torstai 11. lokakuuta 2018

Mervi Heikkilä: Tuulenkala #nuortenkirjatorstai





Mervi Heikkilän uusi fantasiasarja Aijalin saaren tarut etenee mukavaa vauhtia, sillä keväällä ilmestynyt aloitusosa Revonpuro on jo saanut jatkoa kakkososasta Tuulenkala. Mikäs sen parempaa, olenhan Revonpuron luettuani jäänyt malttamattomana odottamaan jatkoa reippaan ja tulisen Pöllön ja kumppaneiden seikkailuihin.

Edellisen kirjan hurjien käänteiden jälkeen Pöllö, Hiisku ja Pert ovat matkalla Tuulenkalan kaupunkiin, jossa Pertin on tarkoitus hakeutua työhön ja lasten mennä kouluun. Matkalla kohti rannikkokaupunkia Pöllölle on kuitenkin käydä huonosti. Palkkasoturi Toomas sieppaa pahaa aavistamattoman tytön kievarin pihalta. Onneksi Pöllö saa kuitenkin viime hetkeltä apua paikalle osuneelta Silene-nimiseltä naiselta ja kolmikko pääsee kuin pääseekin jatkamaan matkaansa kohti kaupunkia.

Kaupungissa matkalaisia odottavat kuitenkin huonot uutiset. Mustakaapuiset papit ovat juonineet itselleen paljon valtaa, ja jopa kaupungin käskynhaltia tottelee heitä. Mustakaavut eivät jostain syystä lainkaan siedä naisia. Naisilta on nopeasti mennyt kaikki oikeudet. He eivät esimerkiksi enää saa omistaa yrityksiä eivätkä tytöt käydä koulua. Pert ehtii viime hetkellä pelastaa sukulaisensa Meriken omistaman majatalon joutumasta pappien haltuun, mutta Pöllölle koulunkäynnin tyssääminen jälleen odottamattomaan vastoinkäymiseen on valtava pettymys.

Onneksi kaupungin naiset ovat päättäneet kuitenkin järjestää myös tytöille opetusta, vaikka se on huippuvaarallista ja tehtävä salassa. Pöllökin pääsee työn lomassa opettelemaan lukemista. Mutta oppiiko tyttö lukemaan? Entä jos kaikki toiset jo osaavat ja nauravat hänelle?

Muitakin murheita Pöllöllä on. Kaupungin torilla yleisölle esitellään vangittua jäärää, jonka huudot saavat Pöllön tolaltaan. Jäärä on pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Harmillisesti kaupungilla hiippailee myös Toomas, jolla on edelleen palkkatyö suoritettavanaan. Kun hankaluuksia alkaa kertyä pinoiksi asti, vie Merike Pöllön tapaamaan kaupungin laidalla majailevaa Sileneä ja tämän väkeä. Pöllö saa kuulla yllättäviä uutisia itsestään ja joutuu tekemään tulevaisuuttaan koskevan tärkeän päätöksen.

Ennen sitä Pöllö joutuu hurjiin seikkailuihin kaupungin ulkopuolella ja Silenenkin henki on hiuskarvan varassa. Myös kaupungin tyttöjen kohtalo näyttää synkältä, mutta sitten paikalle lentää olento, joka kääntää koko kuvion uuteen asentoon. Tarina saa osittain onnellisen lopun, mutta uusien, entistä vaarallisempien seikkailujen siemenet on jo kylvetty. Jatkoa siis jäädään jälleen odottelemaan!

Revonpuron tapaan Tuulenkala on kompakti fantasiaromaani, joka sopii mainiosti alakoulun ylimpien oppilaiden ja seitsemäsluokkalaisten käsiin. Heikkilä kuljettaa juonta jäntevästi, eikä lukijan mielenkiinto pääse herpaantumaan selitysten tai kuvailun takia. Silti tarinan maailma on rikas ja värikäs. Seikkailun lomaan on taiten kudottu ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja.

Mervi Heikkilä: Tuulenkala. Aijalin saaren tarut 2.
Karisto 2018. 215 s.


