torstai 18. lokakuuta 2018

L. K. Valmu: Lappilainen #nuortenkirjatorstai



Helsingin Klassisen Yhtenäiskoulun Klykin kuvataideluokka lähtee kahdeksannen luokan alussa leirikouluun Lappiin Savukoskelle. Mukana on myös Hege, joka on kesäloman aikana vaihtanut luokkaa kuvataideopettajan ehdotuksesta. Luokka majoittuu pieneen Aaskon kylässä sijaitsevaan leirikeskukseen, jota johtaa hiljattain leskeksi jäänyt Annmari Aikio apunaan kahdeksasluokkalainen Jouna-poikansa ja lappilaisenkin mittapuun mukaan hieman omalaatuinen kälynsä Enni.

Aikion suvussa on vuosien varrella sattunut erikoisia eri ikäisten miesten kuolemantapauksia, ja niistä Annmarinin puolison Antin kuolema edelliseltä vuodelta on tuorein. Kaikki miehet ovat sairastuneet äkilliseen, flunssan kaltaiseen rajuun tautiin, johon ovat sitten nopeasti menehtyneet. Ruumiinavauksissa ei ole osattu tarkkaa aiheuttajaa nimetä, mutta kaikkien keuhkoista on löytynyt todennäköisesti jonkin bakteerin aiheuttamia pesäkkeitä. Virallisesti kuolemat ovat olleet luonnollisia.

Paikalliset kummastelevat tapauksia, mutta puolitosissaan selityksenä pidetään vanhaa tarinaa, jossa Aikion suvun esi-isistä joku on tehnyt kaupat pirun kanssa. Vastalahjaksi hyvästä poro-onnesta piru on vaatinut suvun viiden miehen sielun. Nyt näyttäisi siis tulleen maksun aika. Kuolemantapauksia on koossa jo neljä. Kuka on viides uhri?

Hege ei tietenkään usko tarinan selitykseen. Kummallisen samankaltaiset mutta selittämättömiltä vaikuttavat kuolemat alkavat kiehtoa häntä kovasti. Mistä bakteeri olisi voinut olla peräisin? Voisiko bakteerin avulla tarkoituksella tappaa? Entä kuka haluaisi tappaa Aikion suvun miehiä, ihan poikiakin?

Leirikoululaiset tutustuvat läheisen bioliuotuskaivoksen toimintaan ja oppivat paljon bakteereista ja niiden toimintaperiaatteista. Bakteereihin törmätään myös paikallisen ite-taiteilijan ateljeessa. Mutta ovatko kaivoksen bakteerit voineet mutatoitua ja päästä jotenkin Aikion suvun miesten elimistöön? Vai onko ite-taiteilijalla sormensa pelissä? Asetelma on hämmentävä, eikä Hegekään ole aina täysin vakuuttunut, että mitään hämärää edes on tekeillä. Silti hän ottaa yhteyttä kummitätiinsä, joka on töissä oikeuslääketieteen laitoksella Helsingissä. Leirikoulun valvojaksi tulleella Ola-enolla sen sijaan on selvä mielipide Hegen aavisteluista: hölynpölyä.

Asian selvittely etenee hitaasti jos lainkaan, ja lappilaisen elämänmenon sekä leirikoululaisten ja aikuistenkin ihmissuhdekuviot saavat oman aikansa tarinassa. Käänne tulee vasta, kun ollaan leirikoulun päätteeksi yönylileirillä. Leirinuotion äärellä Aikion suvun vanhin kertoo tarinan, joka saa liikkeelle kohtalokkaan tapahtumaketjun ja myös ajatusketjun Hegen päässä. Leirikoulu saa aika karmaisevan lopun!

