lauantai 18. lokakuuta 2014

Henry Aho: Salaperäisten minivampyyrien joulu




On lokakuun 18. päivä ja Sadun nimipäivä. Sen lisäksi, että monessa paikassa nautitaan ansaittuja nimipäiväkahveja, vietetään koko Suomessa myös kansallista satupäivää. Satupäivän ideana on muistuttaa tarinankerronnan mainiosta perinteestä. Ääneen kertominen tai lukeminen on tosi mukavaa yhteistä puuhaa, josta pitävät kaikenikäiset. Jokaisella toivoisi olevan muistoja lapsuuden turvallisista satuhetkistä omien vanhempien kainalossa. Sadut viihdyttävät, hauskuuttavat, opettavat, jännittävät, kauhistavat ja lohduttavat. Yhteiseen lukuhetkeen sisältyy parhaimmillaan valtava jaettujen tunteiden kirjo.

Peruskoulun yläluokkalaisetkin malttavat asettua kuuntelemaan heille ääneen luettua tarinaa. Aikuisten lukupiiriläiset nauttivat ääneen luetusta tarinasta. Lukemisen ei tarvitse olla mikään huippuperformanssi, vaan ihan tavallinen riittää. Parasta voikin lapsen mielestä olla tunne siitä, että aikuisella on aikaa ja halua pysähtyä hetkeksi vain hänen kanssaan olemaan. On suuri luottamuksen osoitus, jos lapsi pyytää lukemaan. Sitä tilaisuutta ei kannata päästä ohitseen.



Omat lapseni ovat parhaillaan iässä, jossa on turha tyrkyttää yhteistä lukuhetkeä, mutta onneksi niitä on varastossa kummallakin tuhansia. Toivon, että aikanaan he jatkavat perinnettä mahdollisten omien lastensa kanssa. Jospa joskus mummona vielä minäkin…

Satupäivää piti kuitenkin kirjablogissa juhlistaa, ja kuin tilauksesta posti kiikutti loppuviikosta tarkoitukseen sopivan kuvakirjan. Salaperäisten minivampyyrien joulu siivittikin mukavasti pakkaskirpakan lauantain aamukahvihetkeä.

Teuvan kirjastossa asustaa kolmenkymmenen romanialaisen minivampyyrin joukko. Hupaisat miespuoliset vampyyrit tulivat aikanaan kirjastoon kirjalaatikon mukana Romaniasta, kuinkas muuten. Tyypit ovat luoneet itselleen oman kulttuurin oudossa ympäristössä. Rukouksena luetaan kirjaston puhelinnumeroita, ja tiukan paikan tullen manaillaan mahtisanan POISTETTU voimalla. Ruokavarojen vähyys on minivampyyrien suurimpia hankaluuksia. Villakoirat ja satunnaisesti kiinni saadut laihat hämähäkit ovat ruokalistan parasta antia, mutta pääsääntöisesti on tyydyttävä kaluamaan kirjankansia. Ihmekös sitten, että hammaskalustot ovat pahasti kuluneet.

Joulu lähestyy, ja minivampyyritkin unelmoivat juhla-ateriasta. Joukon johtaja Johannes I lukee herkusta vailla vertaa, hedelmästä, jota vampyyrien on saatava maistaa: veriappelsiini! Viisi urheinta kaveria passitetaan hankintaretkelle kylän kauppaan.

Kuten arvata saattaa, hankintaretki ei olekaan ihan suoraviivainen juttu, vaan siitä sukeutuu täysiverinen seikkailu vaaroineen ja kommelluksineen. Lähes ensi metreillä kaverukset törmäävät Teuvan vaarallisimpaan petoeläimeen eli r-vikaiseen kissa Nököön. Miten veriappelsiinin metsästykselle mahtaa käydä? Saavatko minivampyyrit kaikkien aikojen jouluaterian?

Salaperäisten minivampyyrien joulu on Henry Ahon käsialaa. Tutustuin ensimmäisen kerran monipuolisen Ahon tuotantoon dekkarinovellikokoelma Joulukalenterin yhteydessä. Joulukalenterissa on mukana myös Ahon novelli Pukkikeikalla. Samassa antologiassa on myös kuvakirjan kuvittajan Harri István Mäen novelli Matildan joululahja. Mäki on piirtänyt Salaperäisten minivampyyrien jouluun runsaan mustavalkoisen piirroskuvituksen, jota on tekstin lomassa mukava tutkia. Kirja on hauska satukirja, ja tarina saa suupielet kääntymään ylöspäin kuin huomaamatta. Mukana on hauskoja viittauksia vampyyriperinteeseen ja muitakin yksityiskohtia, jotka todennäköisesti aukenevat aikuiselle paremmin kuin lapselle. Lasta taas naurattanevat ihan muut jutut, kuten vaikkapa hurja jakso, jossa minivampyyrit täpärästi pelastuvat viemärin kautta. Tuttu maailma näyttää neljän sentin korkeudesta ihan erilaiselta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää mukavasti koko matkalle. Lisää minivampyyrien seikkailuja on luvassa jo keväällä!

Henry Aho: Salaperäisten minivampyyrien joulu
Kuvitus Harri István Mäki. Paasilinna 2014.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Oikein hyvää satupäivää kaikille! Muistakaa iltasatu. Tänään ja joka päivä.

2 kommenttia: