maanantai 18. heinäkuuta 2016

Suomalaisia naisspefistejä naistenviikon kunniaksi



Naistenviikollahan tunnetusti sataa aina, joten on hyvä syy vetäytyä sohvannurkkaan hyvän kirjan kera. TuijaTa-blogin Tuija haastoi kirjabloggaajat mukaan naistenviikon viettoon, enkä minäkään voinut olla laittamatta lusikkaani soppaan. Lukuaikani on ollut viime kuukaudet kummallisesti kortilla ja kaikki liikenevä aika menee Johtolanka-kisaan lähetettyjen dekkareiden parissa, joten päätin osallistua hieman toisin kuin olin alun perin suunnitellut.

Viime viikolla kirjailija Maria Carolen Maria Calendula -blogissa ilmestyi listaus neljästäkymmenestä kahdesta suomalaisesta naisspefikirjailijasta ja heidän teoksistaan. Lista on mielenkiintoinen ja suosittelen sen läpikäymistä ja tekijöihin sekä teoksiin tutustumista lämpimästi. Maria valottaa listan syntyä muun muassa näin:

Listan ehdotukset olen saanut pääasiassa Twitterissä ja Facebookissa spefikirjallisuuden suurkuluttajilta. Listalla on spefiteoksia laidasta laitaan. Perinteisempää fantasiaa ja scifiä, suomikummaa, historiallisia tarinoita, lasten- ja nuortenkirjoja, nuorille aikuisille suunnattua paranormaalia romantiikkaa, uutta ja vanhaa. Listan pääpaino on 2000-luvulla… Listan teokset ovat kirjoja, jotka ovat paitsi hyvää kirjallisuutta, myös edustavat mainiosti genreään. Kukin kirjailija on mukana vain yhdellä teoksella, vaikka puolen tuotantoa olisi voinut mainita monilta kirjailijoilta: Sinisalo, Krohn, Leinonen, Holopainen… Kirjasarjoista on myös mainittu vain ensimmäinen osa, vaikka sarjat voidaan usein käsittää kokonaisuutena.

Pidän kovasti kaikenlaisista listoista, ja kävin tähän listaan käsiksi innoissani. Kovin paljon on hyvää luettavaa vielä jäljellä (yllätys?!)! Mutta mielihyväkseni huomasin, että aika paljon on listalla myös tuttuja nimiä, suosikkejanikin. Netissä kaikki on yhteistä (tietyin ehdoin), joten omin nyt tuon Marian listan ja muokkaan sen röyhkeästi omaan käyttööni.

Päätin julkaista listasta version, jossa ovat mukana vain ne kirjat, jotka olen lukenut ja joista olen kirjoittanut blogiin. Marian listassa on mukana kultakin kirjailijalta vain yksi teos, joten muutin tätä periaatetta omiin tarkoituksiini sopivaksi ja vaihdoin sekä lisäsin teoksia oman mieleni mukaan sellaisiksi, joista ole kirjoittanut esittelyn.

Myös omaa periaatettani mukailen, sillä otin mukaan kaksi kirjaa, joista olen kirjoittanut vain lehtiarvion. Nämä kirjat merkitsin tähdellä * . Otteet lehtiarvoista löytyvät tämän tekstin lopusta. Vielä harkitsin, olisinko ottanut mukaan myös Sofi Oksasen Norman, mutta en sitten tällä kertaa, vaikka spefiä se mitä suurimmassa määrin edustaa. Säästän juttuani vielä myöhempään käyttöön. Täydensin myös kirjailijalistaa apunani Hanna Matilaisen mainio teos Mitä kummaa, jonka sivuilta löytyy oikein hyvä suomalaisen spefin tekijä- ja teosluettelo. Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitetaan kirjallisuutta, joka luo lukijalleen arkitodellisuudesta poikkeavan maailman”, määrittelee Matilainen. Sana spefi on siis lyhenne spekulatiivisestä fiktiosta.