L. K. Valmun nuortendekkarin Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla lukemista helpottaa, jos on lukenut aiemman osan Poika – Kuolema seitsemännellä luokalla, mutta välttämätöntä se ei ole. Teosten dekkarijuonet ovat täysin itsenäisiä, vaikka henkilöt ovatkin osittain samat. Onnekseni luin Pojan jo alkuvuodesta valmistautuessani tähän #nuortenkirjatorstai-projektiini.  Siksi hyppy klykiläisten sekaan oli helpohkoa, mutta arvelen, että olisin ihan mukavasti selviytynyt joka tapauksessa.

Lappilaista vaivaavat samat ’ongelmat’ kuin Poikaakin, ja toisaalta siinä on myös samoja vahvuuksia. Tarina noudattelee perinteisen arvoitusdekkarin kaavaa, ja Hege esimerkiksi laatii muistivihkoonsa taulukoita motiiveista ja alibeista kunnon salapoliisin tapaan. Tarkkuudesta, päättelykyvystä ja kuuntelemisen taidoista on Hegelle etua arvoituksen ratkaisemisessa.

Nuorille lukijoille suunnatuiksi dekkareiksi Valmun teokset ovat hidassoutuisia, mutta varsinaisten arvoitusten ja niiden ratkaisemisten lomaan on kirjoitettu paljon nuorten muuta elämää käsittelevää asiaa keventämään kokonaisuutta. Lappilaisessa on kiinnostavasti kuvattu pohjoisen ja helsinkiläisen elämänmenon ja esimerkiksi nuorten maailmojen jyrkkiä eroja ja silti yllättäviä yhtymäkohtia.

Jo Pojassa oli paljon henkilöitä, mutta Lappilaisessa vasta oikein viliseekin väkeä. Hegen perheen ja muun lähipiirin lisäksi mukana on tietysti koko kuvataideluokka (jonka oppilaista onneksi suurin osa on kasvotonta massaa), valvovat opettajat ja sitten vielä koko Aikion suku. Kirjailijakin on tämän onneksi huomannut ja kirjan alkulehdillä on kuvattuna Aikioitten sukupuu. Mutta siitä huolimatta lukijaparka saa olla melkoisen tarkkana.

Myös murha-ase eli bakteerit aiheuttavat tiettyä pulmaa. Miten selittää monimutkainen ja vaikea asia helposti ja ymmärrettävästi, kun vielä on muistettava, että romaaneissa luennointi on lukuinnon kannalta murhaavaa? Valmu onneksi selviytyy tästä aivan tyydyttävästi.

Jälleen siis päädyin pohdiskelemaan kohderyhmää. Aikuisena, jokseenkin kokeneena dekkariharrastajana viihdyin tarinan parissa mainiosti, eikä päähenkilöiden nuori ikä ole mikään ongelma. Mutta yläkouluikäisen lukijan pitää olla valmiiksi harjaantunut lukija ja mielellään dekkarisuuntautunut lukumaultaan, jotta tämä teos ei näpeistä putoa kesken kaiken. Toivottavasti olen tässä väärässä!

Nuorille, siis yläkouluikäisille, suunnattuja vetäviä dekkareita saisi olla rutkasti enemmän tarjolla kuin nyt on. Siksikin olen kaikesta huolimatta iloinen tästä L. K. Valmun koulumaailmaan sijoittuvasta sarjasta. Kolmatta osaa jään odottelemaan.

L. K. Valmu: Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla
Karisto 2018. 263 s.


Arvostelukappale.








L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 


Tulossa:

Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Sarjaa varten saamani kirjat:

Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat
Anu Ojala: Petos
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska

Minna Roininen: Heda
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Näiden esittelyjärjestys vielä hieman auki. Kaikki kuitenkin aikanaan tulevat vuoroon tämän vuoden puolella.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Antti Tuomainen: Pikku Siperia #dekkaritiistai




Tämä on kuin Siperia. Mikään ei toimi niin kuin pitäisi. Kaikki on epäselvää. Tämä on kuin… pienikokoinen Kamtsatka, kuolemaa ja eristystä… Pikku Siperia. Se tämä on.