Arvostelukappale.









Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

Tulossa:

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

Sarjaa varten jo saamani kirjat:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
Heidi Silvan: John Lennon minussa
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Minna Roininen: Heda
Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia
Elina Pitkäkangas: Kuura - Kajo (- Ruska)

Näiden esittelyjärjestys vielä hieman auki. Kaikki kuitenkin aikanaan tulevat vuoroon.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Max Seeck: Haadeksen kutsu #dekkaritiistai




Juonipaljastusvaroitus!
Alla olevassa jutussani paljastan joitakin aiemmissa sarjan osissa tapahtuneita juonenkäänteitä, joten jos et vielä ole ko. kirjoja lukenut, kannattaa surffailla muille nettisivuille ja palata myöhemmin tänne.

****

Max Seeckin Daniel Kuisma -sarjan kakkososa Mefiston kosketus päättyy vertaansa vailla olevaan koukkuun.  Annika Lehto kävelee suin päin kohti tuhoa. Annikan henki onkin ollut hiuskarvan varassa, mutta nyt useita kuukausia myöhemmin hän on hitaasti toipumassa saamistaan kammottavista vammoista. Puukotus on tehnyt hirvittävää tuhoa Annikan ruumiissa, mutta henkikään ei ole säilynyt vaurioitta. Äiti ja Daniel käyvät uskollisesti Annikan luona tämän yksiössä ja koettavat auttaa kykyjensä mukaan.

Daniel on aiempien tapahtumien jälkeen pistänyt oman uransa armeijan palveluksessa toistaiseksi jäähylle. On mietittävä, mitä oikein elämältä ja työltä haluaa. Huoli Annikasta on jatkuvasti kova. Sitten Daniel törmää entiseen avopuolisoonsa Jennyyn, joka aikanaan jätti hänet kuin nallin kalliolle ja muutti Yhdysvaltoihin NHL-jääkiekkoilijan vaimoksi. Ryppy on kuitenkin tullut rakkauteen myös rapakon takana, ja nyt Jenny on päättänyt virittää verkkonsa uudelleen Danielin pään menoksi. Pystyykö Daniel vastustamaan seireenin kutsua?

Hammurabin enkelit oli tyyliltään puhtaahko toimintatrilleri, Mefiston kosketuksessa poikettiin sarjamurhaajajahdin puolelle ja Haadeksen kutsussa palataan toimintatrillerikonseptiin salaliitto- ja vakoilutwisteillä höystettynä. Juoni on monipolvinen ja hieman vaikeaselkoinenkin, ja sitä pohjustetaan monella rintamalla. Aloituksessa Danielin vanha ystävä ja taistelutoveri Antonio Franzo saa Sisiliassa jälleen tappajat tuntumaansa ja pelastuu vain täpärästi. Vanhat viholliset eivät siis ole karisseet vieläkään Hammurabin enkeleiden kannoilta.

Zagrebissa murhataan neljä nuorta miestä kerrostaloasunnossa, joka paljastuu Britannian valtion omistamaksi vuokra-asunnoksi. Keitä miehet olivat ja mitä he asunnossa tekivät? Rikoskomisario Josip Buvina alkaa pian vakuuttua, että asuntoon ja siellä kuolleisiin miehiin liittyy jotain, mitä hänen ei halutakaan tutkivan. Miesten arvoitusta avataan lukijalle lyhyissä takaumissa. Lopulta paljastuu, miten asunnon miehet kytkeytyvät myös Daniel Kuismaan ja hänen menneisyyteensä Balkanilla.

Myös Lontoossa tapahtuu. Vankilassa elinkautista lusiva yhdeksäntoistavuotias huippuälykäs psykopaatti Colin Barksdale lähettää kammottavalla tavalla viestin, että hän paljastaa valmisteilla olevaa vakavaa terrori-iskua koskevat tietonsa vain Daniel Kuismalle. Miten kaikki nämä kuviot liittyvät yhteen, avautuu vähitellen lukijalle, jos tämä malttaa olla tarkkana. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, ovelia pelaajia on lukuisia ja tupla- ellei triplapetoksia viljalti.

