Hugleikur Dagsson: Kuvitetut klassikot

Armoitettu sysimustan huumorin taitaja Hugleikur Dagsson on tällä kertaa tarttunut aiheeseen, joka haiskahtaa melkoisesti pyhäinhäväistykseltä kirjahullun nenään. Kuvitetut klassikot. Maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan pitää sisällään klassikkokirjojen kansikuvia – ja ne ovat todellakin Hugleikur-huumorin terästämiä.

Idea on äärimmäisen yksinkertainen ja todennäköisesti juuri siksi toimiva. Viitisenkymmentä tuttua maailmankirjallisuuden klassikkoa tai ainakin tunnettua teosta on saanut uuden piirroskuvituksen kanteensa. Hugleikur pelaa ovelasti tutun perverssin huumorinsa ja kirjan todellisen sisällön välisellä kontrastilla. Homma pelittää ainakin tämän verran mainiosti, jos on yhtä pimeä huumorintaju kuin meikäläisellä näyttää olevan…

Hugleikur Dagsson: Kuvitetut klassikot. Maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan

Suom. Ville Lähteenmäki. Atena 2014.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

5. euro #lukutaitohaasteeseen.

Aiemmat juttuni islantilaisen sarjakuvapiirtäjän, stand up -koomikon ja näytelmäkäsikirjoittajan teoksista: 

Huumorin musta kirja

Perimmäinen Pohjola

Nyt on vitsit vähissä

Hugleikur Dagsson: Huumorin musta kirja

Islantilaisen sarjakuvapiirtäjän Hugleikur Dagsonin pilapiirroskokoelma Huumorin musta kirja – 666 valittua on lojunut kirjoituspöytäni kulmalla ”lähiaikoina luettavien” -pinossa heinäkuusta asti. Pari työkavereitten kanssa käytyä keskustelua nostivat kirjan esiin pinon pohjalta. Aikaisemmin olen jo todennut, että Hugleikurin huumori on jollain tavalla pelottavaa. Kun huomaa nauravansa jopa ääneen mitä kauheimmille asioille, todellisille tabuille, kuten insestille tai perhesurmille, joutuu pohtimaan aika perimmäisiä kysymyksiä itsestään. Olenko kaikesta hankkimastani sivistyksen pintakiillosta huolimatta kuitenkin aivan pervo?! Lohtua näihin tutkiskeluihin toi tieto siitä, että järkevinä, kunnon tolkun ihmisinä pitämäni kollegat, ja vielä naiset, tunnustivat pitävänsä myös Hugleikurista.

Ensimmäinen keskustelu käytiin, kun olimme työkavereitten kanssa käymässä pääkaupungissa Ateneumissa. Korkeakulttuuriretkeä monet täydensivät piipahduksella Akateemisessa kirjakaupassa. Kollegani oli ostanut kassillisen kirjoja ja kertoi naureskelleensa ja kauhistelleensa jonkin kummallisen pilapiirroskirjan jutuille. Muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen oli selvää, että Hugleikurista oli kyse.

Toinen riemastuttava keskustelu käytiin lähimpien kollegoiden kanssa torstaina ruokapöydän ääressä. Molemmat minua nuoremmat naiskollegat kertoivat pitävänsä kovasti Hugleikurista, vaikka todellakin monet vitsit pureutuvat perimmäisiin ja perinteisesti huumorin ulottumattomissa pidettyihin aiheisiin. Pohdimme, mitä voi jääkaappinsa ovessa pitää, kun kylässä käy lukutaidon juuri omaksuneita lapsia. Miksi Elämäsi viimeinen kalenteri on ripustettu työpaikalle tilaan, jossa käy vain aikuisia?

Huumorin musta kirja – 666 valittua pitää alaotsikon mukaisesti sisällään parhaat palat Hugleikur Dagssonin aiemmista pilapiirrosalbumeista Saako tälle edes nauraa?, Onko tämä muka hauskaa?, Tässä ei ole mitään vitsiä!, Naura, pervo, naura! ja Nyt on vitsit vähissä. Piirroksia ei ole mitenkään ryhmitelty aihepiireittäin tai käsittääkseni muullakaan perusteella. Kirjan hankinnalle ei liene perusteita, jos hyllyssä jo nököttävät aiemmin ilmestyneet kokoelmat, sillä uusia piirroksia ei ole mukana. Mutta jos ei ole aiempiin tutustunut, tästä saa nopeasti ja yksien kansien välistä läpileikkauksen Hugleikurin tuotannosta ja sen karmaisevista aihepiireistä. Tyylikkääseen ulkoasuun on panostettu, sillä kovat kannet jäljittelevät nahkaa ja selkämykseen on sidottu myös aistikas lukunauha. Sisällä sitten roiskuvatkin estoitta kaikki ihmisruumiin eritteet.