Itä-Suomen perukoilla talviyössä kiitää Audi hurjaa vauhtia. Virkaheitto rallikuskitähti Tarvainen kiskoo Koskenkorva-pullon loppuja ja painaa samalla Audin kaasupolkimen lattiaan. Miehellä on vain kaksi vaihtoehtoa: ralli tai kuolema. Rahoittajaa rallitallille ei ole löytynyt, joten vaihtoehtoja on enää yksi. Juuri ennen kallioleikkausta Audin kartturinpuolelle kuitenkin mäjähtää nelikiloinen meteoriitti.

Viikkoa myöhemmin on jo selvää, että meteoriitti on sekoittanut totaalisesti pienen Hurmevaaran kylän ja seurakunnan elämän. Meteoriitti on todennäköisesti harvinaisia metalleja sisältävä mötikkä, jonka hinnaksi arvioidaan karkeasti miljoona euroa. Sitä ollaan tulossa hakemaan parempaan talteen, mutta vielä neljän vuorokauden ajan se on hurmevaaralaisten kontolla ja vartioitavana sotamuseossa.

Kyläläiset kokoavat vastentahtoista vapaaehtoisjoukkoa, jonka on tarkoitus vartioida mötikkää museon aukioloaikojen ulkopuolella eli käytännössä öisin. Tarvetta vartioinnille selvästikin on, sillä miljoonan euron potille olisi tarvetta melko monelle paikkakuntalaiselle ja myös ulkopuolisille jopa valtakunnanrajan toiselta puolelta.

Jos meteoriitin jysähtäminen kartturinpenkille oli järkytys rallikuski-Tarvaiselle, on Krista-vaimon raskausuutinen vielä suurempi yllätys Hurmevaaran seurakunnan pappi Joel Huhdalle. Joel tietää täysin varmaksi, että hän ei voi saada lapsia. Tämä pieni yksityiskohta vain on aikanaan jäänyt vaimolle kertomatta. Kuka voi olla Kristan lapsen isä? Joku kylän miehistä? Mutta miten ja milloin? Miksi Joelilla ei ole ollut asiasta pienintäkään aavistusta? Mustasukkaisuus iskee kuin moukari miehen sydämeen.

Kun museon yövuorolaisista alkaa olla niukkuutta, Joel ilmoittaa ottavansa kaikki jäljellä olevat vuorot hoitaakseen. Onpahan aikaa miettiä muuttunutta perhetilannetta rauhassa. Heti ensimmäisenä Joelin vahtivuoroyönä museoon murtaudutaan. Varkaat kuitenkin möhlivät kohtalokkaasti. Joelille jää yön hurjista käänteistä käteen kaksi johtolankaa: viekoittelevan hajuveden tuoksu ja murtovaras, joka on saanut haavan olkavarteensa.

Tapahtumat lähtevät vyörymään kiihkeällä vauhdilla ja ne saavat absurdeja käänteitä toinen toisensa jälkeen. Kyläläisistä kuka tahansa tuntuu mahdolliselta murtovarkaalta, ja meteoriitin perässä tuntuu olevan useitakin porukoita. Kehen voi luottaa? Tilannetta ei lainkaan helpota Joelin henkilökohtainen tilanne, kun osa hänen rikollisiksi epäilemistään henkilöistä saattaa olla myös Kristan lapsen isä. Entä onko Kristakin mukana meteoriitin tavoittelijoissa? Kerta toisensa jälkeen Joel on suoranaisessa hengenvaarassa, mutta periksi hän ei anna. Hänen vartioimaansa meteoriittia ei varasteta.

Antti Tuomainen jatkaa mustan huumorin reippaasti leimaamien dekkareittensa sarjaa uutuudellaan Pikku Siperia. Lajityyppi selvästikin jakaa lukijansa, kuten huumorilla monesti on tapana: se joko iskee tai ei iske. Pari vuotta sitten ilmestynyt Mies joka kuoli oli aivan huippuhyvä hieman lepsusta loppuratkaisustaan huolimatta, Palm Beach Finland ei aivan saanut minua liekkeihin, mutta Pikku Siperia sen sijaan oli taas naulitseva ja hykerryttävä lukukokemus, loppuun asti.

