tiistai 17. heinäkuuta 2018

Äänikirjojen kuuntelun uudet tuulet - Storytelin kokeilujakson tuloksia




Syksyllä 2015 Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria ja minä olimme Celia-kirjaston järjestämässä seminaarissa kertomassa, miten ja miksi kuuntelemme äänikirjoja. Kun nyt luin läpi nuo silloin laatimamme muistiinpanot, huomaan, että moni asia on muuttunut melkoisesti vähän alle kolmessa vuodessa.

Olen esimerkiksi kertonut, että kuuntelen mielelläni kirjastosta lainaamiani cd- tai mp3-levyille tallennettuja äänikirjoja auton soittimesta, koska eniten käytän äänikirjoihin aikaa juuri työmatkoilla. Valittelin, että mp3-tallenteita oli saatavana heikosti ja että kaiken huipuksi silloisen auton cd-soitin ei edes toistanut tuota tallennemuotoa. Älypuhelimen olin hankkinut jokin aika ennen tuota seminaaria, koska kehuin, että ”Puhelimeen on kätevää ladata kirjoja eri palveluista ja sen kautta voi kuunnella myös vaikkapa Yle Areenasta äänikirjoja”. Todellisuudessa olin ladannut kirjoja pääosin Elisa Kirjasta ja kokeillut joitakin Yle Areenasta.

Kirjastojen Ellibs-palvelun kautta lainattavia e- ja äänikirjoja en ollut kertomani mukaan opetellut käyttämään. Totuus on, että yrittänyt kyllä olin, mutta kokemus ei ollut ollut kovin mairitteleva. Turhauduin hankalaan käytettävyyteen sekä heikkoon valikoimaan ja luovutin suosiolla. Muita nykyään suosiotaan kiivaasti kasvattavia kaupallisia e- ja äänikirjojen käyttöä varten mobiililaitteille tehtyjä sovelluksia en vielä tuntenut, eikä Aino-Mariakaan niitä tuonut esille. En muista sitäkään, puhuttiinko niistä ylipäätään mitään kyseisessä tilaisuudessa. Todennäköisesti ei ainakaan mainintoja enemmän. Ne olivat vielä tulevaisuutta.

Tällä hetkellä suhteeni äänikirjoihin on jos mahdollista vieläkin lämpimämpi kuin vuonna 2015. Kuuntelen kirjoja paljon. Olen tänä vuonna ehtinyt lukea yhteensä 92 kirjaa, ja niistä olen kuunnellut 28 kappaletta, eli siis noin joka kolmannen kirjan nautin äänikirjamuodossa.
Eniten muutoksia on kuitenkin tapahtunut tekniikan puolella. En edes enää muista, milloin olen viimeksi koukannut kirjastossa äänikirjahyllyn kautta. Syyt ovat hyvin ilmeiset. Ensinnäkin hieman runsaat kaksi vuotta vanhassa autossani ei ole lainkaan cd- tai mp3-soitinta, siis sellaista versiota, johon saisi syötettyä levyn sisälle. Toinen syy on, että cd-muodossa julkaistavien äänikirjojen määrä on romahtanut. Kirjaston hyllyiltä olin jo kuunnellut kaiken vähänkin kiinnostavan.

Olen pitkään ollut Elisa Kirjan uskollinen asiakas. Juuri kurkistin, että Elisan kirjahyllyssäni on tällä hetkellä 199 äänikirjaa. E-kirjoihin en ole oikein lämmennyt, ja niitä onkin kertynyt huomattavasti vähemmän, vain parisen kymmentä. Elisa Kirjaa on helppo käyttää. Hankin kirjani edelleen pääsääntöisesti tietokoneella palveluun kirjautuneena, mutta joitakin kirjoja olen ostanutkin puhelimen sovelluksen kautta. Kirjat kuuntelen älypuhelimen sovelluksesta. Auton mediakeskus ja puhelin keskustelevat moitteettomasti keskenään, ja lenkillä pidän muutenkin puhelinta mukanani.

