A. M. Frost: Näkymätön kuolema #dekkaritiistai

’Yksi asia vielä.’ Helle kääntyy katsomaan Jangia silmiin. Nenässään hän tuntee leivinuunissa kypsyvien leipien tuoksun. ’Niin?’ ’Sinähän olet Valpon agentti, eikö niin?’ Jang kysyy. Helle jähmettyy, mutta vain sekunnin sadasosaksi. ’Mistä ihmeestä sinä sellaista päättelet?’ ’Liian monta yhteensattumaa tässä matkan varrella. Ja aika harva sairaanhoitaja osaa tapella kuin katujätkä.’ ”

Suomen armeijan majuri Peder Jang ei ole mikään tavallinen upseeri. Jang on tummakulmainen ja muutenkin komeakasvoinen pistävän sinisine silmineen, sekä pitkä ja lihaksikas. Raaka voima ei kuitenkaan ole hänen henkilökohtaisen puolustuksensa kulmakivi, vaan kiinalaisilta munkeilta opitut kehonhallinta- ja taistelumenetelmät. Myös kiinalainen sotafilosofia on Jangille tuttua ja siitä on hänelle kenttätyössä etua.

Poikkeuksellisia taitojaan Jang pääsee testaamaan syksyisessä Helsingissä vuonna 1939. Miehen kannoilla tuntuu olevan kiusallisia nuuskijoita. Entä miksi Kämpin viileä tarjoilijatar tuntuu jotenkin väärään paikkaan sijoittuneelta? Jangin lukuisat ulkomaanmatkat kiinnostavat niin Valpoa kuin Neuvostoliiton vakoojiakin.

Sodan alkamista odoteltaessa lukijalle esitellään myös Helsingin Sanomain toimittaja Arno Hautala, Jangin vanha ystävä, sekä Aulis Rasila Helsingin Pasilasta. Aulis saa muiden nuorukaisten tavoin kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hautala haluaisi kovasti osallistua konkreettisesti isänmaan turvaamiseen, mutta silmävamma estää palvelukseen astumisen. Aulis Rasila taas tuntee olevansa kovin arka ja epävarma tuntemattoman ja pelottavan tulevaisuuden edessä. Mieluiten hän olisi jäänyt kotiin. Junassa matkalla Itä-Suomeen majuri Jang kiinnittää huomiota älykkääseen nuorukaiseen ja värvää tämän lähetikseen.

Myös karhumainen vääpeli Yrjö Valkama kuuluu sodan alettua Jangin lähipiiriin. Kun tositoimet Kannaksella alkavat, osallistuu majuri Jang poikkeuksellisen aktiivisesti toimintaan. Miehen ällistyttävistä strategiataidoista on korvaamatonta apua tarvikepulassa kärvisteleville joukoille, mutta muutama paha takaisku osoittaa, että aivan Jangin lähipiirissä on vakooja, joku, joka vuotaa suunnitelmat ajantasaisina viholliselle.

Paljon pahempi ongelma on rintaman tuntumassa Terijoella salaista asetta valmisteleva puna-armeijan everstiluutnantti Zhdanov. Tämän ainoana tavoitteena on taata nopea voitto Suomesta, sillä se palauttaisi hänet takaisin Stalinin suosioon ja sisäpiiriin. Pystyykö Peder Jang estämään venäläisten pirulliset suunnitelmat? Entä mikä osuus on viileällä kaunottarella Helle Haagalla kaikessa tässä?

Huomasin A. M. Frostin Näkymättömän kuoleman sattumalta Bazarin luettelosta. Vierasperäinen (ja kuhmolaisen sahanterän kaima) kirjailijan nimi kiinnitti huomiota, kun kirjan kerrottiin sijoittuvan talvisodan aikaan. Kyseessä onkin kirjailijasalanimi, jonka taakse kätkeytyy ’kirjaileva kaksikko’. Pintapuolisesti silmäilin kirjan esittelyn, tulkitsin sen mielessäni sopivan dekkariharrastajalle (sota-aikaan sijoittuva dekkari) ja poimin sen kuunteluun.

Pian huomasin, että olin asennoitunut hieman väärin. Näkymätön kuolema on osittain hyvinkin perinteinen sotakirja, jossa suomalaiset jermut pistävät kampoihin ylivoimaisina päälle vyöryville iivanoille. Taistelukohtauksia ja vatsanpohjaa jäätäviä tiedusteluretkiä tehdään sekavina sodan alkuviikkoina. Voitot ja raskaat tappiot vuorottelevat.

Rinnalla kulkee kuitenkin vakoilutrillerimäisiä juonia. Omien joukosta on seulottava vakooja, ja Terijoella häärivä Zhdanov, Jangin vanha tuttu, kuinkas muuten, on myös eliminoitava ja mieluiten ajoissa ennen kuin venäläisten kammottava juoni ehditään toteuttaa.