Tuomaisen niukka ja taloudellinen lause on mieleeni. Huumori tulee paitsi absurdeista juonenkäänteistä myös lakonisesta kielestä, jotka ovat keskenään oivasti ristiriidassa. Joelin hahmon ristiriitaisuus on herkullinen. Hengenmies ja sielunpaimen on seurakuntalaisten silmissä harmiton tapaus, mutta he eivät ota huomioon Joelin saamaa sotilaskoulutusta ja -kokemusta, eivätkä voi tietää miestä syövästä ja samalla energiaa antavasta mustasukkaisuudesta ja kostonhimosta. Joel on taitava kuuntelija, joka osaa peittää omat tunteensa ja ajatuksensa. Siitäkään seurakuntalaisilla ei ole aavistusta, että uskonasioissa Joel on lähinnä epäilevällä kannalla.

Eristynyt, eksentristen ihmisten asuttama rajaseudun kylä on mainio näyttämö painajaismaisiksi äityville tapahtumille. Lähin poliisi on tunnin ajomatkan päässä, joten kyläläisten ja Joelin on selvittävä omillaan. Kaiken kuorruttaa paksu lumipeite ja paukkuva pakkanen.

Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Like 2018. 295 s.

Arvostelukappale.


#dekkaritiistai-sarja:
Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Tulossa:
Tuire Malmstedt: Pimeä jää


torstai 11. lokakuuta 2018

Mervi Heikkilä: Tuulenkala #nuortenkirjatorstai





Mervi Heikkilän uusi fantasiasarja Aijalin saaren tarut etenee mukavaa vauhtia, sillä keväällä ilmestynyt aloitusosa Revonpuro on jo saanut jatkoa kakkososasta Tuulenkala. Mikäs sen parempaa, olenhan Revonpuron luettuani jäänyt malttamattomana odottamaan jatkoa reippaan ja tulisen Pöllön ja kumppaneiden seikkailuihin.

Edellisen kirjan hurjien käänteiden jälkeen Pöllö, Hiisku ja Pert ovat matkalla Tuulenkalan kaupunkiin, jossa Pertin on tarkoitus hakeutua työhön ja lasten mennä kouluun. Matkalla kohti rannikkokaupunkia Pöllölle on kuitenkin käydä huonosti. Palkkasoturi Toomas sieppaa pahaa aavistamattoman tytön kievarin pihalta. Onneksi Pöllö saa kuitenkin viime hetkeltä apua paikalle osuneelta Silene-nimiseltä naiselta ja kolmikko pääsee kuin pääseekin jatkamaan matkaansa kohti kaupunkia.

Kaupungissa matkalaisia odottavat kuitenkin huonot uutiset. Mustakaapuiset papit ovat juonineet itselleen paljon valtaa, ja jopa kaupungin käskynhaltia tottelee heitä. Mustakaavut eivät jostain syystä lainkaan siedä naisia. Naisilta on nopeasti mennyt kaikki oikeudet. He eivät esimerkiksi enää saa omistaa yrityksiä eivätkä tytöt käydä koulua. Pert ehtii viime hetkellä pelastaa sukulaisensa Meriken omistaman majatalon joutumasta pappien haltuun, mutta Pöllölle koulunkäynnin tyssääminen jälleen odottamattomaan vastoinkäymiseen on valtava pettymys.

Onneksi kaupungin naiset ovat päättäneet kuitenkin järjestää myös tytöille opetusta, vaikka se on huippuvaarallista ja tehtävä salassa. Pöllökin pääsee työn lomassa opettelemaan lukemista. Mutta oppiiko tyttö lukemaan? Entä jos kaikki toiset jo osaavat ja nauravat hänelle?

