perjantai 20. marraskuuta 2020

Kirsin kirjanurkka on kymmenvuotias!




Kirsin kirjanurkka - blogini
täyttää tänään kymmenen vuotta! Juhlajuttu on joukkoistettu, eli pyysin Twitter-tilini seuraajia esittämään itselleni kysymyksiä, joiden pohjalta kokosin haastattelun.

Mitä olet aina halunnut tietää kirjabloggaamisesta, mutta et ole viitsinyt kysyä?

Miten innostuit lukemisesta?

Olen rakastanut lukemista ja kirjoja niin kauan kuin muistan. Alle kouluikäisenä saadut kirjat ovat minulla vieläkin tallessa, ja muistan, miten minulle rakkaat ihmiset lukivat niitä minulle ääneen. Kun aikanaan opin itse lukemaan, vain taivas ja koulumme yhteydessä sijainneen kunnan pääkirjaston lasten- ja nuortenkirjahylly olivat rajoina. Rakkaus on vuosikymmenten mittaan vain syventynyt! Olenkin sanonut, että lukeminen ei ole minulle vain harrastus vaan elämäntapa.

Kuinka päädyit kirjabloggariksi? Miten päädyit aikanaan kirjoittamaan kirjoista?

Kirjablogin perustamisidea tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, ainakin melkein. Aivan sattumalta luin marraskuussa 2010 Kodin Kuvalehteä, jossa oli muistaakseni yhden sivun mittainen juttu kirjabloggaaja Salla Brunousta ja hänen suositusta Sallan lukupäiväkirja -blogistaan. Tuntui, että minua lyötiin lekalla päähän: Juuri tuollaista minäkin haluan tehdä! Minäkin voin tehdä tuollaista!

Sen kummemmin harkitsematta istahdin koneen ääreen ja niin Kirsin kirjanurkka syntyi. Sittemmin olemme Sallankin kanssa tutustuneet ja ystävystyneet. Salla ja Sallan lukupäiväkirja ovat blogini kummeja.

Kirjoista kirjoittamisen idea on paljon vanhempi. 2000-luvun alussa paikallinen sanomalehtemme Salon Seudun Sanomat haki lehti-ilmoituksella avustajia kulttuuri- ja urheilutoimituksiinsa (tämä on ihan totta, vaikka harva enää uskoo!), ja koska olin pitkään haaveillut, että saisin kirjoittaa kirja-arvosteluja, päätin rohkaista mieleni. Lähetin juttunäytteen toimitukseen, ja jo ennen määräajan umpeutumista kulttuuritoimittaja Veli-Matti Henttonen soitti ja pyysi minua käymään toimituksessa sopimassa avustajan tehtävään liittyvistä käytännön asioista.


Lehteä avustan edelleen, vaikka kirjajuttuja julkaistaankin aiempaa paljon harvemmin. Mutta vaikka alkuun sain kirjoittaa oikeastaan kuinka paljon vain halusin, luin silti paljon sellaista, mistä en kirjoittanut lehteen. Blogi tavallaan täydensi tämän puutteen, koska sinne saan kirjoittaa ihan mitä ja mistä itse haluan.

Millä kielillä luet kirjoja? Millainen merkitys mielestäsi on kirjan kääntäjällä?

Luen suomeksi. Voisin lukea myös englanniksi ja ehkä ruotsiksikin, mutta todella harvoin niin teen. Siksi kääntäjät ovatkin kullanarvoisia ammattilaisia, jotka antavat mahdollisuuden lukea muutakin kuin suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta omalla äidinkielelläni. Olen alusta asti merkinnyt blogiini kirjan tietoihin kääntäjän näkyviin ja blogin sivupalkissa on tunnisteluettelo myös kääntäjistä.

Minkälaisia huomioita teet kirjojen ulkoasusta ja kansista?

Pidän itseäni hyvin epävisuaalisena ihmisenä, mutta kyllä kirjan ulkoasulla on merkitystä. Kannen kuvituksen, taiton, värien ja esimerkiksi kirjasintyypin pitäisi mielestäni antaa vähän vinkkiä siitä, mitä lukijalla on odotettavissa. Ulkoasu virittää oikeaan tunnelmaan. Mutta kuten sanottu, en ole esteetikko, ja välillä käy niin, että tutkin kannen yksityiskohtia vasta kirjan jo luettuani ja huomaan, että minulle on ollut tarjolla vinkkejä mutta en vain ole niitä tajunnut. 

Joskus harmittaa, kun tuntuu, että kirjan ulkoasuun ei ole panostettu tarpeeksi. Jokainen kirja joutuu kamppailemaan elintilastaan, joten sille soisi hyvät eväät.

Kuinka monta kirjaa luet ja kuuntelet vuodessa?

Luen ja kuuntelen yhteensä noin 150 kirjaa vuodessa. Olen merkinnyt lukemani kirjat muistiin vuodesta 1985 lähtien, ja nykyään lukemistani voi halutessaan seurata blogini välilehdeltä ja tänä vuonna myös Twitteriin tekemästäni vuoden 2020 aikana lukemieni kirjojen ketjusta. Merkitsen luetut kirjat ylös ajantasaisesti ja laitan eteen järjestysnumeron, joten määrää on helppo seurata. Olen toiminut näin jo pitkään, mutta valitettavasti en ihan blogin alkuajoista lähtien.

