sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Heikki Hietala: Tuhkat

 


Luin heinäkuussa naistenviikon teemajuttuja varten kokonaisen pinkan pääasiassa naislukijoille suunnattuja hyvänmielen romaaneja. Jossain näitä juttuja ja kirjoja koskevassa keskustelussa pohdiskeltiin, onko vastaavia kirjoja olemassa miehille. Vastausta ei suorilta käsin löytynyt, mutta vähän (yli puoli vuotta) tuumailtuani vastaan, että kyllä on. Niitä ei vain yleensä nimetä hyvänmielen romaaneiksi

Tähän johtopäätökseen tulin lukiessani Heikki Hietalan romaania Tuhkat. Huomasin viihtyväni vallan mainiosti tämän hyvin miehisen romaanin maailmassa, ja kun mietin syytä siihen, totesin, että tulin sen parissa hyvälle mielelle.

Päähenkilö on Pekka Haarakoski, keski-ikäinen tylsän virkamiehen perikuva. Pekka työskentelee syyttäjänvirastossa yleisenä syyttäjänä, mutta työ on salakavalasti menettänyt kaiken hohtonsa. Mies on täysin leipiintynyt työhönsä, mutta edes lomaa ei voi pitää, sillä silloinhan koko systeemi kaatuisi. Kukaan muu ei pystyisi hänen töitään tekemään. Niin ainakin Pekka vakaasti uskoo.

Elämässä ei ole oikein muutakaan sisältöä. Avioliitto on aikanaan päättynyt Pekan työholismin takia eroon, ja aikuiset lapset ovat vieraantuneet tai Pekka on vieraantunut heistä. Äiti on kuollut ja isä, jonka kanssa välit ovat vuosia sitten katkenneet täysin, on muuttanut eläkepäivien viettoon Malagaan. Omien siskojensa kanssa Pekka on mahdollisimman vähän tekemisissä. Pekan elämässä kaikki on täysin harmaata, yksitoikkoista ja innotonta.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun faija, joksi Pekka sitkeästi isäänsä kutsuu läpi kirjan, kuolee Espanjassa. Faija olisi halunnut vielä tavata ja puhua poikansa kanssa, mutta viikatemies ehti sairaalaan ennen Pekkaa, joka vastusteli matkaan lähtemistä turhan pitkään. Nyt hänen tehtäväkseen jää toimittaa faijan maalliset jäännökset Suomeen ja hoitaa tämän asiat loppuun Espanjassa.

Faijan jäljiltä paljastuukin koko joukko yllätyksiä, joiden parissa Pekalla vierähtää tovi poikineen. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin islantilaisen tulivuoren purkauksen seurauksena Euroopan ylle levittyvä paksu tuhkapilvi. Pian Pekka tajuaa, että faijan ruumiin lennättäminen Suomeen ei niin vain onnistukaan, ja hän päättää tuhkata ruumiin ja kuljettaa tuhkat sitten maata pitkin kotimaahan. Tuhkaa on siis tarinassa ainakin kahdenlaista.

Erinäisten käänteiden jälkeen Pekka saa selville, mistä faija olisi halunnut hänen kanssaan ennen kuolemaansa puhua. Tämä on alkanut selvittää biologisen isänsä henkilöyttä. Pekalle tulee täytenä yllätyksenä, että faijan isä ei olekaan ollut se mies, jota hän on koko elämänsä pitänyt ukkinaan. Isoäidillä oli jatkosodan aikaan ollut Saksan armeijan sotilas sulhasenaan. Faija oli saanut alkunsa tästä suhteesta.

Faija oli tehnyt hyvin vaatimattomien tiedonmurusten pohjalta mittavan selvitystyön ja löytänyt Saksasta joukon isäehdokkaita. Sitten tuli kuolema, eikä faija koskaan ehtinyt ottaa yhteyttä näihin ihmisiin tai heidän sukulaisiinsa saadakseen lopulta selville, kenen poika hän oikeasti oli. Nyt tehtävä odottaa, että joku tekee sen valmiiksi. Pekka asettuu tiukkaan vastahankaan, mutta kuten arvata saattaa, hän ryhtyy lopulta toimeen.

Alkaa mielenkiintoinen ja yllätyskäänteiden värittämä matka Malagasta Helsinkiin halki Euroopan, jossa kaikki muutkin yrittävät hoitaa matkustamisensa vaihtoehtoisilla menetelmillä lentoliikenteen lamaantumisen takia.

Aika nopeasti huomasin alkavani pitää Pekasta. Hän on jäykänoloinen, vähän epäsosiaalinen virkahenkilö, mutta kun elämä häntä vähän töykkii ja lempeästi heittelee, alkaa alta paljastua ihan sympaattinen ja oikeudenmukainen (eikä pelkästään lain kirjaimen mukaan toimiva) kaveri.