Kun lopulta päästään kiinni varsinaiseen toimintaan, meno on melkoista. Sitä vain on tällä kertaa selvästi vähemmän kuin aiemmissa osissa. Alkulämmittelyihin ja pohjustukseen kuluu turhankin pitkälti aikaa. (Toisaalta tämä saa minut hieman kauhistuneena punnitsemaan itseäni lukijana. Pidän lukuisia murhia ynnä muita rikoksia ’lämmittelynä’.) Osa ratkaisuista tulee hieman turhankin helposti ja esimerkiksi Colin Barksdale -osuus lässähtää turhan simppeliin ratkaisuun.

Erilaisissa esiintymisissä ja haastatteluissa Seeck on syksyn mittaan kertonut, että Haadeksen kutsu on ainakin toistaiseksi viimeinen Daniel Kuisma -kirja. Seuraavaksi hän julkaisee aloitusosan poliisidekkarisarjasta, jossa on naispäähenkilö. Ehkä jonkinlainen väsymys paistaakin Haadeksen kutsusta hienoisesti läpi? Naispäähenkilö kuulostaa myös oikein lupaavalta, sillä Haadeksen kutsun puutteeksi voisi lukea Annika Lehdon hyvin vaatimattoman osuuden. Annika jää lopulta vain tuskailemaan puhelimensa ääreen ja pahin vihollinen hänen näkökentässään on kavala Jenny. Jos Seeck vielä tulevaisuudessa jatkaa tätä sarjaa, toivon totisesti, että Annika pääsee takaisin tositoimiin Danielin rinnalle.

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Tammi 2018. 389 s.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 12 h 16 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

#dekkaritiistai-sarja:
Max Seeck: Haadeksen kutsu

torstai 4. lokakuuta 2018

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia #nuortenkirjatorstai



Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017) oli viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ja Tulenkantaja-ehdokkaana tänä vuonna. Vaikka en ole sitä lukenutkaan, tartuin rohkeasti sarjan kakkososaan Zoo! Sydänkohtauksia. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä osassa on päästy, mutta mainiosti pääsin tarinan imuun aiempia tapahtumia sen kummemmin tuntematta.

Kyseessä on nykyaikainen kirjeromaani, sillä minäkertoja Atlas kirjoittaa arkensa kommelluksista parhaalle ystävälleen Elliottille, joka on joutunut muuttamaan perheensä mukana maapallon toiselle puolelle Uuteen-Kaledoniaan. Atlaksen vastauksia lukijalle ei näytetä. Atlas rytmittää tekstejään runsailla sarjakuva- ja pilapiirrosmaisilla kuvilla (jotka ovat Pentti Otsamon käsialaa), mikä tekee kirjan taitosta ilmavan ja tuo oman kivan kierteensä sen huumoriin. Kirjan nimen Zoo! Tulee Atlaksen ja Elliottin aikanaan yhdessä piirtämästä kouluaiheisesta sarjakuvasta, jossa muun muassa koulun opettajat ovat olleet mukana erilaisina eläinhahmoina.



Atlas on kahdeksasluokkalainen nörttipoika, joka aiemmassa kirjassa on käynyt kiivaan vaalitaiston saadakseen oppilaskunnan kahdeksasluokkalaisten edustajan paikan. Vaalivoitto tuo kuitenkin mukanaan runsaammin ankaria velvoitteita kuin Atlaksen odottamia loistavia etuja. Sen poika saa katkerasti huomata muun muassa laatiessaan julkisen vetoomuksen paremman kouluruuan puolesta. Oppilaskunnan jäsenenä häneltä vaaditaan tekoja pelkän valittamisen sijaan. Miten selviytyä toiveruokaviikkohaasteesta voittajana, kun vastassa on keittiön julma Gunvor joukkoineen?

