sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Syksyn kirjalahjavinkit!




Kirja on perinteisesti ollut mieluinen lahjaesine. Kovin usein vain tuntuu siltä, että potentiaaliset lahjojen ostajat ovat täysin ymmällään runsaan tarjonnan edessä. Kaikkea on niin valtavasti, ettei kirjameren kuohuista tunnu löytyvän mitään sopivaa.

Isänpäivä aloittaa kirjakauppojen lahjasesongin, mutta kauppojen tarjoamat miesten elämäkerroista ja sotakirjoista koostuvat vinkkilistat tuntuvat vähän tunkkaisilta ja aikansa eläneiltä. Mikäpä siinä, jos lahjottava on toivonut juuri jotain tiettyä kirjaa näistä listoista. Mutta jos mitään tiettyä ei ole mielessä, valinnanvaraa on runsain mitoin näiden kategorioiden ulkopuolellakin. Mutta miten valita se oikea?

Epätietoisten lahjanostajien avuksi päätin laatia kymmenen kirjan vinkkilistan tämän vuoden aikana lukemistani kirjoista. Listan avulla vaihtoehtojen määrää saa ainakin supistettua. Listani kirjat sopivat mielestäni mainiosti kaikille isille mutta myös ihan kenelle tahansa aikuiselle, joten en nimeä sitä isänpäivälahjavinkkilistaksi vaan syksyn kirjalahjavinkkilistaksi, jota voi mainiosti hyödyntää myös joulun alla.

Olen vuoden mittaan ehtinyt lukea melkoisen pinon mainioita kirjoja, mutta vaikka niitä kaikkia toki suosittelen lämpimästi, halusin poimia tälle listalleni tähänastisen lukuvuoteni parhaita paloja. Valinnat tehtyäni voin kyllä todeta, että pari muuta listaa syntyisi kevyesti lisää. Listani kirjat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan omassa lukemisjärjestyksessäni. Kaikki kirjat ovat maksimissaan noin vuoden ikäisiä, osa aivan uusia tämän syksyn kirjoja. Kaikkia siis pitäisi vielä kaupoista saada, ainakin nettikaupoista.





Matias Törmä, 46, on romuna. Selkä on mennyt, samoin kunto. Pahinta on, että usko horjuu romahtamisen partaalla. Sen tunnustaminen vie mieheltä todennäköisesti sekä työn että vaimon. Melkoinen kriisi siis!


Ei kuulosta yhtään kirjalta, joka puhuttelisi esimerkiksi minua, mutta kannattaa ehdottomasti lukea. Rakastuin Annalan tekstiin jo hänen esikoisensa Värityskirjan parissa. Annalan kertomat tarinat ovat paitsi koskettaneet minua, olleet myös hyvin kiehtovia. Mutta ennen kaikkea minuun vetoaa Annalan kieli. Se on kaunista olematta koristeellista. Se on kuin raikasta, kirkasta lähdevettä tai merituulta!





Niemen läpimurtoromaani Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ilmestyi suomeksi vuonna 2001, siis pian jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Karhun keitossa itse Pajalan rovasti Lars Levi Laestadius ratkoo rikoksia vaiteliaan saamelaisavustajansa Jussin kanssa. 

Vuonna 1852 kesällä Pajalassa tapahtuu joukko kauheita rikoksia. Ensin katoaa nuori paimenessa ollut piikatyttö. Rovasti hälytetään paikalle auttamaan etsinnöissä. Katoamispaikalta näyttää löytyvän merkkejä karhun vierailusta ja nimismies Brahen johdolla tehdään päätelmä, että seudulla liikkuu tappajakarhu. Rovasti Laestadius on kuitenkin alusta saakka toista mieltä, mutta virkavallan edustajat vaientavat hänen epäilynsä.