Tarinassa on jonkinlaista dekkarimaisuuttakin, koska erilaisia arvoituksia ja ongelmia ratkotaan, isoimpana tietysti isoisän tapaus. Mistään raaoista rikoksista tai kovin ikävistä asioista ei kuitenkaan ole kyse. Ikävimpiä osuuksia tarinassa ovat ne kohdat, joissa Pekka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, joita varjosti faijan käytös. Aikuisen miehen tapa kohdella omaa poikaansa on lähinnä pöyristyttävä. Ei ihme, että miesten välit ovat olleet vuosikymmeniä lähinnä jäiset.

Mutta isoisän arvoitusta selvittäessään Pekka alkaa kuin varkain myös ymmärtää, miksi faija oli sellainen kuin oli. Miten mies, joka on saanut kokea sellaista kohtelua kuin faija omalta isältään, edes osaisi olla kunnollinen isä omalle lapselleen. Vähitellen hän myös tajuaa itse toteuttavansa aivan samaa kaavaa. Onko jo myöhäistä korjata virheitään?

Itselleni tämä konkreettinen kadonneen isoisän (tai tämän jälkeläisten) etsintä kolahti erityisesti, koska innostuin ennen joulua katsomaan Puolet sinusta -sarjan, jossa etsittiin puolisisaruksien isiä. Hurahdin sen perusteella katsomaan joululomalla kaikki Yle Areenasta löytyvät jaksot Kadonneet perijät -sarjasta, jossa siis etsitään tanskalaisille kadonneita sukulaisia eri puolilta maailmaa. Ihan samasta ideasta on kyse Tuhkissakin. Ihmisiä kiinnostaa kovasti, keitä he ovat ja ketkä ovat heidän sukulaisiaan, ihan kuten Pekkaakin.

Pidin siis Tuhkat-romaanista kovasti. Hietala kirjoittaa vaivattoman oloisesti ja hauskasti. Huumori on leppoisan lempeää, ja kommellukset, joihin Pekka matkallaan ajautuu, ovat oikeasti hauskoja, aavistuksen absurdejakin, mutta niitä ei ole ahdettu tarinaan liikaa. Oikein onnistunutta hyvänmielen miesviihdettä siis!

Heikki Hietala: Tuhkat
Sitruuna 2023. 319 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.


Arvostelukappale.

perjantai 26. tammikuuta 2024

Kevään 2024 historiallisia romaaneja

 


Päätin poimia kustantamojen lähettämistä kirjakatalogeista keväällä 2024 ilmestyvät historialliset romaanit vinkkilistaksi. On myönnettävä, että kuvittelin tehtävää paljon helpommaksi kuin mitä se lopulta osoittautui. Historiallisen romaanin genreen sujahtaa yllättävän muhkea pino teoksia! Listalleni kertyi vajaat neljäkymmentä kirjaa. Vaikka lukisi vain historiallisia romaaneja, riittäisi luettavaa hyvinkin kevään tarpeiksi.

Joitakin rajatapauksia karsiutui, ja jotakin saattoi vilahtaa ohikin. Kategoriaan historiallinen romaani mahtuu koko joukko alalajeja. On sotaa eri näkökulmista ja eri aikoina 1300-luvulta toiseen maailmansotaan, on kepeää kartanoromantiikkaa ja oikeiden historiallisten ihmisten elämiin perustuvia biofiktiivisiä romaaneja. Jokaiselle tuntuu olevan tarjolla vähintäänkin jotakin. 

Lukuohjeeksi, että uutuuskirjan linkki johtaa kustantamon sivulle kirjan esittelyyn. Jos jutussa mainitaan aiempia teoksia, niiden mahdolliset linkit vievät omaan blogijuttuuni kirjasta.

Mitä poimit omaan lukupinoosi?




Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta
Siltala, tammikuu

1800-luvun hämäläinen vaivaistalo ja sen johtajatar Ulrika.

Kustantamon verkkosivujen mukaan kirjan ensimmäinen painos on jo loppu ja toinen painos saadaan helmikuussa. Annolan ensimmäinen historiallinen romaani. Kieltämättä tämä kuulostaa kiinnostavalta!

 


Eva-Maria Bast: Prinsessa Elisabet (Die Queen)
Suom. Hanna Fauster
Bazar, huhtikuu

Aloitusosa kuningatar Elisabet II:n elämästä kertovasta romaanitrilogiasta.

Crownin viimeistä kautta vaille ahmineena on vähän tunne, että tästä aihepiiristä tiedän jo kaiken haluamani. 

 


Ulrich Alexander Boschwitz: Matkalainen (Der Reisende)
Suom. Raija Nylander
WSOY, tammikuu

Berliininjuutalainen liikemies Otto Silbermann menettää vuoden 1938 pogromeissa yrityksensä, kotinsa ja turvallisuudentunteensa ja päätyy pakomatkalle.

 Natsien vainoamien ihmisten tarinat ovat aika ahdistavia. Tämäkin kuulostaa sellaiselta. En suorilta käsin torju, mutta arvelen, että tämä ei päädy kuumimmalle lukulistalleni kuitenkaan. 



Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (The Girl from the Island)
Suom. Nina Mäki-Kihniä
Bazar, toukokuu

Lukuromaani perhesiteistä, äärimmäisistä uhrauksista ja rakkaudesta toisen maailmansodan dramaattisella näyttämöllä Guernseyn saarella.

