Turun kirjamessut 2026 - messuohjelmani la 3.10.2026

 

Mainos/kaupallinen yhteistyö

Vaikuttajapassi saatu Turun kirjamessut 2026.
(Vaikuttajapassi: maksuton sisäänpääsy kaikkina päivinä, ei sis. pysäköintiä, naulakkopalveluja tms.) Ks. tarkemmin jutun lopusta!

Kirjasyksyn kirjatapahtumien lähtölaukaus on minulle perinteisesti ollut Turun kirjamessut -tapahtuma. Niin tänäkin vuonna, vaikka Turun kirjamessujen siirryttyä Logomoon moni asia muuttui. Menin esimerkiksi aiemmin messuille omalla autolla, joten aikataulut olivat joustavia.

Nyt kätevintä on mennä Turkuun junalla, joka saapuu ja lähtee miltei kirjaimellisesti messujen etuovelta. Niinpä junaliput on jo ostettu. Harmillisesti junien aikataulut eivät ihan sovi yhteen messutapahtuman aikataulun kanssa, vaan aamun juna saapuu Turun rautatieasemalle yli puoli tuntia messujen avautumisen jälkeen. Toinen vaihtoehto olisi mennä Turkuun jo kukonlaulun aikaan eli puoli kahdeksaksi odottelemaan, mikä ei mitenkään houkuttele.

Parhaina aikoina vietin Turun kirjamessuilla täydet kolme päivää. Nyt oma innokkuuteni, jaksamiseni ja muun elämän vaatimukset ovat siinä pisteessä, että yksi messupäivä on riittävästi. Olen päättänyt viettää Turussa tällä kertaa keskimmäisen messupäivän eli lauantain 3.10.2026. Käyn nyt läpi itselleni suunnittelemani kirjamessuohjelman. Nämä ohjelmat siis haluaisin Turun kirjamessuilla nähdä ja kuulla. Muutokset mahdollisia, jopa todennäköisiä!

Arttu Tuomisen esiintymisen näkeminen ja kuuleminen on ollut messuperinteeni siitä saakka, kun Tuominen aloitti uransa messuilla esiintyvänä kirjailijana (olen saanut häntä pari kertaa haastatellakin Turun kirjamessuilla). Tällä kertaa VR aiheuttaa perinteen katkeamisen, koska junani on perillä Turussa klo 10.39 😒 En ainakaan löytänyt messuohjelmasta merkintää Tuomisen muista esiintymisistä, joten pitää yrittää uudelleen Helsingin kirjamessuilla sitten. Kide-sarjan kakkososa Hydra on kuitenkin ehdottomasti hankinta- ja lukulistallani.

Arttu Tuominen: Hydra (Otava)
Klo 10.30–10.52 Risteys

Suomen Stephen Kingiksi tituleerattu Marko Hautala on myös niitä kirjailijoita, joiden messuesiintymisiä olen monesti aiemminkin käynyt katsomassa. Harmillisesti viime vuonna Turussa käsitelty Samaelin kirja (Tammi) on edelleen vain luku- eikä luettujen listalla, ja nyt lukulista jälleen pitenee teoksella, jolla päässee hyvin messutunnelmaan 👻

Marko Hautala: Isänsä Malakain silmät – Riivaustarina (Haamu)
Klo 11.00–11.22 Verstas

Aamupäivän pitkä ohjelma on Suomen tietokirjailijoiden järjestämä Tietokirjaraati, jonka jäsenissä on monta tuttua nimeä. Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi on salolainen toimittaja ja terveysviestinnän tutkija, jota tohdin sanoa tuttavakseni. Toimittaja Tuomo Karhu on Turun Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö, joka vetää yhdessä kirjailija Niina Revon kanssa TS Kirja  -klubia. Lehden tilaajana olen katsonut klubin lähetykset netin kautta, ja mainiosta konseptista on kyse. Kiitos niistä! Yleisen historian dosentti ja kulttuurihistorian professori Hannu Salmi Turun yliopistosta oli muutama vuosi sitten Lohjalla Eeva Joenpelto -seuran vieraana kertomassa kirjastaan Tunteiden palo - Turku liekeissä 1827 (Otava), joka oli Finlandia-palkintoehdokas v. 2022. Anne Rutanen on Suomen tietokirjailijat ry:n viestintäpäällikkö.

Tietokirjaraati
Klo 11.30–12.15 Veturi

Dekkarin synnystä keskustelevat konkarikirjailijat Päivi Alasalmi ja JP Koskinen, joiden kanssa on ollut vuosien varrella ilo tavata erilaisissa kirjallisissa ympyröissä ja tietysti kirjasomessa.

Päivi Alasalmen miltei uunituore romaani Enkelinkihara sijoittuu vuoden 1899 Tampereelle eli sortokauden alkuun. Teosta luonnehditaan historialliseksi trilleriksi, ja se aloittaa Sydänkylmä-trilogian. Olen jo saanut Enkelikiharasta arvostelukappaleen, mutta lukea en vielä ole ehtinyt (paitsi muutaman alkusivun paketin avattuani). Kirjasta on tulossa lehtiarvio loka-marraskuussa Salon Seudun Sanomiin.

JP Koskisen keväällä ilmestynyt historiallinen dekkari Ruoveden paholainen ei ole hänen uusin teoksensa, mutta tuoreehko kuitenkin. Ostin sen itselleni kesäkuussa miltei sylttytehtaalta eli Ruovedeltä Vinhan kirjakaupasta, mutta lukea en ole sitäkään vielä ehtinyt. Ruoveden paholainen sijoittuu vuoden 1895 Ruovedelle, jossa rikosta ratkaisevat Axel Gallen ja Hugo Simberg. Kuulostaa aivan mainiolta tämäkin!

Päivi Alasalmi: Enkelinkihara (Gummerus)
JP Koskinen: Ruoveden paholainen (Vinha)

Dekkarin synty
Klo 13.00–13.22 Elämysvaunu

 

Toimittaja ja kirjailija Marjo Näkkiin minulla on sellainen kytkös, että olen aikoinani saanut opettaa hänelle jonkin lukion historian kurssin Nummi-Pusulan lukiossa. Harmikseni en ole mukana hänen kirjassaan Hepoa Tallinnaan (Gummerus, 2010), vaikka kyseistä opinahjoa ja oppiainettakin siinä lyhyesti sivutaan. Entisten oppilaiden kirjamessuesiintymisiä nyt vain on mentävä katsomaan, kun kerran kohdalle sattuu, ja onhan aihekin kieltämättä kiinnostava!

Marjo Näkki: Jään valta vaihtuu - Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa
(Gummerus)
13.40–14.00 Ikkunapaikka

 

Niina Revon ja Tiina Laitila Kälvemarkin uusimmissa teoksissa on kyse rakkaudesta ja vallankäytöstä. Olen varannut Revon kirjan Miehesi on minun kirjastosta jo keväällä, ja tällä hetkellä olen varaussijalla 16, joten ennen joulua jo voi onnistaa sen suhteen. Tiina Laitila Kälvemark asuu tällä hetkellä Lohjalla Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, joten hänen kirjansa on senkin vuoksi lukulistallani. Ruotsalaisesta rakastajasta olen jo saanut arvostelukappaleen. Hienoa päästä kuulemaan tämä haastattelu.

Niina Repo: Miehesi on minun
Johnny Kniga
Tiina Laitila Kälvemark: Ruotsalainen rakastaja
WSOY
14.30–14.52 Pajala

 

Iltapäivin pitkä ohjelma Lukemisesta ja kirjoittamisesta käsittelee paitsi lukemista ja kirjoittamista myös julkaisemista ja kustantamista. Kirjailijat Nina Honkanen ja Kauko Röyhkä ovat julkaisseet uusimmat kirjansa itse. ”30 vuotta ammatikseen kirjoittaneet kirjailijat kertovat kirjallisuuspoliittisen laboratorion alla kirjoitetutuista romaaneistaan. Rakastettu näyttelijä Hannu-Pekka Björkman lukee yleisölle otteita lukupäiväkirjastaan.” Kustantamisen kiemurat kiinnostavat aina, ja HP ei selityksiä kaivanne!

Nina Honkanen: Rajat/On
Kauko Röyhkä: Kusessa
Hannu-Pekka Björkman.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Klo 15.15–15.52 Pysäkki

Jos kirjamessuilla on mahdollisuus päästä kuulemaan Anneli Kantoa, kannattaa ehdottomasti ottaa tilaisuudesta vaarin. Kannon Elämänlangalla on vielä lukematta ja hankkimatta, mutta asiantila pitää korjata pikimmiten.

Anneli Kanto: Elämänlangalla - Kolmen sodan päiväkirja
(Gummerus)

Eevan kirjaklubi
16.00–16.22 Pysäkki

Turun kirjamessujen ohjelma v. 2026
Osta liput kirjamessuille tästä.
Turun kirjamessujen kartta v. 2026

*****

Turun kirjamessut 2025 Logomossa.

Tämän blogijutun alussa on merkintä Mainos/Kaupallinen yhteistyö, sillä olen saanut messuille ns. vaikuttajapassin. Sillä pääsen maksutta messuille kaikiksi kolmeksi päiväksi. Lisäksi olen saanut kaksi kappaletta yhden päivän lippuja, jotka olen saanut halutessani arpoa seuraajilleni. Tällä kertaa en arvontaa järjestänyt, koska lipuille oli jo hyvä kohde tiedossa etukäteen. Tämän olen sopinut messuorganisaation kanssa.

Mitä siis tarkalleen ottaen rahallisesti hyödyn vaikuttajapassista? Teoriassa voisin siis viettää messuilla kolme päivää. Jos ostaisin messuille kolme kokopäivälippua etukäteen, se maksaisi yhteensä 54 euroa. Kaksi lisälippua (kokopäiväliput) seuralaisille maksaisivat yhteensä 36 euroa. Yhteensä liput maksaisivat siis 90 euroa. Vaikuttajapassiin ei sisälly pysäköintiä tai naulakkopalveluja.

