sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Elina Rouhiainen: Jäljitetty (Susiraja 3) ja vähän lukuhaasteista



Syksy ja erityisesti marraskuu on otollista aikaa erilaisille haasteille. Minäkin hurahdin mukaan pariin haasteeseen, vaikka olen tunnetusti huono (lue: laiska) haasteisiin osallistuja. Innostun kyllä aluksi, mutta sitten usein uuvun alkumatkalle, tai ainakin viimeistään takasuoralla. Miten kävi esimerkiksi Morren KKK-haasteelle? En kehtaa kohta enää pitää sitä tuolla välilehdellä, vaan deletoin sen vähin äänin…

Lokakuun lopulla Karo Hämäläinen haastoi Facebookissa ihmisiä liittymään Lukuhaasteeseen. Idea on yksinkertainen: marraskuussa luetaan kaunokirjallisuutta kolmekymmentä sivua joka päivä. Osallistujia näkyisi olevan 15 000, joten aika mukavasti haaste keräsi osallistujia, ja somessa näkyi #lukuhaaste -merkittyjä twiittejä ja päivityksiä tiheään. Ajattelin, että tällaiselle runsaahkosti lukevalle kirjahullulle haaste menisi kepeästi vasurilla. Mutta jos tulkitsisin haasteen ohjetta tiukasti, olisi tunnustettava, että kiville meni. Kuukauden kokonaissaldo tosin ylittää reippaasti yhdeksän sataa sivua, mutta ihan joka päivä ei vähimmäistavoite täyttynyt. Olen näemmä sittenkin enemmän uppoutumis- ja ahmimishakuinen lukija kuin tasainen tissuttelija. Isot kerta-annokset korvaavat väliin jäävät päivän tai parin jaksot. Haasteeseen osallistuminen siis opetti minulle itsestäni jotain uutta!

Sopivasti marraskuun kääntyessä lopuilleen Salla Simukka haastoi lukevaa kansaa mukaan Nuortenkirjahaasteeseen. Sen ohje on seuraava:

  1. Lue kotimainen nuortenkirja.
  2. Kehu se - mieluiten mahdollisimman julkisesti ja monelle (FB:ssä, Twitterissä, Instagrammissa, kotona, työpaikalla, tutuille ja tuntemattomille...).
  3. Osta se joululahjaksi.
  4. Haasta kaverisi mukaan.

Itse haastoin itseni jo lokakuussa nuortenkirjateemaviikon pitoon, mutta koska teemaviikolta jäi kirjoja vielä runsaasti yli, oli helppo yhdistää nämä kaksi haastetta. Nuortenkirjahaaste jatkuu muuten jouluaattoon asti, joten vielä ehtii mukaan! Haastankin tässä kuin ohimennen kaikki teidät, jotka tämän jutun luette.

Ensimmäinen haastekirjani on Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan kolmas teos eli Jäljitetty. Se sopi oivallisesti marraskuun masentaviin tunnelmiin. Olen nimittäin niitä ihmisiä, jotka menettävät elämänhalunsa lähes kokonaan marraskuun pimeyteen. Onneksi sentään on keinoja, joiden avulla nenä pysyy pinnan yläpuolella, eivätkä kirjat ole näistä keinoista suinkaan huonoimmasta päästä. Kovin synkkää tai raskasta en kuitenkaan jaksa juuri näinä aikoina vuodesta lukea.

Jäljitetty on edeltävien osiensa tavoin kepeän viihdyttävä paranormaalin romanssin genren edustaja. Rouhiainen jatkaa tutulla tyylillään sarjaa, jota jossain vaiheessa uumoilin trilogiaksi mutta jonka neljättä osaa kirjailija jo parhaillaan kovaa vauhtia kirjoittaa.  Ihan varauksettomasti en ole sarjaan ihastunut, kuten voi lukea Kesyttömästä ja Uhanalaisesta kirjoittamistani esittelyistä. Vika on kyllä selkeästi itsessäni, eli olen täysin väärää kohderyhmää. Voin helposti kuvitella, kuinka onnessani olisin ahminut näitä, jos olisin saanut ne käsiini 13–15-vuotiaana. Nyt olen liian vanha ja kyyninen näiden vilpittömäksi ihailijaksi. Harmi omalta kannaltani.

Olen moittinut aiempia osia muun muassa turhasta diipadaapaasta, reaalimaailman epäloogisuuksista ja turhauttavasta eroottisen latauksen pitkittämisestä. Olen toivonut juoneen jäntevöittämistä ja olennaisiin, lukijaa eniten kiinnostaviin asioihin pureutumista bilekuvausten sijaan. Rouhiainen kuitenkin jatkaa tiukasti valitsemallaan linjalla, mikä tietysti oikein onkin.

Lukijaystävällisesti Rouhiainen kertaa aiempien kirjojen tapahtumat tiiviissä parin sivun prologissa, mikä oli kauniisti tehty huonomuistista lukijaa kohtaan. Mukaan pääsee siis vaivattomasti, vaikkei vielä olisi aiempia osia lukenutkaan. Alku on tällä kertaa vauhdikas, ja yllättävä, ja täysin ennakoimaton (minun mielestäni siis) käänne tapahtuu ihan alkusivujen jälkeen. Raisasta paljastuu niin hänelle itselleen kuin lukijallekin täysin uusi puoli. Selviää, mikä hän on. Tästä paljastuksesta seuraakin sitten monenlaista!