Faktan ja fiktion kudelma oli ensin vähän häiritsevä, kun lukiessani (= kuunnellessani) yritin kerrata mielessäni sodan kulusta ja sen aikaisista poliittisista kuvioista tietämiäni seikkoja ja sovitella niitä yhteen kirjan tapahtumien kanssa. Jossain vaiheessa kuitenkin oivalsin, että ei kannata olla turhan tarkka tosiseikkojen suhteen vaan on parempi vain antautua jännittävän seikkailun vietäväksi. Viihteeksi tämä on tarkoitettu ja sellaisena se erinomaisen hyvin toimiikin.

Koska en ole mikään puristinen sotakirja-asiantuntija, menivät Näkymättömän kuoleman taistelu- ja toimintakohtaukset melko täydestä. Esimerkiksi Helsingin ensimmäinen pommituspäivä on kirjassa kuvattu pysäyttävästi, samoin vihollisen linjojen taakse ujuttautuneen partion sabotaasi-iskun kuvaus sai hiukset pystyyn.

Päähenkilöt ovat lajityypeille eli sotaseikkailulle ja trillerille tyypilliseen tapaan karrikoituja. Peder Jangin mielenkiintoista taustaa väläytellään vasta aivan varovasti, joten sopivaa latausta jatkoa varten on jo olemassa. Karikatyyrimaisuudesta huolimatta tai sen ansiosta lukijan on helppo pitää sankareista ja vielä helpompi syvästi inhota pahiksia, mikä tuottaa suuren nautinnon, kun paha saa ansaitun palkkansa. Siis juuri niin kuin pitää ollakin.

Näkymätön kuolema saakin ensi vuonna jatkoa, sillä kyseessä on sarjan aloitusosa. En pane sitä lainkaan pahakseni. Mielelläni kuulisin ainakin, miten suomenpystykorva Aadolfin tarina jatkuu!

A. M. Frost: Näkymätön kuolema.
Bazar 2018. Äänikirjan lukija Jaakko Ohtonen, kesto 14 h 35 min.

Ostettu.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Tuire Malmstedt: Pimeä jää
Seppo Jokinen: Lyödyn laki
Lone Theils: Noitapoika

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo
Mika Hentunen: Elossa Washingtonissa

A. M. Frost: Näkymätön kuolema

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Jos kärsit masennuksesta,

turhautuneisuudesta tai

päänsärystä, lähde matkalle.

Yllä oleva sitaatti on Mia Kankimäen kirjasta Naiset joita ajattelen öisin (eli tuttujen kesken Yönaisista). Kankimäki on ajatellut öisin eli inspiroitunut kymmenen naisen elämästä ja teoista. Ensinnäkin häntä on innoittanut Karen Blixenin uskomaton tarina. Kirjan toinen osa kertoo tutkimusmatkailijanaisista ja heidän uskomattomista matkoistaan, ja kolmas osa keskittyy naistaiteilijoiden tarinoihin.

Minä olen M. Olen 43-vuotias. Olen vuosien varrella lukemattomina öinä ajatellut naisia – eikä se liity mitenkään seksiin.

Viehätyin kovasti Kankimäen esikoisteokseen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Miltei nelikymppinen Kankimäki kaipasi muutosta elämäänsä, otti töistä virkavapaata, vaihtoi asuntonsa pienempään ja lähti Japaniin tekemään taustatyötä kirjaansa varten. Kirjan aiheena olisi satoja vuosia sitten (ehkä) elänyt nainen, Sei Shōnagon, jonka Tyynynaluskirja oli tehnyt vaikutuksen Kankimäkeen. Tutkimusurakkaan ryhtymistä Kankimäki ei antanut sen seikan häiritä, ettei hän juurikaan osannut japania. Lopputuloksena oli hurmaava matkakirja, kirja kirjan kirjoittamisesta ja myös kiinnostavaa tietoa Sei Shōnagonista ja tämän kirjasta.

Sama taika toimi loistavasti myös Kankimäen toisen teoksen eli Yönaisten kohdalla. Hurmaannuin, uppouduin ja tempauduin täysillä kirjan ja sen käsittelemien naisten maailmoihin. Jälleen Kankimäki kertoo paljon siitä, miten ja miksi kirja syntyi, miten löytyivät puhuttelevimmat naiskohtalot ja millaisia mielen matkoja ja ihan konkreettisiakin matkoja hän teki niihin syventyessään. Sain nauttia tästä kaikesta oman lukutuolini lämpimässä syleilyssä.

Tällaisessa paikassa, hautavajoaman reunalla, tulee ajatelleeksi maapalloa, kaiken mittakaavaa, suuruutta ja pienuutta. Merkitystä, merkityksettömyyttä, luonnon valtavaa monimuotoisuutta, luomiskertomusta – sitä miten tämä ihmeellinen pallo kiitää halki avaruuden, ja me sen pinnalla. Tämä näkymä on yksinkertaisesti käsittämätön. Käsitänkö muka näitä kirahveja, norsuja, seeproja, kaikkia näitä villejä eläimiä, jotka elävät täällä omaa elämäänsä meistä mitään välittämättä? Flamingojen tanssia en ainakaan.