 Tässä kirjassa mielenkiintoisimmalta vaikuttaa miljöö.




Ben Creed: Petturin sydän (Traitor's Heart)
Suom. Jorma-Veikko Sappinen
Bazar, toukokuu

Revol Rossel -trillerisarjan toinen osa. 
1950-luvun alun Neuvostoliitto, Pietari ja pohjoisen vankileirit, Kremlin salaisuudet.

Kuulostaa todella hyytävältä! Sarjan aloitusosa on minulta vilahtanut ohi, pitänee korjata virhe jossain välissä. 




Christina Erikson: Uskollisuuden vala (Om du var min)
Suom. Jänis Louhivuori
Minerva, kesäkuu

Kartanon naisista kertova sukusaaga on täydellinen yhdistelmä historiaa, rakkautta, juonittelua ja jännitystä. Vuoden 1782 Tukholma.

 


Nino Haratishvili: Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1 (Das achte Leben (Für Brilka)
Suom. Raija Nylander
Aula & Co, maaliskuu

Eeppinen tarina yhden georgialaisen perheen kohtaloista levottoman 1900-luvun aikana. Teos julkaistaan kahdessa osassa. Toinen osa ilmestyy keväällä 2025.

 


Ken Follett: Valon aseet (The Armour of Light)
Suom. Hilkka ja Tuukka Pekkanen
WSOY, tammikuu

Kingsbridge-sarjan viides osa.
1700-luvun loppupuoli Englannissa.

Olen lukenut sarjan kaksi ensimmäistä osaa eli Taivaan pilarit (jota rakastin) sekä Maailma vailla loppua. Hyllyssä odottelevat Tulipatsas ja Tuli ilta ja tuli aamu, joten kiinnostaa, tietysti.

 

Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä (The Forest of Vanishing Stars)
Suom. Aila Herronen.
Tammi, kesäkuu

Koskettava historiallinen romaani nuoresta naisesta, joka auttaa juutalaispakolaisia henkensä kaupalla. Vuoden 1942 Itä-Eurooppa.

 


Elodie Harper: Fortunan temppeli (The Temple of Fortuna)
Suom. Juha Ahokas
Bazar, huhtikuu

Sudenluola-sarjan kolmas osa. Aiemmat osat Sudenluola ja Kultaisen oven talo.
70-luvun Pompeji, Amara-orjan vaiheikas selviytymistarina. 

Aiemmat osat olen lukenut, joten kyllä tämäkin pitää.

 


Paula Havaste: Luode
Gummerus, maaliskuu

Nuijasota-sarjan kolmas osa. Aiemmat osat Laahus ja Lieka.

Edelliset osat olen lukenut ja pitänyt kovasti, joten tämä on jo tilauksessa.

 


Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas skandaaleihin (A Lady's Guide to Scandal)
Suom. Terhi Leskinen ja Sari Ristolainen
Bazar, kesäkuu

Eloisa ja kupliva historiallinen tarina nuoresta leskestä 1800-luvun Britannian seurapiireissä. Sarjan toinen osa.

 


Dan Jones: Essexin koirat (Essex Dogs)
Suom. Markus Harju
Bazar, helmikuu

Satavuotisen sodan aika 1300-luvun Euroopassa. Aloittaa trilogian.

Kuulostaa kovin sotaisalta, mutta ehdottomasti kiinnostaa!




Milla Keränen: Kaarneen varjo
Avain

Kaarneen varjo vie lukijan matkalle 1700-luvun Turkuun ja Skotlantiin. Se on tarina muistin epäluotettavuudesta, järjestä ja hulluudesta sekä uskosta tieteeseen ja paholaiseen.

Kaksi suosikkimiljöötäni kohtaavat, eli kiinnostaa todellakin!

* Kirja lisätty kirjailijan vinkistä.



Jenna Kostet: Punainen noita
Aula & Co, helmikuu

1600-luvun Turussa eläneen Valpuri Kinnin tarina.

Kostetin edellinen historialliseen Turkuun sijoittuva teos Margaretan synti oli erinomainen, joten tämä tilaukseen.



Katja Kärki: Evan neljä elämää
Bazar, maaliskuu

Biofiktiivinen romaani kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä.

 Tämä vaikuttaa erittäin kiinnostavalta! Ensinnäkin Eva Ryynäsen elämäntarina on jo kirjan esittelytekstin perusteella kiehtova ja minulle entuudestaan tuntematon. Toiseksi olen pitänyt kovasti Kärjen aiemmista romaaneista Jumalan huone ja Eeled. Lukulistalle siis ehdottomasti tämä helmi.




Sarah Lark: Tulikukkien aika (Die Zeit der Feuerblüten)
Suom. Sanna van Leeuwen
Bazar, maaliskuu

Uuden Tulikukka-sukusaagan aloitus. Kertomus kahdesta sinnikkäästä naisesta, jotka etsivät omaa tietään 1800-luvun Uudessa-Seelannissa.