Vaikuttajille järjestetään messuilla yksi yhteinen kirjailijakahvitilaisuus. Tämä tapaaminen on perjantai-iltapäivänä (en siis tänä vuonna pääse osallistumaan). Tämäntyyppisissä tilaisuuksissa on yleensä tarjolla jotain pientä virvoketta, kuten tämän tilaisuuden nimestäkin voi päätellä.

Entä sitten todellisuus? Koska olen työelämässä enkä asu Turussa, en voi viettää messuilla kaikkia kolmea päivää (tai tietysti voisin, jos ottaisin palkattoman vapaapäivän perjantaita varten). Oman jaksamiseni ja muiden elämän realiteettien takia olen tänä vuonna päättänyt messuilla Turussa vain yhden päivän eli lauantain 3.10.2026.

Yksi kokopäivälippu etukäteen ostettuna siis maksaisi18 euroa. Lisäksi tulevat matkakulut matkoista, joista osan teen omalla autolla ja loput junalla. Etukäteen ostetut junaliput maksoivat yhteensä 8,20 euroa ja bensiiniin kuluu 3–4 euroa. Maksettavaksi tulee mahdollinen naulakkomaksu (jos on kaunis poutasää, en ota päällystakkia mukaan), josta en löytänyt hintatietoa, mutta arviolta 2–3 euroa. Lisäksi on syötävä lounas Logomon ravintoloissa (hinta jää netin perusteella arvoitukseksi, mutta lienee n. 20 euroa/hlö). Omaa rahaa siis kuluu näihin peruskuluihin itseltä jo n. 35 euroa.

En tietenkään pane pahakseni maksutonta sisäänpääsyä itselleni ja seuralaisellekin. Vaikuttajapassi ei edellytä saajalta tapahtuman markkinointia, eli mitään varsinaista sopimusta tästä ei ole solmittu esimerkiksi minun ja Turun kirjamessujen kesken. Maksuttoman sisäänpääsyn tarjoajalla on kuitenkin oikeus toivoa, että vastineeksi lipuista tapahtumaa myös markkinoidaan lipun saaneen somekanavilla. Itsekin katson, että se on vähintäänkin kohtuullista ja myös hyvän tavan mukaista. Samaten on ihan oikein, että juttujen ja postausten yhteydessä kerrotaan avoimesti maksuttomasta edusta.

Mutta kuten tästä kirjoituksestani ehkä käy ilmi, olen vakavasti miettinyt, mitä ihan oikeasti hyödyn tästä yhteistyöstä. Olen sen verran hidas somevaikuttaja, että viikko sitten Instagram-tililläni julkaisemani vastaavan koosteen tekemiseen sain tuhrattua lähemmäs tunnin. Käytin siihen kirjoittamani tekstin tämän blogijutun pohjana, mutta siitä huolimatta kirjoittamiseen sekä kuvien ja linkkien etsimiseen mennee parisen tuntia aikaa. ’Tuntipalkaksi’ muodostuu siis n. 12 euroa (ja teoreettinen palkka olisi ollut 30 euroa/tunti).

Harrastus on harrastus, joten siihen käytetty aika periaatteessa on maksutonta, mutta aikaa kuitenkin. Olisin sen ajan voinut käyttää myös toisin, jos olisinkin päättänyt ostaa liput Turun messuille ihan itse. Jos intoudun vielä päivittämään somea paikan päällä messutapahtumassa ja sen jälkeenkin, tuntipalkkani kutistuu edelleen. Saapa nähdä, miten käy.

Luonnollisesti myös Turun kirjamessut voi miettiä, mitä hyötyä tapahtumajärjestäjälle on minulle myönnetystä vaikuttajapassista. Katsotaan ensi vuonna sitten, mihin ratkaisuun olemme tahoillamme päätyneet. Kiitos tämän vuoden messulipuista!

Odotan tulevaa messulauantaita rakkaassa Turussa innostunein mielin! Nähdään Turun kirjamessuilla!

Turun kirjamessut 2024 Turun messukeskuksessa <3

Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen

 

Olen lukenut ensimmäisen Jaakko Melentjeffin trillerin vuonna 2018. Kyseessä oli kirjailijan debyytti Hukkuneet, joka aloitti Nordsa-sarjan (sarjaa kutsutaan myös Paula Korhonen -sarjaksi). Sarjassa on nyt ilmestynyt yhteensä neljä osaa, eli esikoisen jälkeen on julkaistu teokset Papin kosto (Atena, 2019), Jos et valvo (Atena, 2019) ja nyt tänä vuonna tullut Hunnutettu nainen (Lind & Co).

Melentjeffin kustantaja on siis alun perin ollut Atena, mutta yhteistyö ruotsalaisen Lind & Co:n kanssa alkoi Melentjeffin uuden Laura Kask -trillerisarjan myötä. Sen ensimmäinen osa Venäläinen peli ilmestyi painettuna Enostonen kustantamana v. 2024, mutta äänikirjan kustantajana on Lind & Co.

Näillä kustantamokuvioilla ei sen kummempaa merkitystä ole, mutta minua ne jostain syystä kiinnostavat. On mielenkiintoista seurata, miten kustannustoiminta Suomessa elää ja kehittyy.

Hukkuneissa esitellään Nordsa, joka on pohjoismaiden poliisiviranomaisten yhteinen vakavan rikollisuuden yksikkö. Sitä vetää suomalainen Kalle Nordin, ja sen tehtävänä on siis helpottaa kansainvälisten rikosten tutkintaa ja ennalta ehkäisyä. Kovin paljoa yksiköllä ei ole resurssia, sillä Kalle Nordin on myös sen ainoa työntekijä.

Myös tamperelainen KRP:ssa työskentelevä rikosylikonstaapeli Paula Korhonen tulee lukijalle tutuksi aloitusosassa. Yli viisikymppisen Paulan elämää kuormittavat deittisovellusriippuvuuden ohella huonokuntoiset vanhemmat sekä kehnot välit nuoreen esihenkilöön. Matkan varrella Paula on ehtinyt siirtyä Kallen alaiseksi Nordsan leipiin. Tukholmassa Paulan vastine on Ruotsin poliisin kansallisen erikoisyksikkö NOA:n rikosetsivä Annmari Axelsson, josta on tullut pienten kaksosten äiti sitten viime näkemän. 

Hukkuneitten tapahtumat levittyvät koko Eurooppaan ja tutkintayksiköitä on kolmessa maassa. Henkilöitä, tapahtumapaikkoja ja juonenkäänteitä on siis ruuhkaksi asti, ja olenkin arviossani todennut näin:

”Hukkuneet on hyvinkin lupaava esikoinen. Se on liian täyteen ahdettu, mutta kun nyt pahimmat höyryt on purettu, seuraavassa kirjassa Melentjeff toivottavasti on hieman maltillisempi henkilögalleriansa suhteen. Kaikkea ei tarvitse käyttää ja näyttää kerralla!”

Sarjan seuraavia osia en ole lukenut, mutta Venäläisestä pelistä sain kustantajalta arvostelukappaleen. Siinäkin on kyse kansainvälisestä rikollisuudesta, ja Tampereen seudulla tapahtuneesta omituisesta rikoksesta liikkeelle lähtevään tutkintaan sotkeutuu lopulta hyvin kirjava joukko eri kansallisuuksia ja valtioita edustavia toimijoita. Kokonaisuus toimii kuitenkin erinomaisesti, joten totesin tyytyväisenä kirjailijan ottaneen kehityksessä aimo harppauksia ja jäin odottelemaan jatkoa Laura Kaskin edesottamuksiin.

Seuraava Melentjeffin trilleri ei sitten kuitenkaan ollut jatkoa Venäläiseen peliin vaan neljäs osa Nordsa-sarjaa. Koska en ole lukenut aiemmista osista kuin aloitusosan ja senkin kahdeksan vuotta sitten, olivat muistikuvani Nordsa:sta ja sarjan henkilöistä vähintäänkin hatarat. Kärryille kuitenkin pääsin mielestäni kohtuullisen helposti, ja ainoastaan Kalle Nordinin osuus tarinassa jäi jokseenkin epäselväksi.

Hunnutettu nainen alkaa räväkästi kohtauksella, jossa hijabiin pukeutunut kuusikymppinen nainen ammutaan Tukholmassa. Ruumis löytyy puistonpenkiltä, jolle se on aseteltu istumaan. Naisen henkilöyden selvittäminen ei ole aivan helppoa, sillä ainoa johtolanka on kukkaron vuorin alta löytyvä lappunen. Sille on kirjoitettu suomalainen puhelinnumero. Tätä kautta Tukholmassa kuitenkin päästään sen verran jäljille, että yhteyttä otetaan Paula Korhoseen ja kumppaneihin Suomessa.

Alkaa monimutkaisen vyyhdin paikoin piinaavan hankala ja monipolvinen selvittely. Murhatutkinta muuttuu jossakin kohdin terroristijahdiksi ja pommi-iskun torjunnan yritykseksi.

Kuvioon liittyy olennaisesti perhe, joka on vuosia aikaisemmin paennut Iranista ja päätynyt vaarallisen pakomatkan jälkeen Suomeen. Matkalla perheen 8-vuotias poika eksyi läheisistään ratkaisevalla hetkellä ja katosi Valko-Venäjälle. Migrin tarkastaja Matti Järvinen muistaa perheen ja sen jäsenten kohtalon hyvin ja auttaa poliisia asian tutkinnassa. Mies joutuu tietojensa takia melkoisiin vaikeuksiin, kun terrori-iskua valmisteleva Opettaja haluaa rangaista myös häntä.

Viihdyttävän trillerijuonen lisäksi Hunnutettu nainen tarjoaa myös ajattelemisen aihetta. Iranista paenneen perheen kohtalo koskettaa syvältä. Perhe palautetaan useiden Suomen-vuosien jälkeen Iraniin, ja seuraukset ovat kammottavat. Valitettavasti tässäkään tapauksessa ei voi lohduttautua sillä, että kuvio olisi fiktiota. Se on paljas raaka totuus valitettavan monessa tapauksessa.