Ihan oma sotkunsa ovat Atlaksen naisasiat. Tunnettujen poliitikkojen tavoin Atlas huomaa vallan tuovan tullessaan myös naispuolisten oppilaiden kiinnostuksen. Kuuma Felicia alkaa yllättäen viestitellä Atlaksen kanssa, ja seiskaluokkalainen goottityttö kiertelee kummasti hänen kintereillään. Sarah-Li sen sijaan vaikuttaa edelleen vain tavallista paremmalta kaverilta. Vai miten asian laita lieneekään? Tilanne on lievästi sanoen hämmentävä, eikä kunnon kommelluksilta vältytä.




Korkea-ahon ja Forsströmin kirjallisina kummeina lienevät olleet ainakin Sue Townsendin Hadrianus Mole ja Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert. Teemoina ovat esimerkiksi seksuaalinen herääminen, sukupuoli-identiteetti, seurustelun kiemurat, erilaisuuden kokeminen ja kiusaaminen, mutta niitä kaikkia käsitellään lempeänkepeän humoristisesti ja nokkelasti. Koulu on nuoren silmissä enemmän ahdistava pakkolaitos kuin miellyttävä oppimisympäristö, mutta sielläkin selviytyy. Opettajat ovat noloja ja enemmän tai vähemmän kujalla nuorten maailmasta, mutta eivät onneksi ilkeitä ja tai pahansuovia.  

Zoo!-sarjan kohderyhmää ovat yläkouluikäiset lukijat (ja alakoulun ylimpien luokkienkin oppilaat), mutta minäkin viihdyin mainiosti tämän nopealukuisen teoksen parissa. Tosin myönnettäköön, että runsaat parikymmentä vuotta yläkoululaisten kanssa työskentely lienee muokannut huumorintajuani.

Jos vastassani olisi joukko yläkoululaisia (poikia), joiden lukuhalut olisivat reippaasti miinuksella, koettaisin tarjota heille Zoo!-sarjan kirjoja sen jälkeen, kun Jyri Paretskoin K15-kirjat ja Kalle Veirron Ohuet hauskat kirjat on ensin luettu.

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia
Suom. Laura Beck. Kuvitus Pentti Otsamo.
Otava 2018. 223 s
.

Arvostelukappale.












Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 


Tulossa:

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 11.10.2018
L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 18.10.2018
Elina Rouhiainen: Aistienvartija 25.10.2018
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 1.11.2018

tiistai 2. lokakuuta 2018

Arne Dahl: Sydänmaa #dekkaritiistai




Arne Dahl ei tosiaankaan päästä Berger ja Blom -sarjansa lukijoita helpolla. Aloitusosassa Rajamaat lukija paiskataan kylmiltään keskelle tarinaa, jossa sitten pitää yrittää koota palasia samalla kun juttu suorastaan laukkaa eteenpäin. Lisäksi Dahl keikauttaa kuviot uuteen uskoon kerta toisensa jälkeen ja jättää lopulta kaiken aivan levälleen. Lukijan hiukset jäävät pystyyn ja suu auki, vaikka kirjan kannet ovat jo kiinni.

Yhtään helpommalla on turha luulla pääsevänsä kakkososan eli tuoreen Sydänmaa-dekkarin kanssa. Epäonninen lukija on unohtanut osan aiemmista tapahtumista, mutta vaikka ei olisi kuukausia kirjojen lukemisen välillä kulunutkaan, eksyksissä oltaisiin silti. Dekkarifestivaalilla Helsingissä yleisökysymys kuuluikin, miten kirjailija oikein kuvitteli, että lukija voisi muistaa tarpeeksi aiemmasta osasta päästäkseen juoneen mukaan kakkososassa. Ihan suoraa vastausta ei Dahlilta herunut, mutta hän kertoi kirjoittaneensa Sydänmaan niin, ettei Rajamaitten lukeminen sen ymmärtämiseksi olisi välttämätöntä. Niin, ainahan sitä voi sanoa! Minusta Rajamaat ja Sydänmaa kannattaa lukea peräkkäisinä iltoina, mutta makuja on tietysti erilaisia. Ja muisteja.