Lark on ollut kiinnostavien tekijöiden listallani jo vuosia, mutta en ole vielä ehtinyt hänen muhkeisiin romaanisarjoihinsa tarttua. Ehkä nyt, kun taas alkaa uusi sarja? Uusi-Seelanti on todella kiinnostava miljöö.

 


Pierre Lemaitre: Vaikeneminen ja vimma (Le Silence et la Colère)
Suom. Susanna Tuomi-Giddings
Minerva, maaliskuu

Suuri maailma -trilogian toinen osa. Vuoden 1952 Pariisi.

Sarjan ensimmäisen osan Loistavat vuodet olemme ystävän kanssa jo kimpassa hankkineet, mutta lukea en vielä ole ehtinyt. Sitä on kehuttu kovasti, joten ehdottomasti koko sarja on luettavien listalla (kunhan vain olisi aikaa!).

 


Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
Atena, huhtikuu

1600-luvun Turku piispa Rothoviuksen aikaan.

Lipastin edellinen Turkuun sijoittuva historiallinen romaani Mikaelin kirja oli erinomainen, joten tämä on jo tilattavien listallani. 




J. C. Maetis: Vastarinnan kirjoittajat (The Vienna Writer’s Circle)
Suom. Ronja Erkko
Bazar, toukokuu

Wienin juutalaiset vastarintaliikkeen osana toisen maailmansodan aikaan. 


Kirjoitusteema kiinnostaa tässä, vähän erilainen tulokulma tuttuihin aiheisiin.

 



Santa Montefiore: Italialainen tyttö Brooklynissa (An Italian Girl in Brooklyn)
Suom. Ulla Selkälä
WSOY, tammikuu

Sodan runtelemaan Italiaan ja 1980-luvun New Yorkiin sijoittuva tarina kaiken voittavasta rakkaudesta ja menneisyyden pitkistä varjoista.

Tämäntyyppisiä kahdessa aikatasossa kulkevia tarinoita julkaistaan paljon. Koska kaikkea ei ehdi millään lukea, on jotain vain jo lähtökohtaisesti tiputettava pois. Tämä kuulunee omalta osaltani pois jääviin.

 


Heather Morris: Nousevan auringon sisaret (Sisters Under the Rising Sun)
Suom. Kristiina Drews
Aula & Co, huhtikuu

Toisen maailmansodan aikainen japanilaisten vankileiri Indonesiassa.

Morrisin Auschwitzin tatuoija oli suurmenestys Suomessakin. Nyt ollaan vähän toisenlaisissa maisemissa, mutta sotateema jatkuu. Periaatteessa kiinnostaa, mutta ei nyt ihan aktiivisimmalla lukulistallani. Katsotaan!





Hester Musson: Finton Hallin arvoitus (The Beholders)
Suom. Maikki Soro
Minerva, tammikuu

Nuoren palvelijattaren tarina vie syrjäisen kartanon pimeiltä käytäviltä viktoriaanisen Lontoon karkeille kaduille ja Old Baileyn oikeussaliin vuonna 1878.

Tekijän esikoisromaani. Kansi on upea! Viktoriaaninen Lontoo tietysti kiinnostaa, mutta katsotaan.



Enni Mustonen: Kartanonrouva
Otava, huhtikuu
Rouvankartanon
tarinoita -sarjan osa 2.

Nuoren kartanonemännän elämää 1700-luvun lopun Suomessa.

Hurahdin Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoihin oikein kunnolla, mutta lopulta hyydyin ja kaksi viimeistä osaa jäivät lukematta. Tämä uusi sarja ei ole samalla tavalla kutsunut puoleensa ainakaan vielä.

 


Merja Mäki: Itki toisenkin
Gummerus, helmikuu

Aunuksen Karjala 1942. Jatko-osa romaanille Ennen lintuja, joka palkittiin Tulenkantaja-palkinnolla ja josta pidin valtavasti. Tämä on jo tilauksessa!

 


Joanna Quinn: Valaanluuteatteri (The Whalebone Theatre)
Suom. Irmeli Ruuska
WSOY, maaliskuu

 Historiallinen sukusaaga 1930-1940-lukujen Britanniasta.

 Esittelyn perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta. Katsotaan, löytyykö tälle joskus lukurakoa.




Julia Quinn: Suku on pahin (The Sum of All Kisses)
Suom. Taimi Tornikoski
Tammi, maaliskuu

Smythe-Smith -sarjan kolmas osa.
Suositun Bridgerton-sarjan tekijältä. 1800-luvun Englanti.

En saanut mitään makua suosittuun Bridgerton-sarjaan, joten ei nyt tämäkään ihan ns. sytytä.

 


R. M. Rosenberg: Vapaaherratar
Tammi, tammikuu

Hakoisten naiset -sarjan toinen osa
Ensimmäinen osa Hakoisten Anna, josta pidin kovasti. Kirjojen päähenkilöt ovat oikeasti eläneet Hakoisten kartanossa, jota kirjailija nykyään emännöi. Kirjan olen jo tilannut.

