sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Heikki Hietala: Viisto valo



”Kansallispukua pitävät kolmenlaiset ihmiset: eläkkeellä olevat opettajat lausuessaan Kalevalaa kesäjuhlilla, tanhuajat ja kolmantena ryhmänä Keskustan puoluekokousedustajat.”

Luen ihan liian vähän novelleja, mutta kun ihan kotiin lähetetään, niin onhan sitten vain tartuttava toimeen. Hyvä niin, sillä Heikki Hietalan novellivalikoima (miten eroaa kokoelmasta, jää epäselväksi) Viisto valo on oivallinen teos ja monilta osin juuri minua miellyttävää luettavaa.

Yhdeksäntoista novellia on jaoteltu kolmeen osioon, mutta on tunnustettava, etten lukiessani enkä jälkikäteenkään osaa kertoa, mihin jaottelu perustuu. Itsenäiset novellit ovat hyvin eri pituisia, niiden tapahtumapaikat ja ajat vaihtelevat Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin, sodanaikaiseen Eurooppaan ja jyväskyläläiseen leirintäalueeseen asti.

Novelleja yhdistää kokoelman nimeenkin nostettu viistous. Hietala leikittelee eri genreillä. Mukana on scifinsekaista kauhua ja dekkaria maagisen realismin mausteilla. Novelleihin nämä tvistit sopivat hyvin, koska lyhyessä muodossa niiden yllätysvaikutus toimii mukavasti. Huumoriakaan ei ole unohdettu, kuten juttuni alkuun poimimani sitaatti osoittaa.

Omat suosikkini ovat novellit Tuuli pilleissä sekä niminovelli Viisto valo. Tuuli pilleissä sijoittuu toisen maailmansodan aikaan pieneen brittiläiseen maalaisseurakuntaan. Uusi pappi Stephen Newman saapuu sijoituspaikkaansa polkupyörän selässä pilkkopimeän maaseudun halki keskellä yötä. Tunnelma tihenee jo ensimmäisissä lauseissa, ja kun seurakunnan pimeät salaisuudet alkavat raottua, muuttuu meno goottilaiseksi kauhuksi maalaisromanttisin maustein.

Viisto valo -novellissa olisi aineksia romaaniksikin, mutta kyllä novellin mitta tekee tarinan aukkoisuudelle hyvin oikeutta. Syyllisyyden teema tulee hienosti esille minäkertojan unimaailman kuvauksen kautta, ja varsinainen juoni purkautuu auki pysäyttävästi. Dekkarien maailmaan viime vuosina syvälle sukeltaneena lukijana arvostan tässä tarinassa erityisesti hallittua rakennetta ja rajua huippukohtaa.

Ylipäätään tämän novellikokoelman valossa Hietala on oivallinen tunnelman luoja. Muutamissa novelleissa, kuten Valokuvan paikassa, korostuukin juuri tunnelman tihentäminen ja itse loppuhuipennus jää vajaaksi, jopa pettymykseksi rakennettuihin odotuksiin nähden.

Miljöökuvaus on myös Hietalalla oivallisesti hyppysissä: muutamin tarkoin vedoin viedään lukija milloin minnekin, eikä kirjoittaja sorru maalailuun tai tyhjien adjektiivien viljelyyn. Myös dialogi on napakkaa ja nautinnollista luettavaa.

Kuten tästä kirjoituksestani näkee, novellikokoelmasta kirjoittaminen ei ole helppoa. Olen joutunut myös opettelemaan novellien lukemista. En enää erehdy ahmimaan monta peräkkäin, vaan koetan lukea aina novellin kerrallaan ja tekemään jotain muuta välillä. Tekstit tarvitsevat tilaa. Tämä vaatii ponnisteluja lukijalta, joka mieluiten katoaa tiiliskiviromaanin uumeniin.

Viisto valo on ensimmäinen Heikki Hietalalta lukemani teos. Kirjailijan nimi ei kuitenkaan ollut entuudestaan vieras, vaan tiesin, että hän on julkaissut aikaisemmin romaanin Hotelli Tulagi. Se on kiinnostanut, mutta jäänyt vielä toistaiseksi lukematta. Erityisen kiinnostavaksi kirjailijaksi ainakin minun silmissäni Hietalan tekee se, että suomalainen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn lehtori on kirjoittanut teoksensa englanniksi ja julkaissutkin ne ensin ulkomailla.