Määrä ei ole itseisarvo, mutta pidän kaikenlaisesta listaamisesta ja on mukavaa, kun voin itse tarkistaa luettujen listasta erilaisia asioita jälkikäteen. Olen välillä kummastellut, kuinka vihamielisesti jotkut suhtautuvat luettujen kirjojen lukumäärän seuraamiseen. En oikein käsitä, mitä merkitystä sillä on muiden kannalta, että tiedän lukemieni kirjojen määrän.

Vuonna 2015 kuuluin Suomen dekkariseuran Johtolanka-raatiin 
ja luin muun muassa kaikki kuvan uudet kotimaiset dekkarit!

Onko sulla joku erityinen lukutekniikka? Siis semmoinen, joka nopeuttaa lukemista ja antaa mahdollisuuden lukea useampia kirjoja kuin tällainen ns. tavis. Miten ehdit lukea niin paljon? Onko sinulla jokin lukutekniikka, jonka avulla pystyt lukemaan nopeasti? Mä en muuten käsitä tuota vuosisaalista.

Kunpa olisikin! Olen armottoman hidas lukija, eikä edes kohtuullisen runsas harjoittelu ole sitä juurikaan muuttanut. Sen sijaan pidän huolta, että minulla on aina jokin kirja kesken, usein moniakin. Kirja on aina käsillä muodossa tai toisessa. Lukeminen on oikeastaan ainoa harrastukseni, joten panostan siihen priorisoimalla ajankäyttöäni.

Hitauteni liittyy myös äänikirjojen kuunteluun. Haluan kuunnella kirjat normaalinopeudella, koska haluan, että kirjat nimenomaan luetaan minulle, ei sanella.

Miten äänikirjojen yleistyminen on vaikuttanut kirjabloggaajan elämään?

Kun äänikirjoja alettiin julkaista cd-muodossa, rakastuin niihin oitis. Pitkään rutiineihini kuului käydä säännöllisesti läpi kirjaston äänikirjahyllyt. Lainasin kaupunkimme pääkirjastosta valehtelematta lähes kaikki sinne hankitut äänikirjat. Myös ostin itselleni tärkeitä kirjoja äänikirja-cd-versioina, vaikka ne olivatkin kalliita (ja nyt arvottomia jäänteitä). Kuuntelin kirjoja autossa työmatkoillani ja olin niistä miltei riippuvainen.

Myönnän suhtautuneeni epäluuloisesti uusiin äänikirjapalveluihin. Taivuin kuitenkin Elisa Kirjan asiakkaaksi, ja pitkään ostin sieltä itselleni kirjoja kuunneltavaksi. Lopulta havahduin tilanteeseen, että olin hankkinut yli kahdenkymmenen äänikirjan varaston pahan päivän varalle, ja olinkin antanut jo pikkusormeni uudemman tyylisille kuunteluaikapalveluille. Niillekin olin nyrpistellyt nenääni. Muistan, että Storyteliä markkinoitiin kirjabloggaajille kirjamessuilla ja tarjottiin kolmen kuukauden ilmaista kokeilujaksoa, mutta en sitä ottanut käyttööni (mikä ääliö!).

Keväällä 2020 sain kirjoittaa Ruumiin kulttuuri -lehteen
(2/2020) jutun vain äänikirjoina ilmestyvistä jännityskirjoista.
Yksi juttua varten kuuntelemistani kirjoista oli 
JP Koskisen hyytävä Hautakello Storytel Original -sarjasta.

Nyt käytän jatkuvasti jotakin lukuisista markkinoilla olevista kuunteluaikapalveluista. Minulla on aina myös jokin äänikirja kesken. Kuuntelen ja luen myös kirjoja hybridinä, eli saatan kuunnella kirjaa, joka minulla on painettuna. Jos tilanne ei ole sopiva kuunteluun, jatkan painetun kirjan lukemista.

Bloggaatko jokaisen lukemasi kirjan? Jos et, miten valikoit blogattavat? Bloggaatko teoksista, jotka eivät vaikuttaneet sinuun tai joista et pidä? Missä vaiheessa teet päätöksen bloggaatko kirjasta? Aloittaessasi lukemisen vaiko vasta luettuasi kirjan loppuun?

En bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Blogin alkuaikoina, kun innostus oli tulenpalava, ajatukseni oli kyllä blogata kaikesta lukemastani ja vähän muustakin aiheeseen liittyvästä (jossain vaiheessa kirjoitin esimerkiksi teatterista). Tällä hetkellä noin kaksi kolmesta lukemastani kirjasta päätyy blogiin. Lisäksi pois jäävät ne kirjat, joista on tilattu lehtiarvostelu.

Vuosien varrella käytännöt blogattavaksi valikoituvien kirjojen suhteen ovat jonkin verran vaihdelleet. Kun olin mukana Suomen dekkariseuran Johtolanka-raadissa, päätin, että kirjoitan kaikista kahden vuoden aikana kilpailuun lähetetyistä kirjoista. Samaten, kun pari vuotta sitten päätin lukea kaikki vuoden mittaan ilmestyneet kotimaiset nuortenkirjat, kirjoitin kaikista saamistani teoksista blogijutun, jotka löytyvät blogistani tunnisteella #nuortenkirjatorstai.

