perjantai 24. lokakuuta 2014

Käytännön messuvinkit!



Helsingin kirjamessut ovat ehdottomasti kirjaihmisen vuoden kohokohtia. Kaikki kynnelle kykenevät koettavat päästä messuamaan ainakin edes päiväksi. Oma varsinainen messukoitokseni tänä vuonna tulee olemaan huominen lauantai, ja kokemuksesta tiedän, että kyseinen päivä on monen muunkin messupäivä. Messukeskuksessa on siis tiedossa melkoista ruuhkaa ja ryysistä. Koska kokemusta messuilusta on kertynyt parilta vuosikymmeneltä ja parista messukaupungista, kokosin tähän muistilistan, jonka avulla messupäivästä toivottavasti tulee antoisa. Jokaisella on tietysti messureissulleen omat tavoitteensa ja suunnitelmansa, mutta varmasti yhteistä löytyy silti.

  1. Kannattaa tutustua etukäteen messuohjelmaan. Messuilla on tarjolla varmasti tuhansittain erilaista ohjelmaa. Isoilla lavoilla ja saleissa on haastatteluja ja paneeleja virtanaan, ja lisäksi vielä kirjakaupoilla ja kustantamoilla on omia haastattelu- ja ohjelmapisteitään. Jotta messupäivästä saisi irti jotakin, kannattaa lukea virallinen ohjelma läpi, ruksata kiinnostavat ja ehkäpä vielä tehdä itselleen aikataulun esiintymispaikkoineen (minulla on tällainen suunnitelma laadittuna). Ohjelmaa voi myös selata puhelimellaan.

  1. Messuohjelman takaosassa oleva kartta on kätevä apu suunnistuksessa. Isot ständit löytyvät messuilla vaivatta, mutta pieniä ja kiinnostavia voi olla joskus hankala huomata tai löytää ilman karttaa.



  1. Älä tee aikataulustasi liian tiukkaa. Messualue on laaja, ja lisäksi kannattaa varata aikaa vain katseluun ja kiertelyyn. Usein antoisimmat kokemukset tulevatkin ihan spontaanisti vastaan. Helsingissä messujen antikvariaattiosasto on ainakin täynnä houkutuksia!

  1. Supertähtien esiintymisiin kannattaa mennä ajoissa, jos haluaa saada istumapaikan. Esiintymislavojen edustat täyttyvät nopeasti. Jos aikoo ottaa kuvia, kannattaa pitää varansa eturivipaikkojen saamiseksi. Myös seisomapaikat voivat olla käteviä, mutta koko päivää ei jaksa seistäkään.

  1. Pukeutumisesta sen verran, että ainakin itse suosin mukavaa ja käytännöllistä. Päällysvaatteet kannattaa ehdottomasti jättää säilytykseen, koska messuhallissa on kuuma. Paksuimmat neuleet ja huivitkin kannattaa jättää jo kotiin. Jalkaan mukavat, kävelyä ja seisoskelua kestävät kengät. Jos on liikkeellä ystävän kanssa, kannattaa valita värikästä päälleen, koska messuilla on helppoa kadottaa kaverinsa. Hetken vaikkapa kirjaa selattuaan huomaakin ystävän kääntyneen jollekin toiselle messukujalle…

  1. Mukaan kannattaa varata kunnon kassi. Itse suosin selkäreppua, koska olkapäälläkin kannettava laukku alkaa päivän mittaan painaa. Kädet on kuitenkin kiva pitää vapaana. Ainakin minä tarvitsen käsiä paitsi messutavaroihin tutustumiseen myös silmälasien esille kaivamiseen, muistiinpanojen tekemiseen, kuvaamiseen jne. Ostokset on mukavampi kantaa mukanaan kangas- kuin muovikassissa. HUOM! Ostoksia varten kortti on kätevä, mutta kaikilla pienillä osastoilla ei ole korttipäätettä, joten käteistäkin kannattaa varata mukaan. Messukeskusten pankkiautomaateille on usein pitkät jonot.

  1. Ostokset kannattaa säästää oman messukierroksensa loppupäähän, ainakin, jos voi luottaa haluamansa tavaran riittävyyteen. Ensimmäiseksi ei kannata reppuaan tai kirjakassiaan täyttää, sillä kirjansa joutuu yleensä kantamaan itse.

  1. Reppuun pakkaan ainakin suklaata, vesipullon ja huulirasvan messuohjelman, kameran, puhelimen ja silmälasien lisäksi.

  1. Muista pitää taukoja! Messualueella on paljon kahviloita ja ravintoloita, penkkejä ja tuoleja. Jos ystävä tulee vastaan ja ehdottaa kahvikupillista tai skumppalasillista, ei kannata kieltäytyä. Mukava tauko- ja pistäytymispaikka on kirjabloggaajien kirjavinkkauspiste, joka sijaitsee Boknäsin näyttelyosastolla 6g85.
Kirjabloggaajat kirjavinkkaamassa torstaina 23.10.2014. 


  1.  Pakkaa mukaan hyvää mieltä ja kärsivällisyyttä! On ihanaa, että kirjat ja kirjailijat kiinnostavat niin monia muitakin.


Antoisaa messuviikonloppua! Jos ei messuille pääse tällä kertaa, voi tunnelmia seurata netissäkin. Kirjabloggaajat päivittävät tunnelmia Facebook-sivuillaan ja Twitter-tileillään. Tunnuksena on on #bloggaritmessuilla.  

P.S. Mitkä ovat Sinun messuvinkkisi? 

4 kommenttia:

  1. Superhyvä messuvinkkikooste, Kirsi! Itse tein tänään mokan ja unohdin vesipullon, mutta onneksi olin messuilla niin vähän aikaa ettei tarvinnut kärsiä tästä kämmistä. Reppu oli myös ihan must, ja se ylimääräinen kangaskassi kun tulin suoraan töistä.

    Eipä taida olla vinkkeihisi mitään lisättävää, tämä on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Pitää varmaan itse tämä vuoden päästä ennen messuja lukea. Että muistaa, nimittäin!

      Poista
  2. Allekirjoitan vinkit ja lisään, että narikalle voi viedä ostoskasseja välillä, ottavat 1€ "välikäynnistä", mutta on taatusti euron arvoista pitää kädet ja olkapäät vapaina. Torstain messupäivä kävi voimaharjoittelusta... ;)

    Ihanat, ihanat messut!

    VastaaPoista