Viiden trillerin kirjoittajana ja pian kymmenen vuotta julkaisseena tekijänä Jaakko Melentjeff on jo vakiinnuttanut asemansa suomalaisella jännityskirjallisuuskentällä. Hänellekin soisi mieluusti laajempaa näkyvyyttä ja tunnettuutta. 

Jaakko Melentjeff: Hunnutettu nainen
Lind & Co, 2026. 430 s.
Äänikirjan lukija Aku Laitinen.

Äänikirjatiedosto saatu käyttöön kirjailijalta.

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia

 

Olen tänä kesänä ollut iloinen, että asun jo omakotitalossa. Saan siis vapaasti toteuttaa itseäni piha- ja puutarhatöissä aina kun siltä tuntuu. Jos asuisin kerrostalossa, olisin saanut vimmatun siirtolapuutarhakuumeen. Se taas olisi väistämättä tullut erittäin kalliiksi.

Luin nimittäin kesän aikana kaksi siirtolapuutarharomaania, joissa tämä erityinen miljöö hehkuu houkuttelevana. Toinen niistä on Sirpa Kähkösen yhdenpäivänromaani Marius (Siltala, 2026), jossa kuusikymppinen Lili askaroi helteisenä elokuun päivänä siirtolapuutarhapalstallaan ja odottaa Mariusta saapuvaksi.

Toinen on toimittaja ja tietokirjailija Leeni Peltosen esikoisromaani Daalioita ja sipulinvarsia, jossa viisikymppinen Iiris Ruusunen viettää ensimmäisen kesän hankkimallaan siirtolapuutarhapalstalla. Romaani aloittaa Mansikkatie-sarjan, ja toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy keväällä 2027.

Keski-ikäinen Iiris on jonkinlaisessa elämän käännekohdassa. Pitkä avioliitto on päättynyt eroon, jota alkoholisoitunut puoliso ei ole täysin vielä hyväksynyt. Aikuiset lapset ovat muuttaneet omilleen, ja lapsuuden haaveammatti kirjastovirkailijana on alkanut puuduttaa muututtuaan Iirikselle epämieluisaksi esihenkilötehtäväksi ja erilaisten tehostamisraporttien laadinnaksi.

Vastoin kaikkien neuvoja Iiris on ostanut itselleen palstan ja mökin Vaahterametsän siirtolapuutarhasta. Iäkäs pariskunta on joutunut toteamaan, että rakkaudella itse rakennettu mökki ja puutarha ovat alkaneet käydä heidän voimilleen liian vaativiksi. Mökki on päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta puutarha on päässyt jo villiintymään. Tämän miniparatiisin seuraava omistaja Iiriksestä tulee pienenä yllätyksenä hänelle itselleenkin.

Kun Iiris toukokuussa vihdoin saa avaimet vaaleansiniseen mökkiin, hän tuntee olevansa kuin rakastamansa Salainen puutarha -romaanin sankaritar. Mitä kaikkea palstalla oikein kasvaa? Miten hän saa kaiken uuteen kukoistukseen? Millaiseksi hän haluaa oman pienen paratiisinsa muokata? Oppisiko hän hoitamaan puutarhaa ja kasvattamaan kukkia ja vihanneksia?

Iiris on kerännyt lomapäiviä, joten hän viettää palstallaan käytännössä koko kesän. Elokuussa on kuitenkin väistämättä palattava ainakin osin arkeen, kun työt taas alkavat. Ajatus toimistoon palaamisesta tuntuu ylipääsemättömältä. Ennen syksyn tuloa Iiris haluaa järjestää vielä juhlat puutarhassaan Vaahterametsästä saamilleen uusille ystäville ja muille hänen elämänsä tärkeille ihmisille.

 

Daalioita ja sipulinvarsia -romaanin
äänikirjaversion lukee Linda Wiklund.

Daalioita ja sipulinvarsia on kovassa muodissa olevan hyvänmielenromaanigenren malliesimerkki. Sankaritar on aivan tavallinen nainen, jonka elämä saa tarinan alussa uuden suunnan, tässä tapauksessa päätymällä siirtolapuutarhapalstan omistajaksi. Mielenrauhaa ja hyvää oloa saadaan välillä raivokkaaksi suorittamiseksi muuttuvasta fyysisestä puuhailusta, kirjaimellisesta käsillä tekemisestä. Erilaisia käytännön pulmia ja ihmissuhdekuvioita ratkotaan, mutta mitään oikeasti pahaa ei tapahdu, vaan kaikesta selvitään. Pientä ja hyvin kilttiä romanttista väreilyä on sopivasti mausteena.

Hyvin kirjoitettua sujuvasti etenevää tarinaa lukee tai kuuntelee mielikseen ja sen parissa viihtyy oikein hyvin. Iiris vaikuttaa mukavalta tyypiltä, jonka kanssa voisi hyvin juoda kupin teetä puutarhaa ihastellen ja kasviongelmia ratkoen. Siirtolapuutarhan muut asukkaat ovat lempeästi piirrettyjä karikatyyrejä tyypeistä, joita kaikissa tuollaisissa suljetuissa yhteisöissä takuuvarmasti on.

Puutarhakärpäsen purema lienee miltei taattu seuraus Mansikkatie-sarjaan tarttumisesta.

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia
Docendo 2026. 334 s.
Äänikirjan lukija Linda Wiklund.

Arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Mansikkatie-sarjan seuraava osa
Chilejä ja köynnösruusuja 
ilmestyy 7.4.2027.

 

Siirtolapuutarhaan sijoittuu myös Anne Halosen romaani Jotain omaa (Karisto, 2026), joka ilmestyi kesäkuun alussa. Kirja aloittaa Versola-sarjan. Tätä kirjaa en ole lukenut.

 

Matti Rönkä: Uskottu mies

 

Helmikuussa vuonna 2014 olen ollut haikeissa tunnelmissa kirjoittaessani juttua Matti Röngän seitsemännestä Viktor Kärppä -dekkarista Levantin kyy. Teos päättyy tyrmäävästi, ja kirjailija oli haastatteluissa kertonut, että oli itsekin miltei kyynelehtinyt viimeistä pistettä lyödessään. Yhteinen taival Viktor Kärpän kanssa oli tullut päätökseensä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä vuonna 2019, kuusi vuotta Levantin kyyn parissa heitettyjen haikeiden jäähyväisten jälkeen, ilmestyi kahdeksas Viktor Kärppä -dekkari Uskottu mies. On vaikea sanoa, miksi saamani arvostelukappale (jollaiseksi omistamani kovakantisen teoksen oletan) oli jäänyt lukematta. Nyt olen sen kuitenkin lukenut ilmeiseen kreivin aikaan, sillä sarjan yhdeksäs osa Ikkunasta pudonnut mies ilmestyy muutaman viikon kuluttua. Never say never again, Viktor Kärppä!

Uskotussa miehessä tavataan Viktor Kärppä isiensä mailta rajantakaisesta Karjalasta. Mies on vetäytynyt kaikessa rauhassa lepäilemään datšalleen, koska ilmeisesti kotona arkinen perhe-elämä ja raksafirman pyörittäminen ahdistavat.

Yhtenä aamuyönä Kärpän yöuni kuitenkin katkeaa kesken kaiken. Tontilla on kutsumattomia vieraita, joilla ilmiselvästi on pahat mielessään. Neuvostoliiton erikoisjoukkoihin koulutettua Viktor Kärppää alias majuri Gornostajevia ei kuitenkaan niin vain yllätetä. Tilanne eskaloituu nopeasti, ja aamun jo sarastettua mies tavataankin sitten käsiraudoissa lähikaupungin miliisiasemalta. Jostain syystä useampikin taho on kiinnostunut Viktor Kärpästä, mutta miehellä itsellään ei ole hajuakaan, mistä voisi olla kysymys.

Miliisiasemalta päästyään Kärppä tapaa vanhan tuttunsa Artemi Loktevin Venäjän alamaailmasta. Artemilta hän kuulee, että hänen opiskeluaikainen hyvä ystävänsä Pavel Ljudin on kuollut asuttuaan vuosia Suomessa. Haudan takaa Kärppä saa viestin: Pavel on toivonut, että Viktor hoitaisi hänen jälkeen jääneet keskeneräiset asiansa. Artemilla on tähän vielä lisäys. Pavelilla oli hallussaan tietoja, jotka eivät saa joutua vääriin käsiin. Kärpän on syytä toimittaa tiedot Artemin edustamalle taholle.

Viktor Kärpästä tulee siis vanhan neuvostoaikaisen ystävänsä uskottu mies, jonkinlainen pesänselvittäjä. Mitä Pavel oikein on Suomessa puuhaillut? Miksi kovin monet tahot ovat kiinnostuneita värittömän yksinään eläneen paluumuuttajan jäämistöstä? Kärpälle selviää varsin nopeasti, että tämäkään toimeksianto ei ole toteuttajalleen kovin terveellinen. Jälleen kerran on ylitettävä itäraja ja hoidettava hämärähköjä asioita.

Uskottu mies on hyvässä mielessä hyvin tyypillinen Viktor Kärppä -dekkari. Viktor on edelleen jonkinlainen yksinäinen susi, joka on monella tavalla pudonnut erilaisten todellisuuksien väliin. Hänen koulutuksensa ehti juuri päättyä, kun silloinen vakiintunut maailmanjärjestys mureni ympäriltä. Suomalaisten sukujuurten takia Viktor ja osa suvusta muutti Suomeen. Kotoutuminen onnistui verrattain hyvin, mutta silti miestä vedetään sekä itään että länteen, eikä hän oikein tunnu kuuluvan kumpaankaan. Hän on ikuinen muukalainen menipä minne hyvänsä.