Oikeastaan kaikkien listani kirjojen parissa olen viettänyt mainioita hetkiä. Olen matkannut toisiin maailmoihin ja aikoihin, pelännyt ja jännittänyt, itkenytkin hiukan ja nauranut, kokenut hämmennystä ja oivaltamisen iloa. Suosittelen ennakkoluulottomasti kokeilemaan!


Mutta tässä siis oma listani kotimaisista naisspefisteistä ja heidän teoksistaan:

Katri Alatalo: Mustien ruusujen maa -trilogia: Karnin labyrintti, Laulu kadonneesta saaresta, Kevääntuoja
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Carita Forsgren: Auringon kehrä*
Magdalena Hai: Gigi ja Henry -sarja: Kellopelikuningas, Susikuningatar
Anu Holopainen: Syysmaa-sarja: Welman tytöt, Sisarpuut, Viinikauppias, Yölaakso, Varjola, Matkalaiset
Lilian Kallio: Ugudibuu
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Jenna Kostet: Lautturi, Marrasyöt
J.S. Meresmaa: Mifonki-sarja: Mifongin perintö, Mifonginaika, Mifongin mahti
Elina Rouhiainen: Susiraja-sarja: Kesytön, Uhanalainen, Jäljitetty
Annukka Salama: Faunoidit-sarja: Käärmeenlumooja, Piraijakuiskaaja, Harakanloukku
Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Auringon ydin
Maria Turtschaninoff: Anaché
Seita Vuorela: Karikko, Viima
Mia Vänskä: Musta kuu
Helena Waris: Vuori**

***

Carita Forsgrenin toinen historiallinen romaani Auringon kehrä sijoittuu muinaiseen Egyptiin, farao Akhanjatin aikaan. Akhanjati esiintyy Mika Waltarin romaanissa Sinuhe, egyptiläinen nimellä Ekhnaton. Muutenkin Forsgren käyttää kirjassaan alkuperäisempiä nimityksiä, esimerkiksi Egypti on Kemet.

Akhanjati tai Ekhnaton oli erikoinen farao, joka yritti hallituskaudellaan muuttaa valtion uskonnon yksijumaliseksi auringon jumalan Ran palvonnaksi. Uudistushalussaan hän rakennutti valtakunnalle uuden pääkaupungin, mutta sen loiston aika jäi lyhyeksi, kuten faraon hallituskausikin.

Auringon kehrässä on kaksi päähenkilöä ja minäkertojaa. Toinen on Suomesta, Säbme-maasta kotoisin oleva tyttö, Päivänkehrä. Kuvauksen perusteella Päivänkehrä on alkuperältään enemmän saamelainen kuin varsinaisesti suomalainen. Hän kuuluu erikoiseen näkijäheimoon. Näkijän kyky on myös haluttua kauppatavaraa, ja Päivänkehräkin ryöstetään lapsena orjaksi.

Samaan aikaan kaukana Kemetissä varttuu erikoinen nuorukainen, josta myöhemmin tulee koko valtakunnan hallitsija Akhanjati. Monenkirjavien vaiheiden jälkeen Päivänkehrän ja Akhanjatin polut risteävät. Tältä osin romaania olisi ollut varaa tiivistääkin, sillä lukija on ensi sivulta tiennyt, että näin tulee lopulta käymään. Päivänkehrä kuitenkin joutuu sitä ennen mm. Troijan sodan käänteen todistajaksi, ja sivuja on kertynyt jo pari sataa.

Jo ensi tapaamisesta Päivänkehrä alkaa saada näkyjä, jotka ennustavat Akhanjatin ja hänen valtakuntansa tuhoa. Faraon puheille on kuitenkin vaikea päästä ja vielä vaikeampaa on saada hänet uskomaan, että Ra olisi hänet hylännyt. Päivänkehrä näkee faraon kaupungin kulissien taakse ja ymmärtää, miksi tuho on tulossa.