Yönaisissa on kolme osaa: Afrikka, joka kertoo Karen Blixenistä, Tutkimusmatkailijat ja Taiteilijat. Jokaiseen osaan liittyy myös jokin Kankimäen oma matka tai parikin ja niiden kuvausta. Monissa luvuissa vuorottelevat tutkimuskohteen omat tekstit, kuten otteet päiväkirjoista tai kirjeistä, Kankimäen kerronta kohteen elämästä ja vaiheista, Kankimäen omat matkakokemukset ja ajatukset kohdehenkilöistä ja vielä kirjeet, joita Kankimäki on laatinut kohteilleen. Kokonaisuus on kiehtova! Tyyli on jonkinlaista kertovaa tietokirjallisuutta. Kustantaja on sijoittanut Yönaiset kirjastoluokkaan 99.1 eli elämäkertoihin ja muistelmiin. Luin kuitenkin kirjaa kuin parasta romaania.

Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.

Noin kolmannes kirjasta siis käsittelee Afrikkaa ja Blixenin elämää. Aikoinani hurmaannuin Minun Afrikkani -elokuvasta (ja Robert Redfordista) niin, että hankin Blixenin kirjan Eurooppalaisena Afrikassa hyllyyni. Siellä se on vieläkin lukemista odottelemassa. Kaivoin sen Kankimäen innoittamana esille. Jospa jossain välissä lukisinkin? Kankimäki avaa Blixenin tarinaa kutkuttavasti. Ainakin leffa pitää katsoa pian uudelleen (ja muistaa varata nenäliinoja). Blixeniltä Kankimäki tiivistää ensimmäisen yönaisten neuvon: ”Lähde Afrikkaan.” Ja toteuttaa sen.

Tutusta Blixenistä oli siis hyvä aloittaa. Olin täysin myyty tämän osuuden luettuani. Mikä kirja! Seuraavassa eli Tutkimusmatkailijat-osuudessa mennään minulle entuudestaan tuntemattomalle alueelle eli Kankimäki esittelee viisi eurooppalaista naista, jotka eri lähtökohdista päätyvät tekemään uskomattomia matkoja maailman eri puolille kartoittamattomiin paikkoihin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Yhteisiä piirteitä näissä naisissa ovat ainakin uskomaton sitkeys ja tinkimätön päättäväisyys. Aikana, jolloin naisen elinpiiri oli nykynäkökulmasta käsittämättömän suppea ja matkustaminen ylipäätään monin verroin hankalampaa, vaarallisempaa ja aikaa vievempää kuin nykyään, nämä naiset tekivät, mitä halusivat. Osa rahoitti matkojaan julkaisemalla kirjoja tai kirjoittamalla lehtiin. Jotkut tekivät tieteellisiä löytöjäkin ja saavuttivat aikansa tiedeyhteisöissä arvostusta, jota vain ani harvoille naisille oli jaossa. Osasta tuli aikansa julkkiksia.

Ei ihme, että nämä kiehtovat tarinat lumosivat Kankimäen, joka on seurannut osin tietämättään heidän esimerkkiään omassa elämässään. Ne lumosivat yhtä lailla minut, joka en todellakaan ole tehnyt ainuttakaan näiden naisten uroteoista, enkä edes aidosti koskaan haaveillut sellaisista teoista.

Seuraa polkua joka eteesi avautuu.
Jätä paluulippu käyttämättä.

Kolmas osa Taiteilijat on Yönaisten irrallisin osuus. Sen neljästä naisesta kaksi on sattumalta minulle ennestään tuttuja, sillä olen vuosia sitten kirjoittanut arvion Artemisia Gentileschistä kertovasta Susan Vreelandin romaanista Artemisian rohkeus (WSOY 2003). Yayoi Kusaman upeassa näyttelyssä kävin Helsingissä. Oli mukava jälleen tavata nämä naiset! Enpä muuten edes ole tullut koskaan kyseenalaistaneeksi asiantilaa, että taidehistoria on erittäin, lähes täysin, miesvaltaista. Harvalukuiset naistaiteilijat on piilotettu gallerioiden kellareihin. On jo aika nostaa heidät parrasvaloihin!

Yhtäkkiä tajuan, että uudistuneet solut käyvät selitykseksi kaikkeen. Jos pitäisi jättää poikaystävä: ”Kuule, mulla on nyt solut uusiutunu.” Tai jos haluaa alkaa kirjailijaksi vaikka pitäisi eläkettä kartuttaa, tai ryhtyä ihmiseksi joka soittelee ovikelloja kutsua odottamatta – uusien solujen piikkiin vain. Solujen uudistuminen mahdollistaa kaiken: uuden elämän, uuden asenteen, kirjaimellisesti uudestisyntymisen.
Renessanssin.

Luin Yönaisia hidastellen, peläten sen loppumista. Tutkimusmatkailijat- ja Taiteilijat-osissa hidastaminen oli sikälikin järkevää, että yhteen yönaiseen kerrallaan tutustumalla tarinat pysyivät hallinnassa. Rakastuin tähän kirjaan melko ehdoitta! Tuntui, että Kankimäki kirjoitti ja puhui sen sivuilta juuri minulle. Hänestä itsestään on tullut oma yönaiseni. Ihanaa!

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018. 447 s.

Ostettu.