Ikä alkaa painaa Kärppää yhä enemmän, ja Uskotussa miehessä hän kärsii polvivaivoista ja muistakin krempoista. Asiasta puhutaan niin paljon, että lopussa vietetyt 50-vuotisjuhlat tuntuvat jonkinlaiselta hauskalta yllätykseltä: mieshän on parhaassa iässä!

Perhe-elämä ei ole koskaan oikein Viktorilta onnistunut, mutta Marja on edelleen hänen vaimonsa (mitä kyllä vähän ihmettelen). Rakennusalalla liiketoiminta on nopeasti muuttunut niin, ettei Kärppä viihdy oikein firmassaankaan, jossa hänen luottomiehensä Matti Kiuru on ottanut käyttöön päivänvaloa huonosti kestäviä menetelmiä. Niinpä aikaa voi kulutella Pavelin pesänselvityksen parissakin, vaikka perässä roikkuva kirjava joukko venäläisiä ja suomalaisia toimijoita harmittaakin.

Slaavilainen melankolia on siis edelleen Viktor Kärpän pääasiallinen mieliala, joka sävyttää koko teosta. Mutta on mukana jälleen huumoriakin, kun vain osaa katsoa. Hurja pakomatka Karjalan korvessa esimerkiksi on vertaansa vailla. Alla on vanha Lada ja kyydissä suomalaisen rikoskonstaapelin lisäksi muistisairas karjalaismummo. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin siis riittää. Kaiken pyörityksen keskellä Viktor Kärppä pitää huolen sekä itsestään että ennen kaikkea kaikista niistä ihmisistä, jotka on hänen vastuulleen sysätty.

Ei kuolema minua pelottanut. Vaan elämä.
Kuinka muut pärjäävät, kun minua ei enää ole.

 

Matti Rönkä: Uskottu mies
Gummerus 2019. 303 s.

Arvostelukappale (luullakseni).

Viktor Kärppä -sarja:

Tappajan näköinen mies (2002)
Hyvä veli, paha veli (2003)
Ystävät kaukana (2005)
Isä, poika ja paha henki (2007)
Tuliaiset Moskovasta (2009)
Väärän maan vainaja (2012)
Levantin kyy (2013)
Uskottu mies (2019)
Ikkunasta pudonnut mies (2026)

Tommi Laiho: Kuolevaiset

 

Kuolevaiset-niminen rikosromaani täydentää Tommi Laihon teossarjan trilogiaksi. Aiemmat osat Uhanalaiset ja Rikotut ilmestyivät vuosina 2021 ja 2022, joten päätösosaa on saatu hieman odotella. Odotus kuitenkin palkitaan, sillä Kuolevaiset lunastaa hienosti siihen ladatut odotukset.

Trilogian osat ovat itsenäisiä teoksia jopa siinä määrin, että kustantaja Myllylahti (tai kirjailija) ei ole nimennyt sarjaa mitenkään. Kustantamon sivuilla ja Kuolevaisten kansiliepeessäkin puhutaan vain rikostrilogiasta.

Vaikka sarjan osat ovat rikosjuonensa osalta täysin itsenäisiä, seurataan niissä kuitenkin päähenkilöiden työurien ja yksityiselämän käänteitä jatkumona. Jos siis haluaa seurata, miten helsinkiläiset rikostutkija Karita Haapakorpi, psykiatri Amina Rehmann ja tilastomatemaatikko Juha Huhtala tutustuvat toisiinsa ja ryhtyvät tekemään yhteistyötä, kannattaa aloittaa sarjan alusta. Mutta Kuolevaiset voi aivan mainiosti lukea, vaikka ei olisi aiempia osia vielä ottanutkaan haltuun ja palata sitten aiemmin ilmestyneiden teosten pariin.

Kolmannessa romaanissa Aminan ja Juhan suhde on kehittynyt siihen pisteeseen, että Juha on useaan kertaan kosinut ja saanut rukkaset. Kuviosta on tullut jonkinlainen pariskunnan keskinäinen lempeä vitsi, mutta Juha on kyllä ehdottoman tosissaan. Hänen tilanteensa kuitenkin muuttuu tarinan aikana merkittävästi, kun hän saa lääkäriltään huonoja uutisia. Miten kertoa tilanteesta Aminalle tai ylipäätään kenellekään?

Karita Haapakorven tilanne kriisiytyy työpaikalla, kun vakavien rikosten yksikkö saa uudeksi esihenkilökseen rikostarkastaja Jääskeläisen. Uuden pomon toimintatavat lamauttavat yksikön työskentelyn nopeasti, ja Karita ajautuu avoimeen konfliktiin esihenkilönsä kanssa kesken kiperän tutkinnan.

Kuolevaiset alkaa aivan loistavalla, kirjaimellisesti räjähtävällä prologilla. Iäkäs rouva saapuu kutsumattomana vieraana teollisuusalueella sijaitsevalle Pirados-moottoripyöräjengin kerholle, jossa on paikalla vain jengin presidentti. Kun mies tarjoaa rouvalle tämän pyytämää vesilasillista, vetää vanhus käsilaukkunsa uumenissa käsikranaatista sokan irti.

Räjähdys moottoripyöräjengin tiloissa herättää tietysti laajaa huomiota. Poliisi on kuitenkin täysin ymmällään. Miten iäkäs nainen on päätynyt jengin tiloihin? Miten ja miksi räjähdys on tapahtunut?

Kun kuolemansairas nainen ampuu keskellä kirkasta päivää ravintolan portieerin kadulle, alkaa Karitan aivoissa kehkeytyä uskomattomalta tuntuva teoria. Yhdistikö tapauksiin liittyviä naisia jokin? Ainakin he kumpikin tiesivät päiviensä olevan luetut. Mikä on ollut tekojen motiivi? Entä mistä ihan tavalliset naiset ovat hankkineet armeijatason aseita käyttöönsä? Ohjaileeko joku tappajia taustalla? Onko tapauksia kenties tulossa lisää?

Kysymyksiä on vilisemällä, ja lukija tietää, että aika on nopeasti hupenemassa. Mutta tutkimuksetkin etenevät niin virallisilla kuin vähemmän virallisillakin rintamilla. Myös Juhalla on oma teoriansa taustalla häilyvästä voimasta. Voisiko hän auttaa Karitaa ja Aminaa saamaan salaperäisen johtohahmon kiinni?

Tommi Laiholla on selkeästi erottuva persoonallinen kertojanääni. Aiempien rikosromaaniensa tavoin Laiho pureutuu Kuolevaisissakin syvälle ihmismielen syövereihin. Ihmisiä kuvatessaan hän onkin parhaimmillaan. Tutut päähenkilöt ovat inhimillisiä kaikkine karheuksineen ja pienine heikkouksineen. Heihin on aiemmat kirjat lukenut lukija jo hyvinkin kiintynyt.

Kirjailijan helmasynti taas tuntuu olevan viehtymys jonkinlaiseen saarnaamiseen. Muutamaan kertaan Kuolevaisten kerronta pääsee luiskahtamaan yleiseen maailmantuskaan liittyvän paasauksen puolelle.

Omintakeinen juonikudelma toimii kuitenkin erinomaisesti. Ylempänä kuvaamani prologi on parhaita koskaan lukemiani rikosromaanin aloituksia. Ja kun syyllinen kaiken takaa lopulta paljastuu, voi lukija vain todeta tulleensa pahemman kerran sumutetuksi ja samalla manata, että olisihan se pitänyt arvata!

Tommi Laiho: Kuolevaiset
Myllylahti 2026. 364 s.

Arvostelukappale.

Tommi Laihon rikosromaanitrilogia:

Uhanalaiset
Rikotut
Kuolevaiset

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö

Jos kirjassa suunnitellaan ja toteutetaan pankkiryöstö, onko kyseessä rikoskirja eli dekkari? Jos kyseisen rikoksen suunnittelijat ovat persaukisia pirkanmaalaisia perheenäitejä, tekeekö se tyylilajista cozy crimea vai humoristisen dekkarin? Kuinka paljon mukana saa olla romanttista väreilyä, että lajityyppi vaihtuukin hyvän mielen kirjallisuudeksi?

Näitä kysymyksiä pähkäilin vilkaistessani otsikkotasolla, mitä Päivi Alasalmen teoksesta Unelmien pankkiryöstö on kirjoitettu muualla. Sitä luonnehdittiin cozy crimeksi, välityöksi ja rikosromaaniksi, joka pursuilee romantiikkaa.

Eipä siinä, varmaankin kaikki luonnehdinnat pitävät tietyllä tavalla paikkaansa. Unelmien pankkiryöstö on alun perin kirjoitettu Anna-lehden jatkokertomukseksi. Kirjailija on sen nyt muokannut yhtenäiseksi tarinaksi, joka on julkaistu äänikirjana ja painettuna versiona. Aikakauslehden jatkokertomuksen kirjoittaminen saattaa kuulostaa välityöltä, kun tekijä on kuitenkin pitkän linjan romaanikirjailija, mutta ammattikirjoittaja on toki paneutunut tehtävään sen ansaitsemalla vakavuudella.

Jostain otsikosta nappasin senkin tiedon, että tarinassa nimeämättömän maalaistaajaman esikuvana on kirjailijan mielessä ollut Viiala. Sen verran tutunoloista menoa paikkakunnalla on, että olisin voinut sen ihan hyvin sijoittaa omaan lähitaajamaani. Kylänraitti on nopeasti ajettu läpi, eikä siellä juuri ole kaupan lisäksi kuin hipihiljainen pubi ja aukioloaikojaan jatkuvasti vähentävä pankkikonttori.

Nelikymppinen Elisa on muuttanut miehensä Maken kanssa paikkakunnalle reippaat kymmenen vuotta aikaisemmin omakotiunelmaa toteuttamaan. Nyt Elisa on kahden kouluikäisen lapsen ja kahden kissan yksinhuoltaja, koska Make on muuttanut takaisin Tampereelle uuden nuoremman vaimon kanssa. Lisäksi auto-onnettomuus on tehnyt Elisasta ainakin toistaiseksi työkyvyttömän omaan toimistosihteerin työhönsä. Rahasta on siis armottoman tiukkaa.