Eletään syksyä 1790. Vapaaherratar Helena von Burghausen saa puolisonsa Erik Leijonhufvudin kotiin Kustaa III:n sodasta. 

NYT LUETTUVapaaherratar täytti kaikki odotukset ja vähän ylikin! Erinomainen romaani.

 


Beatrice Salvioni: En pelkää mitään (La Malnata)
Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä
Gummerus, helmikuu

Tyttöjen kasvutarina 1930-luvun Italiassa. Tyttöjen ystävyys, johon liittyy rikos tai rikoksia. 
Teos on tekijänsä läpimurto. Vaikuttaa kiinnostavalta.


 


Maggie Shipstead: Maapallon ympäri (Great Circle)
Suom. Kaisa Sivenius
Otava, tammikuu

Lentäjä Marian Graves on syntynyt uhmaamaan luonnonlakeja ja aikansa normeja 1950-luvulla.

Sain tästä muhkeasta romaanista (yli 700 sivua!) ennakkokappaleen, mutta vielä en ole ehtinyt tarttua. Ystäväni kuitenkin testiluki kirjan ja piti ainakin historiatason tarinasta kovasti. Tässä on siis tuttu rakenne, jossa kuljetetaan kahta tarinaa eri aikatasoilla. Lukulistalla, ehdottomasti!


 


Pirkko Soininen: Signe
Bazar, tammikuu

Biofiktiivinen romaani valokuvaaja Signe Branderista.

 Kukapa olisi välttynyt törmäämästä valokuvaaja Signe Branderiin hienoihin valokuviin. Pirkko Soinisen biofiktiivisiä romaaneja olen lukenut ja pidän kovasti hänen tyylistään. Esimerkiksi Valosta rakentuvat huoneet, joka kertoo arkkitehti Wivi Lönnistä, on vallan hieno.




Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista
Into, tammikuu


Finlandia-voittaja Ville-Juhani Sutisen historiallinen romaani Paratiisista kertoo1600-luvulla Ruotsin erämaahan lähteneistä suomalaisista ja Pohjois-Amerikkaan perustetusta Uuden Ruotsin siirtokunnasta, jonne suomalaisia karkotettiin.

Tämä kiinnostaa todella sekä tekijänsä meriittien että ennen kaikkea aiheensa takia. Suomalaisten siirtolaisten kohtalot ovat jostain syystä minusta erittäin, no, mielenkiintoisia! Ehdottomasti lukulistalla, ja sain onnekkaasti tästä arvostelukappaleenkin.

 NYT LUETTUParatiisista osoittautui työlääksi mutta erittäin mielenkiintoiseksi romaaniksi!




Helena Steen: Tehtailijan rouva
Minerva, huhtikuu

1930-luvun Englantiin ja Suomeen sijoittuvan Parempaa väkeä -sarjan kolmas osa.

En ole sarjaan tullut tarttuneeksi, mutta olen pitänyt sitä kyllä silmällä. 


 


Karen Swan: Varastetut hetket (The Stolen Hours)
Suom. Ilkka Rekiaro
Otava, tammikuu

Kesytön saari -sarjan toinen osa.
Kesällä 1930 St Kildan saarten evakuointi lähenee. Karunkaunis skotlantilainen saari, vastentahtoinen morsian, kielletty romanssi.

Sarjan aloitusosa Kesytön saari. Pidin siitä kohtalaisesti, erityisesti St Kildan saari on lumoavan kiinnostava, mutta ylisokerinen kliseinen loppuratkaisu laski tunnelmaa harmillisesti. Kirjan viimeisen sivun koukku sen sijaan on vieläkin mielessä, joten kyllä tämäkin taitaa lukuun mennä jossain vaiheessa.

 


Sampo Terho: Stalingradin viemärit
WSOY, helmikuu

Kunnianhimoinen suurromaani natsi-Saksan noususta ja tuhosta.

Tämä kiinnostaa itse asiassa kovastikin, sillä kun Terho julkaisi esikoisromaaninsa Olev Roosin kyyneleet, moni kohautteli kulmiaan entisen persuministerin kynäilylle. Luin kirjan silloin ihan uteliaisuuttani ja vaikutelma oli oikein positiivinen. Nyt aihe vaikuttaa vielä monta astetta rajummalta.




Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia
Otava, tammikuu

Kuuma, romanttinen herkku Bridgerton-faneille aloittaa 1800-luvun Lontooseen sijoittuvan sarjan.

Nyt on liian kuumaa minun makuuni.


 


Fiona Valpy: Mehiläishoitajan salaisuus (The Beekeeper’s Promise)
Suom. Anu Sallamo-Lavi ja Heidi Tihveräinen.
Otava, tammikuu

Ranska toisen maailmansodan aikaan. Eliane Martin ekee vaarallisen päätöksen liittyä Ranskan vastarintaliikkeeseen ja taistella vapauden puolesta.

Olen lukenut Valpylta Casablancan tarinankertoja -nimisen historiallisen romaanin, josta kyllä pidin vaikka mitään valtavaa ihastumista en kokenutkaan. Viihdyttävä romaani. Tämän uuden osalta jää aikanaan nähtäväksi, tuleeko tartuttua. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa kuitenkin.