Anu Holopainen: Sydänhengitystä #nuortenkirjatorstai

Tiiralla on elämä edessään ja kaikki mallillaan. Ylioppilaskirjoitusten tulokset olivat hyvät, ja unelmien opiskelupaikka on saavutettavissa. Ennen opiskeluja Tiira kuitenkin aikoo toteuttaa haaveensa ja matkustaa Indonesiaan tekemään vapaaehtoistyötä meriensuojeluprojektissa. Matka on varattu, ja kassaa Tiira kartuttaa vielä kesätöissä. Vapaa-aika sujuu ystävien ja komean poikaystävän parissa.

Tämän kaiken keskelle kuitenkin putoaa pommi: Tiira on raskaana.

Tiiran ei tarvitse miettiä omaa ratkaisuaan kuin hetken. Hän haluaa abortin. Ongelmia seuraa, kun äiti saa selville Tiiran tilan. Lukuisia keskenmenoja läpikäytyään ja lopulta vasta raskaan adoptioprosessin jälkeen äiti on tullut raskaaksi ja saanut Tiiran. Äiti ei voi käsittää, ettei Tiira halua synnyttää tätä lasta, suurta lahjaa. Tiiran tyrmistykseksi Henri ja paras ystävä Olivia asettuvat äidin kannalle. Vain isosisko Lili, pienen tyttären äiti, tukee Tiiraa ja tämän päätöstä.

Sydänhengitystä on fantasia- ja scifikirjailija Anu Holopaisen ensimmäinen realistinen nuortenromaani. Se pitäytyy tiiviisti keskeisessä teemassaan eli naisen oikeuteen tehdä abortti, oikeuteen päättää omasta ruumiistaan ja elämästään. Samalla sivutaan myös tahattoman ja vapaaehtoisen lapsettomuuden kysymyksiä. Tiiran intohimoinen suhtautuminen tulevaan ammattiinsa ja merien suojeluun ovat osa tätä teemaa.

Aihe ja teemat kuulostavat ehkä raskailta, mutta yllättävänkin valoisasti Holopainen onnistuu tarinan kertomaan. Avain lienee Tiiran selväjärkinen ja reipas suhtautuminen tilanteeseen. Tiira on hyvin inhimillinen ja samastuttava henkilö. Järkytys, kauhu, pelko, suru, inho ja helpotus välittyvät lukijalle Tiiran kautta. Hän käy lukuisia keskusteluja eri näkökulmia ja mielipiteitä edustavien läheistensä kanssa, ja niin aihe saa ristivaloa. Vain uskonnolliseettiset kysymykset jäävät romaanissa katveeseen. En tosin niitä siihen itse kaivannut, mutta niitä nousee varmasti esiin, jos kirjan pohjalta virittelee esimerkiksi koululuokassa keskustelua.

Holopainen on ujuttanut tarinaan varsin yksityiskohtaisen prosessikuvauksen abortista ihan siitä alkaen, kun raskaustestin tulos on selvillä. Tiira kohtaa pääosin ystävällistä ja asiallista terveydenhuollon henkilökuntaa, ja asiat rullaavat nopeasti ja varmasti. Abortti tehdään lääkkeen avulla kotona.

Myönnän, että tämän osuuden lukeminen otti koville. Lili kannustaa sisartaan verenvuodon ja kipujen yhä pahetessa, että Tiira pääsee kuitenkin helpolla synnytyskipuihin verrattuna. Aborttikuvaus on kyllä niin helvetillinen, että on vaikea kuvitella, miten synnytys sen ylittäisi. No, ehkä aika on tosiaan pyyhkinyt jotain mielestäni. Mutta on siis turhaa syyttää Holopaista aborttiin yllyttämisestä. Se ei todellakaan kuulosta helpolta ja vaivattomalta ratkaisulta!

Sydänhengitystä sopii hyvin nuorille aikuisille eli yläkoulun yläluokkien oppilaiden ja lukioikäisten käsiin. Se tarjoaa hyviä keskustelunaiheita niin äidinkielen, uskonnon ja elämäkatsomuksen kuin terveystiedonkin näkökulmista.

Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Karisto 2018. 228.

Arvostelukappale.

 #nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tapani Bagge: Polttava rakkaus
Tuija Takala: Lauralle oikea
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 
Nemo Rossi: Salainen veljeskunta
Helena Waris: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Kaisa Happonen ja Karri Miettinen: Revi se 
Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata 

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: Zoo! Sydänkohtauksia 

Mervi Heikkilä: Tuulenkala 

L. K. Valmu: Lappilainen - Kuolema kahdeksannella luokalla 

Elina Rouhiainen: Aistienvartija

Jasu Rinneoja: Autiotalon arvoitus 

Anu Ojala: Petos 
Minna Roininen: Heda 
Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Anu Holopainen: Sydänhengitystä 

Tulossa:

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia 6.12.2018
Maria Turtschaninoff: Maresin voima 13.12.2018
Heidi Silvan: John Lennon minussa 20.12.2018

Elina Pitkäkangas: (Kuura - Kajo -) Ruska 27.12.2018

Mika Hentunen: Elossa Washingtonissa #dekkaritiistai

Pakko tunnustaa, että harmillisesti mieleeni nousivat osin karvaat muistot taannoisesta Johtolanka-raatilaisuudestani, kun luin Mika Hentusen uutuusdekkaria Elossa Washingtonissa. Kirjassa on kosolti hyviä ideoita ja onnistuneita ominaisuuksia, mutta kokonaisuus jää valitettavasti pettymykseksi.