Vannoutuneena dekkaristina parhaat lukukokemukseni olen usein löytänyt kirjoista, jotka asettuvat jonnekin dekkarien ja muun kaunokirjallisuuden välisille harmaille vyöhykkeille. Mikael Niemen Karhun keitto on juuri tällainen kirja! Nautin kovasti sen parissa ja suosittelen sitä suorastaan kuumasti!




Kuolinvuoteellaan isä esittää Liisalle toiveen, että tämän pitäisi yrittää pitää talo suvussa. Koskiluhdan talosta tulee Liisalle taakka mutta myös elämän kiintopiste. Liisa rakastuu aikanaan kaunissilmäiseen Kalleen, joka mieluusti suostuu taloon kotivävyksi. 1920-luvulla rakkaus on arkipäiväistynyt ja Kallea alkaa poltella Amerikan-kuume.

Nautin Nopeasti piirretyistä pilvistä kovasti!. Suomen lähihistoria avautuu mikrotasolla koskettavasti ja kauniisti. En muista aiemmin lukeneeni suomalaisten maastamuutosta tästä näkökulmasta, eli kotiin jääneen tai jätetyn puolison kannalta. Miten nämä naiset oikein pärjäsivät? Piti kantaa jätetyn häpeää, elää epävarmuudessa ja pelossa, ikävää ja kaipausta potien. Toimeentulo oli varmasti monesti äärimmäisen niukkaa ja mies talossa olisi ollut enemmän kuin välttämätön.




Uuden Delta-sarjan aloitusosassa Tuominen kuljettaa kahta aikatasoa rinnakkain.
Porilaiset pojat Jari ja Antti ovat kuudennen luokan keväällä vuonna 1991 parhaat ystävät erilaisista lähtökohdistaan ja ominaisuuksistaan huolimatta. Jari on keskiluokkaisen mukavan perheen poika, jolla on kehitysvammainen pikkusisko Tiina. Antin isä on selvin päin mukava, mutta kaljapäissään väkivaltainen ja arvaamaton.

Marraskuussa 2018 Poria riepottelee vuoden pahin myrsky. Viikon verran jatkuneissa ryyppyjuhlissa, joissa väki on vaihtunut ja viina virrannut, keski-ikäinen mies puukotetaan hengiltä. Silminnäkijöitä on runsaasti, vaikka myöhemmin poliisit joutuvat toteamaan, että heidän tarinansa eivät ole kovin luotettavia. Pääepäilty on paennut metsään veitsi mukanaan.

Vuoden 1991 kevään ja alkukesän tapahtumilla on suora yhteys siihen, mitä marraskuussa 2018 tapahtuu. Jännite on voimakas, ja vaikka lukija erilaisten ennakoivien vihjeiden avulla ja muutenkin pystyy päättelemään paljon, on tarina silti piinaava ja käänteet yllättäviäkin.




Historiallinen romaani 1793 sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 1793 ja sen fyysisenä miljöönä on silloinen Tukholma ja erityisesti sen nurja puoli. Natt och Dag kutsuu teoksensa tyylilajia Bellman Noiriksi.

Likaviemärinä toimineesta Fatburenin lahdenpoukamasta löytyy kammottava ruumis, jolla ei ole raajoja, kieltä eikä silmiä. Murhatapauksen saa vaivihkaisesti tutkittavakseen lainoppinut Cecil Winge, joka on saavuttanut mainetta totuutta sitkeästi etsivänä lakimiehenä. Winge palkkaa apurikseen Mickel Gardell -nimisen sotaveteraanin, joka oli menettänyt toisen kyynärvartensa meritaistelussa.

1793 oli kummallisen ristiriitainen lukukokemus. Se vangitsi otteeseensa tiukasti, kuin pihteihin. Lukemista oli pakko jatkaa, vaikka toisaalta monesti inhotti niin, että vatsaa käänsi. Natt och Dag ei säästele lukijaa yhtään. Pahinta on, että tarina on monelta osin uskottavan tuntuinen.