Olen ollut myös hyvin tyytyväinen Elisa Kirjan nopeasti kasvaviin äänikirjavalikoimiin ja mukavasti vaihtuviin reiluihin tarjouksiin. Uuden tai ainakin uudehkon äänikirjan saa parhaimmillaan alle neljällä eurolla itselleen, jos on tarkkana. Tälläkin hetkellä minulla on varastossa monta vielä kuuntelematonta kirjaa kirjahyllyssäni. Kun kirjaudun palveluun, näen heti, olenko jo hankkinut jonkin kirjan vai en. Kerran ostettu kirja pysyy omaisuutenani eikä katoa mihinkään. Ongelmia ei tämän suhteen ole ollut kertaakaan vuosien käytön aikana.

Suomenkielisiä ääni- ja e-kirjoja voi siis nykyään ostaa ja käyttää myös mobiililaitteille suunniteltujen sovellusten kautta. Suomessa toimii tällä tietääkseni kaksi kaupallista sovellusta, jotka eivät myy yksittäisiä teoksia vaan kuunteluaikaa, johon sisältyy rajaton luku- ja kuunteluoikeus. BookBeat ja Storytel ovat molemmat ruotsalaisia yrityksiä. BookBeatin kuukausihinta on tällä hetkellä 16,90 euroa ja Storytelin 16,99 euroa.

Kertoo lähinnä omasta laiskuudestani, etten ollut tullut kokeilleeksi kumpaakaan palvelua ennen kesäkuuta, jolloin sain kuukauden mittaisen ilmaisen kokeilujakson Strorytel-palveluun. Ajoitus oli kaikin puolin sopiva. Kesäloma oli juuri alkanut, joten olisi aikaa tutustua palveluun ja kokeilujakson tehokkaaseen hyödyntämiseen. Palveluun kirjautuminen oli helppoa, samoin kirjojen etsiminen ja kuunteleminen.




BookBeatin ja Storytelin valikoimat vaikuttavat silmäilyn perusteella kovin samankaltaisilta. Molemmat tarjoavat laajasti eri kustantamojen teoksia, vaikka BookBeat kuuluukin Bonnier-yhtiöön, joka taas omistaa suomalaiset WSOY:n ja Tammen. Storytelilla on kuitenkin erikoisuus, joka nähdäkseni BookBeatista puuttuu: niin sanotut Storytel Original -teokset, jotka on tilattu kirjailijoilta vain Storytelin kautta kuunneltaviksi. Pääosaa näistä teoksista ei ole saatavana lainkaan muussa formaatissa.

Kieltämättä tämä on hieman kaihertanut mieltäni. Harmittaahan se, kun tietää, että joku mielikirjailijoista on kirjoittanut uuden tarinan, mutta sitä ei saa mistään käsiinsä tai korviinsakaan. Toisaalta tämä on ollut kiinnostustani lisäävä juttu, mutta myös samalla tunnistan itsessäni jonkinlaisen torjuntareaktion. Olenko muka niin hölmö, että sitoudun ostamaan kuukauden käyttöoikeuden johonkin palveluun vain voidakseni kuunnella teoksen, jota en muualta saa mutta jota en saa edes omakseni? En kovin helposti. 

Nähtävästi kaltaisiani on muitakin, sillä sekä BookBeat että Storytel tarjoavat kahden viikon ilmaisia tutustumisjaksoja. Siinä ajassa jo ehtinee selvittää, sopiiko palvelu itselle vai ei.
Storytel Original -sarjat eroavat muista palvelun tarjoamista äänikirjoista siten, että ne on nimenomaan kirjoitettu äänikirjoiksi, jotka julkaistaan kymmenosaisena pakettina tai tuotantokautena. Yhtenäinen tarina on siis ’pilkottu’ kymmeneen osaan tai jaksoon, jotka voi toki halutessaan kuunnella putkeen normaalin äänikirjan tapaan, kuten minä tein. Kirjoitusvaiheessa tekijöiden on kuitenkin pidettävä tämä jatkokertomustyyli mielessään ja rakennettava tarinaan ainakin yhdeksän vastustamatonta koukkua, jotta kuulija varmasti kuuntelee myös seuraavan osan. Hieman tämä kummastuttaa kaltaistani himolukijaa ja -kuuntelijaa, mutta kenties se on toimiva formaatti lukemaan ja äänikirjoja kuuntelemaan tottumattomalle ja saa hänet vangittua tarinoiden maailmaan. Jos näin on, hyvä juttu.