Kaisa Viitala: Klaanin vieraana
Karisto, maaliskuu

Koukuttavaa historiallista viihdettä 1700-luvun Skotlannista. Nummien kutsu -sarjan aloitus.

Olen seuraillut Kaisa Viitalan (Ikolan) kirjailijanuraa jo vuosikymmeniä (!) ja on ollut mahtavaa nähdä, miten se on lähtenyt uuteen kukoistukseen ihan viime vuosina. Sain Klaanin vieraana -romaanista ennakkokappaleen, ja se on ehdottomasti lukulistallani.


 

Katarina Widholm: Viaton sydän lyö (Räkna hjärtslag)
Suom. Anna Heroja
Gummerus, helmikuu

1930-luvun Ruotsi. Aloittaa neliosaisen lämminhenkisen Betty-sarjan.
Ehkä hieman liian romanttista makuuni? Katsotaan, josko tähän jossain vaiheessa tarttuisi. 



keskiviikko 24. tammikuuta 2024

Italo Calvino: Paroni puussa


 

Kirjojen säilytystilaksi Cosimo rakensi useampaan otteeseen eräänlaisia riippuvia kirjastoja, jotka hän mahdollisuuksien mukaan suojasi sateelta ja jyrsijöiltä, mutta hän vaihtoi niiden paikkaa koko ajan, opintojen ja hetken maun mukaan, sillä hän piti kirjoja ikään kuin lintuina eikä halunnut nähdä niitä paikoillaan tai koloon teljettyinä, ne muka tulisivat surullisiksi. Tukevimmille ilmahyllyilleen hän sijoitti Diderotin ja d’Alembertin ensyklopedian sitä mukaa kun osat tulivat hänelle kirjakauppiaalta Livornosta.

 

Pentti Saarikosken suomentaman Italo Calvinon Paroni puussa -romaanin toinen painos (1. ilmestyi v. 1960, tämä 2. on vuodelta 1981) on nököttänyt hyllyssäni (kansipaperittomana, valitettavasti) jo vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä. Muistikuvani on, että olen saanut äidinäidin hyllystä, mutta milloin, on epäselvempää. Lukenut en sitä kuitenkaan ole aiemmin.

En olisi lukenut nytkään, mutta lukupiirini valitsi tammikuun kirjailijaksi Italo Calvinon, joten kun Paroni puussa löytyi omasta hyllystäni, päätin sitten tarttua siihen. Kirja on jäänyt odottelemaan parempia aikoja, koska olen sen nimestä päätellyt, että kyseessä on vaikea ja korkealentoinen filosofinen teos, joka hitaasti ja pitkäveteisesti kertoo puussa mietiskelevästä vanhemmasta Simon Pylväspyhimystä muistuttavasta miehestä.

Ihan ei teos vastannut ennakkokäsityksiäni! Paroni puussa luokitellaan fantasiaksi, mitä se onkin, vaikka mistään velho- ja taikasauvafantasiasta ei olekaan kyse, vaan lähinnä hillittömästä mielikuvituksen lennosta realismin vastakohtana.

Romaanin kertoja on Biagio Piovasco di Rondó, puissa asuvan päähenkilön paroni Cosimo Piovasco di Rondón neljä vuotta nuorempi veli. Biagio kertoo tarinan muistelumuodossa ja sanoo aina välillä vain merkinneensä tapahtumat muistiin kuten Cosimo ne aikanaan kertoi. Hän ei siis ota vastuuta siitä, mitä oikeasti tapahtui.

Kesäkuun 15. päivänä 1767 istui veljeni Cosimo Piovasco di Rondó keskuudessamme viimeisen kerran”, alkaa romaani ja etenee siitä varsin vauhdikkaasti. Cosimo on 12-vuotias, ja pojat on siirretty syömään päivällistä aikuisten kanssa samassa ruokapöydässä. Biagio kuvaa päivälliselle osallistuvan perheen värikkäästi ja hauskasti.

Kohtalokas päivällinen kuitenkin päättyy kohtaukseen, jossa Cosimo suuttuneena isäänsä ja tarjolla oleviin etanoihin karkaa ruokapöydästä ja kiipeää ikkunan ulkopuolella puutarhassa kasvavaan vanhaan rautatammeen. Suivaantunut poika päättää, ettei enää koskaan astu maankamaralle.

Cosimo ei kuitenkaan nökötä koko loppuromaania ja -elämäänsä kotipuutarhan tietyssä rautatammessa, vaan hän kulkee laajalti Ombrosan laaksossa, sen puutarhoissa ja metsissä siirtymällä puusta puuhun. Biagio kuvaa kotilaaksoaan romaanin alussa paratiisimaisen vehreäksi. Vasta Napoleonin johtamat sotajoukot hävittivät laaksoa peittävät metsät ja puistot, jotka eivät koskaan enää palanneet, kuten hän surullisena toteaa. Parhaimmillaan Cosimo onnistui vaeltamaan puusta toiseen usean päivämatkan päähän kotoaan.