Botnia-palkintoehdokkaat vuonna 2017.
Minulla oli suuri kunnia ja ilo päästä mukaan
Botnia-raatiin v. 2017 ja 2018. 

Normaalitilanteessa nykyään, kun en ole mukana missään lukuprojektissa, luen pääsääntöisesti vain kirjoja, jotka kiinnostavat, vaikuttavat ja ovat mielestäni hyviä. Lopulliseen bloggaamispäätökseen vaikuttaa kyllä moni seikka. Joskus olen hyvän kirjan luettuani huomannut, että siitä on jo julkaistu kymmenen lehtiarviota ja kolmekymmentä blogijuttua. Silloin voi tuntua, että mitään omaa lisättävää ei enää ole, ja juttu jää kirjoittamatta alkuperäisestä ajatuksesta huolimatta.

Kymmenen vuoden mittaan olen kirjoittanut sellaisistakin kirjoista, joista en ole pitänyt.

Bloggausetusija on kirjoilla, joista olen saanut arvostelukappaleen. Niistä taas etusijalla ovat ne, joista olen pyytänyt arvostelukappaleen. Jos olen pyytänyt arvostelukappaleen pienen kustantamon teoksesta, pidän velvollisuutenani myös kirjoittaa kirjasta jutun. Isompien talojen kirjoista saatan joskus jättää blogijutun kirjoittamatta, mutta laitan niistä kuitenkin esimerkiksi Twitteriin ja Instagramiin kuvia ja luonnehdintoja.

Saatko kirjoja lahjaksi kirjailijoilta tai kustantajilta bloggaamista vastaan? Onko kukaan lukija ikinä niin innostunut jostain kirjasta, että lähettäisi bloggaajalle kappaleen arvosteltavaksi omaan laskuunsa?

Kirjabloggaajat saavat halutessaan kirjoja kustantamoilta ja kirjailijoilta arvostelukappaleina aivan samoin kuin esimerkiksi sanomalehtien kriitikot. Ne eivät ole varsinaisia lahjoja, koska niistä toivotaan vastapalvelusta eli näkyvyyttä saajan blogissa ja somekanavilla. Tästä aiheesta olen kirjoittanut enemmän jutussani Kirjablogin kulut ja tulot.

Kukaan ei ole vielä äitynyt niin kiihkeäksi faniksi, että olisi lähettänyt jonkun toisen kirjoittaman kirjan luettavakseni. Ihan hauska ajatus! Muutamassa tapauksessa joku on kyllä lievästi painostanut minua lukemaan jonkun tietyn kirjan, josta on itse pitänyt, mutta tilanne ei ole ainakaan toistaiseksi eskaloitunut suoraksi toiminnaksi.


Välillä kirjabloggaajan elämään mahtuu myös glamouria!
On ollut hienoa päästä muutamia kertoja
paikan päälle seuraamaan Finlandia-palkintoseremoniaa.
Virallisen osuuden jälkeen on ollut tarjolla seurustelua ja pieniä virvokkeita.

Jätätkö kirjaa koskaan kesken? Jos jätät, millä perusteella? Luetko kaikki kannesta kanteen?

Kyllä jätän kirjoja kesken. Aika on rajallista, joten olen opetellut valikoimaan luettavani. Jos kirja ei saa houkuteltua minua maailmaansa riittävän nopeasti, jätän sen suosiolla kesken. Joskus päätös syntyy jo ensimmäisellä sivulla, tosinaan vasta kymmenien luettujen sivujen jälkeen. Eniten tämä tietysti harmittaa, jos olen ostanut kirjan uutena, tai jos kyse on kirjasta, josta olen varta vasten pyytänyt arvostelukappaletta.

Joskus tökkii kieli. Kuluneet kielikuvat ovat oikeastaan pienempi synti kuin kovin koristeelliset tai teennäisiltä haiskahtavat taiteellisuushakuiset koukeroinnit. Kielivirheet, joita ei ole oikolukuvaiheessa siivottu, saattavat alkaa ärsyttää. Siedän kliseitä vaihtelevasti. Jos alkusivuilla aletaan kertoa henkilöiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta ilman sen kummempaa perustetta, saattavat kannet sulkeutua lopullisesti. Aika paljon vaikuttavat myös kirjasta riippumattomat syyt, kuten oma vireystila tai vaikkapa se, mitä on lukenut juuri viimeksi.


Mitkä kirjat ovat jääneet erityisesti kymmenen vuoden aikana mieleen?

Varovasti arvioiden olen kymmenen vuoden aikana lukenut 1400 kirjaa ja kirjoittanut jutun reippaasti yli tuhannesta kirjasta. Muutamia lukukokemuksia on kyllä syöpynyt mieleen.

Ann-Marie MacDonaldin romaani Linnuntietä oli unohtumaton lukukokemus. Pääsin kirjan parissa sellaisiin tunnelmiin, joita kokee vain harvoin ja ehkä todennäköisimmin nuorena lukijana. Kirjasta on jäänyt mielikuva täydellisyydestä. En ehkä uskalla lukea sitä enää koskaan uudelleen, mutta olen hankkinut siitä itselleni oman kappaleen hyllyyni.