Kirjautuessani kuukauden mittaiselle tutustumisjaksolleni Storyteliin olin jo päättänyt, että kuuntelen sieltä ainakin JP Koskisen Ruosteisen sankarin molemmat tuotantokaudet ja Marko Kilven Undertaker-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Molemmat ovat siis juuri tuollaisia Storytel Original -sarjoja, eli niitä ei voi kuunnella minkään muun palvelun kautta. Koskisen teokset ovat ilmestyneet ainoastaan äänikirjoina, mutta Kilven teokset voi myös lukea painettuina.



Koskinen on kirjoittanut uudelleen aiemmin nimellä Eilispäivän sankarit ilmestyneen dekkarin, antanut sille nimen Ruosteinen sankari I ja kirjoittanut sille myös jatko-osan Ruosteinen sankari II. Luin Eilispäivän sankarit vuonna 2015 ja tykästyin sen eräänlaiseen aikamatkustusteemaan kovasti. Tarinassa siis päähenkilö Jupe on vuonna 1978 tekemässä sovittua mökkimurtokeikkaa kavereittensa kanssa, kun kotimatkalla tapahtuu kohtalokas onnettomuus. Sitten Jupe herääkin vuonna 2011. Aika moni asia on maailmassa muuttunut.

En enää muista kovin tarkasti, millaiset juonenkäänteet tuossa alkuperäisessä tarinassa on, mutta aika samoja ratoja se pääpiirteissään tuntuisi tässä uudelleen kirjoitetussa versiossakin menevän. Jupe koettaa saada elämän syrjästä kiinni omituiseksi muuttuneessa kropassaan ja maailmassa. Tyrmistyksekseen hän saa selville, että muinainen murtokeikka sekä kolari ovat päätyneet yksin hänen kontolleen. Kaverit ovat selvinneet kuin koirat veräjästä. Saaliistakaan ei ole merkkiäkään. Jupea alkaa pänniä, ja hän ryhtyy kaivelemaan menneitä. Se vain osoittautuu aika vaaralliseksi puuhaksi.



Tarina toimi siis virkistettynä oikein mukavasti, ja naureskelin monelle asialle, jotka nykypäivän Suomessa ja maailmassa saavat Jupelta melkoista kritiikkiä osakseen. Otin saman tien loppuun päästyäni kuunteluun Ruosteinen sankari II:n. Siinä Jupe joutuu tätinsä yllyttämänä selvittelemään vuosikymmenten takaista katoamistapausta. Luonnonarvoja kaavoittajaa vastaan puolustanut nainen on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten, mutta nyt aviomies on päättänyt viimeisen kerran koettaa selvittää, mitä vaimolle oikein aikanaan tapahtui. Yllätyksekseen Jupe oivaltaa, että kadonnut nainen on hänen lukioaikaisen tyttöystävänsä sisko. Etsinnät eivät ole suinkaan vaarattomia, ja johtolangat vievät Jupen ja riuskan eläkeläistädin lopulta Tallinnaan asti.

Seuraavaksi kuuntelin siis Marko Kilven Undertaker-dekkarit Kuolemantuomio ja Kuolemanenkeli. Niistä olen kirjoittanut erikseen tänne.

Nämä neljä kirjaa kuunneltuani kiinnostavimmat teokset olivatkin jo suoritettuina. Koska Elisan puolella kirjoja on edelleen kuuntelematta ja uusiakin hankin tämän kuuntelujakson aikana, ajattelin, että on turha kuunnella kokeilujaksolla mitään sellaista, jonka joka tapauksessa kuuntelisin muualta. Ilokseni löysin vielä lisää kiinnostavia Storytel Original -sarjoja. 