Vuonna 1995 kaksi miestä kohtaa toisensa Pristinassa Kosovossa ja rakastuu. Rakkaus on monella tavalla kiellettyä. Kirjallisuutta opiskeleva Arsim on albaani ja naimisissa. Tuleva lääkäri Miloš on serbi. Ja he ovat miehiä. Kosovon ilmapiiri on kiristynyt lähes räjähdyspisteeseen, ja miesten rakkautta varjostaa myös syttymäisillään oleva sota. Lopulta Arsimin on taivuttava vaimonsa ja tämän suvun tahtoon ja paettava maasta. Ero Milošista on kuitenkin raastava. Sen jälkeen kummankin miehen elämä tuntuu olevan yhtä suurta katastrofia.

Bolla
on huolella hiottu kokonaisuus, joka antaa lukijalle paljon monella tasolla. Kerronnan lomassa on lukuisia filosofisia tiivistyksiä ihmisyydestä ja elämästä. Kieli on yhtä rosoista ja vereslihaista kuin miljöö ja henkilötkin. Bollan lukee nopeasti, mutta olen varma, että se jää kaihertamaan mieltäni vielä pitkäksi aikaa.




Romaanin nimi viittaa paitsi sairauteen myös Oriveden leprasairaalaan, jota kutsuttiin ytimekkäästi Lepraksi. Oriveden leprasairaala oli Suomen viimeinen lepraan sairastuneille tarkoitettu hoitolaitos, joka suljettiin 1950-luvun alkuvuosina potilaiden loppuessa. Sairauteen saatiin viimein tehoava lääke ja vanhat avun tavoittamattomissa olevat potilaat poistuivat vähitellen ajasta ikuisuuteen. Suurin osa romaanin tapahtumista sijoittuu sairaalan alueelle 1920-luvulla.


Lepran tarina on arvoituksellinen ja koskettava ja sen aihepiiri on todella mielenkiintoinen. Sen lisäksi se tarjoaa paljon ajattelun ja pohdinnan aihetta. Kaiken tämän Ellilä on kirjoittanut sujuvaan, napakkaan muotoon, sillä ahmaisin Lepran parissa päivässä. Mieleen kirja jäänee kyllä pitkäksikin aikaa.



Kaarle on toisen polven amerikansuomalainen. Isä ja tämän pikkuveli Janne olivat vain kaksi- ja yksivuotiaita, kun perhe muutti tsaarinvallanaikaisesta Suomesta vapaammille seuduille. Isoisä Yrjö on vankkumaton työväenaatteen kannattaja. 30-luvun lama painaa ankarasti päälle ja tilanne vapaassa Amerikassa alkaa näyttää huonolta. Karelian Technical Aidin agitaattorien uuttera työ suomalaissiirtolaisten keskuudessa lankeaa otolliseen maaperään. Veljeskansa kaipaa apua työläisten paratiisin rakentamisessa ja toivottaa amerikkalaiset toverit avosylin tervetulleiksi Neuvosto-Karjalaan.

Nautin Tulisiiven lukemisesta kovasti. Se iskee täsmällisesti juuri siihen kohtaan lukuhermostoani, jonka stimuloinnista nautin eniten. Suomalaisten ja muiden länsimaista Neuvostoliittoon loikanneiden tai muuttaneiden kohtalo Stalinin aikaan on kammottavuudessaan kiehtova aihe romaanille. Historian faktat ja erilaiset mahdolliset faktat lomittuvat fiktioon herkullisesti. Kun jättiläisvaltion huolella vaalittu ja viljelty propaganda törmää raadollisen karmeaan todellisuuteen, on lopputulos usein absurdi. Siitä Koskinen ottaa kaiken irti.