Miksi Hietala kirjoittaa englanniksi ja millaisia kiemuroita teosten julkaisemisvaiheissa on ollut? Näihin saa vastauksen lukemalla Lukulampun sivuilta, mitä Hietala aiheesta kertoo. Juttu on ilmestynyt vuonna 2014, kaksi vuotta Viiston valon englanninkielisen version julkaisemisen jälkeen, ja Hietala kertoo siinä parhaillaan suomentavansa kokoelman novelleja. Jotain on kuitenkin matkan varrella tapahtunut, koska Viiston valon suomentajaksi on merkitty Jaakko Kankaanpää.

Hietalan ja hänen teostensa tarina nostaa hakematta mieleen ainakin kirjailija Helena Halmeen tarinan. Tapasin Halmeen syksyllä Helsingin kirjamessuilla ja hän kertoi omasta englanniksi kirjoittamastaan ja julkaisemastaan tuotannosta sekä siitä, miten hankalaa on löytää englanniksi kirjoitetuille teoksille suomalaista kustantajaa. Kirjat pitäisi kääntää suomeksi, mutta siihen pitkään ulkomailla asuva kirjailija ei katso itse kykenevänsä.

Heikki Hietala: Viisto valo
Suom. Jaakko Kankaanpää.
Sitruuna-kustannus 2017. 230 s.


Arvostelukappale.

4 kommenttia:

  1. Hei Kirsi!

    Monet kiitokset arviosta! On aina mukava nähdä että novellit herättävät tunteita lukijoissa. Lisäsin tämän sivun linkin omaan blogiini, jonne olen koostanut bloggarien arvioita (nyt niitä on viisi). Osoite on

    http://www.tulagihotel.com/thfi/novellit/bloggareiden-arvioita-viisto-valo-lajitelmasta/

    ja siellä samassa blogissa on myös neljän merkinnän sarja, joissa taustoitan kaikki Viiston valon novellit.

    http://www.tulagihotel.com/thfi/novellit/viiston-valon-tarinoiden-taustat-14/

    Jos sinua kiinnostaa järjestää kirjailijatapaamista uudelleen, olisin erittäin kiinnostunut :=)

    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  2. Vielä muuten tuosta kääntäjästä - kustantajani Ritva Holmström on aina ollut sitä mieltä, että käännöksestä ei pidä tinkiä. Kokeilin tosiaan itse ensin, mutta Ritva otti yhteyttä aivan loistavaan Jaakko Kankaanpäähän, ja jälki on jällen parempaa kuin itse tekemäni. Olen liian lähellä tekstiä jos yritän itse kääntää, sen huomasin jo Tulagin kanssa, kun Seppo Raudaskoski teki siitä aivan tavattoman sujuvan suomenkielisen version.

    VastaaPoista
  3. Lämpimät kiitokset Heikki kommenteista, linkeistä ja ennen kaikkea hienosta kirjasta! Kirjabloggaaja on aina erityisen otettu, jos kirjailija kommentoi juttua.

    Arvelinkin, että kääntämiskuviossa olitte päätyneet tuollaiseen ratkaisuun. Nämä kieli- ja kirjoittamisasiat ovat tavattoman kiehtovia ja mielenkiintoisia. Emmi Itäranta on kertonut kirjoittavansa kahta versiota teoksistaan samanaikaisesti. Se lienee yksi tapa, mutta ei varmasti aivan helppo.

    Helenan kanssa jutustelimme ihan vain kahden kesken kahvin äärellä :D Tarkoitus olisi jossain vaiheessa tehdä hänen kanssaan juttua indiekustantamisesta Britanniassa, mutta se on edelleen idea-asteella.

    VastaaPoista
  4. Pyrin aina vastaamaan bloggarien teksteihin jos vain löydän ne, kun nyt on kanava olemassa :).

    Kääntämisessä minua huvittaa se, että kun 2010 tarjosin Tulagia suurille suomalaisille kustantajille, muutamat eivät nähneet mitään järkeä projektissa, ha yksi lupasi ottaa sen jos käännän sen itse eli ilmaiseksi.

    Olen todella tyytyväinen nykyiseen kustantajaani myös kääntäjän työn arvostuksen vuoksi.

    VastaaPoista