Yhtään helpompaa ei ole Elisan parhaalla ystävällä Maritalla, jonka miehen firma kamppailee kannattavuuden rajoilla ankarasta työnteosta huolimatta. Kuinka kauan Kyläpankin herrojen pinna kestää, ennen kuin kotitalo menee pankille erääntyvien velkojen takia?

Toukokuisena iltana teekupposen äärellä Marita heittää ilmaan villin ehdotuksen. Mitäpä jos he kaksi ratkaisevat kaikki rahahuolet kerralla ryöstämällä Kyläpankin paikalliskonttorin? Ajatus on pähkähullu mutta toisaalta myös virkistävä. Kerrankin olisi mahdollisuus oikeasti saada raha-asiat laakista kuntoon. Muut vaihtoehdot kun tuntuvat karkaavan yhä kauemmas, ja kummankin pankkitilillä pohja on paistanut jo pitkään. Ja onko pankki muka aina toiminut reilusti asiakkaitaan kohtaan?

Vitsinä heitetty idea alkaa yllättävän nopeasti realisoitua, kun räväkkä ja määrätietoinen Marita alkaa improvisoida kaksikolle harjoittelukeikkoja. Alkuun naiset näpistävät karkkipatukat lähikaupasta, mutta pian he jo ryömivät kommandopipoihin sonnustautuneina entisen pankinjohtajan puutarhassa tähtäimessään tämän puutarhaveistos.

Kun Elisa huomaa pankin ovessa ilmoituksen elokuussa yhä supistuvista aukioloajoista, täsmentyy ryöstön aikataulu. Paineet alkavat kummasti kasvaa!
Paineita on kerääntynyt myös toisaalla, sillä kesän alussa naapurustoon on tullut uusi kasvo. Risto on tullut remontoimaan entistä kotitaloaan. Erittäin timmissä kunnossa oleva komistus on kummallisen salaperäinen työasioidensa suhteen, ja Elisan kiinnostusta hieman suitsii oletus, että Risto saattaa olla ammatiltaan poliisi. Romantiikkaa on vahvasti ilmassa, mutta kaksikko lähestyy toisiaan varoen ja maltilla.

Unelmien pankkiryöstö on mukava välipalakirja (ei siis kirjailijan välityö vaan lukijan hengähdystauko), jonka parissa vierähtää muutama tunti mukavasti. Huumoria ja kommelluksia on kudottu juoneen ihan näppärästi, samaten romantiikan väreilyä. Ääneen ei tarvitse nauraa, mutta positiivinen vire säilyy tiukoissakin käänteissä. Romanssi etenee kepeään suukkoon asti, joten punastelematta tämän lukee kainompikin. Entä se pankkiryöstö sitten? Kannattaa selvittää itse, miten siinä käy!

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö
Saga Egmont, 2026. 201 s.

Arvostelukappale.

Anu Patrakka: Sydänvaras

Portugalin Portoon asettuneen kirjailija Anu Patrakan henkirikosyksikön päällikkö Nelson Monteiron tutkimuksista kertova dekkarisarja on edennyt neljänteen osaansa. Sydänvaras-dekkarissa Monteiro on jo sujahtanut työyksikköönsä ja pieni tiimi on hyväksynyt hänet esihenkilökseen, joten työt sujuvat asianmukaisesti elleivät jopa tyydyttävämmin.

Yksityiselämän puolella sen sijaan riittää pulmia. Iäkkään isän muistisairaus pahenee tasaisen varmasti, ja Nelson on asettunut isän taloon huolehtimaan arjesta. Huoli isästä kulkee mukana jatkuvasti. Suhde Emilian kanssa on jämähtänyt jonkinlaiseksi tapailuksi, mikä ei enää naisystävää tyydytä. Emilia asettaa Nelsonin seinää vasten: he joko muuttavat yhteen tai Emilia palaa Suomeen. Nelson on tyrmistynyt. Miten Emilia voisi muuttaa hänen isänsä taloon? Mutta tämän lähtö Suomeen tietäisi suhteen loppua. Sitäkö Emilia haluaa? Entä hän itse?

Portoon iskee kuitenkin sarjamurhaaja, joka sysää Nelsonin yksityiselämän jos ei nyt taka-alalle niin sivummalle kuitenkin. Joku ottaa raa’asti päiviltä keski-ikäisiä parrakkaita miehiä, jotka ovat etsineet treffiseuraa deittisovelluksen kautta. Uhrien suusta ja rinnalta löytyy murskattu vadelmatäytteinen suklaakonvehti. Koska uhrien ulkonäkö sattumalta sopii kuin valettu Nelson Monteiroon, päätetään hänelle tehdä valeprofiili deittisovellukseen. Some- ja digimaailmaa kartteleva poliisi on hämillään kokemuksesta, jossa asetutaan tarjolle kuin lihatiskillä.

Poliisien tuskaillessa olemattomien johtolankojen ja kovaan aikapaineen kanssa lukijalle näytetään lyhyitä välähdyksiä uhrien elämästä juuri ennen murhaa. Erilainen tapaus on plastiikkakirurgi Paulo Valente, joka saa uhkauksia. Yksi niistä on kirjekuori, jonka sisällä on murskattuja vadelmatäytteisiä suklaakonvehteja. Mies miettii kuumeisesti, kuka uhkailujen takana voisi olla. Joku pettynyt asiakas? Naisystävä? Salainen toinen nainen, jonka kanssa välit on jo katkaistu? Tilanne muuttuu nopeasti yhä uhkaavammaksi.

Murhajuoni on kertakaikkisen ovela, eikä Monteiro tiimeineen pysty täysin varmistumaan tekijän henkilöydestä ennen kuin vasta aivan viime metreillä. Silloin tosin saattaa olla Monteiron itsensä kannalta jo liian myöhäistä. Kun tulee vahva tunne, ettei kehenkään voi lopulta luottaa, saattaa tehdä kohtalokkaita virheitä.

Olen pitänyt kovasti Patrakan Nelson Monteiro -sarjasta, ja Sydänvaras on ehkä sarjan paras osa. Nelsonista on tullut jo tuttu tyyppi, josta on alkanut kaikkine pinttyneine tapoineen ja vähän luutuneine asenteineen pitää. Iäkkään isän muistisairautta Patrakka kuvaa todella taitavasti ja sydäntä särkevän todentuntuisesti. Kirjan lopun käänteet Nelsonin yksityiselämässä lupaavat hyvää seuraavan osan suhteen.

Myös rikostarinan perinteisen asetelman kääntäminen nurinniskoin on piristävää. Uhrit eivät tällä kertaa olekaan kauniita nuoria naisia, joita saalistetaan netin deittisovelluksesta. Erinomaista!

Anu Patrakka: Sydänvaras
Otava 2026. 272 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi.

Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Arvoton (Otava, 2023)
Kiusaaja (Otava, 2024)
Ihailija (Otava, 2025)
Sydänvaras (Otava, 2026)

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjossa

 

VAKAVA VAROITUS EDELLISEN OSAN JUONIPALJASTUKSISTA!
Koska Hämeen linna -sarja on jatkuvajuoninen historiallinen sarja, on sen toisesta osasta miltei mahdotonta kirjoittaa mitään ilman, että ensimmäisen osan juonesta paljastuu olennaisia asioita. Jos siis Hämeen linnan Kerttuli on vielä jostain syystä lukematta, voit lukea eteenpäin ainoastaan omalla vastuulla.

 

Hämeen linnan varjossa on U. M. Susimetsän historiallisen Hämeen linna -viihderomaanisarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Hämeen linnan Kerttuli vapaaherra Karl Ulvhufvud ja fatabuuripiika Kerttuli kokivat huumaavan romanssin Hämeen linnassa vuonna 1613. Romaani päättyy dramaattisesti, kun Karl Ulvhufvud lähtee kuninkaan käskystä seurueineen pois Hämeestä ja juuri raskautensa havainnut Kerttuli jää linnaan. Karl on surmannut parhaan ystävänsä kaksintaistelussa, ja rakastavaisten eroon liittyy myös koko joukko väärinymmärryksiä.

Hämeen linnan varjossa alkaa rivakasti. Syyskuussa 1614 Kerttuli synnyttää Karl Ulvhufvudin pojan, Tomasin (Kuninkaan rakuunat -sarjan lukijoille tämä vinkiksi!). Synnytys on vaikea ja pitkittynyt, ja lopulta lapsenpäästäjä pyytää avuksi Kerttulin aviomiehen seppä Matiaksen. Lapsi syntyy lopulta elävänä, mutta Kerttuli on vähällä menehtyä verenvuotoon.

Karl Ulvhufvud tavataan ryömimästä Outovan linnoituksen muurien alla. Ruotsin armeija on piirittänyt Inkerin sotaan liittyen Outovan linnoitusta. Nyt sen muurien alta on saatu puhkaistua tunneli ja Ruotsin armeijan joukot hyökkäävät vihollisen kimppuun sen kautta. Tilanne on erittäin kiperä ja monin tavoin tukala, ja Karlin taistelutoveri Johan Järnhielm haavoittuu pahasti. Taistelukohtaus on mitä parhainta Susimetsää!

Karl tapaa haavoittuneen ystävänsä luona tämän sisaren jungfru Kirstinin, joka on karannut veljensä matkaan sotatantereille. Kotona nimittäin odottaa järjestetty avioliitto isän saksalaisen ystävän kanssa. Mikä tahansa kohtalo tuntuu Kirstinistä paremmalta. Muutamien kiperien seikkailujen jälkeen Karl palaa kuninkaan käskystä kotiinsa Ruotsiin perustamaan rakuunakomppaniaa. Varsinaisena vastuksena projektissa on Karlin jääräpäinen äiti, joka ei hyväksy mitään muutoksia kartanossaan ja on sen lisäksi päättänyt naittaa poikansa mitä pikimmin kenelle tahansa soveliaalle morsianehdokkaalle. Pojan on aika tehdä velvollisuutensa ja hankkia suvulle perillisiä!

