Milla Ollikainen: Mathilda

 

”Hvitträskiin muuttaessaan [Eliel] Saarinen oli naimisissa Mathilda Gyldénin kanssa. [Herman] Gesellius oli vielä naimaton ja asui piharakennuksessa sisarensa Louisen kanssa. Louise, tai Loja, kuten häntä kutsuttiin, oli koulutukseltaan kuvanveistäjä ja teki Suur-Merijoen veistoskoristelusuunnitelmia toimistolle. Samanlaiset harrastukset ja näkemykset johtivat siihen, että Eliel Saarinen ja Loja Gesellius rakastuivat toisiinsa – ja onneksi myös Saarisen vaimo Mathilda ja Herman Gesellius toisiinsa. Saaristen avioeron ja uusien avioliittojen solmimisen jälkeen yhteistyö ja asuminen Hvitträskissä jatkuivat, vaikkei kanssakäyminen työasioita lukuun ottamatta liene ollut kovin läheistä.”

Näin kuvataan yhden Suomen tunnetuimman ja vaikuttavimman taiteilijakodin eli Hvitträskin suunnittelijoiden, omistajien ja asukkaiden keskinäisiä suhteita teoksessa Taiteilijakoteja (Otava, 2006). Itse törmäsin tähän kiehtovaan tarinaan ensimmäisellä Hvitträskin-vierailullani vuoden 2017 kesällä, kun opas kertoi tarinan esitellessään talon sisustukseen kuuluvaa Olli Ehrströmin lasimaalausta. Sen väitetään kuvaavan talon asukkaiden tarinaa.

Hvitträskin eteläpääty kuvattuna Vitträsk-järven suunnasta. 
Kuva vuodelta 2017.

Onneksemme myös kirjailija Milla Ollikainen osui toimittajantyössään saman lasimaalauksen ja kertomuksen äärelle (sattumalta samana vuonna). Koska Ollikainen on toimittaja ja kirjailija, hänen aivoissaan lähti kehittymään idea romaanista. Huikeiden vaiheiden jälkeen lopputulos on upea romaani Mathilda, joka kertoo paitsi arvoituksellisen nimihenkilönsä Mathilda Geselliuksen tarinan myös Lojasta ja heidän kauttaan Hvitträskistä itsestään.

Kirjailija Milla Ollikainen LYLLin lukupiirin
vieraana Villi Kriikunassa Lohjalla 10.12.2025.
Kuva Tuulia Takalo-Eskola.

Kävin Tampereen kirjafestareilla kuuntelemassa Milla Ollikaisen haastattelun marraskuun lopulla, ja joulukuun puolivälissä kirjailija oli Lohjalla vetämäni lukupiirin kirjailijavieraana. Romaani toki elää ja hengittää aivan loistavasti ilman mitään taustatietojakin, mutta ainakin minulle hyvä historiallinen romaani saa aikaan myös halun kaivella kaikenlaista lisätietoa. On ihan mahtavaa päästä hieman niille samoille jäljille, joilla kirjailijakin on teosta luodessaan kulkenut. Niin kävi Mathildankin kohdalla.

Romaanin ulkopuolelle jää esimerkiksi lähes uskomaton tarina siitä, miten toimittaja Ollikainen pääsi Mathilda Geselliukseen liittyvien vanhojen kirjeiden jäljille. Mathilda Gesellius kuoli lapsettomana leskenä Ranskassa vuonna 1921. Kuolemasta levitettiin virallista tarinaa, jonka mukaan Mathilda menehtyi keuhkotautiin. Totuus oli kuitenkin, että hän teki itsemurhan.

Tämä sata vuotta vaiettu salaisuus paljastui, kun Milla Ollikainen onnistui jäljittämään Mathilda Geselliuksen veljenpojan lapsenlapset Engela ja Daniela Gyldénin. Heidän varastoistaan löytyi puinen lipas, joka sisälsi Mathildan äidin tyttärilleen Mathildalle ja Evalle vuosina 1919–1921 kirjoittamia kirjeitä, joita ei ollut kukaan lukenut vuosikymmeniin. Iäkkäät sisarukset eivät olleet tienneet, että heidän sukulaisensa oli ollut naimisissa Eliel Saarisen kanssa. Kyse oli siis ihan oikeasta sukusalaisuudesta.

Eliel Saarisen ensimmäisestä vaimosta ja myöhemmin Herman Geselliuksen kanssa avioituneesta Mathilda Gyldénistä tiedetään ylipäätään hyvin vähän. Niinpä kirjailijalla on ollut suhteellisen vapaat kädet romaania kirjoittaessaan. Mathilda-romaanin toiseksi päähenkilöksi nousevasta Loja Saarisestakaan ei ole huikeita määriä tietoa käytettävissä. Kun Saariset vuonna 1949 myivät silloin kokonaan hallussaan olleen Hvitträskin, he viime töikseen taloa tyhjentäessään hävittivät koko joukon kirjeitä ja muita kirjallisia lähteitä.

Hvitträsk ennen vuoden 1922 tulipaloa. 
Palossa tuhoutunut pohjoispääty oikealla. 
Kuva Alfred Nybom, Museovirasto Finna.

Hvitträskin pohjoispääty.
Kuva Signe Brander, Museovirasto Finna.

Hvitträskillä itsellään on poikkeuksellisena rakennuksena ja miljöönä tärkeä roolinsa romaanissa. Teos alkaa dramaattisella tulipalokohtauksella, jossa rakennuksen pohjoispääty tuhoutuu heinäkuun 17. päivänä vuonna 1922. Rankkasade pelastaa Saaristen asuttaman eteläpäädyn sekä rakennuksen keskellä sijaitsevan ateljeen. Mathilda Gesellius ei enää tästä katastrofista tullut tietämään, sillä hän oli tehnyt itsemurhan Ranskassa edellisen vuoden huhtikuussa.