Hugelikur Dagsson: Huumorin musta kirja – 666 valittua

Atena 2012. Englannin kielestä suomentanut Ville Lähteenmäki.

P.S. Valitsin tähän juttuuni kuvia, jotka ovat ehdottomasti kilteimmästä päästä, mutta jotka naurattivat aihepiirinsä johdosta minua erityisesti.

Hugleikur Dagsson: Perimmäinen Pohjola

Esittelin kesällä lukemaani Hugleikur Dagssonin Nyt on vitsit vähissä -kirjaa ja yritin samalla vähän eritellä miehen sysimustan huumorin itsessäni herättämiä tuntemuksia. Nyt on vitsit vähissä on pilapiirroskirjasarjan viides osa. Sarja on iskenyt suomalaisiin, sillä islantilaisen piirtäjän kirjoja on myyty meillä jo yli 50 000 kappaletta.

Tänä syksynä Dagssonilta ilmestyi suomeksi sarjakuva-albumi Perimmäinen Pohjola, jonka takakannessa kerrotaan kirjasta mm. näin:

Perimmäinen Pohjola yhdistää islantilaisen taruston, populaarikulttuurin ja Euroopassa vellovan talouskriisin tavalla, jonka voi tehdä vain Islannin paha poika ja mustan huumorin mestari Hugleikur Dagsson.

Aika vastustamatonta, vai mitä? Eikä rohkean lukijan tarvitse pettyä, kirjassa todella yhdistyvät nämä elementit, niin uskomattomalta kuin se etukäteen ajateltuna tuntuukin.

Olen sarjakuvien lukijana onneton noviisi, joten en kovin syvällisesti osaa analysoida Dagssonin piirroksia. Tyyli on kuitenkin helposti tunnistettavaa, eli siis persoonallista. Perimmäisessä Pohjolassakin hahmot ovat korostetun naivistisia ja tikku-ukkomaisia. Suurin osa ruuduista on musta-valko-harmaita, mutta seassa on myös muutamia väritettyjä jaksoja ja valokuvamaisia otoksia tehosteina, ikään kuin tv-ohjelmien väliin siroteltuja mainoksia, joita ne markkeeraavatkin. Islannin omaperäistä laatua kuvaavat välillä kymmenenkin ruudun mittaiset jaksot, joissa vuorottelevat karrikoidut vuorenhuiput ja kaupungin nostokurjin koristellut siluetit: karu luonto ja rakennusbuumin kourissa kärvistelevä Reykjavik? Pyyhkeitä annan armottoman pienestä kirjasinkoosta, jolla repliikit on kuviin kirjoitettu.

Tarinassa seikkailevat todellakin ihmiset ja taruolennot sekaisin, eikä aina voi oikein olla varma, kumpi on ihmeellisempää, tosi vai taru. Dagssonin ironia puree kuin moottorisaha mansikkalampaan lihaa. Alkuun päästään, kun pieni Knútur-poika viedään maalle hoitoon vanhan sukulaismiehen luo. Tosiasiassa Knútur raataa maatilan osin kummallisissa töissä kuin kurjin orja konsanaan. Koska sedällä ei ole edes dvd-soitinta, päättää Knútur karata. Karkureissullaan hän tutustuu kasvatti-isänsä luona asuvaan tyttöön, jonka äiti on peikko ja isä kansanedustaja, kummallisuuksia siis kumpikin.

Toisaalla nuori tyttö pestautuu eduskuntaan siivoojaksi ja päätyy suositun death metal -yhtyeen laulusolistiksi. Joulukissa alkaa jahdata Knúturia ja hän löytää Thorin vasaran avukseen. Samaan aikaan hänen isänsä joutuu Kuussa kuumadon uhriksi. Myös matkailunedistämisministerin idea laittaa mytologisia eläimiä eläintarhaan näytille liittyy absurdiin juonikuvioon. Lopussa kaikki irrallisiltakin vaikuttavat langat solmitaan siististi (!) yhteen.