Auringon kehrä on toiveluettavaa, jos kaipaa historiallista viihdettä, jossa on mausteena romantiikkaa ja jännitystäkin. Mukana on myös feminististä väritystä sekä oikeudenmukaisuuden pohdintaa. Mitään ei kuitenkaan voi sille, että Waltarin Sinuhe kummittelee lukijan mielessä. Sinuhe mainitaan nimeltäkin, mutta hän on juuri tapahtuma-aikaan matkoillaan. Forsgrenin kieli on paikoin ärsyttävän nykyaikaista, ja henkilökuvauskin jää turhan ohueksi.

Carita Forsgren: Auringon kehrä
Otava 2010. 510 s.

***

Parikymppisen Lifin elämä saa oudon käänteen, kun hänet yllättäen irtisanotaan Saarnikaupungin turistirysästä, maanalaisista Katakombeista. Pomo Heli pakottaa Lifin ottamaan mukaansa kassasta suuren summan rahaa. Kummallisinta on, että Heli määrää Lifin lähtemään kiireesti Vuorelle ja kiipeämään sen huipulle.

Kaupungin keskellä kohoava Vuori on paitsi kaupunkilaisilta kiellettyä aluetta myös ainaisen sankan sumun peittämä. Huhut kertovat, että rinteillä sijaitsee hylätty hotelli, mutta sen enempää tietoa ei ole. Yllättäen Lif saa saman kryptisen ohjeen myös kasvatti-isältään O:lta.

Kun evakuointikäsky annetaan kaupunkiin, uskoo Lif lopulta, että hänen on kiivettävä Vuorelle Helin ohjeiden mukaan. Hitaasti hälvenevän sumun sekaan on pyrkimässä koko joukko muitakin. Mutta miksi niin monen muunkin naisen nimi on Lif ja useat miehet ovat Leif-nimisiä?

Kun matka kohti hotellia ja Vuoren huippua pääsee kunnolla alkuun, muuttuu meno entistä oudommaksi ja pahaenteisemmäksi. Kuka on salaperäinen, vaarallinen Loki, jota kohtaan Lif tuntee käsittämätöntä vetoa? Entä mistä on peräisin Vuoren rinteellä saalistava jättiläismäinen peto?

Palkitun kirjailijan Helena Wariksen neljännessä fantasiaromaanissa Vuori yhdistyvät skandinaavinen mytologia ja nykyaika kutkuttavalla tavalla. Ragnarökin eli maailmanlopun merkit ovat selvästi luettavissa tapahtumista, jos vain osaa katsoa. Mutta kuka tavallinen nykyajan ihminen voisi kuvitella olevansa valittu, jompikumpi muinaistarun mukaan henkiin jäävistä uuden ihmiskunnan esivanhemmista?

Suuri osa henkilöistä uskookin, että menossa on jokin tv-tuotanto, jossa viimeisinä ’henkiin jäävät’ palkitaan. Lifillä on kuitenkin syynsä uskoa, että tosi on kyseessä. Kilpailijajoukon harvetessa myös otteet Vuorella kovenevat, kun valitaan soveliainta paria finaalitaistoon.

Wariksen vetävä kerronta pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiseen kutkuttavaan virkkeeseen asti. Tarina ravistelee mukavasti pölyt ikivanhasta tarustosta.

Helena Waris: Vuori
Otava 2014. 317 s.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kirjabloggaajien suviajot Kuopiossa

Kuluneella viikolla olen ollut kirjallisella sisäpiknikillä Juhani Ahon kanssa ja iltahämäräisellä hautausmaakävelyllä ihailemassa Minna Canthin kiiltävää hautapaatta. Sade ja viima eivät haitanneet tippaakaan kirjabloggaajien suviajoja Kuopiossa runon ja suven päivän merkeissä. Lämpimät kiitoshalaukset vielä emännille Amman lukuhetki
-blogin Aino-Maria, Tuulevin lukublogin Tuulevi, Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, DesdemOna-blogin Johanna ja Kirjanurkkauksen Satu! Toitte Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan ja minun kesääni aurinkoa ja lämpöä!