Muitakin murheita Pöllöllä on. Kaupungin torilla yleisölle esitellään vangittua jäärää, jonka huudot saavat Pöllön tolaltaan. Jäärä on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Harmillisesti kaupungilla hiippailee myös Toomas, jolla on edelleen palkkatyö suoritettavanaan. Kun hankaluuksia alkaa kertyä pinoiksi asti, vie Merike Pöllön tapaamaan kaupungin laidalla majailevaa Sileneä ja tämän väkeä. Pöllö saa kuulla yllättäviä uutisia itsestään ja joutuu tekemään tulevaisuuttaan koskevan tärkeän päätöksen.

Ennen sitä Pöllö joutuu hurjiin seikkailuihin kaupungin ulkopuolella ja Silenenkin henki on hiuskarvan varassa. Myös kaupungin tyttöjen kohtalo näyttää synkältä, mutta sitten paikalle lentää olento, joka kääntää koko kuvion uuteen asentoon. Tarina saa osittain onnellisen lopun, mutta uusien, entistä vaarallisempien seikkailujen siemenet on jo kylvetty. Jatkoa siis jäädään jälleen odottelemaan!

Revonpuron tapaan Tuulenkala on kompakti fantasiaromaani, joka sopii mainiosti alakoulun ylimpien oppilaiden ja seitsemäsluokkalaisten käsiin. Heikkilä kuljettaa juonta jäntevästi, eikä lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan selitysten tai kuvailun takia. Silti tarinan maailma on rikas ja värikäs. Seikkailun lomaan on taiten kudottu ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja.

Mervi Heikkilä: Tuulenkala. Aijalin saaren tarut 2.
Karisto 2018. 215 s.


Arvostelukappale.









Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

Tulossa:

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Sarjaa varten jo saamani kirjat:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Minna Roininen: Heda
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Elina Pitkäkangas: Kuura - Kajo (- Ruska)

Näiden esittelyjärjestys vielä hieman auki. Kaikki kuitenkin aikanaan tulevat vuoroon.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Max Seeck: Haadeksen kutsu #dekkaritiistai




Juonipaljastusvaroitus!
Alla olevassa jutussani paljastan joitakin aiemmissa sarjan osissa tapahtuneita juonenkäänteitä, joten jos et vielä ole ko. kirjoja lukenut, kannattaa surffailla muille nettisivuille ja palata myöhemmin tänne.

****

Max Seeckin Daniel Kuisma -sarjan kakkososa Mefiston kosketus päättyy vertaansa vailla olevaan koukkuun.  Annika Lehto kävelee suin päin kohti tuhoa. Annikan henki onkin ollut hiuskarvan varassa, mutta nyt useita kuukausia myöhemmin hän on hitaasti toipumassa saamistaan kammottavista vammoista. Puukotus on tehnyt hirvittävää tuhoa Annikan ruumiissa, mutta henkikään ei ole säilynyt vaurioitta. Äiti ja Daniel käyvät uskollisesti Annikan luona tämän yksiössä ja koettavat auttaa kykyjensä mukaan.

Daniel on aiempien tapahtumien jälkeen pistänyt oman uransa armeijan palveluksessa toistaiseksi jäähylle. On mietittävä, mitä oikein elämältä ja työltä haluaa. Huoli Annikasta on jatkuvasti kova. Sitten Daniel törmää entiseen avopuolisoonsa Jennyyn, joka aikanaan jätti hänet kuin nallin kalliolle ja muutti Yhdysvaltoihin NHL-jääkiekkoilijan vaimoksi. Ryppy on kuitenkin tullut rakkauteen myös rapakon takana, ja nyt Jenny on päättänyt virittää verkkonsa uudelleen Danielin pään menoksi. Pystyykö Daniel vastustamaan seireenin kutsua?