Verta, sisälmyksiä ja julmia ihmissuhdekuvioita on tässäkin teoksessa, mutta ei niin korostetusti kuin pilapiirroskirjoissa. Juonellisuus suitsii hieman tätä piirrettä. Suomalaiselle lukijalle ihan kaikki vitsit eivät oikein auenneet, mutta suureksi avuksi on kirjan lopussa oleva kahden sivun tietopaketti islantilaisen mytologian hahmoista. Siellä selitetään mm. joulukissa ja vesihevonen tarkemmin. Tämä kannattaa lukea ensin, vaikka minä harmikseni huomasin sen vasta lopuksi. Suomennos julkistettiin Helsingin kirjamessuilla, mihin en ikäväkseni päässyt. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä Dagsson ihan elävänä.

Atena on julkaissut myös vuoden 2012 kalenterin, jonka Dagsson on kuvittanut. Otsikkona on Elämäsi viimeinen kalenteri, onhan ensi vuosi joidenkin kaavailujen mukaan maailmanlopun vuosi. Kalenterista onkin mustattu ja ruksittu yli päivät joulukuun 20. päivästä alkaen, maailma siis loppuu silloin. Kuvat ovat sen verran roiseja ja pimeitä, etten arvaa sitä ihan keittiöön ripustaa. Mahtaisikohan työpaikan työhuoneen seinä olla sopiva paikka? Normaalien liputus- ja pyhäpäivien lisäksi kalenteriin on merkitty mm. kansainvälinen fetissipäivä (21.1.), mustan rakkauden päivä (13.2.) ja jumalanpilkkapäivä (30.9.). Mutta joulu on siis ensi vuonna peruutettu.

Hugleikur Dagsson: Perimmäinen Pohjola (Ultima Thule)

Suom. Seija Holopainen, toim. Ville Lähteenmäki.

Atena 2011.

P.S. Islantilaisista kirjoitettaessa varmaan pitäisi käyttää etunimeä, ei patronyymia, mutta näin nyt kuitenkin tottumuksesta tuli tehtyä. 

Hugleikur Dagsson: Nyt on vitsit vähissä

Olen joskus kirjakaupassa selaillut ja kauhuissani naureskellut islantilaisen taiteilijan Hugleikur Dagssonin pilapiirroskirjoja, mutta viidennen ja viimeisen Nyt on vitsit vähissä -kirjan luin rauhassa kokonaan. Suomessa on aiempaa neljää kirjaa myyty yhteensä yli 50 000 kappaletta, joten islantilaisen taiteilijan perverssi huumori todellakin puree suomalaisiin. Oikeastaan oli pelottavaa huomata, että itsekin nauroin ääneen joillekin vitseille. Näinkö pimeä oikeasti olen? J Sivistys on vain ohut pintasilaus, todellakin.

Dagssonin piirrosjälki on äärimmäisen yksinkertaista, miltei infantiilia tikku-ukkotyyliä. Hyvin yksinkertaisilla keinoilla revitään auki lukijan ja katsojan alitajunnan syöverit. Mukana on pissa-kakkahuumoria, joka menee todella kauas hyvän maun tuolle puolen, samaten makaabereja kuolemaa ja väkivaltaa käsitteleviä piirroksia on koko joukko. Samaten seksuaalitabuja rikotaan mennen tullen. Osa on todella yököttävääkin, mutta silti, kuten sanoin, monesti pelottavan ”hauskaa”. Ensimmäinen kokoelma onkin nimeltään Saako tälle edes nauraa? Kysymys, joka pyörii mielessä tätä viidettäkin kokoelmaa lukiessa. City-lehti on järjestänyt oikein äänestyksenkin aiemmin ilmestyneitten piirrosten epäsopivuudesta.

Parhaiten minua puhuttelevat ihmissuhteita viiltävästi parilla vedolla analysoivat piirrokset niin parisuhteista kuin lasten ja vanhempienkin väleistä. Dagsson tekee selvää mm. äidinrakkauden pyyteettömyydestä.

Vitsien kääntäminen on varmasti yksi käännöstyön haasteellisimmista osa-alueista, näin ainakin oletan. Monet vitsithän pelaavat nimenomaan kielellä. On mahdotonta ottaa kantaa, miten suomennos on onnistunut, koska en osaa sanaakaan islantia, mutta kyllä nämä ainakin toimivat. Ville Lähteenmäki on tehnyt suomennoksen englanninkielisestä versiosta, joten silläkin lienee osuutensa. Miksiköhän ei ole käännetty suoraan?

Hugelikur Dagsson: Nyt on vitsit vähissä (Jađiđ okkur)

Suom. Ville Lähteenmäki. Atena 2011 (alk. ilm. 2009).