Valitettavasti ensimmäisen neljänneksen jälkeen kirjassa alkaa piiitkä suvantovaihe, jossa taas biletetään, käytetään korkokenkiä ja minimekkoja ja sotketaan ihmissuhdekuvioita. Tällä kertaa oheistoimintoina ovat musiikin tekeminen, tatuoinnit ja kamppailulajit, joiden saloihin Raisa koettaa perehtyä voidakseen pelastaa läheisensä pahisten kynsistä. Uudelleen juoni tuntuu kunnolla käynnistyvän vasta aivan lopussa, jossa onkin veret seisauttava toimintakohtaus.

Tämän kolmannen osan aikana pidin Raisan hahmosta yhä vähemmän. Miksi ihmeessä tytöstä on kehittynyt itsekeskeinen, sanoisinko jopa itserakas bitch, joka kuvittelee yksin kantavansa vastuun ihan kaikesta, vaikka ympärillä on koko joukko loistavia tyyppejä valmiina jakamaan vastuun? Salailu ja omissa liemissä kiehuminen tuntuvat olevan Raisan lempipuuhia. No, kuten huomaatte, kirja sitten kuitenkin imaisi lukijan syövereihinsä ihan kiitettävästi, koska muuten jaksaisin tuskin näistä valittaa.

Mukavasti Rouhiainen yhdistelee teoksessaan mytologioita ja vanhaa tarustoa nykyperinteeseen. Tosin juuri näitä yliluonnollisen maailman piirteitä olisin halunnut paremmin avattavan. Pidin myös siitä, että taiteellinen Raisa on samalla hyvin urheilullinen tyyppi, mikä tässä kolmannessa kirjassa selvästi vielä korostuu. Henki ei sulje pois lihaa, vaan hyvinvoiva, terve ruumis toimii yhdessä luovan mielen kanssa. Rouhiainen pitää linjansa myös lihallisuuden suhteen. Ilmassa kipunoi jälleen vahvaa latausta, mutta varsinaisia seksikohtauksia on turha odottaa. Muutenkin nuorten maailma näyttäytyy perin kilttinä ja siistinä, vaikka väkivalta varjostaa tapahtumia taustalla.

Rouhiainen siis jo täyttä vauhtia kirjoittaa seuraavaa osaa Susiraja-sarjaan, ja tämän kolmannen osan perusteella päättelisin, että sarja voi jatkua vielä vaikka kuinka pitkään. Pitkät ja runsaat sarjat ovat fantasian alalajeille tyypillisiä, joten siinä Rouhiainen sujahtaa mainiosti perinteeseen. Sarjaa ahmiville nuorille ja hieman vanhemmille lukijoille laajuus on myös varmasti tervetullutta. Minä jäin jälleen kaipaamaan punaista lankaa, jonkinlaista kokonaisjännitettä. Tämänkertainen välitön uhka saatiin torjuttua, mutta uutta on varmasti tulossa. Mutta mihin tällä kaikella olla pyrkimässä? Minä mieluusti lukisin Rouhiaiselta vaihteeksi ihan jotain muuta, koska kirjoittajana hän on sujuva ja hänen tekstiään on miellyttävää lukea.

Elina Rouhiainen: Jäljitetty (Susiraja 3)
Tammi 2014. 482 s.

Lainattu kirjastosta.


#nuortenkirjahaaste jatkuu täällä jo Magdalena Hain Susikuningattarella. Entä siellä?

3 kommenttia:

  1. Nyt on pakko tunnustaa, että #nuortenkirjahaaste jää väliin, jo marraskuun 30 sivua päivässä #lukuhaaste oli liikaa. :( Kiekkokaupunkien kirjakierros on ainoa missä olen mukana. ;) Tykkään kyllä lukea nuortenkirjoja ja olen miettinyt tätä sarjaa -se on epätasaisen tasaisin väliajoin tyrkyllä kirjastossa. Nuortenkirjoissa on (onnistuessaan) aikuislukijalle mukavasti nostalgiaa ja mietittävää. Ja kun tarina ja hahmot vievät mukanaan niin genrellä ei ole enää niin väliä. Vaikka arviosi sai suhtautumaan Susirajaan aiempaa suuremmalla varauksella, niin se pysyy edelleen "kokeile joskus kun kerkiät eikä mitään akuuttia luettavaa ole tarjolla" -listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkeahan nyt vain ei millään jaksa eikä ehdi, se on selvää. Tuota kiekkokierrosta on kiva seurailla, ja siinähän mukavasti yhdistyvät harrastuksesikin.

      Nuortenkirjoja on mukavaa lueskella, vaikka tämä Susiraja-sarja ei ehkä sittenkään aivan sitä ole, mitä minä jaksaisin enää enempää lukea. Mutta saapa nähdä, muistanko ajatustani kesällä, kun seuraava osa ilmestyy, vai lankeanko taas... :D

      Poista
  2. Hei kuulostipa ihanalta tuo nuortenkirjahaaste! Itse olin siitä autuaan tietämätön.

    Mua kanssa pitkästytti juurikin nuo biletysjutut ja muut, joihin jäätiin jumiin. Mutta ihana lukukokemus silti. Nautin täysin siemauksin siitä, että saan syventyä Susirajan maailmaan ja unohtaa kaikki omat huoleni :D

    VastaaPoista