Ensimmäiseksi nappasin kuunteluun JP Koskisen scifidystopiajännityssarjan Valkoinen kevät. Ilmastonmuutosuhkakuvat ovat heittäneet häränpyllyä, kun aurinko on menettänyt voimaansa ja muuttunut haaleaksi muistoksi itsestään. Uusi jääkausi on vyöryttänyt jäätä kohti etelää, ja koko Suomi Helsinkiä myöden on paksun ikijään kuorruttama. Valtioiden yhteisponnistuksella on jäätikön etenemistä torjumaan rakennettu eräänlaisia vartiotornien ja ydinvoimaloiden ketju, lämpövalli. Yhtä tällaista tornia on kahden työtoverinsa kanssa vartioimassa Johannes-niminen tutkija, joka on alkanut epäillä virallisia selitysmalleja maailman tulevaisuudesta. Vihreä Gaia -niminen järjestö lyö kapuloita viranomaisten rattaisiin minkä ehtii, ja jotkut odottavat Valkoisen kuninkaan paluuta.

Jäätikön alueella järjestäytynyt yhteiskunta on heikoilla, ja sen alla sekä päällä vallitsevat aivan uudenlaiset säännöt. Originelleja yhteisöjä tuntuu olevan joka lähtöön. Kaiken lisäksi tiedemiehet ovat herättäneet henkiin neandertalinihmiset, jotka ovat kestäviä ja hyväluontoisia ja sopivat siksi raskaiden töiden tekemiseen. Tarinassa on runsaasti yllättäviä ja jännittäviä käänteitä, kuten formaattiin kuuluu, mutta myös kiehtovia ajatuskulkuja siitä, miltä maailma näyttäisi ja miten se toimisi äärimmäisten katastrofien kourissa. Loppuratkaisu on hykerryttävä!





Vielä oli kuukautta jäljellä, joten päätin ottaa kuunteluun Tiina Raevaaran Storytel Original -sarjan Silloinkin satoi kaatamalla. Jo nimi antoi minusta viitteitä siitä, että luvassa olisi ainakin kauhuun taittuvaa kerrontaa. En pettynyt. Tarinan minäkertoja on vähän päälle viisikymppinen biologianopettaja Kirsikka, joka asuu kahdestaan hieman originellin Vadelma-sisarensa kanssa vanhassa omakotitalossa. Talo ympäröi rehevä puutarha, jossa molemmat naiset mielellään askaroivat.

Eräänä kesäpäivänä Kirsikka löytää puutarhasta kolmen miehen ruumiit. Ne on haudannut puutarhaan Vadelma-sisko, siitä ei ole epäilystäkään. Sisko on vielä varmuudeksi laittanut kunkin ruumiin mukaan itse käsin kirjoittamansa nimilapun. Ei siis ihme, että Kirsikka päättelee siskonsa olevan myyttinen Kätkävaaran sarjamurhaaja. Vuosien mittaan kyliltä on nimittäin kadonnut jäljettömiin kymmenkunta eri ikäistä miestä, ja lehdistö on spekuloinut seudulla riehuvasta sarjamurhaajasta. Poliisi on kuitenkin asiasta vaitonainen.

Luonnollisesti Kirsikka hätääntyy. Miten hän saisi pidettyä siskonsa poissa vankilasta ja mielellään lopettamaan murhaamisen? Miksi kummassa kiltti ja hieman höpsö sisar ylipäätään on ryhtynyt murhaamaan miehiä ja hautaamaan heitä puutarhaan? Ennen kuin Kirsikka ehtii ottaa asian puheeksi sisarensa kanssa, paikalle pölähtää uusi naapuri Marko, jolta on kadonnut vaimo…

Kuten asiaan kuuluu, seuraa joukko arvaamattomia käänteitä ja kiperiä, synkkiä tilanteita. Mukana on aimo annos kauhutunnelmaa, jonka esikuvana on ollut ainakin Stephen Kingin klassikko Uinu, uinu lemmikkini. Moni asia saa vähintään jonkinlaisen selityksensä loppuun mennessä, mutta aukkojakin jää. Osan niistä Kirsikkakin mainitsee viimeisen osan loppuhäivytyksessä (jossa muuten joudutaan selittelemään hieman turhan pitkään moniakin asioita), ja osasta lukija saa tehdä omat päätelmänsä. Raevaara on saanut tarinassa mukavasti yhdistettyä jännitys- ja kauhuelementtejä huumoriin, niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin.