En enää edes muista, keneltä idea kesäisestä Kuopio-kokoontumisesta aikoinaan lähti, mutta kirjabloggareiden yhteisön aktiivisuudesta kertonee jotain, että idea ihan oikeasti toteutui. Kuopiolaiset kirjabloggaajat siis toimivat emäntinä ja järjestivät ohjelman meille vieraille. Alkuinnostuksen hieman laannuttua ja elämän realiteettien noustua pintaan paikan päälle Kuopioon siis saapui kokonaista kaksi vierailevaa bloggaajaa, mutta se ei tahtia haitannut.
Kirjavaihtareita tyrkyllä!

Alkulämmittelyksi oli siis tarkoitus kokoontua puistoon nyyttäripiknikille ja vaihtaa kirjoja. Sateisen ja kolean sään takia runon ja suven päivän iltapäiväpiknik oli siirtynyt Snellman kesäyliopiston suosiollisuuden ansiosta sisätiloihin. Levitimme siis kirjat ja eväät lattialle ja pöydille. Lämmittelyvaiheesta tunnelma kuumeni kuitenkin silmänräpäyksessä, kun paikalle asteli kesäpukuinen herrasmies kävelykeppiään heilutellen. Kirjabloggaajat, ainakin minä, hieraisivat silmiään ällistyneinä: keikarihan oli itse Juhani Aho!

Halattuaan ensin tervehdyksien kera läpi naisista koostuneen seurueemme Aho istahti sohvalle tarinoimaan kanssamme Kuopion kirjallisesta elämästä ja omasta hyvään vauhtiin päässeestä kirjailijanurastaan. Jutusteltavaa ja kyseltävää riittikin helposti ainakin tunniksi. Mikä kohtaaminen! Poskisuudelma vielä näin virtuaalisesti välitettynäkin sinne Kallaveden rannoille!
Kirjailijat Kirsi Pehkonen ja Marja-Leena Tiainen
kertoivat kirjoistaan
ja keskustelivat kanssamme kirjallisista aiheista.
Tunnelma oli lämmin ja avoin,
vaikka kuvasta ei sitä ehkä välitykään!

Ahon poistuttua seurueeseemme liittyivät kirjailijat Marja-Leena Tiainen, Kirsi Pehkonen ja Tatu Kokko, joista viimeksi mainittu oli sonnustautunut vaaleaan kesäpukuun… Valitettavasti kiireinen Kokko joutui poistumaan pian toisten saavuttua, mutta Tiainen ja Pehkonen kertoivat meille puolentoista tunnin ajan kirjallisesta tuotannostaan ja kirjoittamisesta sekä kirjojen julkaisemisesta ylipäätään.

Marja-Leena Tiaisen uusinta tuotantoa:
kolme nuorille kirjoitettua selkokirjaa
ja 'tavallinen' nuortenromaani Viestejä Koomasta.


 Aika vierähti kuin siivillä kuunnellen ja keskustellen, ja olikin onni, että kirjailijat liittyivät seuraamme vielä illallisellakin (kyllä, runsaan piknikin jälkeen siirryimme suoraan ravintolaan illalliselle!). Kirjoista ja lukemisesta riitti meillä juttua vaikka kuinka, mutta sitten alkoi illan lähestyvä jalkapallo-ottelu vetää kirjailijoita puoleensa bloggaajia enemmän.


Minna Canth pitää kuopiolaisia tiukasti silmällä.