Pikkupojan päätös herättää tietysti ensin ärsyyntymistä ja huvittuneisuutta aikuisissa ja veljessäkin, mutta kun Cosimo ei horju päätöksessään vaan alkaa päättäväisesti rakentaa oloaan mukavaksi puissa, alkavat muut vähitellen huolestumisen ja kiukun jälkeen hyväksyä tilanteen. Cosimo ei suinkaan eristäydy ja erakoidu, vaikka hänen elintapansa onkin äärimmäisen originelli. Hän kohtaa erilaisia ihmisiä, kuten Napoleonin, ja johtaa aikanaan useampaakin yhteisöllistä projektia puusta käsin.

Yksi hulvattomimmista episodeista on tapahtumaketju, jossa Cosimo kohtaa paikkakuntaa riivanneen salaperäisen rosvopäällikkö Gian dei Brughin. Cosimon esimerkkiä seuraten kuuluisa roisto alkaa ahmia romaaneja, menettää mielenkiintonsa rosvoiluun ja ajautuu lopulta pahoihin vaikeuksiin pidäkkeettömän lukuhimonsa takia. Kirjojen lukeminen ei suinkaan ole täysin ongelmaton ajanviete!

Puiden latvoissa viettäminään vuosikymmeninä paroni Cosimo Piovasco di Rondó kehittelee muun muassa ihannevaltiota ja sen lainsäädäntöä. Hänen filosofiansa mukaan kaikki ovat tasa-arvoisia, eivätkä pelkästään ihmiset keskenään vaan kaikki elolliset. Ajatukset ovat niin vallankumouksellisia, etteivät ne herätä ajan ihmisissä juurikaan vastakaikua. Puusta katsoen maailma kuitenkin näyttää toisenlaiselta, mikä vaikuttaa positiivisesti ajatteluun.

Wikipedian mukaan Paroni puussa -romaani muistuttaa joitakin Franz Kafkan novelleja tämän ylösalaisin käännetyn tarkastelukulman takia. Itselleni Cosimosta tuli mieleen Robinson Crusoe, minkä huomion tekee yksi romaanin henkilöistäkin. Tarinan humoristinen absurdius ja liioittelu muistuttavat mielestäni myös François Rabelais'n Pantagruelia ja Gargantuaa. Calvino siis tuntuu sijoittavan tarinansa sujuvasti maailmankirjallisuuden jatkumoon.

Lukukokemuksena Paroni puussa oli siis ehdottoman positiivinen ja jälleen kerran kiitän lukupiirikonseptia siitä, että tulee luettua myös tällaisia kirjoja, joihin ei muuten tulisi ehkä koskaan tarttuneeksi. Pidin erityisesti tarinan hulvattomasta huumorista.

Calvinolta on suomennettu toistakymmentä romaania, joista nimeltä tuttuja on muutama, kuten Halkaistu varakreivi, Kosmokomiikka ja Jos talviyönä matkamies. En nyt kuitenkaan lähde lupailemaan, että niitä lähtisin kirjaston syövereistä kaivamaan lukuun. Nähdäkseni ainakaan toistaiseksi Calvinoa ei ole saatavana suomenkielisinä äänikirjoina. Ainakin Paroni puussa varmasti toimisi hyvin kuunneltunakin.

Vielä loppuun lainaus ihan romaanin lopusta, jossa Cosimo kohtaan metsänsä jäänteissä venäläistä sotajoukkoa johtavan ruhtinas Andreijn. Tämä toteaa: ”Katsokaas… Sota… Minä olen nyt useamman vuoden ajan yrittänyt tehdä hirvittävän asian niin hyvin kuin olen osannut: sota… ja kaikki sellaisten ihanteiden takia joita minä en oikein osaa selittää itsellenikään…” Voisiko ajankohtaisempaa huomiota olla?

Italo Calvino: Paroni puussa (Il parone rambante)
Suomentanut Pentti Saarikoski.
Tammi 1960. Keltainen kirjasto nro 165.
247 s.


Oma hylly.

torstai 11. tammikuuta 2024

Paula Hotti: Murha Ylämaalla

 


Uuden kotimaisen dekkarisarjan aloitusosan saaminen käsiinsä on aina mielenkiintoista, varsinkin, jos vielä tekijä on kokonaan uusi nimi kirjallisuuskentällä. Onko luvassa jotain uutta ja raikasta?

Murha Ylämaalla lupaa hyvää. Kirjoittaja Paula Hotti on uusi nimi suomalaisessa dekkariskenessä, ja Murha Ylämaalla on hänen esikoisdekkarinsa ja -romaaninsa. Kirjoittaminen ja kirjojen julkaiseminen eivät kuitenkaan ole Hotille uusia asioita, sillä hän on ammatiltaan matkajournalisti ja tietokirjailija.