Ehdin siis kuukauden koejaksolla kuunnella kuutisenkymmentä tuntia äänikirjoja. Tulos on poikkeuksellinen, koska olin jakson ajan lomalla ja ihan tietoisesti kuuntelin niin paljon kuin pystyin painettujen kirjojen lukemisen kustannuksella. Kunkin tarinan hinnaksi olisi tullut noin 2,84 euroa, mikäli olisin maksanut kuukaudestani Storytelin normaalihinnan. Kuuntelin tammi-toukokuussa Elisa Kirjasta hankittuja teoksia keskimäärin 4 kpl kuukaudessa, joten Storytelin kautta hankittuina niiden kappalehinnaksi olisi tullut 4,25 euroa. Tämä kyllä pistää nyt miettimään, miten jatkossa hankin kuunneltavat kirjat. Storytel Original -sarjat ovat sitten vielä plussana.

Ihan tätä juttuani varten päätin kokeilla uudelleen, miten lainaaminen kirjaston kautta nykyään onnistuisi. Latasin Ellibs-sovelluksen puhelimeeni ja selailin tietokoneen kautta tarjontaa. Lopputulos on, että olen nyt varannut Enni Mustosen Lapsenpiika-romaanin äänikirjaversion. Saan sen toivon mukaan elokuussa kuunneltavakseni. Kirjaston e-kirjavalikoima vaikuttaa laajalta, mutta äänikirjoja on vielä vähänlaisesti kaupalliseen tarjontaan verrattuna. Haluamaansa kirjaa ei myöskään välttämättä saa heti kuunneltavakseen, vaan sen voi joutua varaamaan ja tyytymään odotteluun. Palvelu on kuitenkin maksuton, mikä on melkoinen plussa. Käyttäminen vaikuttaa nyt myös helpolta. On siis aika elvyttää tämä kirjastosuhde .

Tällaiselta siis kuulostavat äänikirjamietteeni tällä hetkellä. Muutoksen tuulet puhaltavat. Saapa nähdä, mikä on tilanteeni vaikkapa kolmen vuoden päästä!

Entäpä sitten Sinä? Miten Sinä mieluiten kuuntelet äänikirjasi ja miksi? Jaa hyvät kuunteluvinkkisi alle, kiitos!

Vinkvink! Nakit ja mutsi -blogissa on parhaillaan (voimassa 30.9.2018 asti uusille asiakkaille) jaossa kuukauden kokeilujaksoja BookBeatiin. Kannattaa käydä nappaamassa koodi ja kokeilla!

15 kommenttia:

  1. Hyvä teksti kiitos!

    Storytel on kiinnostanut ainoastaan sen takia, että siellä on Marko Hautalan Isä Malakin silmät, joka on juuri tällainen original sarja.

    Kummankin palvelun miinuksena on kylläkin se, että ne tosiaan myyvät vain kuunteluaikaa, eivät itse kirjoja ja hinta on mielestäni turhan korkea kummassakin palvelussa.

    Eniten on tullut kuunnetlua äänikirjoja Audiblen kautta. Siellä kirjat omistaa ostamisen jälkeen. KK maksu on melkein sama kuin näissä kahdessa, mutta kirjoja voi ostaa vaikkei liittyisikään kk-jäseneksi.

    Jostain syystä en ole oikein innostunut kuuntelemaan kaunokirjoja. Niissä pitää keskittyä ihan eri tavalla, ettei tipu kärryiltä. Kun taas tietokirjojen kohdalla voi hyvin miettiä välillä omiaan, eikä menetä mitään juonesta.