Ennen yöpuulle vetäytymistä Aino-Maria kierrätti meitä vielä kirjallisella iltakävelyllä. Poikkesimme kurkistamassa Minna Canthin patsasta Minna Canthin tyylikkäässä puistossa. Sieltä vaelsimme vielä todelliseen toiviokohteeseen eli hautausmaalle ja Minna Canthin haudalle. Hautausmaamiljöö olikin todella vaikuttava uhkeassa vehreydessään.

Minna Canthin sohvakalusto!

Yön keräsimme voimia kukin tahoillamme, ja aamulla kello kymmeneltä tapasimme jälleen Kuopion korttelimuseon edustalla. Ohjelmassa oli seuraavaksi tutustuminen Minna Canthille kuuluneeseen esineistöön, jolla on kalustettu salonki museon päärakennuksessa. Mari toimi epävirallisena museo-oppaanamme ja luki esittelyt. Keskustelumme karkasi kovin maallisiin yksityiskohtiin pohtiessamme, miten kirjailija oikein toimi kirjoittaessaan lempipaikassaan eli keinutuolissa. Meistä vaikutti kovin hankalalta. Salongin sohvakalusto taas ei vaikuttanut kovin mukavalta, vaikka se esittelytekstissä sellaiseksi mainittiinkin. Tosin riippuu tietysti vertailukohdasta. Kyllä topattu tyylihuonekalu voittanee puukansisohvan pehmeydessä. 

Keinutuoli, joka kuulemma oli Minna Canthin
lempikirjoituspaikka.
Vaikuttaa epäkäytännölliseltä.


Museokierros jatkui sitten Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan merkeissä. Tuulevi oli etukäteen valikoinut otteita Kähkösen teoksesta Kuopion taivaan alla, jossa Kähkönen muun muassa kertoo Kuopion historiasta ja omista romaaneistaan sitä taustaa vasten. Eläydyimme romaanien tunnelmaan museoon rakennetuissa käsityöläis- ja työläisasunnoissa.


Kiitos kaikille suviajoihin osallisille! Tapaamisiin!

P.S. Kuopio on aivan mainio kirjallisuusturistikohde! Suosittelen lämpimästi ja voisin tehdä itse uudenkin matkan kohteeseen.


Lisätietoa suviajojen kirjailijavieraista ja vierailuun muuten vain liittyneistä kirjailijoista:

Tatu Kokko on kuopiolainen kirjailija ja kustantaja. Kannattaa ehdottomasti tutustua Kokon projektiin, jossa luetaan ääneen jännittävää nuortenkirjaa Rob McCool ja Krimin jalokivi. Myös Kokon Livekirjailija-blogi on seuraamisen väärtti! Tässä vaiheessa myös kiitokset kirjailijalle kirjalahjasta. Saimme nimittäin mukaamme kukin Heinäkuun päivä -nimisen romaanin. Sillekin pitää raivata lukuaikaa!



Monipuolisen kirjailijan Kirsi Pehkosen tuotantoon kannattaa paneutua kirjailijan kotisivujen kautta. Siellä on myös kirjailijan blogi. Itse olen lukenut toistaiseksi Pehkoselta vain hänen esikoisdekkarinsa Karhuvaaran uhri, jonka arvion julkaisen blogissani syksymmällä. Se siis osallistui viime vuonna Johtolanka-kisaan.

Marja-Leena Tiainen ei esittelyjä kaipaa, neljäkymmentäyksi julkaistua teosta kertovat riittävästi. Olen kirjoittanut blogiin Tiaisen teoksesta Khao Lakin sydämet, mutta lukenut olen aiemmin lukuisia muita. Suosittelen lämpimästi hänen Alex-trilogiaansa, joka on ajankohtainen jos mikään. Myös selkonuortenkirjat on tehty todelliseen tarpeeseen.

Sirpa Kähkösen tuotannosta olen vuodattanut pitkän tekstin ja erikseen Hietakehdosta ja Graniittimiehestä. Turha sanoakin, että Kähkönen on kirjailijaidoleitani.