Hämeessä Kerttuli on siis päätynyt seppä Matiaksen vaimoksi. Miten se on tapahtunut, kerrotaan kyllä lukijalle. Kyse on Matiaksen puolelta aidosta rakkausavioliitosta, mutta Kerttulin puolelta järjestely on oikeastaan viimeinen oljenkorsi, johon hän epätoivoisessa tilanteessaan tarttuu. Kerttulin on vaikea unohtaa suurta rakkauttaan Karlia, vaikka tämä onkin osoittautunut pettymykseksi. Aviopuolisoiden lähentymistä seurataan tiiviisti, ja tarvitaan melkoinen katastrofi, ennen kuin he lopulta päätyvät toistensa syliin. Tunteiden sanoittaminen ei ole oikein kummankaan vahvuuksia.

Sarjan päähenkilöt ovat siis ajautuneet varsin kauas toisistaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vieläkö heidän tiensä risteävät? Kyse on lähinnä siitä, saako vapaaherra Karl Ulvhufvud itsensä liikkeelle erilaisten velvoitteiden keskeltä ja matkattua Hämeeseen tarkistamaan, mikä Kerttulin tilanne on.

Hämeen linnan varjossa on edeltävää osaa vähemmän keskittynyt rakastavaisten petipuuhiin ja tunteiden leiskuntaan, vaikka toki niillekin on oma siivunsa suotu. Tarinassa on enemmän vetoa, koska niin Karlin kuin Kerttulinkin osalle kertyy tahoillaan vastuksia ratkottavaksi. Tässä on myös muutama aste enemmän seikkailuromaania kuin aloitusosassa, mikä on ainakin minun mielestäni pelkästään hyvä juttu.

Kun Hämeen linnan Kerttuli ilmestyi, olin sydänjuuriani myöden iloinen, että Ulla ja Marko Susimetsä olivat tehneet paluun kirjallisuuden kentälle. Vieläkään en ole antanut kustantamo Otavalle anteeksi Kuninkaan rakuunat -sarjan kohtaloa.

Mielelläni luen lisää Hämeen linna -sarjaa, jota voisi olettaa olevan tulossa, mutta ei liene kenellekään epäselvää, että palavammin himoitsen paluuta kolmikymmenvuotisen sodan syövereihin! U. M. Susimetsä (eli M. & U. Susimetsä) on erinomainen vetävän historiallisen viihteen taitaja.

U. M. Susimetsä: Hämeen linnan varjoissa
Hämeen linna osa 2.
Karisto 2026. 446 s.

Arvostelukappale.

Kuninkaan rakuunat -sarja:

Upseerin miekka
Kuriirin viitta
Salamurhaajan merkki

Hämeen linna -sarja:

Hämeen linnan Kerttuli
Hämeen linnan varjossa

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

 

Vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen pääpoliisiaseman vakavien rikosten yksiköstä on Suvi Erikssonin esikoisdekkarin Linnan varjossa ja mitä ilmeisimmin myös tulevan dekkarisarjan päähenkilö. Raaseporista kotoisin oleva nelikymppinen poliisi on tyytyväinen tiimiinsä ja sen esihenkilöön. Lapsuus on ollut melko rankka, eikä Tuulilla varsinaisesti ole perhettä.

Arjen rutiinit heilahtavat yllättävään asentoon, kun Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tulee virka-apupyyntö Skotlannista. Raaseporilainen kolmikymppinen muotisuunnittelijaopiskelija Emilia Holmström on löytynyt kallo murskana Eilean Donanin linnan rantakivikosta. On epäselvää, onko kyseessä murha vai onnettomuus, mutta joka tapauksessa Skotlantiin kaivattaisiin apuun joku, joka osaa suomea.

Tuuli siis lähetetään Kyle of Lochalsin poliisiasemalle avustamaan paikallisia viranomaisia Emilian liikkeiden selvittämisessä. Tehtävä ei osoittaudu kovin helpoksi, sillä vaikka aseman esihenkilö Angus Blair on reilu ja ottaa Tuulin avun mieluusti vastaan, kaksi muuta poliisia suhtautuvat häneen melkoisen ynseästi. Samaan asenteeseen Tuuli törmää myös paikallisia asukkaita haastatellessaan.

Idyllinen ja maisemiltaan upea Skotlannin länsirannikko kärsii liikaturismista, ja paikallinen väki suhtautuu kaikkialla parveileviin ja törttöileviin turisteihin hyvin nuivasti. Pian Tuuli jo pohtiikin, onko myös paikkakunnalle suunnitteluinspiraatiota etsimään tullut Emilia törmännyt tähän ilmiöön. Olisiko joku turismia vastustava aktivisti ärsyyntynyt pikkupaikkakunnalle tulleeseen suomalaisnaiseen niin pahasti, että olisi tönäissyt tämän kuolemaansa?

Toinen merkittävä tutkintalinja ovat Emilian miessuhteet. Suomeen on jäänyt kontrolloiva ex-poikaystävä. Uudessa maassa Emilia on kuitenkin aloittanut deittailun ja ilmeisesti tavannut ainakin yhden kiinnostavan lintubongarin. Vanha ystävä Timi on myös ollut mukana kuvioissa. Olisiko tästä joukosta joku voinut aiheuttaa Emilian kuoleman?

Kun Emiliaan kytkeytyviä ruumiita alkaa sitten tulla myös Suomessa (ja niistä ensimmäinen vielä Raaseporin linnanraunioiden edestä), saa tutkinta uusia kierroksia.

Linnan varjossa on siis esikoisdekkari. Hieman yllätyin, kun ymmärsin murhapaikan olevan sama kuin Paula Hotin esikoisdekkarissa Murha Ylämaalla (Otava, 2024). Tämä kertoo ehkä muutenkin jo vuosia jatkuneesta ja yhä kiihtyvästä trendistä, jossa suomalaiset kirjailijat sijoittavat dekkarinsa (tai muun teoksensa) ulkomaille. Syitä tähän on monia, ja niistä yksi yleisimmistä lienee, että kirjailija itse asuu jossakin Suomen ulkopuolella. Siitä ei kuitenkaan Erikssonin kohdalla ole kyse, sillä hän asuu kirjan kansiliepeen perusteella Karjaalla.

Myönnän, että Erikssonin ratkaisu lähettää suomalainen poliisi Skotlannin poliisin avuksi tutkimaan suomalaisnaisen epäselvää kuolemantapausta on jokseenkin epäuskottava.  Samoilla linjoilla on romaanissa päähenkilökin, mutta kun tilaisuutta tarjotaan, otetaan se tietysti vastaan. Tämä virka-apukuvio ei jäänyt valitettavasti ainoaksi asiaksi, jonka epäuskottavuutta tarinan edetessä jouduin nieleksimään (kuten sattumalta lukitsemattoman löytyvän polkupyörän tavaratelineeltä murha-aseeksi löytyvä kirves!). Juonikuviot itsessään ovat mukavan kimurantteja, mutta välillä joistakin ratkaisuista jää vähän turhan simppeliin ratkaisuun päätymisen sivumaku.

Mutta Skotlanti toki minulle kelpaa dekkarimiljööksi erinomaisesti! Itsekin menetin sydämeni Edinburghille ja Glasgow’lle viime kesänä. Oli mukavaa päästä kurkistamaan vähän karummille seuduille Tuulin ja Emilian matkassa. Jospa joskus vielä ihan oikeastikin pääsisi siellä käymään, vaikka tämän dekkarin jälkeen olo ei aivan täysin tervetullut olekaan.

Suvi Eriksson: Linnan varjossa
Myllylahti 2026. 336 s.

Kiitän vielä kirjan ensilehdille painetusta Skotlannin rannikon ja Skyen saaren kartasta, se on mainio apu. Mielenkiintoinen lisäys on teoksen lopussa oleva kysymyssarja esimerkiksi lukupiirikeskustelujen pohjaksi.

Jørgen Jæger: Varjojahti

 

Myöhäiskeski-ikäinen Ole Vik on norjalaisen Fjellberghavnin pikkukaupungin nimismies. Vik on järjestänyt poikamieselämänsä mukavasti. Asunto on samassa kiinteistössä poliisiaseman kanssa, joten siirtyminen vapaalta töihin ja takaisin tapahtuu viimeistellyn hiotusti. Seuranaan hänellä on kolaripaikalta pelastettu bordercollie Birk, jonka omistaminen ei ole aivan mutkatonta, sillä Vikin pitää kouluttautua tottelevaisuuskilpailussa palkitun koiransa tasoiseksi isännäksi. Sitä kautta Vik tutustuu ihanaan Hildeen, jonka kanssa hän yrittää epätoivoisesti saada sovittua treffejä.

Työssään Ole Vik on arvostettu ja kunnioitettukin virkamies. Hänen tiiminsä tärkeimmät jäsenet ovat luotettava Cato Holgersen ja huipputaitava nuori Cecilie Hopen. Harmillisesti poliisipiiri on saanut hiljattain nuoren ja kunnianhimoisen uuden poliisimestarin, jolla on kova halu tehdä nopeita uudistuksia. Hyvä keino saada vanhoja jääriä pois viroistaan on alkaa vaatia näiltä erilaisten tietoteknisten taitojen hallintaa ja sen osoittamista testien avulla. Vik on kauhuissaan, sillä hän ei todellakaan hallitse tietotekniikkaa. Hän on taitava delegoimaan siihen liittyvät tehtävät alaisilleen, erityisesti tutkintasihteeri Evalle.

