Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

 

Kanaalisaariin kuuluva Guernseyn saari taitaa olla meillä tunnettu lähinnä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin vuonna 2008 ilmestyneestä menestysromaanista Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava, 2010) ja sen pohjalta tehdystä romanttisesta samannimisestä elokuvasta (ensi-ilta v. 2018). Olen elokuvan katsonut, mutta kirjaa en ole tainnut lukea.

Guernsey kuuluu siis maantieteellisesti Kanaalisaariin, jotka sijaitsevat vain noin 50 kilometrin päässä Ranskan Normandian rannikosta, mutta on hallinnollisesti osa brittiläistä imperiumia. Kanaalisaaret oli ainoa brittiläinen alue, jonka Saksa miehitti toisen maailmansodan aikana, ja miehitys kesti pitkään eli vuodesta 1940 aina vuoden 1945 toukokuuhun asti.

Guernsey on siis sekä maantieteellisesti ja maisemallisesti että historiansa puolesta erittäin kiinnostava pieni maailmankolkka tai Euroopan nurkkaus. Siksi kiinnostuin myös Lorna Cookin romaanista Ystävät, rakastavaiset, viholliset, vaikka sen rakenne onkin jo miltei kliseisen tavanomainen. Tapahtumia kuvataan kahdessa aikatasossa eli nykyajassa ja jossakin historian ajassa, ja jollakin tavalla tarinat sitten liittyvät yhteen, usein niin, että nykyajan tarinassa joku etsii totuutta menneisyyden tapahtumista.

En ole kovin tyytyväinen romaanin suomenkieliseen nimeenkään. Alkuperäisteoksen nimi on The Girl from the Island, mikä ei kovin sytyttävä ole sekään. Mutta kannatti tämä romaani kuitenkin ottaa luureihin mustikkametsäseuraksi. Viihdyin kirjan kahden tarinan parissa lopulta oikein hyvin, ja opin uuttakin toisen maailmansodan karmeista vaiheista.

Romaanin nykyajan taso sijoittuu vuoteen 2016. Päähenkilö Lucy palaa pitkän tauon jälkeen käymään kotisaarellaan siskonsa Claran ja tämän perheen luona, koska nykyään ulkomailla asuvan isän iäkäs serkku Dido on kuollut ja testamentannut komean mutta vähän ränsistymään päässeen sukutalonsa Deux Tourellesin Lucylle ja Claralle.

Sisarusten välit ovat jotenkin tulehtuneet. Yksinäisenä kuolleesta Didosta he eivät tiedä juuri mitään, vaikka ovat lapsena tämän talossa vierailleetkin. Talosta löytyvien pienten vihjeiden takia naisen elämäntarina alkaa kuitenkin kiehtoa Lucya, ja hän alkaa kysellä ja selvittää tämän vaiheita. Yllätys on, että Didolla on ollut myös sisko Persephone eli Persey. Mitä tälle on tapahtunut? Lucy huomaa, ettei tiedä juuri mitään sukunsa ja kotisaarensa vaiheista toisen maailmansodan melskeissä.

Toinen aikataso sijoittuu Deux Tourellesin toisen maailmansodan alkuvuosiin. Tapahtumat käynnistyvät päivästä, jona miehittäjät saapuvat saarelle ja Persephonen ja Didon äiti kuolee keuhkokuumeeseen. Wikipedian mukaan Guernseyn saaren asukkaat evakuoitiin Englantiin miehityksen alta, mutta se on siis mitä ilmeisimmin karkea yleistys. Deux Tourellesiin jäävät sisarukset sekä talon uskollinen taloudenhoitaja rouva Grant ja, kuten pian käy ilmi, myös tämän poika Jack, jonka britit ovat lähettäneet takaisin saarelle suorittamaan salaista tehtävää.

Päivä on siis kaoottinen perheen kannalta. Tyttäret jäävät orvoiksi, vähän päälle 20-vuotiaasta Perseysta tulee perheen pää ja saksalaiset tulevat saarelle. Kohtalolla on heidän varalleen vielä yksi yllätys sille päivälle. Taloon tuleva saksalaisupseeri on tytöille lapsuudesta tuttu Stefan. Jotain tapahtui nuorten kesken 1930-luvun alkupuolella, mutta yhteys Stefaniin on katkennut. Yhtäkkiä mies seisoo heidän keittiössään valloittaja-armeijan univormussa. Asetelma on absurdi.

Tälläkin kertaa pidin lopulta enemmän romaanin historiallisesta puoliskosta, joka on monin tavoin jännitteinen ja lopulta odotetun traaginenkin. Nykyajan tarinan käänteet ovat romanttisen viihteen vakiokamaa, vaikkakaan eivät onneksi ihan siirappisimmasta päästä sentään. Ymmärrän toki, että vastapainoksi sota-ajan kuvaukselle talovanhuksen ehostusprojekti ja Lucyn elämän tarkoituksen ja rakkauden etsintä tuovat sopivaa kontrastia. Kirjailija on vielä onnistunut luomaan lopusta toiveikkaankin sortumatta turhan sentimentaaliseksi.

Sota-ajan kuvaus perustuu pitkälti kirjailijan tekemään taustatyöhön, vaikka henkilöt ja heidän kohtalonsa ovatkin fiktiota. Guernseyn saaren asukkaiden vaiheet toisen maailmansodan aikana ovat olleet karuja.

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset (The Girl from the Island)
Suom. Nina Mäki-Kihniä.
Bazar 2024. 464 s.
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

Ennakkokappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Jani Nieminen: Äijähaara

 

Jani Niemisen esikoisrunokokoelma Kylässä ilmestyi vuonna 2009. Se sekä kaksi seuraavaa kokoelmaa Kodittomille koirille (Like, 2022) ja Meren poika, joen poika (Like, 2014) muodostavat kriitikko Jani Saxellin mukaan ”löyhästi omaelämäkerrallisen kulkuritrilogian” (Kiiltomato, 17.8.2017). Seuraava kokoelma Bigini (Like, 2016) poikkeaa edeltäjistään, ja on Saxellin mukaan ”tiukkaa dystopiaa, suuren rahan vastaista manifestia ja huutoa aikalaishulluutta vastaan”.

Niemisen viides teos on romaani Komero (Like, 2019), ja sen jälkeen on ilmestynyt lasten kuvakirja Vauvaskainen! (Tammi, 2022) ja viimeisimpänä romaani Äijähaara.

Uudestakaupungista (jota Nieminen teoksissaan kutsuu Autokaupungiksi) kotoisin oleva Nieminen vietti nuoruutensa Pohjanmaalla Seinäjoen Alamon kylässä, mutta on aikuistuttuaan asettunut Helsinkiin. Kirjailija on koulutukseltaan erikoiskirjastonhoitaja, ja hänellä on kaksi lasta. Niemisen tuotantoa en ole aiemmin lukenut, vaan Äijähaara on ensikosketukseni siihen.

Äijähaara ei ole autofiktio, vaikka moniakin kirjailijan omaa elämää muistuttavia tai likeltä liippaavia asioita siinä taitaa on mukana. Minäkertoja Kristian on keski-ikäistyvä kaupunkilaiskoti-isä. Hänen esikoisteoksensa on ollut huomiota herättänyt runokokoelma ’Suuri tussahdus’, ja nyt hänen on tarkoitus kirjoittaa toisinkoistaan.

Kirjoittamisesta ei vain tahdo tulla mitään. Esteitä löytyy vaikka muille jakaa. Kustantamossa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan Kristianin tekeillä olevaan romaaniin. Mutta ennen kaikkea kotielämä on hankalaa.

Vaimo Saara tekee uraa menestyvänä käsikirjoittajana ja haluaisi kovasti toisen lapsen. Kristiankin haluaisi, mutta samalla pelottaa. Aapeli-poika alkaa olla päiväkoti-iässä, mutta hän säikkyy muita lapsia. Miten Aapeli pärjäisi päiväkodissa? Entä Kristian kotona ilman Aapelia? Perhe on juuri muuttanut uuteen asuntoon, jossa on liuta takuukorjausta odottavia vikoja. Asioiden hoitaminen uuvuttaa Kristiania jo ajatuksen tasolla.

Kirjan takakanteen on lainattu lause, jonka Kristian puuskahtaa terapeutti Alaselle: ”Olen huono isä, huono puoliso ja paska kirjailija.” Siihen oikeastaan tiivistyvätkin Kristianin ongelmat. Saara analysoi tilanteen viiltävän tarkasti: ”Matriarkaalinen äitis on tehnyt susta neuroottisen miehen, joka arkailee ottaa elämänsä omiin käsiin.”

Äijähaaran parissa ajattelin monesti, että ei todellakaan ole helppoa olla mies (jos ei nainenkaan)! Kristianin jatkuva huolestuneisuus ja hänen tuntemansa erilaiset pelot ja uhat uuvuttavat paitsi Kristiania itseään myös lukijaa jossakin vaiheessa. Liioittelu kyllä toimii, ja kun Kristian sitten päätyy absurdille reissulle Pohjanmaalle muutaman ystävänsä kanssa, lähtevät asiat todellakin lapasesta mutta kirjailija kampeaa ne yllättävästi myös takaisin raiteilleen. Terapeutti Alanen ei turhaan puhuu Kristianille moneen otteeseen luottamisesta.

Nieminen kirjoittaa dialogivetoisesti, mikä antaa keveyttä Kristianin paikoin tuskalliselle analysoinnille ja vatvonnalle. Miehen päänsisäiset keskustelut terapeutin kanssa leikkaavat tekstiin yllättävissä kohdissa avaten taustoja, samoin muistot Kristianin ja Saaran seurusteluajoilta. Missä vaiheessa kaikki muuttui niin vaikeaksi? Kristian pelkää eniten Saaran lähtöä, mutta pahentaa tahtomattaan (?) omalla käytöksellään tilannetta. Välillä teki mieli ravistella miestä!

Jani Nieminen: Äijähaara
Tammi 2024. 271 s.

Arvostelukappale.