Rajamaat päättyy todella koukuttavasti niin, että vaikka yksi sarjamurhaaja saadaan kiinni, jää selvästikin vielä toinen irralleen. Rikosylikonstaapeli Sam Berger ja Säpon soluttautuja Molly Blom päättävät kumpikin ottaa lopputilin poliisista ja perustaa yhdessä ehkä jonkin yksityisen konsulttifirman. Sitten he kuitenkin löytävät vielä yhden tuttunsa murhattuna ja musta putkisukka syvälle kurkkuun tungettuna. Kaikki johtolangat tuntuvat viittaavaan Bergeriin ja Blomiin…

Sydänmaan alussa edellisistä tapahtumista on kulunut kaksi viikkoa. Syrjäisessä Pohjois-Ruotsissa sijaitsevassa yksityisessä sairaalassa tokkurainen potilas alkaa palata vähitellen tajuihinsa. Miten hän on joutunut sairaalaan ja kuka hän on, on potilaalle itselleenkin epäselvää. Jotenkin miehen mielen poimuista nousee kuitenkin nimi Sam Berger. Mies päättää karata. Uhkarohkea mutta epätoivoinen pakomatka päättyy läheisellä lumisella maantiellä, jossa ohi kiitävä bussi töytäisee miestä.

Samaan aikaan ei niin kovin kaukana syrjäisen kansallispuiston mökeissä heräilee Sam Berger lääketokkurasta. Molly Blom kertoo joutuneensa huumaamaan Bergerin, jottei tämä vahingoittaisi itseään ja muita. Samin mieli ei ollut kestänyt kaksikon tekemää karmeaa löytöä. Molly on paennut sekä poliisia että oletettua murhaajaa huumattu Sam mukanaan Ruotsin syrjäisimmälle seudulle. Nyt heidän pitää alkaa selvittää, kuka teki murhan, josta heitä kahta epäillään. Tehtävä ei ole helppo toteuttaa, koska heistä ei saa jäädä jälkiä mihinkään järjestelmiin.

Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, lähistöllä sijaitsevan syrjäisen kylän asukas ahdistelee poliisia epäilyksillään, että joku uhkaa hänen henkeään. Kun paikallinen poliisi ei saa mitään näkyvää aikaan, nainen lähettää lopulta viestin Keskusrikospoliisiin Samin entiselle työparille Deerille. Deer pyytää Samia selvittämään, mistä oikein on kysymys, mutta väärällä nimellä ja muutenkin salaa. Kun Sam ja Molly menevät tapaamaan yksin asuvaa naista, tapahtumat alkavat vyöryä hurjaa vauhtia ja ruumiita tulla kiihtyvällä tahdilla. Lounaille tai kahvipausseille ei tosiaan Dahlin teksteissä ole tilaa!

Jälleen ollaan siis kammottavan mielenvikaisen sarjamurhaajan kannoilla. Uhattuina ovat Samin ja Mollyn lisäksi Deer perheineen. Miksi joku haluaa kostaa Samille jotain? Mistä oikein on kyse? Miten Deer liittyy kuvioon? Entä kuka tarkkailee Samia ja Mollya pakkasen ja lumen keskellä? Voiko Sam luottaa Mollyyn? Entä Deeriin? Vastustajat ovat pirullisia ja äärimmäisen julmia, mutta ystävistäkään ei voi olla täysin varma.

Dahlia ei siis voi ainakaan mistään leppoistelusta tai liiallisesta huumorin viljelystä syyttää! Suosittelen sarjaa synkeänkarmaisevan linjan dekkarifaneille. Itse olen tällaiseen tyylilajiin jollakin kummallisella tavalla koukussa. Tarina on ahdistavatunnelmainen, pelottava ja paikoin karmaiseva, mutta silti vain on kirja ahmittava loppuun – ja jäätävä kärsimättömänä odottamaan luvassa onneksi olevaa jatkoa!

Arne Dahl: Sydänmaa (Inland)
Suom. Kari Koski.
Into 2018. 348 s.