Fjellberghavnin rauha järkkyy, kun Cato Holgersenin eläköityneen romukauppiasisän uskollinen taloudenhoitaja kuolee omituisissa olosuhteissa. Skitsofrenian takia eläköitymään joutunut varakas Ingolf Holgersen on ilmeisesti sairastunut jälleen, koska hän hälyttää poliisipoikansa hätääntyneenä luokseen. Mustapukuinen ja kommandopipoon sonnustautunut tunnistamaton mies on ampunut Ingolfia kohti tämän omalla pihalla. Cato Holgersen ei kuitenkaan löydä tunkeilijasta merkkiäkään. Seuraavana yönä tunkeilija on jälleen Ingolfin tontilla. Kun Cato saapuu isänsä hälyttämänä paikalle, makaa taloudenhoitaja rantakivikossa kallo murskana. Naamioituneesta miehestä ei löydy todisteita, joten alkaa olla ilmeistä, että Ingolf on aiheuttanut naisen kuoleman.

Poliisimestari vaatii Cato Holgersenin hyllyttämistä murhatutkinnan ajaksi. Ole Vikin mielestä ajatus on absurdi. Hänen paras työntekijänsä ei voi olla sekaantunut rikokseen.

Alkaa vaikea tutkinta, jota poliisin ylempi johto ei venkoilullaan ainakaan helpota. Vähitellen poliisikin alkaa lukijan lisäksi saada näyttöä siitä, että Ingolf Holgersen ei ehkä sittenkään nähnyt harhoja ja aiheuttanut taloudenhoitajansa kuolemaa. Kuvio kääntyy yhä uusiin asentoihin kiihtyvällä vauhdilla. Ingolf Holgersen on suljetulla osastolla, mutta hänen kuntonsa ei ota kohentuakseen. Onko vanhus turvassa sairaalassa? Kuka hänet haluaa hengiltä ja miksi? Motiivi tuntuu olevan kovin monella, ja pelissä on huomattava omaisuus.

Norjalaisen Jørgen Jægerin rikostutkija Ole Vikistä kertova sarja on kotimaassaan erittäin suosittu, ja sen käännösoikeuksia on myyty lukuisiin maihin. Suomessa sarjan kirjat ovat ilmestyneet vain sähköisessä muodossa Gyldendal Astran kustantamina, ja ne ovat kuunneltavissa ja luettavissa useimmissa kuuntelu- ja lukuaikapalveluissa. Sarjassa on ilmestynyt viitisentoista teosta, ja suomennoksia on tähän mennessä julkaistu yhdeksän. Kymmenes osa Kaikkivaltias on ilmestymässä vielä tänä vuonna.

Kuuntelemani Varjojahti aloittaa sarjan ja on ilmestynyt Norjassa vuonna 2003. Tämä näkyy kirjassa esimerkiksi osittain vanhentuneina tutkintamenetelminä. Vaikkapa matkapuhelinten paikantaminen tukiasemien avulla on vielä uutta tekniikkaa, jonka hyödyntämistä vasta opetellaan.

Varjojahti on kelpo dekkari, jossa on paljon tuttuja aineksia (ilkeät sanoisivat kliseitä), kuten johdon mielivaltaisten päätösten kanssa kamppaileva suoraselkäinen päähenkilö. Juoni on ovelasti punottu, ja vaikka lukijalle näytetäänkin enemmän kuin poliiseille, on ratkaisu kuitenkin riittävän yllättävä. Herkuille perso ja rakkaushuolien kanssa kamppaileva Ole Vik vaikuttaa leppoisalta ja mukavalta tyypiltä, josta on helppo pitää. Muihin poliiseihin, kuten Cecilieen, ei vielä juurikaan tutusta. Oikein hyvä avaus pitkälle sarjalle siis.

Kirjasarjan markkinoinnin yhteydessä mainitaan, että Suomessakin keväällä näytetty tv-sarja Vuonomurhat perustuu Jørgen Jægerin Ole Vik -dekkareihin (MTV Katsomo). Game of Thrones -sarjassa (ja myös uusissa Beck-sarjan jaksoissa) esiintynyt punapartainen jättiläinen Kristofer Hivju esittää ylikomisario Ole Vikiä. Varjojahtia kuunnellessani mietin moneen otteeseen, mitä oikein olin ymmärtänyt väärin.

Mielestäni juuri mikään ei kuuntelemassani kirjassa vastannut tv-sarjassa näkemääni, alkaen nyt vaikka pääosan esittäjästä, joka on yhtä paljon kirjan Ole Vikin kaltainen kuin Eero Aho on Seppo Jokisen kirjojen komisario Koskinen. Eli ei siis yhtään. Ilmeisesti myös Vuonomurhat-sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on yhdistelty useiden kirjojen juonia varsin vapaasti. Vaikka siis olisi jo tv-sarjan katsonut, voi mielestäni vallan mainiosti kuunnella kirjat.

Jørgen Jæger: Varjojahti (Skyggejakten)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Gyldendal Astra, 2023. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale eli äänikirjan mediatiedosto kustantajalta.

Ole Vik -sarjan osat (suomennoksen ilmestymisvuosi):

 

1. Varjojahti (2023)
2. Kameleontit (2023)
3. Kuoleman sinfonia (2023)
4. Verellä kirjoitettu (2024)
5. Karma (2025)
6. Ääni (2025)
7. Ritarin risti (2025)
8. Hirviö (2026)
9. Kätketty (2026)
10. Kaikkivaltias (tulossa 2026)

Hélène Gullberg: Suojatti ja Kokelas (Majja Skog -sarjan osat 1 ja 2)

Ruotsissa riittää aina vain uusia hyviä dekkaristeja ja dekkarisarja-avauksia kadehdittavaksi asti. Itselleni tuoreimpia tuttavuuksia on Tukholman kuninkaanlinnan intendenttinä työskentelevän Hélène Gullbergin Majja Skog -sarja, jossa on tähän mennessä ilmestynyt Ruotsissa kolme osaa. Niistä kaksi ensimmäistä eli osat Suojatti ja Kokelas on suomennettu.

Sain Hanni Salovaaran suomentamat teokset kustantajalta luettavaksi keväällä, ja aikomukseni oli esitellä ne naistenviikon lukutempauksen yhteydessä, koska nimenomaan naisenergiaa tämä sarja tuntuu suorastaan pursuilevan. Sarja on nimetty eksentrisen antiikkiasiantuntija Majja Skogin mukaan, mutta aivan yhtä keskeisessä roolissa on Tukholman poliisin rikostarkastaja Karin Klinga. Kun naiset yhdistävät osaamisensa, ratkeavat häijyimmätkin rikokset.

Kirjailija on taide- ja antiikkialan asiantuntija. Hän on työskennellyt aiemmin huutokauppayhtiö Bukowskissa ja Tukholman huutokauppakamarissa sekä esiintynyt ruotsalaisissa antiikkialan tv-ohjelmissa. Tätä taustaansa ja asiantuntemustaan kirjailija hyödyntää nautittavasti dekkareissaan, joissa sukelletaan taidemaailman jos ei nyt pohjamutiin niin ainakin kuohuviin pintakerroksiin. Ylelliset ja huippukalliit antiikkiesineet kiehtovat ja riivaavat ihmisiä, joten ei ihme, että niiden liepeiltä löytyy myös ruumiita.

Majja Skog on kotoisin Östhammarissa sijaitsevalta pieneltä maatilalta. Tyttö on kasvanut lähinnä alkoholisoituvan isänsä ja maatilan aikanaan haltuunsa ottaneen isoveljensä kanssa. Isällä on ollut jonkinlaisena sivubisneksenä tilan yhteydessä toimiva kirpputorin tapainen yritys. Vaikka isä ei kovin kummoinen kasvattaja ole ollut, hän on kuitenkin huomannut tyttärensä erityisyyden ja onnistunut tekemään erikoisen diilin. Lähistöllä sijaitsevan Hammarnäsin kartanoa isännöivä antiikkia ja taidetta keräilevä Sten Hammar otti Majjan eräänlaiseksi suojatikseen, jolle hän opetti kaiken mahdollisen antiikkiesineistä. Majjalle oppiminen ja muistaminen on poikkeuksellisen helppoa, ja esineitä hän on rakastanut aina. Ihmisten suhteen hän on huomattavasti varautuneempi.

Ei tarvitse kovinkaan hyviä hoksottimia huomatakseen, että Majja Skogin hahmon esikuvana on Stieg Larssonin romaanien Lisbet Salander. Sen kirjailija myös avoimesti tunnustaa laittaessaan huomion rikostarkastaja Karin Klingan suuhun. Ihan yhtä vaikeita asioita Majja ei ole joutunut kohtaamaan kuin Lisbet, eikä hänen erityisyytensäkään ole aivan yhtä erityistä.

Rikostarkastaja Karin Klinga on myöhäiskeski-iän kynnyksellä eli päälle viisikymppisenä eronnut miehestään, kun lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Karin on ostanut ihan vain itselleen asunnon Tukholman uudesta tornitalosta ja nauttii täysin siemauksin uudesta elämänvaiheestaan, vaikka irrottautuminen vanhasta ei ole aivan helppoa. Työrintamalla sujuu hyvin, vaikka kehityskeskustelussa esihenkilö toteaakin, että Karinin pitäisi lakata puristamasta mailaa ja yrittää heittäytyä johonkin uuteen. Esihenkilön uusi tarkoittaa poliisin vaihto-ohjelmaa, ja niin Karin huomaa ajelevansa kohti pohjoista eli Östhammaria.

Ennen kuin Karin on ehtinyt edes kunnolla perille Östhammariin, hänet kutsutaan jo rikospaikalle katsomaan ruumista. Hammarnäsin kartanon isäntä Sten Hammar on löydetty kartanon eteishallista ilmeisen raa’an ryöstömurhan uhrina. Tieto Sten Hammarin kuolemasta kiirii myös Tukholmaan Walliuksen huutokauppakamariin, josta pyydetään apua Hammarin taide- ja antiikkiesineiden läpikäymisessä sen varalta, että jotakin on varastettu. Tehtävä lankeaa yrityksen parhaalle taideasiantuntijalle eli Majja Skogille. Tieto Sten Hammarin kuolemasta ja edessä oleva käynti Hammarnäsissa saa Majjan miltei pois tolaltaan. Muistot, jotka hän on halunnut haudata lopullisesti, alkavat nousta väkisin pintaan.