Hentunen on monille suomalaisille tuttu kasvo ja ääni, sillä hän on pitkään toiminut Ylen ulkomaankirjeenvaihtajana. Toimittajalla luonnollisesti kynä pysyy käsissä, ja Hentunen kirjoittaakin oikein sujuvaa tekstiä ja pääosin selkeää suomea (vaikka ei kai kukaan enää käytä kannettavasta termiä laptop?).

Elossa Washingtonissa on Hentusen toinen dekkari ja jatkoa esikoiselle Attan aarteelle, jota en ole lukenut. Minulle siis eivät olleet ennestään tuttuja sen paremmin eteläkorealainen vapaa etsivä Rocky Lee, FBI:n agentti Jim Cowell kuin Supon Helmer Hukkanenkaan, jotka takakansitekstin mukaan seikkailivat jo aloitusosassa. Tarinat ovat kuitenkin täysin itsenäisiä.

Kaksikymppinen jääkiekkoilijalupaus Pepe Hukkanen aloittelee rahakasta uraansa Washington Capitalsin riveissä. Maailma hymyilee koko hammasrivillään, mutta kaikki muuttuu painajaiseksi yhdessä silmänräpäyksessä pimeällä kadunpätkällä. Onko Pepe tappanut ihmisen? Näkikö joku yliajon ja paniikinomaisen paon onnettomuuspaikalta? Kuka viskasi rotanraadon Pepen asunnon ikkunasta? Epätoivoissaan nuorukainen ottaa yhteyttä isänsä kautta tämän serkkuun Helmer Hukkaseen.

Samoihin aikoihin Rocky Lee löytää tyttöystävänsä Saijan kotikadun viemärikaivosta raa’asti pahoinpidellyn miehen. Rocky ei haluaisi kiinnittää poliisin huomiota itseensä, koska hänellä on meneillään tärkeä tutkinta eli oman isänsä jäljittäminen. Velvollisuus kuitenkin voittaa, ja pian Rocky Lee on poliisin huostassa vastailemassa kysymyksiin.

Suomalaissiirtolaisten jälkeläinen Lou Kosonen on noussut kotiosavaltionsa Montanan kongressiedustajaksi. Isoisän mainarimenneisyys on mukava koriste poliitikon tarinassa. Kaltaistensa menestyneiden miesten tavoin Lou on heikko naiskauneuden edessä, mutta kaunotarten kanssa huvittelu ei ole vaaratonta. Joku tallentaa arkaluontoisen kohtauksen karjamarkkinoilla, ja Lou huomaa olevansa tiukassa kiristysotteessa.

Nämä ovat dekkarin kolme pääjuonihaaraa. Lisäksi on vielä kosolti sivupolkuja, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän näihin kuvioihin. Pääjuonien keskinäinen yhteyskin on paikoin vain nimellinen jollei peräti sumutusta. Yksi teoksen keskeinen ongelma onkin juuri tässä. Juonenkehittely on lähtenyt lapasesta, eikä oikein pääse kunnolla maaliin.

Toinen ongelma koskee henkilögalleriaa. Väkeä on mukana tuhottomasti! Kenestäkään ei saa oikein minkäänlaista otetta, ei edes kolmikosta, joka on ollut mukana jo aiemmassa kirjassa. Lukijaparan pää on pyörällä henkilöiden määrän takia. Vielä kohtalokkaampaa kuitenkin on, että ainakaan minua ei tippaakaan kiinnostanut, mitä näille lukuisille ihmisille tarinassa tapahtuisi. Henkilöt jäävät vain muutaman ominaisuuden varassa roikkuviksi paperinukeiksi.

Harmillisesti myös jännityksen rakentelu jää miltei alkutekijöihinsä. Kirjassa on parikin toimintakohtausta, joissa on hieno miljöö ja olosuhteet koossa tyrmäävän jännittävän tunnelman rakentamiseksi, mutta ne tilaisuudet hukataan läpijuoksumaisesti.

Kaikki tämä karvastelee siis siksi, että Elossa Washingtonissa -romaanissa on ainekset ihan kelpo dekkariin. Kuten sanottu, teksti kulkee mainiosti. Hentunen on selvästikin päässyt näkemään ja kokemaan monenlaista mielenkiintoista ja käymään erikoisissa paikoissa. Niistä lukisin mielelläni lisää.

Mutta ajatus kirjoittaa näiden kokemusten ympärille dekkari on jäänyt valitettavasti puolitiehen ja ainekset heitetty osin hukkaan. Tiukka karsinta niin henkilöiden kuin juonihaarojenkin suhteen ja tiukkaa treeniä jännityksen tihentämiseen, niin seuraava dekkari onkin jo aivan toista luokkaa!

Mika Hentunen: Elossa Washingtonissa
CrimeTime 2018. 240 s.

Arvostelukappale.

