perjantai 31. lokakuuta 2014

Aaveiden Pohjanmaa ja Aaveballadeja-albumi



Kun taloudessa ei ole enää pieniä lapsia, ei halloweenin juhlinta kauheasti innosta. Lähinnä vain kiukuttaa kaiken kiinni oleminen lauantaina, päivänä, jona muina arkipäivinä pääosin työssä aikansa viettävä perheyksikkö on tavannut tehdä ruoka- ynnä muita välttämättömiä hankintojaan. Koska asiantilalle ei mitään voi, on tyydyttävä kohtaloonsa.

Toisaalta voi ajatella niinkin, että huominen pakkopyhä on vallan mainiota lukuaikaa, ainakin, jos luvatut räntä- ja vesisateet toteutuvat. Mihinkään ei kannata mennä, joten nautiskellaan sitten kotona olemisesta. Seuraksi hyvä kirja ja kenties hieman tunnelmaan sopivaa musiikkia?

Kuin tilauksesta löysin postilaatikostani kiehtovan paketin, jossa oli molempia. Haamu-kustantamo lähetti minulle tutustumista varten kirjan nimeltä Aaveiden Pohjanmaa ja sen kylkeen sopivan Aaveballadeja-albumin. Näiden kanssa on mainio viettää synkkää pyhäinpäivän iltaa!

Aaveiden Pohjanmaa -teoksen on toimittanut Tiina Hietikko-Hautala ja sen alaotsikko on Kummitustarinoita mailta ja meriltä. Nimet kertovatkin oikeastaan olennaisen sisällöstä. Kansien väliin on koottu paikallisia kummitustarinoita, jotka liittyvät olennaisesti pohjalaisiin paikkoihin, rakennuksiin tai maastonkohtiin. Kauniisti taitetussa kirjassa on kaikkiaan kymmenen lukua, joissa kussakin kerrotaan tiettyyn paikkaan liittyviä kummitustarinoita ja niiden eri toisintoja. Kertomusten perusteella näyttää siltä, että monissa rakennuksissa on vuosikymmenten ja jopa -satojen aikana ilmennyt useampiakin kummituksia.

Aikahaarukka on laajahko, mutta eniten tarinoita on merkitty muistiin viime vuosisadan vaihteen tienoilta. Suomen sodan ja kansalaissodan tapahtumiin liittyvät verityöt ovat synnyttäneet myös runsaasti tarinoita. Kirjassa esitellään paikallisesti kiinnostavia rakennuksia ja paikkoja, ja siitä varmasti paikallishistoriasta kiinnostuneet ja siitä jo jotain tietävät saavat eniten irti. Tottesundin kartanossakin muuten kummittelee. Sitä en tiennyt, enkä sitäkään, että kyseinen kartano innoitti Anni Swanin kirjoittamaan Tottisalmen perillisen.

Mielenkiintoista luettavaa jutut silti olivat ulkopuoliselle, satunnaiselle turistillekin. Mitä kauemmas historiaan tarinat sijoittuvat, sitä vetävämmiltä tai ainakin uskottavammilta ne tuntuvat. Siksi kokoelman viimeinen, vain muutaman vuosikymmenen päähän sijoittuva Seinäjoen vanhaan teatteriin liittyvä kummitustarina ei enää oikein tuntunut joukkoon sopivan. Vinkiksi muuten, että kirjassa kerrottujen tarinoiden tapahtumapaikkoihin pääsee tutustumaan virtuaalisesti täällä.



Mukava yllätys oli kirjan mukana saapunut cd-levy, jonka virallinen julkaisupäivä näyttää sattuvasti olevan 1.11.2014 eli pyhäinpäivänä. Aaveballadeja-niminen albumi sisältää seitsemän laulettua kappaletta. Laulujen sanat on kirjoitettu Aaveiden Pohjanmaan tarinoiden pohjalta aaveiden näkökulmasta. Sanoituksesta vastaakin Tiina Hietikko-Hautala. Olen surkea kirjoittamaan musiikista mitään, mutta tästä levystä tykkäsin kovasti ensi kuulemalta, ja eilen kirjaa lueskellessani soitin sen useampaan kertaan läpi. Sävellykset ja sovitukset ovat vetäviä ja kappaleet mukavan erityylisiä. Kiva idea!

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa. Kummitustarinoita mailta ja meriltä
Kuvat Suvi Kari.
Haamu 2013. 82 s. Nidottu.

Aaveballadeja
Haamu 2014. CD-levy.


Arvostelukappaleita. Kiitos kustantajalle!

5 kommenttia:

  1. Tuo levy kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Minäkin pidin Aaveiden Pohjanmaasta ja helposti säikkyvänä pelkäsinkin sopivasti (no hyvä on, aika paljon) sitä lukiessa. Olin tosiaan ajatellut, että kävisin nappaamassa blogiin kuvan Harriniemen majakasta, mutta enpä uskaltanutkaan sinne lähteä :D Keväällä sitten kävin siellä eväsretkellä ystävän ja lasten kanssa ja melkein petyin, kun en pelännyt yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon tosiaan, että paikallisuus nostaa kirjan kierroksia aika huimasti!

      Poista
  2. Minusta tuntui, että sain perjantaista kyllikseni. Ystävä kertoi menevänsä Stadiin kummitustaloiltaan. Itse menin vain kotiin ja lähdin kauppaan. Asun maalla, ei katuvaloja. Auto yritti pysyä tiellä ja väistellä aaveita. En ymmärrä, miksi lasten annetaan lähteä tuollaiseen sytiseen seikkailuun, lyhtyjä heilui ojissa, joista saattoi päätellä, että lyhtyjä piteli joku. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhh, kuulostaa vaaralliselta! Onneksi en ole kohdannut moista muodossa enkä toisessa.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä! Paikallistarinoiden rakastajana tykkäisin kovasti, jos vastaavan kirjan tekisi joku Tampereen kummituksistakin :) Kiva idea yhdistää musiikki ja tarinat.

    VastaaPoista