Kimmo kirjoittavat (tai Anna kirjoittaa) aika paljon alussa, mutta sitten projekti unohtuu pitkäksi aikaa. Kirjoittamisesta keskustellaan, mikä on yksi syy siihen, että kirjan voisi tulkita ironiaksi tai parodiaksikin. Kirjallisuusosuudet
olivat pitkiä ja paikoin rasittavia, mutta minulle viitatut teokset ja
kirjailijat olivat tuttuja ja siten myös ihan kiinnostavia. Mutta oliko ne
pakko sijoittaa romaaniin? Kirja olisi kaivannut kunnon karsintaa ja
jäntevöittämistä!
Vielä parhaita paloja toisten arvioista:
Ketunmorsian on niin kepeä
(”Suudelma on todella kiihkeä”), repliikkivetoinen ja ihmissuhdekeskeinen
(”Yöllä unta odotellessaan Anna kertailee elämänsä uusia käänteitä ja vertailee
itseään äitiin”), että puoliväliin saakka luulee romaania nuorten naisten
viihteeksi. Sitten ryömii mieleen epäilys parodiasta. Ainakin se on
itsereflektiivinen farssi. Feminismissäkin karkeloidaan. Pökerryttävää
esteettistä imua en Ketunmorsiamen lähellä tunne. Tarja Pulli, Parnasso
Minun on kuitenkin pakko
avautua (ja pitkästi!) Matti
Larjavaaran tämänsyksyisestä
uutuudesta Ketunmorsian. Se oli kirja, jota luin
myötähäpeän hiki otsalla ja kiusaantuneisuudesta kiemurrellen. Teki mieli
kirkua, että tämä ei voi olla totta. Jenni K-blogi Koko lailla kirjallisesti
Takakanteen oli sijoitettu isoilla kirjaimilla
lause, joka tiivisti koko teoksen huvittavuuden: "Kirja lukijoille, jotka
rakastavat kirjoja ja tarinoita". Vastaavaa ajatuksenlaiskuutta voisi
käyttää levymainonnassa: "Levy kuuntelijoille, jotka rakastavat musiikkia
ja sävelmiä." Hanna Kirjainten virrassa (Ihan saman huomion
tein!)
Kirja on äärettömän hauska ja Matti…anteeksi siis Kimmo, saa
maksaa elosteluistaan myös hinnan. Siis jokainen, myös puumanaiset, tarttukaa
rohkeasti Matti Larjavaaran kirjaan! Ottakaa mukava asento ja alkakaa nauttia
kirjan luovasta hulluudesta ja ilottelusta, mutta älkää hetkeäkään uskoko,
etteikö tämä olisi totta, sillä ainakin minä tunnen juuri tällaisen Kimmo
Yövaaran, joka avioitui tyttärensä ikäisen kirjallisuuden opiskelijan kanssa… Leena Lumi blogissaan
Matti
Larjavaara: Ketunmorsian
Mulla jäi tämä kesken, en vaan kestänyt lukea loppuun. Parodiaahan se saattoi olla, ainakin tahatonta jossei tahallista.
VastaaPoistaKirsi, tämä oli sitä aikaa, kun en uskaltanut jättää kirjaa lukematta, jos olin sen saanut arvostelukappaleena, mitä nykyään teen häpeämättömästi.
VastaaPoistaMyönnän, että kirja on raivostuttava, mutta onneksi olit ottanut juuri sen sitaatin, jolla yritin vetää mattoa Yovaaran alta. Vaikea uskoa,että Larivaara on tehnyt tämän tosissaan...Se ei voi olla mahdollsta tai sitten hän on P..u R:n alter ego! Eli:
http://leenalumi.blogspot.fi/2009/12/kaulaltas-polya-puuterin-hengitan-suin.html
Nyt olisi kiinnostavaa kuulla, jos joku olisi lukenut sekä tämän, että Jussi Siirilän Historia on minut vapauttava, miten kirjojen ero koetaan. Viime mainitussakin on yliegoinen mies, joka haluaa hamuta kaikki naiset, niin exät kuin nykyiset häntä paapomaan, mutta minusta hän kirjoittaa pilkkaa omaan nilkkaansa ja lopulta topakka vaimo nostaa hänet seinälle. En voi mitään sille, että Jussi Siirilän kaksi kirjaa, Juoksija ja Historia on minut vapauttava, ovat saaneet minut nauramaan vesissä silmin.
'Kimmo Yövaaraan' reagoin myöhemmin livesti, mutta siitä en voi kertoa. Minä otin kirjan vain kannen ja kustantajan katalogiselostuksen perusteella. Kansi on totta, mutta ksutantajat kehuvat ihan mitä vain mitä myyyvät.
Hih hih hii! Tämä oli siis oiva vinkki. Nauroin ääneen kirjoituksesi äärellä. :)
VastaaPoista"Alkaa jöpöttää." Ei hyvää päivää xDD Parhaimpia arvioita ikinä. Pitäisiköhän tarttua tähän ihan noin vain huvikseen? xD
VastaaPoistaMahtava arvio - ei voinut muuta kuin nauraa! Vai hellii kerronta lukijaa. Luojan kiitos ei ole ollutkaan aikomusta lukea tätä... :D
VastaaPoistaHehee, munhan pitäisi selvästi lukea tämä vahvistaakseni negatiivisia ennakkoluuloja kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoista, siihen kuinka siellä keskitytään vain itsetyytyväisyyteen ja opiskelijaneitosten vokotteluun ja tieteellinen taso on sellaista että graduvaiheen opiskelija voi tuosta vain naputella laudatur-tasoisen lisurin...:)
VastaaPoistaItse aikoinani viitisen vuotta kirjallisuuden laitoiksella opiskelin, mutta en huomannut mitään! ;) Epäseksikkäämpää ympäristöä saa hakea! Muistan, että kerran yllätin fonetiikan opettajan työhuoneensa sohvalta päivätorkuilta, mutta ei kukaan koskaan houkutellut ainakaan minua, viatonta naisopiskelijaa, mihinkään sohvakarkeloihin...onneksi! Ja opinojensa eteen sai kyllä paiskia töitä ihan riittävästi.
PoistaMutta olisipa herkullista saada tästä kirjasta jonkun mieslukijan arvio. Miltä Kimmo vaikuttaa miehisin silmin? Entä naiset?