#dekkaritiistai-sarja:

Arttu Tuominen: Silmitön
Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Fiona Barton: Leski
Tuomas Nyholm: Leijona
JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja
Jaakko Melentjeff: Hukkuneet
Lone Theils: Runoilijan vaimo
Ane Riel: Pihka 
Arne Dahl: Rajamaat
Marko Immonen: Murhapaikanhakijat
Max Seeck: Mefiston kosketus
Matti Laine: Pahuuden hinta
Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten
Timo Saarto: Kevään varjo
Eppu Nuotio: Myrkkykeiso ja Anopinhammas

Eva Frantz: Sininen huvila

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2
Ari Räty: Varjomies
Jasu Rinneoja: Paha silmä
Matti Laine: Tappajan vaisto
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus (lastendekkari)
Elly Griffits: Käärmeen kirous
Arttu Tuominen: Leipuri
Arne Dahl: Sydänmaa

Max Seeck: Haadeksen kutsu
Antti Tuomainen: Pikku Siperia
Tuire Malmstedt: Pimeä jää
Seppo Jokinen: Lyödyn laki
Lone Theils: Noitapoika

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo
Mika Hentunen: Elossa Washingtonissa

Tulossa:

A. M. Frost: Näkymätön kuolema

Max Seeck Nordic Noir 2019 -festivaalissa!

Kun näin ensimmäisen kerran jossakin päin nettiä mainoksen Rukalla järjestettävästä Nordic Noir Festival 2019 -tapahtumasta, huokaisin syvään. Aivan mahtavalta kuulostava tapahtuma! Oikeastiko tällainen järjestetään meillä Suomessa?!

Nordic Noir -festivaalin ohjelmassa näyttäisi olevan vaikutteita minulle tutuista konsepteista eli Helsinki Lit-tapahtumasta ja Dekkarifestivaalista. Kahtena päivänä, tai oikeastaan iltapäivästä puolenyön korville saakka, nähdään esiintyjälavalla nimekkäitä pohjoismaisia dekkarikirjailijoita ja heitä haastattelemassa tunnettuja suomalaisia kulttuurialan ihmisiä. Lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa, kuten elävää musiikkia.

Nordic Noir -tapahtuman ohjelma on rakennettu niin, että lavalla on pääsääntöisesti haastattelijan lisäksi kaksi haastateltavaa ja aikaa kutakin keskustelua varten on varattu vajaa tunti. Kyse ei siis ole messumaisesta pikahaastatteluiden ketjusta. Lisäksi useimmat esiintyjät ovat mukana vähintään kahdessa eri keskustelussa. Sekä perjantaina että lauantaina ilta päättyy kirjallisen ohjelman osalta kirjailijapaneelikeskusteluihin.

Esiintyjälista on vaikuttava:

Stefan Ahnhem, Samuel Bjørk, Agnete Friis, Kati Hiekkapelto, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus, Ninni Schulman, Max Seeck, Erik Axel Sund, Yrsa Sigurðardòttir ja Antti Tuomainen. 

Suomalaisista tekijöistä mukana ovat siis jo maailmallakin menestystä niittäneet Kati Hiekkapelto, Max Seeck ja Antti Tuomainen. Nimet ovat tietysti kotimaista dekkariskeneä yhtään tunteville hyvin tuttuja. Sekä Hiekkapelto että Tuomainen ovat kumpikin korjanneet talteen tavoitellun Vuoden johtolanka -palkinnon ja Max Seeck Vuoden esikoisdekkari-kunniakirjan.

Sattumalta olin mukana Johtolanka-raadissa vuonna 2016, kun valittiin vuoden 2017 Johtolanka-palkittavia. Max Seeckin esikoistrilleri Hammurabin enkelit kiinnitti positiivisesti raatimme huomion ja se siis palkittiin esikoisdekkarille myönnettävällä kunniakirjalla.

Max Seeck Esikoisdekkari-kunniakirjan kera vuonna 2017.

 Perustelimme valintaamme muun muassa näin:

Tausta, Jugoslavian hajoamissodat, on omaperäinen ja antaa paljon mahdollisuuksia teoksen lunastettavaksi. Esikoisteokseksi Hammurabin enkelit onkin poikkeuksellisen hiottu: jännitys kasvaa tasaisesti, juoni on taiten rakennettu, ja yllätyksiä riittää aivan viimeisille sivuille asti.

Max Seeckin esikoisteos eroaa miellyttävällä tavalla nykytrillerien vakiokaavasta sillä, mitä siinä ei ole. Ei ole Venäjän Suomeen kohdistamaa uhkaa, eikä tarina ole pelkkää toimintatykitystä päähenkilöiden viime hetken pelastuksineen. Kroatiassa kadonneen suomalaisen lähetystövirkailijan katoamiseen liittyvää arvoitusta keritään auki maltillisesti ja jopa kihelmöivästi. Myös henkilökuvat on rakennettu kiinnostaviksi.

Max Seeckin jännityskirjailijan ura on käynnistynyt vähintään lupaavasti.