Massiivinen rakennus tontteineen on kokonaistaideteos huolella mietittyine ja hiottuine yksityiskohtineen, eikä sen ylläpito suinkaan ollut halpaa. Millaista on elää tuollaisessa talossa arkea, tehdä työtä ja kasvattaa lapsia?

Hvitträskin eteläpäätyä pääsisäänkäynnin puolelta.
Kesä 2017.

Romaanin Mathildasta kertovat osuudet on kirjoitettu minämuodossa, mikä tuo niihin tiettyä intiimiyttä. Alkupisteenä on Mathildan ja Elielin vihkimispäivä marraskuussa 1899. Mathilda on pyytänyt rakkainta ihmistään pikkusiskoaan Evaa tekemään hänelle kampausta. Hääjuhlasta nuoripari on kiitämässä heti kohti Pariisia, jossa seuraavan vuoden maailmannäyttelyn rakentaminen on täydessä vauhdissa. Eliel Saarinen oli siis jo vihkimisen aikaan tunnettu suuruus tai ainakin nouseva tähti.

Mathildan tarina etenee romaanissa kronologisesti mutta välähdyksittäin. Loja tavataan romaanin alussa traagisen onnettomuuden hetkellä taistelemassa tulta vastaan. Katastrofi on käännekohta Saaristen elämässä, sillä seuraavana vuonna perhe muutti Yhdysvaltoihin ja Hvitträskistä tuli heidän kesänviettopaikkansa. Lojan tarina kuitenkin aloitetaan uudelleen vuodesta 1903, jolloin hän muutti veljensä Herman Geselliuksen pyynnöstä Hvitträskin sivurakennukseen ja alkoi työskennellä arkkitehtitoimiston palveluksessa.

Asiat etenevät tahoillaan niin, että maaliskuussa 1904 Eliel ja Loja sekä Herman ja Mathilda vihitään samana päivänä ja vietetään yhteinen hääjuhla Hvitträskissä. Mathildan ja Elielin avioliitto oli jäänyt lapsettomaksi, koska he menettivät esikoisensa keskenmenossa, joka oli viedä myös Mathildan hengen. Mathilda ei ilmeisesti enää pystynyt tulemaan raskaaksi keskenmenon jälkeen. Suru lapsen menettämisestä on romaanissa kuvattu musertavaksi. Mathildan syli ja kädet jäivät tyhjiksi.

Ollikainen kuvaa Mathilda Gyldénin kauniiksi naiseksi, jolla ei ollut omaa uraa eikä oikein kiinnostuksen kohteitakaan. Elämä Hvitträskissä Kirkkonummen korvessa ei tuottanut hänelle sanottavaa iloa, vaikka arkkitehtien vieraina kävi koko joukko ajan merkkihenkilöitä ja juhlia riitti. Lapsettomuus ja aviomiehen sairastelu varjostivat hänen elämäänsä.

Yksityiskohta Hvitträskin sisustuksesta.

Loja Saarinen vaikuttaa romaanin perusteella aivan toisenlaiselta ihmiseltä. Hänellä oli koulutus ja oma taiteellinen ura. Hän oli myös ennen kaikkea päättäväinen käytännön ihminen, joka ei pelännyt työtä eikä lannistunut kohtalon iskuista. Hän sai kaiken, mikä Mathildalta jäi saamatta. Aviomiehen loistelias ja juhlittu ura saneli kuitenkin pitkälti Lojan elämän ja uran suunnan.

Nämä kaksi naista päätyivät tahtomattaan elämään osan elämästään hyvin tiiviissä yhteisössä käytännössä keskellä metsää mutta samalla myös julkisuudessa. Millaiset heidän välinsä oikeasti olivat? Siitä on esitetty erilaisia arvioita, kuten esimerkiksi tämän juttuni alkuun lainaamassani Taiteilijakoteja-teoksessa, jossa todetaan välien viilenneen vuosien kuluessa. Miksi ja miten se tapahtui? Kukaan ei taida enää tietää, joten voi olettaa, että Milla Ollikaisen tulkinta tapahtumakulusta on ainakin yksi mahdollinen.

Ollikainen on siis nostanut romaanin keskiöön kaksi naista. Jännite syntyy naisten keskinäisestä suhteesta, joka muotoutui hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kirjailija tunkeutuu biofiktiossa aina toisten ihmisten sielun syövereihin. Ollikainen tekee se hienotunteisesti mutta myös rohkeasti. Lopputulos on nautinnollista luettavaa, oikea helmi historiallisen biofiktion saralla.  

Milla Ollikainen on aikaisemmin julkaissut useita dekkareita ja trillereitä sekä elämäkertoja. Mathilda on hänen urallaan uudenlainen avaus, ja se todistaa, että kirjailijalla riittää rahkeita vaikka mihin. Suuret kiitokset kirjailija Milla Ollikaiselle Mathildasta!

Milla Ollikainen: Mathilda
WSOY 2025. 252 s.

Arvostelukappale.

Leena Lindqvist ja Norman Ojanen: Taiteilijakoteja
Otava 2006. 239 s.

Ostettu.

Jutussa olen käyttänyt lähteenä myös Seura-lehden juttua Hvitträsk kätkee traagisen tarinan – Salatut kirjeet paljastavat Eliel Saarisen tuntemattomaksi jääneen vaimon karmivan kohtalon. Jutussa on muun muassa hyvä kuva Olli Ehrstömin lasimaalauksesta, jonka kerrotaan liittyvän Mathildan tarinaan.