Vuonna 1554 Hiidenperän kylän rauha rikkoutuu, kun huovi Hannu Antinpoika löydetään metsästä kirveellä kuoliaaksi lyötynä. Kirves tunnistetaan Hannun torpparin Sipi Sipinpojan omaisuudeksi, ja johtopäätös näyttää selvältä: Sipi on surmannut vuokraisäntänsä. Kruununvouti Akseli Torkkelinpoika ei kuitenkaan oikein sulata tätä ratkaisua, koska Sipillä ei ole motiivia.

Haluaisin lukea sarjakuvia paljon enemmän kuin luen, mutta aikeeksi tuntuu jäävän vuodesta toiseen. Tähän historialliseen dekkarisarjakuvaan oli kuitenkin ihan pakko tarttua. Suosittelen lämpimästi!




Uskollisessa lukijassa tavataan kansainvälinen menestystrilleristi Roger Koponen, jonka romaanitrilogia on käännetty kymmenille kielille ja myyty miljoonia kappaleita. Menestys on näkynyt myös pankkitilillä, ja nyt Koponen asuu kauniin vaimonsa ja mittavan vinyylilevykokoelmansa kanssa hulppeassa merenrantahuvilassa Westendissä naapureinaan vanhan ja uuden rahan kyllästämää kermaa.


Talvisena iltana vaimo Maria on yksin kotona, kun Roger on puhumassa kirjoistaan Savonlinnassa. Normaaliin rataansa kulkeva kirjallisuusilta pikkukaupungissa saa dramaattisen käänteen, kun Roger saa puhelun poliisilta: Maria on löydetty todennäköisesti murhattuna heidän kotoaan. Roger lähtee poliisin kyyditsemänä kotiin, mutta ei pääse koskaan perille. Marian murha näyttää olevan suora kopio Rogerin ensimmäisen teoksen ensimmäisestä murhasta…

Hyytävä, tiheätahtinen ja -tunnelmainen kauhuaineksilla maustettu dekkari aloittaa Seeckin uuden sarjan.

6 kommenttia:

  1. Kirsi, kiitos tästä hienosta kattauksesta. Tästä varmasti löytyy kirjoja kaikille isille. Itse kyllä ostin miehelleni takuuvarman kirjan: David Lagercrantzin Tyttö joka eli kahdesti. Itseäni kiinnostaa tuo JP Koskisen kirja.

    VastaaPoista
  2. En ole aiemmin lukenut Max Seeckin kirjoja, mutta tämä uskollinen lukija on kirjaston varauslistalla.
    Voin suositella Karhun keittoa ja 1793 teosta. Molemmat historiallisia jännäreitä.
    Mies kiinnostui Mika Salon elämäkerrasta, joten luultavasti hän saa kyseisen kirjan ehkä joululahjaksi. Pidetään jännityksessä, ettei elämä ole liian ennalta-arvattavaa.

    VastaaPoista
  3. Olen nähnyt tuota Niklas Dag och Nattin kirjaa luettavan täällä Tukholman tunnelbanassa, tämä arviosi vakuutti niin, että hankin sen nyt myös käsiini! /Mari

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiinnostavasta kirjakattauksesta. Nappasin lahjavinkkejä miehelleni, mutta myös lukuvinkkejä itselleni.

    VastaaPoista
  5. Mietin juuri jouluksi kirjalahjoja viidelletoista lähi-ihmiselle kolmivuotiaasta seitsenkymppiseen. Listastasi luulen JP Koskisen romaanin sopivan parille lahjansaajalle. Tonttu kiittää!

    VastaaPoista
  6. Erittäin mielenkiintoinen koonti! Luin tätä siltä kannalta, olisiko näissä omalle lukulistalle sopivia. Nopeasti piirretyt pilvet ja Tulisiipi ehkä eniten. Katsoin tässä syksyllä Ikitie-elokuvan ja tuo Tulisiipi mennee aika lailla samaan aihealueeseen. Seeckin ja Tuomisen teokset kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta, mutta mietin, olenko liian herkkä niiden lukijaksi :D

    VastaaPoista