Romaani rakentuu kahdesta aikatasosta eli nykyhetkeen sijoittuvasta rikostutkinnasta ja 1990-luvun alun tapahtumista, joissa kerrotaan Majjan lapsuudesta ja nuoruusvuosista ennen kuin hänestä tuli Walliuksen työntekijä.

Sarjan toinen osa Kokelas rakentuu samalla tavalla. Sen menneisyyteen sijoittuvassa osuudessa kerrotaan Majjan uran vaikeista alkuvaiheista. Ne kietoutuvat yhteen nykyhetken rikoksen kanssa, sillä Karin päätyy tutkimaan Tukholman Suurkirkossa tehtyä murhaa. Uhri on kirkon palveluksessa työskentelevä pappi Lars Nyman. Runsaasti verta vuotanut ja rujosti ruhjottu ruumis on aseteltu näytteille kirkkoon. Erikoisin yksityiskohta on ruumiin rintakehän sisään tungettu arvokas lohikäärmeen muotoinen rintakoru.

Kummankin romaanin rikokset liittyvät antiikin ja taiteen lisäksi Majjan henkilökohtaiseen menneisyyteen. Hän avustaa poliisia taideasiantuntijana, mutta hänen tiedoillaan ja kokemuksillaan on myös ratkaiseva osuutensa rikosten selvittelyssä. Molemmat rikokset ovat monisyisempiä kuin mitä ensi silmäyksellä näyttää, eikä kiperiltä tilanteilta loppuhuipennusten tullen vältytä.

Gullberg kirjoittaa sujuvasti ja genren perinteeseen tukevasti nojautuen. Kuumista aalloista kärsivä ja aikuisten lastensa asioista murhetta kantava rikostarkastaja Karin Klinga on mukava poikkeus dekkareiden poliisikaartissa ja tarjoaa samastumispintaa myöhäiskeski-ikäiselle naislukijalle. Majja on tässä kaksikossa kliseisempi erityispiirteineen. Vastaavia huippuälykkäitä mutta sosiaalisesti osaamattomia henkilöitä vilahtelee niin kirjoissa kuin tv-sarjoissakin hyvin taajaan.

Pidin erityisesti elitistisen taide-esinekaupan kuvauksesta, jonka kirjailija siis tuntee perinpohjaisesti. Mitään mullistavaa uutta kirjoista ei tässäkään suhteessa löydy, mutta asiansa osaavan kirjoittajan tekstistä kyllä nauttii.

Myös painettujen kirjojen ylellinen ulkoasu miellyttää. Suomenkielisten versioiden ulkoasun on suunnitellut Lotta Mellberg.

Hélène Gullberg: Suojatti (Adepten)
Suom. Hanni Salovaara.
Docendo 2025. 393 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.


Hélène Gullberg: Kokelas (Novisen)
Suom. Hanni Salovaara.
Docendo 2026. 336 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.

Arvostelukappaleet. Äänikirjat itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Sarjan kolmas osa Specialisten on ilmestynyt Ruotsissa lokakuussa 2025. Komentajakapteeni Gustaf Broman löytyy kuolleena antiikkisen sukelluspuvun sisältä Muskön sotilastukikohdasta.

Wilhelmiina Palonen: Suolavedet

 

Kun varaa kirjan kirjastosta, joutuu usein odottelemaan tovin jos toisenkin, että saa kirjan lainaan. Joskus odotus on sen verran pitkä tai varaus tehty ilmeisen kiireen keskellä, ettei noutoilmoituksen saadessaan enää yhtään muista, miksi on kirjan varannut. Yllättyneenä ja vähän ihmeissään sitten kääntelee noutamaansa kirjaa käsissään. Toimiva konsepti, jos haluaa lukuelämäänsä pientä lisäkierrettä!

Tunnustan, että viimeksi minulle kävi näin Wilhelmiina Palosen Suolavedet-romaanin kanssa.  Seuraan kirjailijan Instagram-tiliä, joten ehkä sieltä olen poiminut tästä kirjasta vinkin. Kyse on Palosen toisinkoisromaanista, joka ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa. Esikoisromaani 206 pientä osaa (Gummerus, 2020), oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Esikoisromaania en ole lukenut, mutta sen nimi kyllä kuulostaa tutulta.

Vähän arvailuksi menee, mutta veikkaan kiinnostuneeni Suolavesistä, koska romaani sijoittuu 1980-luvulle ja saarelle, jonka kaltaiseni siellä koskaan käymätönkin tunnistaa Utöksi. Siitäkin huolimatta, että kirjailija kirjan loppusanoissa toteaa romaanin saaren olevan fiktiivinen. Samassa yhteydessä hän luettelee useita Utöstä kertovia tai sitä käsitteleviä teoksia, joita hän on hyödyntänyt romaania kirjoittaessaan.

Luin taannoin Juha Laaksosen dekkarin Murha lintusaaressa (Some Day Capital Oy, 2015), johon kirjailija on dumpannut läkähdyttävän määrän Utö-tietoa, joten tietyllä tavalla Suolavesien miljöö oli jo tuttua ja tunnistettavaakin.

Toisin on romaanin minäkertoja Kikkin laita. Hän ei tiedä saaresta yhtään mitään pestautuessaan saaren päiväkodin johtajaksi talvella 1987. Ensimmäiseksi paikan saatuaan hän tarkistaa kartasta, missä saari sijaitsee. Melko kaukana kaikesta.

Kikki pakenee saarelle sotkuun menneitä ihmissuhteitaan. Kihlaus Paulin kanssa on purkautunut, mutta varsinaiset ongelmat liittyvät Lottaan, Kikkin parhaaseen ystävään ja kämppikseen, jonka kanssa välit ovat menneet pahasti solmuun. Asia on arka, ja sitä avataan pieni pala kerrallaan romaanin mittaan.

Kikkin asiat eivät kyllä muuttamalla parane, sillä jo lauttamatkalla hän törmää mieheen, jonka kanssa ajautuu nopeasti jonkinlaiseen suhteeseen. Kyse ei ole mistään konventionaalisesta seurustelusta, mutta on kuitenkin. Ainakin Kikki haluaisi sen olevan. Tai sitten ei. Yksinkertaista ja selkeää se ei kuitenkaan ole.

Palosen lause on lyhyt ja ytimekäs, vähän töksähteleväkin, ihan niin kuin Kikkikin on. Kikkistä ei oikein tahdo saada otetta. Hän ei itsekään oikein tunnu ymmärtävän itseään ja sitä, mitä haluaa.

Fiktiivinen mutta erehdyttävästi Utötä muistuttavan kuvaus on kertakaikkisen herkullista. Palonen kuvailee luontoa ja säätä niukahkosti, mutta koska sää vaikuttaa aivan kaikkeen saarella asuvien ja työskentelevien elämässä ja arjessa, siitä puhutaan lopulta aika paljon. Esimerkiksi tuuli on jotain aivan muuta kuin mantereella osaa edes kuvitella. Kikki oppii nopeasti esimerkiksi, miksi päiväkotilasten vanhemmat sitovat pulkat naruista kiinni päiväkodin aitaan.

Saarelaisten yhteisö on erityinen. Vakituisia asukkaita ei ole kovin paljon, ja asunnoista on huutava pula. Kikki yöpyy pitkään päiväkodin sohvalla, koska luvattua asuntoa ei vain ala järjestyä. Kaikki tuntevat toisensa ja monet ovat sukua keskenään. Ovia ei lukita, ja kaikki tietävät toistensa asiat sekä saarella tapahtuvat asiat käytännössä välittömästi. Lisämausteen tähän tuo puolustusvoimien tähystystorni, jossa varusmiehet valvovat kaikkea saarella ja sen ympäristössä tapahtuvaa jatkuvasti. Siviilit ja sotilaat elävät rauhanomaisesti rinnakkain, mutta välillä sattuu pieniä yhteentörmäyksiä. Ainakin Kikkille, joka tuntuu ajautuvan mitä kummallisimpiin tilanteisiin, joissa usein on mukana melkoinen vaaramomentti.

Vakituisen asujaimiston ja puolustusvoimien lisäksi saarta asuttavat väliaikaisesti kesäasukkaat sekä massana liikkuvat lintubongarit. Ja muuttolinnut, joita saapuu uskomattomia määriä niin keväällä kuin syksylläkin.

Oman juuri minuun vetoavan mausteensa romaaniin tuo sen sijoittuminen 1980-luvulle, talvesta 1987 seuraavan vuoden loppukesään ja syksyyn. Eletään aikaa ennen digitaalista vallankumousta, eli ennen kännyköitä ja internetiä. Puhelut soitetaan lankapuhelimella ja uutiset katsotaan televisiosta tai seuraavan päivän lehdestä. Kun tämä yhdistyy maantieteelliseen eristykseen, on käsillä varsin mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen miljöö.

Eletään myös kaksinapaisen maailman viimeisiä aikoja. Neuvostoliiton hajoamiseen on vain muutama vuosi, ja merkkejä siitä on jo näkyvissä jälkiviisaan silmille. Aikalaiset eivät niitä vielä pane merkille.

Suolavedet ei ole kovin juonivetoinen romaani, vaikka lukija saakin ratkottavakseen monenlaisia arvoituksia niin Kikkin menneisyydestä kuin saaren asukkaiden keskinäisistä väleistä ja kytköksistä. Miten Kikki saa ratkottua ihmissuhdesotkut, joihin hän tuntuu jatkuvasti ajautuvan? Kannattaa lukea tämä romaani ja ottaa selvää!

Wilhelmiina Palonen: Suolavedet
Gummerus 2026. 293 s.

Lainattu kirjastosta.