Vähän vastaava tunnemuisto on syntynyt Anni Kytömäen esikoisromaanista Kultarinta. Muistan ajatelleeni sitä ahmiessani, voiko tällaistakin olla olemassa. Teos tuntui stimuloivan kaikkia aistejani, viihdyttävän, lohduttavan ja liikuttavan minua. Täydellinen lukuelämys.

Täräyttävä lukukokemus oli myös Maria Turtschaninoffin fantasiaromaani Anaché. Turtschaninoff on rakentanut tarinaan niin uskomattoman yllättävän käänteen, että muistan vieläkin, miten pääkopassani kävi ennen kokematon myllerrys. Mitenköhän sekin on niin harvojen tuntema aarre? Lukekaa ihmeessä!

Vuonna 2019 sain kutsun osallistua ensimmäiseen Ruka Nordic Noir -dekkarifestivaaliin.
Illat olivat täynnä tiivistä dekkariohjelmaa, muuten nautittiin huikeista maisemista!
Yläkuvassa Ronja Salmi haastattelee Yrsa Sigurðardóttiria ja Jens Lapidusta

Mikä blogikirjoitus on saanut eniten lukijoita? Mitä se käsittelee?

Eniten lukijoita on kiinnostanut Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjasta kirjoittamani koontipostaus. Sarjan kirjat olen lukenut jo ennen blogiaikaa, mutta vanhoista muistiinpanoistani kokosin jutun. Matkantekijä-sarja on saanut uutta tuulta purjeisiinsa suositun Outlander-tv-sarjan myötä, ja se näkyy myös blogijutun tasaisena jatkuvana suosiona. Juttu on jo ikivanha, sillä se on julkaistu vuonna 2012. Se on saanut haastajan päivittyvästä jutustani, jossa käsittelen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa. Tämä pari vuotta sitten julkaisemani juttu ohittanee Matkantekijä-jutun viimeistään ensi vuonna.

Tähän juttujen lukijamääräkysymykseen liittyy muuten yksi keskeinen bloggaamisen ristiriita. Koskaan ei voi kirjoittaessaan tietää, mikä juttu tulee kiinnostamaan ylipäätään ketään. Voin kirjoittaa innoittuneen tekstin kirjasta, joka on lumonnut minut, ja haluaisin, että kaikki saisivat tietää kyseisen kirjan upeudesta. Mutta harmikseni saan usein huomata, että netin syövereihin on ennen kaikkea helppo unohtua, eli juuri ketään ei kiinnosta. Matkantekijä- ja Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjat ovat olleet kyllä itsellenikin mieluisia, mutta eivät mitään tajunnanräjäyttäjiä. Lisäksi ne ovat saaneet huomiota muutenkin ihan kyllin, ei siihen ole omilla kirjoituksillani ollut mitään mainittavaa vaikutusta.

Miten ihan käytännössä yksi teksti syntyy jostain kirjasta? Otatko jonkun tietyn näkökulman, josta aloitat vai onko ehkä tietty "kaava", jonka mukaan teet? Kuinka paljon aikaa käytät yhden bloggauksen tekemiseen? Tuleeko kymmenessä vuodessa kirja-arviointeihin maneereja ja jos niin miten torjut niitä? Vai onko se osa brändiä?

Kieltämättä kaavoihin on enemmän kuin helppoa kangistua. Blogitekstin rungoksi tuntuu olevan pääsääntöisesti muutama vaihtoehto. Voin aloittaa suoraan kirjan sisällön esittelystä tai kertoa jotain kirjailijasta. Jos olen lukenut jo aiempia teoksia samalta kirjailijalta, voin aloittaa myös kertomalla niistä. Blogiteksti on kuitenkin kiitollisempi vaihtelun suhteen kuin lehtiarvio, jossa muoto on aika perinteinen. Blogiin voi kirjoittaa tarinaa siitä, miten on kirjan pariin päätynyt, millaisia lukutunnelmia on ollut sen parissa, millainen vastaanotto on ollut muualla kirjamaailmassa ja niin edelleen. Blogissa ei myöskään ole mitään deadlineja, joten juttua voi välillä sulatella mielessään pidempäänkin.

Jos hyvin käy, juttu alkaa muotoutua jo kirjaa lukiessa. Sitten taas voi jonkin kirjan kanssa kestää pitkäänkin, ennen kuin lukukokemus alkaa muuttua tekstiksi. Ehkä hankalimpia ovat pitkien dekkarisarjojen osat. Jos kirja on periaatteessa kovin samantyyppinen kuin sarjan kymmenen edellistäkin osaa ovat olleet, on välillä työlästä keksiä mitään tuoretta tulokulmaa juttuunsa. Enkä läheskään aina keksikään.

Maneereista en osaa oikein itse sanoa mitään. Todennäköisesti niitä on, mutta ne huomannee paremmin joku muu kuin minä! En ole koskaan ajatellut, että blogillani tai minulla kirjabloggaajana olisi brändi. Ilmeisesti sellainenkin on jo päässyt syntymään, mutta kovin tietoista brändäystä en ole harjoittanut. Ehkä pitäisi?