Kuulin Max Seeckiä ensimmäisen kerran lavaesiintyjänä saman vuoden syksyllä Dekkarifestivaalissa Helsingissä. Seeck kertoi ajatuksen kirjan kirjoittamisesta muhineen jo pitkään alitajunnassa, ja Kroatian-lomamatkalla sitten naksahti ja tekstiä alkoi syntyä. Ei siis ihme, että merkittävä osa Hammurabin enkeleiden tapahtumista sijoittuu juuri huikean kauniisiin maisemiin Kroatiaan ja sen lähituntumaan entisen Jugoslavian alueelle.

Hammurabin enkeleiden lähtötilanteessa Suomen Kroatian suurlähetystön pikkuvirkailija on kadonnut jäljettömiin, eivätkä paikalliset viranomaiset ole saaneet mitään aikaan parin viikon tutkinnan aikana. Suomen ulkoasianministeriössä päätetään tarttua itse toimeen, ja pääkallopaikalle lähetetään varsin omintakeinen kaksikko ilman poliisivaltuuksia: Daniel Kuisma, Jugoslavian sodan veteraani, ja Annika Lehto, häikäisevän kaunis blondi ministeriöstä.

Lähes mikään ei ole sitä miltä näyttää eikä lukija sen paremmin kuin Danielkaan voi tietää, kuka kumppaneista tai vastapelureista pelaa merkityin kortein. Daniel on ollut syystä vastahakoinen palaamaan Balkanille, sillä hänellä on siellä poikkeuksellisen kipeitä muistoja, joiden herättely ei miestä houkuta. Haluaako joku varta vasten houkutella Danielin Kroatiaan? Miten Danielin sotakokemukset liittyvät kuvioon?

Ennen kuin Daniel ja Annika saavat kroatialaispoliisien kanssa tutkintaansa vauhtia, seurataan Antonio Franzon kamppailua murhaajia vastaan ja hurjaa pakoa pitkin poikin niemimaata. Minne Franzo meneekään, sinne ilmaantuvat pian myös takaa-ajajat. Ihmishenki on halpaa tässä tuoksinassa. Mutta kuka vetelee naruista kaiken takana? Mikä on motiivi? Miten Antonio ja Daniel liittyvät yhteen? Selviävätkö Daniel ja Antonio hengissä vainoajiensa kynsistä? Entä miten käy orastavan romanssinpoikasen kanssa?

Kiinnostavimmat jaksot Hammurabin enkeleissä sijoittuvat Danielin sotavuosien loppupäiviin. Seeck piinaa lukijaa ja antaa vinkkejä menneisyyden tapahtumien kauhuista vain palan kerrallaan.

Mefiston kosketuksen alkusivuilla puolustusvoimien asiantuntija Daniel Kuisma on vankisellissä Vantaalla odottamassa oikeudenkäyntiä, jossa häntä tullaan syyttämään Balkanilla tehdyistä sotarikoksista. Interpolin tutkija Annika Lehto koettaa terapian avulla koota itseään ja toipua Kroatiassa koettujen rankkojen tapahtumien jälkeen. Kroatiassa rikoskomisario Josip Buvina törmää vinkkiin, joka paljastaa, että puoli vuotta sitten kolmikon etsimä suomalainen diplomaatti Jare Westerlund ei sittenkään ole kuollut vaan paennut maasta valehenkilöyden turvin. Mutta miten ja minne? Westerlund on jättänyt jälkeensä pinon ruumiita, joten mies on huippuvaarallinen.

Muutamien valmistelevien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa Annika ja Daniel ovat epätodennäköisenä työparina tekemässä taustatutkimuksia Tammisaaressa. Kovin raskasta penkomista ei tarvita, kun jo alkaa Jaren nuoruudesta paljastua kylmääviä seikkoja, jotka vahvistavat kaksikon näppituntumaa miehen luonnevikaisuudesta: Jare Westerlund on poikkeuksellisen älykäs psykopaatti ja mestarimanipuloija.

Kaksikon matka jatkuu Tukholmaan, jonne Westerlund on oletettavasti saapunut Kroatiasta puoli vuotta aikaisemmin. Myös Josip Buvina saapuu Tukholmaan samalle asialle. Westerlundin liikkeitä selvitellään kiivaasti, ja lopulta miehen määränpäästäkin saadaan vihiä. Kyse on nerokkaasta katoamistempusta ja kiristyssuunnitelmasta. Lopulta jahti jatkuu ja huipentuu Norjan huikaisevan kauniisiin mutta hengenvaarallisiin vuorimaisemiin. 

Mefiston kosketus päättyy vertaansa vailla olevaan koukkuun, jossa Annika Lehto kävelee suin päin kohti tuhoa. Haadeksen kutsun alussa selviää, että Annikan henki onkin ollut hiuskarvan varassa, mutta nyt useita kuukausia myöhemmin hän on hitaasti toipumassa saamistaan kammottavista vammoista. Puukotus on tehnyt hirvittävää tuhoa Annikan ruumiissa, mutta mielikään ei ole säilynyt vaurioitta.