Kansi kertoo, että kyse on muodikkaasti paitsi esikoisdekkari myös uuden dekkarisarjan aloitusosa. Sarja on nimetty suomalaisen Hallan mukaan. Halla on kolmissakymmenissä ja työskentelee tarinan alussa Skotlannissa Skyen saarella sijaitsevassa kartanohotelli Loch Dubh’ssa kokkina. Se ei kuitenkaan ole hänen varsinainen ammattinsa. Oikeasti hänestä pitäisi tulla kirjailija, mutta aihe ei ole vielä paljastanut itseään Hallalle.

Murha Ylämaalla alkaa räväkästi. Hallan kämppäkaveri Amy kerää matkakassaa tekemällä hääkuvauskeikkoja. Vain lyhyen matkan päässä heidän asuinpaikastaan sijaitsee yksi Ylämaan tunnetuimmista ja kuvatuimmista kohteista eli Eilean Donanin linna (kannattaa guuglata tämä ja muitakin kirjan paikkoja, maisemat ovat kyllä aivan huikeita!).

Amy on avustajansa Mattin kanssa menossa kuvaamaan yhdysvaltalaista hääparia linnaan ennen sen virallista aukeamisaikaa. Parkkipaikalla ei näy autoja eikä ketään muutenkaan missään, mutta sisällä linnassa nelihenkistä seuruetta odottaa karmiva näky. Linnansalin takan yläpuolelle on ripustettu peuranpää, johon kiinnitetty on alaston miehen ruumis. Ruumiin vatsa on avattu moottorisahalla, ja sekä pää että sormet on poistettu. Käy ilmi, että ruumista on säilytetty pidemmän aikaa pakastettuna jossakin. Ruumiin esillepano on kopioitu suoraan Loch Dubh’n lady MacMurrayn esikoisdekkarista!

Samaan aikaan Loch Dubh’n hotellissa vieraana oleva Timothy Hutton lähtee koiriensa kanssa patikoimaan läheiselle ulkoilureitille eikä enää palaa. On epäselvää, liittyykö iäkkään miehen katoaminen jotenkin linnasta löytyneeseen ruumiiseen.

Valitettavasti tästä erinomaisesti viritetystä alkuasetelmasta ei seuraa tiukkatahtista ja karmivaa murhatutkintaa ja kiperiä arvoituksia, vaan lähinnä jatkossa on tarjolla kepeitä parisuhdesotkuja ja perhesalaisuuksia huikaisevan kauniissa skottimaisemissa. Asiaankuuluvasti naukkaillaan aina välillä hyvälaatuista viskiä. Murhiakin toki selvitellään, mutta valitettavasti niiden motiiviksi paljastuu melko kulunut ratkaisu, eikä varsinaista jännitettä tai jännitystä pääse syntymään oikein minkään vertaa.

Tämä on tietysti aivan sallittua, jos ja kun tavoitellaan niin sanottua cozy crimea eli leppoisaa dekkaria. Murha Ylämaalla on kuitenkin jonkinlainen hybridi kovahkosta kauhudekkarista ja romanttisesta mielenkiintoiseen miljööseen istutetusta romaanista. Murhat ovat iljettäviä ja raa’asti toteutettuja (onneksi varsinaisia tekoja ei kuitenkaan juuri kuvata), mutta rikosten tutkinnasta ja selvittelystä jää kovin amatöörimäinen vaikutelma.

Onnenkantamoinen on, että Loch Dubh’n yksi vakituisista asiakkaista on Edinburghin poliisista uupumislomalla oleva maineikas rikosylikonstaapeli Carlos Carrera. Hän on sattumalta paikalla ruumiin löytymisen ja Timothy Huttonin katoamisen aikaan ja häntä pyydetään avustamaan paikallista poliisia. Skyen saarella kun ei oikein ole totuttu tekemään murhatutkintaa.

Carlos on ensin vastahakoinen mutta huomaa pian olevansa täydessä työn touhussa, tai ainakin nyt sen verran, mitä kovaa vauhtia asiakkaista tyhjenevässä hotellissa voi. Lisäksi hän huomaa, että hotellia aviomiehensä kanssa pyörittävä Rosa MacMurray on varsin viehättävä ja puoleensavetävä nainen.

Dekkarin luettuani hieman kummastelen, miksi sarjan pää- ja nimihenkilöksi on nostettu nimenomaan Halla. Avausosan perusteella hän ei ole mitenkään olennainen lenkki murhatutkinnassa, vaan sen hoitavat kyllä pääosin rikosylikonstaapeli Carrera ja paikallispoliisit, mukaan lukien Hallan jonkinlainen poikaystävä Kieran.

Tarinassa on koko joukko henkilöitä ja näkökulmia, eikä Hallan osuus korostu niiden joukossa mitenkään erityisesti. Hänen suomalaisuutensakin jää melko ohueksi, sillä pariin kertaan muistetaan mainita hänen monotonisesta aksentistaan ja luonteensa yltiörehellisyydestä, mutta muuten hän voisi olla kuin kuka tahansa hotellin kausityöntekijöistä.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Halla-sarja tästä jatkuu.

Paula Hotti: Murha Ylämaalla
Otava 2024. 364 s.
Äänikirjan lukija Anni Tani (ilm. 26.1.2024)

Ennakkokappale.