En ole kovin kunnianhimoinen tai päämäärätietoinen bloggaaja, joten en käytä suhteettoman paljoa aikaa juttujen hiomiseen. Jos alitajunnan työstöaikaa ei lasketa, jutun kirjoittamiseen ja julkaisukuntoon viilaamiseen menee keskimäärin pari tuntia. Poikkeuksia toki on puoleen ja toiseen.

Miten olet säilyttänyt vireystasosi? Innoittaako muut kirjabloggarit?

Ai minkä vireystason?😂 Hieno juttu, jos ulospäin näyttää, että vireystaso on vakaa. Todellisuudessa se ei sitä tosiaankaan ole. Viime ja tänä vuonna olen pariin otteeseen vakavasti harkinnut koko kirjabloggaamisen lopettamista. Harrastus nielee paljon aikaa, ja välillä turhauttaa rankasti. Mutta sitten taas luen jotain päräyttävää tai kirjamaailmassa tapahtuu jotain muuta kiinnostavaa, joka saa sormet kiitämään näppäimillä (en osaa kirjoittaa kuin perinteisellä kaksisormijärjestelmällä, joten tämäkin on ironiaa).

Muita kirjablogeja seuraan syrjäsilmällä ja melko satunnaisesti monestakin syystä. Yksi on aikapula. En vain ehdi lukea blogeja tai kuunnella kirjapodcasteja, koska pitää ehtiä lukea kirjoja ja kirjoittaa niistä. Muuten muut kirjabloggaajat ja kirja-alan ihmiset kyllä innoittavat omalla olemassaolollaan esimerkiksi somessa. Vältän myös toisten bloggausten lukemista kirjoista, jotka jo ovat aktiivisella lukulistallani. Yleensä kiertelen lukemassa juttuja vasta, kun olen omani jo julkaissut.

Viime syksynä olin niin lähellä Linnan juhlia kuin voi olematta Linnan juhlissa!
Sain kutsun osallistua Ruotsin suurlähetystön kirjallisuusvastaanotolle.
Ilta oli unohtumaton, tack så mycket, Anders Ahnlid!

Miten maltat kirjoittaa lukemastasi sen sijaan että lukisit vaan?

Kyllä minullakin välillä on niin sanottua bloggausjonoa, eli useampia kirjoja odottamassa, että ehtisin niistä kirjoittaa. Joskus joku kirja jää tämän takia lopulta myös blogin ulkopuolelle, koska en vain pitkän ajan jälkeen enää saakaan sen ideasta tarpeeksi hyvin kiinni ja haluankin kirjoittaa jo tuoreemmista lukukokemuksistani.

Mutta blogin idea on nimenomaan ollut, että voin näin tehdä hyvin sisäänpäin suuntautuvasta harrastuksesta sosiaalista ja jakaa ajatuksiani toisten kanssa. Se on kuitenkin lopulta niin palkitsevaa ja hauskaa, että välillä on vain maltettava jättää lukeminen hetkeksi sivuun.

Kun lukee valtavasti niin huomaatko koskaan turtuvasi kirjoihin? Eli että mikään ei enää tunnu missään vaikka kyseessä olisi kehuttu teos? Tai tuntuuko että kaikki toistaa itseään - mitään uutta ja erilaista ei osu kohdalle?

Oikeastaan kyllä ja ei. Kieltämättä välillä tuntuu esimerkiksi dekkareita lukiessa, että taasko on kirjoittaja keksinyt raikkaan idean ja sijoittanut tarinan lomaan murhaajan tajunnanvirtaa. Tai että joko taas on aloituksena kappale, joka on siirretty tarinan lopusta virittämään lukijan mieleen pahaenteisiä aavistuksia siitä mitä tuleman pitää. Mutta sitten nämä kaikki voi antaa anteeksi, kun huomaa, että on taas tullut jollakin tavalla yllätetyksi. Niin käy kuitenkin edelleen todella usein!

Itselläni aika tarkka seula minkälaiset kirjat ovat mieleeni. Miten pysty lukemaan niin monenlaista eri genreä?

En ihan oikeasti tiedä! Aika monenlaiset kirjat ja genret tosiaan kiinnostavat minua. Se on ehkä toisaalta syy siihen, että en kovin usein pode mitään lukujumeja tai vastaavia. Mutta vaikka luenkin monenlaista kirjallisuutta, silti ulkopuolellekin vielä jää paljon. Kyllä minäkin olen välillä ennakkoluuloinen ja nirso.


Dekkareista puhuminen on totista hommaa, ainakin tästä Turun kirjamessuilla
vuonna 2019 Jouko Pukin nappaamasta kuvasta päätellen.
Haastateltavana Matti Remes, Arttu Tuominen ja Timo Sandberg.

Tuntuuko lukeminen joskus velvollisuudelta ja miten ylläpidät intoa? Itselläni oli muinoin välillä se olo, että suurin huvini tuntui työltä, kun lukiessa mietti että mitähän tästä sanoisi ja toisaalta joskus teki mieli lukea jotain ihan muuta kuin mistä oli luvannut kirjoittaa.