Daniel on aiempien tapahtumien jälkeen pistänyt oman uransa armeijan palveluksessa toistaiseksi jäähylle. On mietittävä, mitä oikein elämältä ja työltä haluaa. Huoli Annikasta on jatkuvasti kova. Daniel törmää entiseen avopuolisoonsa Jennyyn, joka aikanaan jätti hänet kuin nallin kalliolle ja muutti Yhdysvaltoihin NHL-jääkiekkoilijan vaimoksi. Ryppy on kuitenkin tullut rakkauteen myös rapakon takana, ja nyt Jenny on päättänyt virittää verkkonsa uudelleen Danielin pään menoksi. Pystyykö Daniel vastustamaan seireenin kutsua?

Danielin vanha ystävä ja taistelutoveri Antonio Franzo saa Sisiliassa jälleen tappajat tuntumaansa ja pelastuu vain täpärästi. Vanhat viholliset eivät siis ole karisseet vieläkään Hammurabin enkeleiden kannoilta. Zagrebissa murhataan neljä nuorta miestä kerrostaloasunnossa, joka paljastuu Britannian valtion omistamaksi vuokra-asunnoksi. Keitä miehet olivat ja mitä he asunnossa tekivät? Rikoskomisario Josip Buvina alkaa pian vakuuttua, että asuntoon ja siellä kuolleisiin miehiin liittyy jotain, mitä hänen ei halutakaan tutkivan.

Myös Lontoossa tapahtuu. Vankilassa elinkautista lusiva yhdeksäntoistavuotias huippuälykäs psykopaatti Colin Barksdale lähettää kammottavalla tavalla viestin, että hän paljastaa valmisteilla olevaa vakavaa terrori-iskua koskevat tietonsa vain Daniel Kuismalle. Miten kaikki nämä kuviot liittyvät yhteen, avautuu vähitellen lukijalle, jos tämä malttaa olla tarkkana. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa, ovelia pelaajia on lukuisia ja tupla- ellei triplapetoksia viljalti. 

Max Seeckin Daniel Kuisma -sarja:

Hammurabin enkelit (Tammi 2016, 416 s.)

Max Seeck: Haadeksen kutsu (Tammi 2018, 389 s.)

Mefiston kosketus (Tammi 2017, 350 s.) 

Erilaisissa esiintymisissä ja haastatteluissa Seeck on tämän syksyn mittaan kertonut, että Haadeksen kutsu on ainakin toistaiseksi viimeinen Daniel Kuisma -kirja. Seuraavaksi hän julkaisee aloitusosan poliisidekkarisarjasta, jossa on naispäähenkilö.

Max Seeckin ohjelma tammikuun Nordic Noir -festivaalissa on tällainen:

Perjantaina 18.1.2019 klo 18.00

I smell a Rat: Informers and specialists around authors

Ninni Schulman, Max Seeck (moderator: Philip Teir)

Lauantaina 19.1.2019 klo 20.00

Darkness is only Absence of Light: Balance between Good and Bad

Max Seeck, Stefan Ahnhem (moderator: Philip Teir)

Lauantaina 19.1.2019 klo 23.00

Congrats, we have all male panel: Politically incorrect conversation about anything
Antti Tuomainen, Samuel Bjørk, Stefan Ahnhem, Ragnar Jonasson, Jens Lapidus, Max Seeck, Erik Axl Sund (moderator: Ronja Salmi)

Odotan näitä keskusteluja kovasti, sillä kaikki osallistujat ovat mainioita esiintyjiä ja osaavat ottaa yleisönsä. Aiheet nyt luonnollisesti ovat dekkariharrastajalle kiinnostavia jo itsessään.

Jotta odotus ei olisi liian tuskallista ja jotta virittäytyminen tammikuun pimeisiin pakkasiin sujuisi mahdollisimman miellyttävästi, piristetään marraskuun loppua mukavalla kirja-arvonnalla. Max Seeckin kustantaja Tammi on ilokseni luvannut lahjoittaa kolme kappaletta Seeckin uusinta jännitysromaania Haadeksen kutsu blogini lukijoiden kesken arvottavaksi. Lisäherkkuna jokaisessa arvottavassa kirjassa on kirjailijan omakätinen signeeraus!

Arvonta menee tällä kertaa näin:

1. Arvon tämän jutun alle kommentin jättäneiden kesken kolme kappaletta Max Seeckin Haadeksen kutsu -trillereitä. Kirjoissa on kirjailijan omakätinen signeeraus. Kirjat menevät eri henkilöille, eli voittajia on aikanaan kaikkiaan kolme kappaletta.

2. Kirjat lahjoittaa ja postittaa Tammi. Välitän voittajien yhteystiedot kustantamoon, ja he hoitavat loput käytännön asiat.

3. Arvontaan voi osallistua kommentilla keskiviikkoon 28.11.2018 klo 20.00 asti.

4. Kommentissa on hyvä olla jonkinlainen yhteystieto, jonka kautta tavoitan osallistujan osoitetietojen saamiseksi postittamista varten (Facebook-sivu, sähköposti tai blogi jne.).

Isot kiitokset Tammelle ja Max Seeckille tästä arvonnasta! Onnea kaikille arvontaan!

***

Arvonta on nyt suoritettu! Uskollinen random.org generoi voittajiksi tällä kertaa Helmi Adalmiinan, Scarlettin ja Kristiinan. Lämpimät onnittelut voittajille ja iso kiitos kaikille osallistujille!