    Voishan tuota Storytellia kokeilla lomalla, kuunnella tuo Hautalan tarina ja lopettaa sitten. Samalla kans harjoitella taas tuota kaunon kuuntelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Storytel Original -sarjat ovat kyllä onnistunut innovaatio, selvästikin!

      Poista
  2. Ellibsin kautta olen kuunnellut, mutta sen käyttöliittymä vähän kankea. Nyt minulla bookbeat ja storytelliä olen myös kokeillut. Noiden välillä ei mitään merkittävää eroa mielestäni ole. Lähinnä autoillessa ja joskus töissä äänikirjoja kuuntelen. Luen myös e-kirjoja bookbeatilta. Eniten tulee kyllä perinteistä kirjastoa käytettyä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tässä kaikessa kehityksessä on, että on erilaisia vaihtoehtoja, joista voi valita kulloinkin itselle parhaan.

      Poista
  3. Hieno raportti.
    Luulen, että tulevaisuus on äänikirjan, koska on sukuplvi, joka kuuntelee kaikkea napeista.
    Itse en kuuntele musiikkia napeista, enkä lainkaan äänikirjoja. Kuuntelen vain silloin napeista, jotain, jos esim. joku katsoo tv:tä, tai puhuu puheluja kotona.
    Luulen, että äänikirjat peittoavat e-kirjat, ja ehkä paperikirjatkin. Itse olen konservatiivi, ja pitäydyn paperikirjassa, sillä töissä saa lukea tarpeeksi raportteja, sähköposteja, tehdä budjetteja ja hyväksyä laskuja, ja kaikki ruudulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruudulta saan minäkin lukea töissä ihan kyllikseni, enkä sitä halua lisätä enää kirjoja lukemalla. Monet tosin vannovat erilaisten lukulaitteiden nimiin, ja kieltämättä niissä lienee omat etunsa, mm. keveys ja vetoisuus :D

      Mutta mielenkiintoisia murrosaikoja eletään tässäkin asiassa. Onneksi perinteinen käyttöliittymä on niin hyvä, ettei se ihan hevillä katoa!

      Poista
  4. Minä olen ollut noin vuoden verran Storytelin tyytyväinen asiakas. Neljän viikon kesäloman aikana ehdin kuunnella 14 äänikirjaa, joten kappalehinta ei ole ollenkaan paha ;)

    Aikaisemmin lainasin kirjastosta äänikirjoja cd:nä, muutin tietokoneella mp3-muotoon ja latasin mp3-soittimeen. Kuuntelin niitä lähinnä kävelylenkeillä. Inhoan tietokoneilla värkkäämistä, joten tuo siirtohomma oli tuskaista, etenkin kun pari kertaa ääniraidat menivät väärään järjestykseen ja huomasin sen vasta kuunnellessa. Nykyisin monet äänikirjat näyttävät ilmestyvän suoraan mp3-muodossa, mutta en enää jaksa väkertää soittimen kanssa senkään vertaa kuin ennen :D

    Ellibs-sovelluksessa äänikirjat ovat toimineet vasta vähän aikaa ja selaimen kautta en halunnut niitä kuunnella, joten sitä kautta en ole vielä kirjoja kuunnellut. Valikoima vaihtelee kirjastoittain ja ainakin omaan makuuni sopivia e-äänikirjoja löytyy meidän kirjastosta hyvin vähän.

    Storyteliä siis käytän aika lailla päivittäin. Useimmiten kuuntelen sovelluksesta puhelimella, joskus ipadilla. Tykkään tästä vaivattomuudesta ja helppoudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppous on kyllä aika tärkeää. En enää kyllä kaipaa tuota levyiltä koneelle - koneelta iPodille -säätöä yhtään!