Hammurabin enkelit oli tyyliltään puhtaahko toimintatrilleri, Mefiston kosketuksessa poikettiin sarjamurhaajajahdin puolelle ja Haadeksen kutsussa palataan toimintatrillerikonseptiin salaliitto- ja vakoilutwisteillä höystettynä. Juoni on monipolvinen ja hieman vaikeaselkoinenkin, ja sitä pohjustetaan monella rintamalla. Aloituksessa Danielin vanha ystävä ja taistelutoveri Antonio Franzo saa Sisiliassa jälleen tappajat tuntumaansa ja pelastuu vain täpärästi. Vanhat viholliset eivät siis ole karisseet vieläkään Hammurabin enkeleiden kannoilta.

Zagrebissa murhataan neljä nuorta miestä kerrostaloasunnossa, joka paljastuu Britannian valtion omistamaksi vuokra-asunnoksi. Keitä miehet olivat ja mitä he asunnossa tekivät? Rikoskomisario Josip Buvina alkaa pian vakuuttua, että asuntoon ja siellä kuolleisiin miehiin liittyy jotain, mitä hänen ei halutakaan tutkivan. Miesten arvoitusta avataan lukijalle lyhyissä takaumissa. Lopulta paljastuu, miten asunnon miehet kytkeytyvät myös Daniel Kuismaan ja hänen menneisyyteensä Balkanilla.

Myös Lontoossa tapahtuu. Vankilassa elinkautista lusiva yhdeksäntoistavuotias huippuälykäs psykopaatti Colin Barksdale lähettää kammottavalla tavalla viestin, että hän paljastaa valmisteilla olevaa vakavaa terrori-iskua koskevat tietonsa vain Daniel Kuismalle. Miten kaikki nämä kuviot liittyvät yhteen, avautuu vähitellen lukijalle, jos tämä malttaa olla tarkkana. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, ovelia pelaajia on lukuisia ja tupla- ellei triplapetoksia viljalti.

Kun lopulta päästään kiinni varsinaiseen toimintaan, meno on melkoista. Sitä vain on tällä kertaa selvästi vähemmän kuin aiemmissa osissa. Alkulämmittelyihin ja pohjustukseen kuluu turhankin pitkälti aikaa. (Toisaalta tämä saa minut hieman kauhistuneena punnitsemaan itseäni lukijana. Pidän lukuisia murhia ynnä muita rikoksia ’lämmittelynä’.) Osa ratkaisuista tulee hieman turhankin helposti ja esimerkiksi Colin Barksdale -osuus lässähtää turhan simppeliin ratkaisuun.

Erilaisissa esiintymisissä ja haastatteluissa Seeck on syksyn mittaan kertonut, että Haadeksen kutsu on ainakin toistaiseksi viimeinen Daniel Kuisma -kirja. Seuraavaksi hän julkaisee aloitusosan poliisidekkarisarjasta, jossa on naispäähenkilö. Ehkä jonkinlainen väsymys paistaakin Haadeksen kutsusta hienoisesti läpi? Naispäähenkilö kuulostaa myös oikein lupaavalta, sillä Haadeksen kutsun puutteeksi voisi lukea Annika Lehdon hyvin vaatimattoman osuuden. Annika jää lopulta vain tuskailemaan puhelimensa ääreen ja pahin vihollinen hänen näkökentässään on kavala Jenny. Jos Seeck vielä tulevaisuudessa jatkaa tätä sarjaa, toivon totisesti, että Annika pääsee takaisin tositoimiin Danielin rinnalle.

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Tammi 2018. 389 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 12 h 16 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

#dekkaritiistai-sarja:
Max Seeck: Haadeksen kutsu

torstai 4. lokakuuta 2018

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia #nuortenkirjatorstai



Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017) oli viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ja Tulenkantaja-ehdokkaana tänä vuonna. Vaikka en ole sitä lukenutkaan, tartuin rohkeasti sarjan kakkososaan Zoo! Sydänkohtauksia. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa on päästy, mutta mainiosti pääsin tarinan imuun aiempia tapahtumia sen kummemmin tuntematta.