Kyllä tuntuu! Onneksi harvoin ja lyhytaikaisesti, mutta kyllä. Olen yrittänyt ihan tietoisesti vapauttaa itseäni kaikenlaisesta pakosta ja velvollisuudesta. Blogin suhteenhan ne ovat pääsääntöisesti ihan itse tekemiänikin. Mikään pakko ei ole julkaista blogissa mitään, jos siltä tuntuu. Kaikista kirjoista ei tarvitse kirjoittaa. Olen yrittänyt esimerkiksi hillitä itseäni arvostelukappaleiden pyytämisen suhteen. Jos joku haluaa kirjan lähettää, sen saa tehdä, mutta omalla riskillä. Pitää siis olla valmis hyväksymään, että kirjasta ei ehkä koskaan tule juttua blogiini. Annan myös itselleni täydet valtuudet päättää, mitä milloinkin luen!


Parhaita juttuja kirjabloggaamisessa ovat toiset kirjabloggaajat, 
joista monesta on tullut hyvä ystäväni. Kuvassa Niina, Anna, Taika,
Aino-Maria, Katja, Tiina, Tuulevi ja Maija.💕
Myös eläviä kirjailijoita on mukava tavata. 
Helsingin kirjamessuilla 2016 tapasimme
Salla Simukan, Tommi Kinnusen ja Siri Kolun.

Onko jostain kirjasta kirjoittaminen ollut erityisen haastavaa tai työlästä? Esimerkiksi jos olet jo ennalta tiennyt tai arvannut vaikkapa kirjan aiheen jakavan jyrkästi mielipiteitä, onko se vaikuttanut omaan kirjoittamiseesi?

Kyllä näitäkin tapauksia välillä tulee. Ehkä parhaiten mieleen jäänyt esimerkki oli Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu, josta sain kustantajan ennakkokappaleen ja pääsin julkaisemaan kirjoitukseni heti kirjan ilmestyttyä. Kirja herätti minussa voimakkaita tunteita. Rakastin Rauhalan kirjoitustapaa, mutta kirjassa kuvattu uskonnollisen yhteisön elämäntapa sai minut välillä raivoihini.

Miten kirjoittaa tällaisesta lukukokemuksesta niin, ettei tahtomattaan loukkaisi kenenkään vakaumusta, vaikka se olisi täysin omien arvojeni vastainen? Vai onko pakko olla korrekti, jos ei siihen mielestään näe muita syitä kuin hyvät tavat ja oma pelkuruus? Myönnän, että pidättelin itseäni, ettei tekstini riistäytyisi hallinnastani liian räikeästi.

Etukäteen vähän pelotti sekin, millaisia kommentteja tekstiini tulisi. Siihen aikaan vielä blogeihin tuli kommentteja. Aavistin osittain oikein, sillä Taivaslaulu taitaa edelleen olla kaikkien aikojen kommentoiduin tekstini, eivätkä kaikki kommentit suinkaan liity Rauhalan kaunokirjalliseen teokseen ja sen fiktiiviseen tarinaan.

Saatko paljon palautetta kirjailijoilta heidän kirjojensa arvosteluista?

Somemaailma on kymmenessä vuodessa muuttunut hurjasti. Nykyään monilla kirjailijoilla on aktiivisia sometilejä, joilla he jakavat niin omien kirjojensa lehtiarvioita kuin blogijuttujakin. Jos siis tällainen toiminta lasketaan palautteeksi, niin kyllä, melko paljon. Mutta ihan suoraa henkilökohtaista palautetta tulee hyvin harvoin. Pikkiriikkisen on tullut todella murskaavaa palautetta, vähän enemmän asiallisen rakentavaa kritiikkiä ja joskus kiitostakin. Palaute on toki tervetullutta ja pääosin yritän ottaa rakentavasta kritiikistä opikseni. Positiivinen palaute lämmittää myös bloggaajan sydäntä, vaikka miksikään keskinäisen kehuskelun kerhoksi en kirjasomen toivoisi muuttuvan.

Mutta etikettiin tuntuu kuuluvan, että vaikka monet bloggaajat, kuten minäkin, ovat kirjailijoiden kanssa Facebook-kavereita, kuuluvat samoihin kirjallisuuskeskusteluryhmiin ja seuraavat toisiaan Twitterissä ja Instagramissa ja niin edelleen, pidetään kuitenkin tiettyä välimatkaa. Se sopii ainakin minulle oikein hyvin. Mutta en kyllä olisi voinut kuvitellakaan kymmenen vuotta sitten, että vuosia ihailemani kirjailijat voisivat olla Facebook-kavereitani tai että monet heistä myös iloisesti tervehtivät vaikkapa messuhulinassa, vaikka en olisi juuri heidän kirjoistaan hurmioitunutta bloggausta kirjoittanutkaan.

Mikä on vaikeaa kirjabloggaamisessa?

Mikään ei ole erityisen vaikeaa, mutta on tietysti hankaliakin tilanteita tullut eteen. Ei ole yllätys kenellekään, että kustantamon kynnys on korkea. Sekään ei enää kovin monille ole uutinen, että oikeastaan vielä korkeampi kynnys on saada julkaistusta kirjastaan lehtikritiikki ja näkyvyyttä painetussa mediassa, Helsingin Sanomista nyt puhumattakaan. Niinpä monet kirjailijat ja pienet kustantajat tarjoavat aktiivisesti kirjojaan bloggaajille luettaviksi ja arvioitaviksi. 