      Storytel ja BookBeat tosiaan ovat systeemejä, joissa ahkera käyttäjä hyötyy. Kuten ehkä huomasit jutustani, alan kallistua tiettyyn suuntaan. Kunhan saan vanhat varastot ensin kuunneltua :D

      Poista
    2. Ai niin! Olen hieman miettinyt tuota, kuinka maksan nyt äänikirjoista, jotka eivät kuitenkaan jää minulle omaksi. Nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen, että samalla lailla meillä maksetaan Netflixistä. Lisäksi nykyään tulee todella, todella harvoin luettua mitään kirjaa uudestaan, joten olisiko niille äänikirjojen omistuskappaleille käyttöä?

      Yhden kuuntelemani äänikirjan olen hankkinut painettuna kirjana omaan hyllyyn (Tom Hanks: Uncommon Type), koska siihen uskon haluavani palata vielä joskus.

      Poista
    3. Halu omistaa kirja on tosiaan nykyajassa jäänne menneestä, jos ihan vakavissaan miettii. Olen edelleen ihastuksissani noista tv-palveluista, jotka ovat vapauttaneet taloutemme VHS-nauha- ja DVD-pinoista. En todellakaan kaipaa takaisin aikaan, jolloin piti hankkia fyysinen esine kotiin, jotta voi katsoa jonkin elokuvan tai sarjan. Ei kulune pitkään, kun sama alkaa tuntua mukavalta myös äänikirjojen osalta. Painettu kirjahan jo alkaa olla ongelmajätettä. Luen mieluiten kirjani paperilta, mutta huonetila ei vedä kaikkea lukemaani.

      Poista
  5. Storytelia olen käyttänyt vuoden verran ja olen tyytyväinen. Tunnin työmatkat suuntaansa kuuntelen kirjoja autossa. Kotitöitä tehdessä ja lenkillä sekä unta odotellessa kuuntelen nappikuulokkeilla. Aika usein luen kännykästäkin teosta, jos se on jäänyt kiinnostavaan kohtaan, vaikka joskus ajattelin, etten koskaan pystyisi kirjaa kännykästä lukemaan. Toki luen paljon myös painettuja kirjoja, mutta sähköinen on oikein hyvä lisä - ja työmatkaliikenteen ilahduttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa tosiaan, että nykytekniikka antaa vaihtoehtoja melkein joka lähtöön!

      Poista
  6. Olen kuunnellut lähinnä englanninkielisiä äänikirjoja. Joskus pystyn keskittymään niihin paremmin, joskus huomaan tarinan lipuneen ohi, kun olen ajatuksissani. En ole ollut tykästynyt äänikirjoihin, sillä kuuntelukokemus riippuu monesti millainen aksentti lukijalla on. Joskus joitain amerikkalaisia ääntämyksiä ei vain kestä ja olen mielummin lukenut ekirjan.
    Kokeilin vasta lomamatkalla autoa ajaessani suomenkielisiä äänikirjoja ja ne olivat kokemuksena erilaisia. Ajatukset harhailivat vähemmän ja jatkoin kuuntelua ajon jälkeenkin. Ainoa pitkä miinus on, ettei spefikirjallisuutta yksinkertaisesti juurikaan julkaista äänikirjoina. Elisa Kirjan valikoima on suppea ja niistäkin olin suurimman osan ehtinyt lukea jo kirjoina. Eli uutta ei juuri ilmesty. Siksi en edes harkitse Storytelia tai muita vastaavia palveluja, jos sieltä ei löydy minulle sopivaa valikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eletään toivossa, että äänikirjavalikoima laajenee myös spefiin. Uskon niin käyvän, koska äänikirjat ovat nyt mitä ilmeisimmin kovassa nosteessa.

      Poista
  7. Olen Storytel koukussa, mutta en niinkään itseni kuin lasteni vuoksi. Pitkillä automatkoilla lastenkirjatarjonta on aivan omaa luokkaansa. Lenkillä ja omilla automatkoillani kuuntelen aikuisten kirjoja, mutta nyt keväällä ja kesällä kuuntelin vielä mieluummin lintuja ja auton kyydissä on ollut melkein aina joku alaikäinen. Mahtava palvelu kuitenkin!

    VastaaPoista