torstai 25. lokakuuta 2018

Elina Rouhiainen: Aistienvartija #nuortenkirjatorstai




Elina Rouhiaisen urbaania fantasiaa edustavan Väki-trilogian kakkososa Aistienvartija jatkaa lähes suoraan siitä, mihin Topelius-palkinnon napannut Muistojenlukija päättyi. Olen siis hyvin tyytyväinen itseeni, että luin aloitusosan jo vuodenvaihteessa valmistautuessani tämän vuoden kestävään #nuortenkirjatorstai-projektiini. Tarinan kelkkaan ihan kylmiltään hyppääminen olisi nimittäin voinut olla alkuun hankalahkoa, vaikka Rouhiaisen tyyli on muuten makuuni turhankin jarruttelevaa.

Muistojenlukijassa siis tutustuttiin helsinkiläistyttö Kiuruun, jolla on kyky siepata ja lukea toisten ihmisten muistoja. Kiuru on siis muisko, joka voi myös pyyhkiä toisten ihmisten muisteista kokonaisia ajanjaksoja sekä palauttaa niitä, kuten Aistienvartijassa käy ilmi. Kiurun poikaystävä Samuel on lapsesta asti osannut lukea ja hallita muiden ihmisten ajatuksia. Kumpikaan ei ole koskaan tuntenut ketään muuta kaltaistaan, ja nuoret ovat visusti salanneet kykynsä muilta. Sitten he tutustuvat Bollywoodiin, Neluun ja Daihin, ja kaikki muuttuu.

Käy ilmi, että nuoret muodostavat eräänlaisen yksikön, ringin, jossa jokaisella on omiin taipumuksiinsa liittyvä erityistehtävänsä. Nuorten kykyjä himoitsee Väeksi kutsuttu eliittiin kuuluva ihmisryhmä, joka voi halutessaan hyödyntää tappamiltaan mieroilta kaappaamiaan kykyjä omiin tarkoituksiinsa. Mitä täydellisemmin ringin kyvyt väkevä saa itselleen ryöstettyä, sitä vahvempi tästä omassakin joukossaan tulee.

Muistojenlukija päättyy tilanteeseen, jossa Kiuru, Dai, Bollywood ja Nelu joutuvat eroamaan ja hajaantumaan ympäri Eurooppaa pysyäkseen ylipäätään hengissä. Viimeisenä varmistuksena Kiuru pyyhkii kuluneen kesän tapahtumat ystäviensä muistista, joten kukaan heistä ei muista koskaan tavanneensakaan Kiurua.

Eron oli tarkoitus olla lopullinen, mutta tarina kuitenkin jatkuu. Aistienvartijan ensimmäinen neljännes käytetäänkin siihen, että saadaan nuoret jälleen koolle. Kiuru on hankkiutunut Pohjois-Irlantiin Portadownin kaupunkiin Aisling-nimiseen katoliseen sisäoppilaitokseen jatkamaan lukio-opintojaan. Kun nuoret lopulta saadaan koolle, pitää Kiurun vielä palauttaa heille pois pyyhkimänsä muistot. Se vain ei olekaan ihan ongelmatonta. Lisäkiemuroita aiheuttavat nuorten väliset hankalat ihmis- ja parisuhdekuviot.

Valitettavasti myös Väki ja erityisesti heidän johtajansa Punainen pääsevät ringin jäljille ja alkavat jälleen aktiivisesti jahdata sen jäseniä. Nelulla on suunnitelma, jonka tavoitteena on tuhota Väki. Sen onnistumiseksi ringin pitää täydentää itseään vielä yhdellä puuttuvalla jäsenellä, joka onneksi sattuu olemaan Pohjois-Irlannissa. Seikkailu jatkuu pitkänä takaa-ajona halki Euroopan, kun ringin nuoret matkustavat matkailuautolla kohti Helsinkiä Väen kätyrit kannoillaan ja välillä kimpussaankin.