Kyseessä on nykyaikainen kirjeromaani, sillä minäkertoja Atlas kirjoittaa arkensa kommelluksista parhaalle ystävälleen Elliottille, joka on joutunut muuttamaan perheensä mukana maapallon toiselle puolelle Uuteen-Kaledoniaan. Atlaksen vastauksia lukijalle ei näytetä. Atlas rytmittää tekstejään runsailla sarjakuva- ja pilapiirrosmaisilla kuvilla (jotka ovat Pentti Otsamon käsialaa), mikä tekee kirjan taitosta ilmavan ja tuo oman kivan kierteensä sen huumoriin. Kirjan nimen Zoo! Tulee Atlaksen ja Elliottin aikanaan yhdessä piirtämästä kouluaiheisesta sarjakuvasta, jossa muun muassa koulun opettajat ovat olleet mukana erilaisina eläinhahmoina.



Atlas on kahdeksasluokkalainen nörttipoika, joka aiemmassa kirjassa on käynyt kiivaan vaalitaiston saadakseen oppilaskunnan kahdeksasluokkalaisten edustajan paikan. Vaalivoitto tuo kuitenkin mukanaan runsaammin ankaria velvoitteita kuin Atlaksen odottamia loistavia etuja. Sen poika saa katkerasti huomata muun muassa laatiessaan julkisen vetoomuksen paremman kouluruuan puolesta. Oppilaskunnan jäsenenä häneltä vaaditaan tekoja pelkän valittamisen sijaan. Miten selviytyä toiveruokaviikkohaasteesta voittajana, kun vastassa on keittiön julma Gunvor joukkoineen?

Ihan oma sotkunsa ovat Atlaksen naisasiat. Tunnettujen poliitikkojen tavoin Atlas huomaa vallan tuovan tullessaan myös naispuolisten oppilaiden kiinnostuksen. Kuuma Felicia alkaa yllättäen viestitellä Atlaksen kanssa, ja seiskaluokkalainen goottityttö kiertelee kummasti hänen kintereillään. Sarah-Li sen sijaan vaikuttaa edelleen vain tavallista paremmalta kaverilta. Vai miten asian laita lieneekään? Tilanne on lievästi sanoen hämmentävä, eikä kunnon kommelluksilta vältytä.




Korkea-ahon ja Forsströmin kirjallisina kummeina lienevät olleet ainakin Sue Townsendin Hadrianus Mole ja Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert. Teemoina ovat esimerkiksi seksuaalinen herääminen, sukupuoli-identiteetti, seurustelun kiemurat, erilaisuuden kokeminen ja kiusaaminen, mutta niitä kaikkia käsitellään lempeänkepeän humoristisesti ja nokkelasti. Koulu on nuoren silmissä enemmän ahdistava pakkolaitos kuin miellyttävä oppimisympäristö, mutta sielläkin selviytyy. Opettajat ovat noloja ja enemmän tai vähemmän kujalla nuorten maailmasta, mutta eivät onneksi ilkeitä ja tai pahansuovia.  

Zoo!-sarjan kohderyhmää ovat yläkouluikäiset lukijat (ja alakoulun ylimpien luokkienkin oppilaat), mutta minäkin viihdyin mainiosti tämän nopealukuisen teoksen parissa. Tosin myönnettäköön, että runsaat parikymmentä vuotta yläkoululaisten kanssa työskentely lienee muokannut huumorintajuani.

Jos vastassani olisi joukko yläkoululaisia (poikia), joiden lukuhalut olisivat reippaasti miinuksella, koettaisin tarjota heille Zoo!-sarjan kirjoja sen jälkeen, kun Jyri Paretskoin K15-kirjat ja Kalle Veirron Ohuet hauskat kirjat on ensin luettu.

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia
Suom. Laura Beck. Kuvitus Pentti Otsamo.
Otava 2018. 223 s
.

Arvostelukappale.












Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 


Tulossa:

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018
L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018