Vuoden 2019 Turun kirjamessut olivat jonkinlainen huipentuma
kirjabloggaajamessu-urallani. Olin mukana haastattelemassa
kirjailijoita mutta myös itse mukana paneelikeskustelussa
Somelukutaito kansalaisvelvollisuudeksi?
Kuvassa vasemmalla haastattelija Minna Malja, sitten panelistit
Pekka Sauri, minä, Janne Matikainen ja Mmiisas.
Kuvasta puuttuu toinen haastattelija Ulla Järvi.
Kuvan otti Jouko Pukki.

Tämä on aivan oikein ja hieno juttu. Mutta todella kurjalta tuntuu joka kerta, kun joutuu muotoilemaan kiitos ei -vastauksen näihin tarjouksiin. Tuntuu falskilta sanoa tuntemattomalle ihmiselle, että valitettavasti lukuruuhkaa pukkaa enkä voi siksi kirjaasi ottaa. Vaikka se siis on ihan aito ja rehellinen totuus! Niin mielelläni lukisin kaikki tarjotut kirjat ja kirjoittaisin niistä syväanalyysit (jos osaisin sellaisia tehdä), mutta realismi on sitten jotain muuta. Pahoittelut siis vielä tätäkin kautta kaikille, jotka olette saaneet kirjabloggaajaltakin hylsyn. Lohduttakoon se tieto, että ainakaan minun blogissani julkaistu juttu tuskin vaikuttaa minkään teoksen menekkiin tai menestykseen.

Mikä kirjabloggaamisessa on muuttunut eniten näiden kymmenen vuoden aikana?

Kun kymmenen vuotta sitten heittäydyin tuntemattomaan, huomasin putoavani kirjablogosfäärin turvallisille käsivarsille. Kotimaisia kirjablogeja oli jo runsaasti ja lisää putkahteli kuin sieniä sateella. Uusille tulokkaille oltiin ystävällisiä ja kannustettiin alkuun.

Pian blogi ei enää riittänyt, vaan blogilla piti olla muitakin kanavia (jos siis halusi blogilleen edelleen lukijoita). Ensin aktivoiduttiin Facebookissa, mikä nyt alkaa olla jo vähän vanhanaikaista. Nyt aktiivisimmat ’vanhoista’ bloggaajista ovat siirtyneet vlogeihin ja podcasteihin, joita tuotetaan blogin rinnalla. Uudet tulokkaat jättävät koko blogin perustamatta ja aloittavat vaikka podcastilla ja Instagramin #kirjagramissa. Monikanavaisuus siis jyrää melkoisella voimalla. Tämä on yksi syy, miksi olen viime vuosina ihan vakavissani harkinnut bloggaamisen lopettamista. Kirjablogin idea tuntuu hämärtyneen ja haipuneen tavoittamattomiin, ainakin se idea, jonka innoittamana itse alkuaan aloitin.

Mikä on ollut upein hetki kirjabloggaajana olemisessa?

On aika mahdotonta sanoa, mikä yksittäinen hetki olisi ollut upein. Olen muutamista kohokohdista laittanut kuvamuistoja tämän jutun kuvitukseksi. Parhaita hetkiä ovat kuitenkin sellaiset, joissa joku kertoo saaneensa blogistani tai sen somekanavista itselleen mieluisan lukuvinkin. Sellaisessa tilanteessa tiivistyy oikeastaan koko kirjabloggaamisen idea.  


Kirjabloggaajan tähtihetki!
Kuvassa fanittamani dekkaristit Marko Kilpi ja Antti Tuomainen
juuri ennen kuin astelimme Helsingin kirjamessujen
lavalle Dekkarilauantaina 2018.
Kuvan otti Tammen Outi Mäkinen.




32 kommenttia:

  1. Kelpo historiakatsaus aivan asian ytimestä. Sinulla tosiaan on näyttöjä sekä lukemisesta että luetusta kirjoittamisesta. Onnittelen 🌹

    VastaaPoista
  2. Hurjasti onnea Kirsi, mahtavaa työtä olet tehnyt ja teet kirjallisuuden näkymisen eteen! Ja itse olet suuri innoittaja myös ainakin tälle bloggaajalle :-) Jaan kaiken, mitä yllä kirjoitat bloggaamisesta. Lukemamme kirjat vain ovat usein erilaisia, ja se on mainiota se - näin pysyy kärryillä muustakin kuin itse luetusta. Usein tsekkaan, mitä sanot jostain dekkarista. Toivottavasti blogisi jatkuu ja kukoistaa vielä pitkään ♥♥ (Ja toivottavasti mahd. pian voidaan tavata toisiamme, kanssabloggareita ja kirjailijoita ihan livenäkin, sitä on hurja ikävä tänä aikana!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,rakas Arja-ystäväni! Ihan samoja ajatuksia täältä sinne suuntaan. Blogin parhaita juttuja on kyllä olleet ystävät, joita sen avulla olen saanut. Pian nähdään! Sitä ennen luetaan ja kirjoitetaan.