Painettu kirja arvotelukappale, äänikirja Storytel.
#dekkaritiistai-sarja:



sunnuntai 30. syyskuuta 2018

#nuortenkirjatorstai-projektin kolmas osavuosikatsaus




On syyskuun viimeisen päivän ilta ja aika kurkistaa, mitä kuuluu #nuortenkirjatorstai-bloggaussarjalle. Homman tarkemman esittelyn voi kurkata virallisesta aloitusjutusta, mutta lyhyesti siis on kyse tästä: koko vuoden 2018 ajan julkaisen kerran viikossa blogissani jutun, jossa käsitellään uutta kotimaista nuorten- ja nuorten aikuisten (YA-) kirjallisuutta.

Kesäkuussa kuvittelin, että heinä- ja elokuun korvilla saisin jopa viikon tai parin mittaisen hengähdystauon, mutta se osoittautui virhearvioksi. Kustantamo- ja painotaloissa ei taideta mitään lomia pidellä, vaan kirjoja ilmestyi tasaiseen tahtiin ja niitä myös postitettiin minulle. Joidenkin teosten ilmestymisaikatauluja aikaistettiin, joten kiirettä on pidellyt.

Niinpä nyt syyskuun lopussa tilanne on sellainen, että vuoden 2018 puolella julkaistuista kotimaisista nuorten- ja nuorten aikuisten kirjoista luettuina ja esiteltyinä on yhteensä kolmekymmentäkahdeksan kappaletta. Kolmaskymmenesyhdeksäs teos eli Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin Zoo! Sydänkohtauksia on jo luettuna ja juttu siitä ilmestyy aikataulun mukaan ensi viikolla. Lisäksi olen lukenut myös vähän ekstraa, sillä muutamasta sarjoista olen joko saanut kustantamoilta aiempia osia luettavaksi tai olen hankkinut niitä kirjakauppojen alelaareista ja tilannut antikvariaateista. Ihan kaikkia sarjoja en harmikseni millään ehdi lukea alusta saakka, joten on vain koetettava lukea keskeltä sarjaakin. Ihan hyvin se on pääsääntöisesti sujunut.

Kesäkuussa hahmottelemani syksyllä ilmestyvien ja luettavien kirjojen lista ei myöskään ollut aivan täydellinen (eikä kenties ole vieläkään, joten saa vinkata puuttuvia), vaan sain lisätä siihen väliin kiilanneita kirjoja, kuten Avaimen mainiot selkokirjat elokuussa.

Tänään kirjapinoissani odottelevat lukuvuoroaan:

Mervi Heikkilä: Tuulenkala, Karisto
Elina Rouhiainen: Aistienvartija, Väki 2, Tammi
L. K. Valmu: Lappilainen, Karisto

Aiemmin tilattuja vielä odottelen saapuviksi:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima, Tammi
Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus, Reuna

Tänään lähetin sähköpostit kustantajille vielä näistä tulossa olevista:

Minna Roininen: Heda, Myllylahti
Anu Holopainen: Sydänhengitystä, Karisto
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat, Otava
Jyri Paretskoi: K15 – Salaisuuksia, Otava
Elina Pitkäkangas: Ruska, Myllylahti
Anu Ojala: Petos, Otava
Heidi Silvan: John Lennon minussa, Myllylahti

Kaikkiaan kaksitoista kirjaa siis vielä on luettavana, ennen kuin projekti on päätöksessä.

#nuortenkirjatorstai jatkuu edelleen hyvässä myötätuulessa. Lukuinto on pysynyt korkealla, koska luettavat kirjat ovat olleet oivallisia, toinen toistaan parempia. Kiitos myös kaikille kannustuksesta (ja kauhisteluista), seuraamisesta, juttulinkkien jakamisesta ja ennen kaikkea kommenteista, jotka antavat mukavasti potkua omaan tekemiseen.

Sain muuten kirjoittaa tästä projektistani vierailevana bloggaajana Bibbidi Bobbidi Book -blogiin! 






Aiemmat osavuosikatsaukset:

Ensimmäinen
Toinen