torstai 7. marraskuuta 2019

Timo Saarto: Kivikalmisto




Olipa helpottavaa saada sydän pois kurkusta, jonne se oli päässyt pahasti juuttumaan vuoden 2018 huhtikuussa. Luin nimittäin silloin Timo Saarron toisen Leo Waara -dekkarin Kevään varjo, joka päättyi suorastaan veret seisauttaviin tunnelmiin eli tasan sadan vuoden takaisiin tapahtumiin keväisenkoleassa Helsingissä.

Sarjan kolmannessa osassa Kivikalmistossa eletään sateista heinäkuuta 1918. Tilanne Helsingissä on sekava ja jännittynyt. Vangitut punaiset on suljettu Suomenlinnan leirille, ja voittajien ankarasta propagandasta huolimatta helsinkiläisille alkaa olla selvää, että linnoitussaarella tapahtuu kauheita. Vankeja teloitetaan ilman oikeudenkäyntejä ja olot leirillä ovat kammottavat.

Kaupunkilaiset joutuvat keskittämään voimansa hengissä pysymiseen hekin. Elintarviketilanne ei ole vieläkään kaksinen, ja olot ovat levottomat. Lähes jokainen voittajien puolelle kuuluva mies kantaa asetta ja liipaisinsormi on herkkä.

Huojennuksekseni tapasin kirjan sivuilta kaikki vanhat tutut. Entinen miliisi Leo Waara vapautetaan Suomenlinnasta. Nopean vapautumisen takana on ainakin osittain rikospoliisin virkansa menettänyt Anders Autio, joka tuntee olevansa kiitollisuudenvelassa Waaralle aiempien tapahtumien takia. Kaunis ja lumoava horrossaarnaaja Mirjam Drifva on asettunut asumaan Aution vaimon hoiviin, ja taloudesta huolehtii Betty Blom. Alppu-poikakin on edelleen voimissaan.

Aloituskohtauksessa poikasakki tekee karmean löydön kulosaarelaisesta hiidenkiukaasta. Muinaishautaan on haudattu vähän tuoreempikin vainaja. Aikanaan käy ilmi, että vainaja on päätynyt leposijaansa kaksi vuotta aikaisemmin eli keväällä 2016. Miehen henkilöyskin selviää, mutta epäiltyjä veritekoon ei ilmaannu. Sitten maallikkosaarnaaja Mirjam Drifva osoittaa yleisönsä joukosta miehen ja ilmoittaa, että tämä on murhaaja. Mies pakenee paikalta. Vähän myöhemmin Mirjam yritetään ampua. Oliko Mirjam oikeasti tiennyt miehen syylliseksi vai pakeniko syytön mies paniikissa jouduttuaan julkisen huomion kohteeksi?

Sitten ammutaan Suomenlinnan vankileirillä vartijana toiminut Allan Lanius kotiovelleen. Komisario Asp on taipuvainen uskomaan, että murhan takana on Leo Waara, joka on halunnut kostaa vartijalle jotakin vankileirillä kokemaansa. Tämä tieto säikäyttää Aution, joka tietää, että kiinni jäädessään Waara olisi välittömässä hengenvaarassa. Joko hänet ammuttaisiin heti tai ainakin palautettaisiin Suomenlinnaan ammuttavaksi.

Rikosjuoni on jälleen kimurantti ja Saarto edellyttää lukijalta tarkkaavaisuutta. Juonilinjoja tuntuu olevan useitakin, mutta lopulta kaikki asettuu sievästi kohdilleen. Anders Autio tuskailee saman vaivan kanssa kuin lukijakin: tuntuu, että kaikki palaset ovat jo koossa, mutta ne pitäisi vielä osata asettaa paikoilleen. Kärsivällisyys kyllä palkitaan, ja lopussa selviää sekin, miten hiidenkiukaan ruumis liittyy kokonaisuuteen.

Parasta Kivikalmistossa on ehkä sittenkin oivallinen miljöökuvaus. Saarto saa sadan vuoden takaisen Helsingin heräämään eloon kirjansa sivuilla. Näen jo mielessäni Turun kasarmin rauniot Lasipalatsin tilalla ja nautin eksoottisesta raitiovaunuajelusta Sörnäisistä Kulosaareen. Matkalla ratikka ajetaan tyynesti lautalle ja matka jatkuu kohti päätepysäkkiä huvilasaaren takaosaan.

Kivikalmiston hurjimman kohtauksen palkinto menee Mirjam Drifvan käärmeshow’lle. Harvoin olen lukenut mitään niin kuvottavaa ja samalla vangitsevaa! Mirjamin osuus tapahtumissa on muutoinkin tässä kolmannessa osuudessa keskeinen ja kiinnostava. Aika oli totisesti otollinen puhuttelevalle hengenjulistukselle. Kun sitä vielä jakoi kaunis ja karismaattinen nuori nainen, ei ihme, että yleisö oli haltioissaan ja saarnaajan hallittavissa.

Takakannessa todetaan, että teos on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneille Kuoleman kuukaudelle ja Kevään varjolle. Uskon, että sen voikin hyvin lukea sellaisena, mutta minusta menettää kyllä paljon, jos ei lue kaikkia kolmea kirjaa. Järjestyksessä lukemisesta ei ainakaan haittaa ole. Kiitokset alkuun lisätystä henkilöluettelosta, kansien sisäpuolelle painetusta kartasta ja oivallisesta nimestä.

Timo Saarto: Kivikalmisto
Karisto 2019. 240 s.
Äänikirjan lukija Markus Niemi, kesto 5 h 50 min.

Arvostelukappale.

2 kommenttia:

  1. Kävin kuuntelemassa Saartoa kirjamessuilla ja kiinnostuin tästä kirjasta. Eli se odottaa hyllyssä. Tosin en ole lukenut aiempia kirjoja, mutta toivon että tämä toimii itsenäisenäkin teoksena.

    VastaaPoista