      Poista
  3. Lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle ja kiitos monista mainioista hetkistä blogiasi lukiessa!
    Lukeminen on elämäntapa, ja yksi parhaista sellaisista:)

    VastaaPoista
  4. Hurjasti onnea täydelle kympille.
    Itsellä tulee kymppi täyteen vasta 2.4.21.
    Perustin kirjablogin ex tempore kirjaamaan lempikirjojani ja vasta silloin tutustuin muihin kirjablogeihin eli sinun blogiin, Booksyn, Katjan, Karoliinan, osa on lopettanut mutta uusia on tullut.
    Vierastin pitkään twitteriä missä olet virtuoosi, mutta olen saanut sielläkin nyt kolmen vuoden oman lokeron, jossa on joskus kirja-asiaakin.
    Olen ainakin saavuttanut kirjabloggaamisella tavoitteet jotka asetin.
    Twitter ja blogi ovat samanlaisia, itse ei voi päättää mitä luetaan ja kommentoidaan.
    Kirjablogeissa käydään sivistynyttä keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kommentista! Melko samankaltainen alkutilanne meillä on ollut. Olen seuraillut blogiasi miltei koko sen ajan kuin se on ollut olemassa. Kunnioitan tinkimätöntä ja perusteellista blogityyliäsi.
      Minulla ei oikein ole ollut mitään tavoitteita sen kummemmin. Ehkä jotain kannattaisi miettiä, jotta motivaatio edelleen säilyisi.

      Poista
  5. Onnea, onnea, onnea, Kirsi! Olet oikea kirjablogien superleidi ❤️
    Kirjajuttujasi on aina ihana lukea niin blogissa kuin somessa ja onneksi toisinaan myös kasvokkain. Ihanaa, että luet, kirjoitat ja olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Amma! Superleidejä ollaan sitten kaikki :D Täsmälleen samat ajatukset sinne päin täältä!

      Poista
  6. Paljon onnea Kirsi! Aloitin oman blogini puolisen vuotta sinun jälkeesi, ja sinun blogisi oli esikuvani, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit! Esikuvana oleminen tietämättäänkin punastuttaa!

      Poista
  7. Onnea Kirsi♥ Antti on niin cute♥

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea ja tsemppiä tuleville vuosille :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut hienosta blogiurasta 😊. Kivoja kysymyksiä olet saanut, vastauksia oli mukavaa lukea. Ja oletpa tosiaan päässyt hyvään kuvaan dekkaristien kanssa. Olen juuri hurahtanut Kilven Undertaker-sarjaan. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hetki ja sitä seurannut haastattelu olivat kyllä ikimuistoinen kokemus! Fanitäti & suosikkikirjailijat -konseptilla mentiin :D :D

      Poista
  10. Olipa mukava lukea vastauksiasi ja muistelujasi blogimatkan varrelta. Onnea hurjan paljon kymmenestä vuodesta! Meillä on samanikäiset blogit :)

    VastaaPoista
  11. Lämpimät onnittelut! Ihana postaus ja hieno taival kirjabloggaajana. Tästä on hyvä jatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli! Oli kyllä mukavaa vastailla näihin ja kerrata menneitä. Kohti uusia seikkailuja!

      Poista
  12. Onneks olokoon! Ja mitä parhainta jatkoa valitsemasi harrastuksen parissa!

    VastaaPoista
  13. On ollut ilo seurata blogisi ensimmäistä kymmenvuotistaivalta! :)

    Olipa mukava lukea näitä vastauksiasi hyviin kysymyksiin. Tuntui kuin olisi tehnyt pienen aikamatkan kirjablogien maailmaan.

    VastaaPoista
  14. Onnea aktiiviselle kymmenvuotiaalle!

    Ja hyviä kysymyksiä olet saanut ja vastauksiakin toki oli ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa mieltä, loistavia kysymyksiä sain. Twitter on mainettaan paljon mukavampi paikka.

      Poista
  15. Onnea kymmenvuotiaalle! :)

    Nauratti tuo "Siihen aikaan vielä blogeihin tuli kommentteja." Kirjablogit ja blogimaailma on kyllä muuttunut kymmenessä vuodessa, mikä on varmasti ihan luonnollista. Mutta on ollut hienoa olla mukana kirjablogien kulta-aikaan, jolloin yhteisöllisyys oli voimakasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä, maailma ja blogimaailma ovat muuttuneet. Nyt saa olla ikionnellinen, jos tekstiin tulee edes yksi kommentti. Mutta itsekään en oikein ehdi käydä kommentoimassa, ja monesti kommentti tuleekin jätettyä vaikka sinne blogin Facebook-sivulle.

      Poista
  16. Onnitteluja ja onnea, Kirsi ja Kirsin kirjanurkka, suomalaisen kirjablogosfäärin supertähti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulevi! Tuosta supertähteydestä en tiedä, eikä ole niin väliksikään. Bloggaamisessa parhaita juttuja on kuitenkin yhteisöllisyys ja jakaminen. Olisipa mukavaa taas nähdä jossain dekkaririennosssa <3

      Poista