Nelisatasivuinen romaani ei siis juurikaan saa varsinaista perusjuonta kovinkaan paljoa edistettyä, mutta lopussa tilanne jää jälleen hiuksia nostattavan jännittävään koukkuun. Paljon siis ladataan odotuksia trilogian tulossa olevaan päätösosaan Uniensieppaajaan.

Muistojenlukija on Kiurun romaani, ja Aistienvartijassa pääosassa on aisteja hallitseva aisto Bollywood. Kaikkien ringin jäsenien sukutaustassa on kytköksiä romaneihin, niin Bollywoodillakin, jonka Espoon Westendissä asuva perhe on kotoisin Intian Punjabista.
Suomalaisella mittapuulla Bollywoodin perhe on vauras ja menestyvä, mutta perheessä piilotellaan isän harjoittamaa perheväkivaltaa. Bollywood on ruskea muunsukupuolinen ja on saanut sen myös kokea nahoissaan koko ikänsä. Kesän loppukahinoissa Bollywood päättää karata kotoaan ja suuntaa muisti pyyhittynä Riiaan, mistä lukija hänet Aistienvartijan alussa tapaa.

Aiempaan tapaan Rouhiainen kirjoittaa varsinaisen juonenkuljetuksen lomaan runsaasti muuta ainesta. Edelleen teini-ikäisten ihmissuhdekuviot ja kasvukivut saavat runsaasti tilaa, ja esimerkiksi yksi keskeinen episodi kuvaa Kiurun ja Bollywoodin järjestämiä bileitä ja niiden jälkimaininkeja sisäoppilaitoksessa, toinen keskeinen juonenkin kannalta olennainen kohtaus taas tapahtuu rockkonsertissa Berliinin liepeillä.

Tarinan loimiin on kudottu myös poikkeuksellisenkin runsaasti yhteiskunnallisuutta. Pohjois-Irlanti tapahtumapaikkana tietysti tarjoaa tälle hyvän alustan, ja paljon kuvataankin protestanttien ja katolisten välistä syvää juopaa ja heti pinnan alla kuohuvaa vihaa, joka vain odottaa sopivaa hetkeä ryöpsähtääkseen valloilleen. Erilaisten vähemmistöjen ja erityisesti paperittomien ihmisten tilannetta Euroopassa puidaan myös monessa kohdassa. Osa näistä aiheista tuodaan tarinaan esimerkiksi Bollywoodin blogitekstien tai kouluesitelmän kautta.

Rouhiaisen esiin nostamat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ongelmat ja epäkohdat ovat polttavan ajankohtaisia, sitä en kiistä lainkaan. On myös hienoa, että niitä nostetaan esille rohkeasti myös ja erityisesti nuorille suunnatuissa romaaneissa. Niiden käsittely kaunokirjallisuuden keinoin vaatii taitoa ja tarkkaa silmää. Kovin helposti nimittäin syntyy vaikutelma osoittelusta ja mikä pahinta, luennoinnista tai jopa saarnaamisesta. Rouhiainen selviytyy näistä sudenkuopista paikoin vain hädin tuskin kuivin varpain.

Elina Rouhiainen: Aistienvartija
Tammi 2018. 410 s.


Arvostelukappale. 










Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Tulossa:

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018
Anu Ojala: Petos

Minna Roininen: Heda
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska

1 kommentti:

  1. Muistojenlukija oli joululomani page-turner, jonka takia pitkästä aikaa oikeasti valvoin pikkutunneille asti ensimmäistä kertaa vuosiin, joten odotan Aistienvartijan lukemista innolla. Kirjan olen jo ostanut, mutta yritän purkaa muuta lukupinoa, ennen kun tartun tähän.

    Bloggauksesi perusteella vaikuttaa, että kirjassa tosiaan on paljon tapahtumia. Toisaalta itse muistan nuoruudesta sen, että minusta oli hirveän jännä lukea kotibileistä ja kaikesta sellaista nuorten elämästä, jossa en itse päässyt olemaan mukana. Näin kirjaa lukematta tulee tunne, että tällaiset sivujuonet sopivat genreen.

    VastaaPoista