sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Riitta Jalonen: Kirkkaus



”Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.”

Mitä kirjoittaa kirjasta, joka vei jalat alta ja salpasi hengityksen? Kaikki yritykset kuvata Riitta Jalosen romaania Kirkkaus tuntuvat auttamattoman latteilta ja kuluneilta. Olen mykistynyt, sanaton, vaikuttunut, liikutettu. Kosketettu. Järkytetty ja lohdutettu.

Osasin aavistaa jotain tällaista jo syksyllä, kun kirjailija kertoi kirjansa synnystä ja sen kirjoittamisprosessin rankkuudesta. Lukevat ystäväni ylistivät kirjaa. Hieman kuitenkin kummastelin, miksi Kirkkaus tuntui loistavan poissaolollaan, kun syksyn ja alkuvuoden kirjapalkintojen ehdokaslistoja julkaistiin. Runeberg-ehdokkuus tuli, mutta ei palkintoa. Muuten on ollut luvattoman hiljaista.

Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämästä. Jalonen kertoo havahtuneensa Framen olemassaoloon törmätessään tämän tuotantoon vuonna 1994 Aucklandissa. Matkaan tarttuneet omaelämäkerralliset teokset jäivät vaivaamaan Jalosen mieltä, mutta kirjan kypsyminen vei aikaa vuosikymmeniä. Mutta kypsyttelyaika ei totisesti ole mennyt hukkaan. Kirkkaus on todellinen kirjallinen helmi.

Kirjailija Janet Frame on siis romaanin minäkertoja. Jälkisanoissa Jalonen kertoo, että elämäkerta ja muu käytetty materiaali ovat tarjonneet jonkinlaisen löyhän kehyksen fiktiolle. Se näkyy positiivisesti myös romaanin rakenteessa. Janet Framen tarinaa ei seurata alusta loppuun, vaan romaani keskittyy kirjailijanuran alkupään keskeisiin vaiheisiin. Samalla avataan vähä vähältä Framen perheeseen liittyviä tragedioita sekä hänen oman elämänsä synkkiä kausia.

”Kuolleina ihmiset ovat sisällämme vielä enemmän kuin elävinä.”

Janet Frame vietti parhaan nuoruutensa vuodet, kaikkiaan kymmenisen vuotta, mielisairaaloissa. Hänen diagnoosinsa oli skitsofrenia, ja sitä hoidettiin 1950-luvun menetelmillä eli lähinnä sähköshokeilla. Lobotomialta Frame säästyi, mutta mahdollisesti vain täpärästi. Kaiken lisäksi skitsofrenia-diagnoosi todettiin aikanaan virheelliseksi.

Jalonen ei keskity pitkiin ja rankkoihin hoitojaksoihin vaan paranemiseen, aikaan hoitojen jälkeen. Frame pääsi kokeneemman kirjailijan Frank Sargesonin ystävällisten ja ymmärtävien siipien suojaan ja sai oman pikkuisen mökin, jossa kirjoittaa turvallisesti. Irtautuminen perheen jäännöksistä oli tuskallista, mutta ystävien ja kustantamon väen kannustamina hän uskalsi nousta siivilleen ja lähteä Eurooppaan.

Herkän ja epätasapainoisen naisen rakkauselämä on myrskyisä. Merkittävimpiä miehiä Framen elämässä oli hänen terapeuttinsa John Money, johon Frame rakastui ja ripustautui hoitosuhteen alusta alkaen. Muut Framen miehet tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän määräilynhaluisia hyväksikäyttäjiä, mutta lopulta hän oppi pitämään puoliaan ja vaalimaan arvokasta itsenäisyyttään. Ilman vapautta ei voinut kirjoittaa.

”Kun olen huoneessani, alan heti kirjoittaa muistikirjaan, päästän käden irti, kynä vie kirjaimia paperille sellaista vauhtia, etten näe niitä, ravistelen välillä kättä, kramppi häviää ja käsi kuljettaa taas sanoja, minut yritetään viedä perille paikkaan, jota en tiedä olevan olemassakaan. Polku on kiemurainen, olen täynnä jokia ja virtaavaa vettä.”--- ”Hirtän lauseet toisiinsa kiinni, ne eivät pääse pois paperilta enää koska ne ovat umpisolmulla sidotut. Kun olen valmis, katson aikaansaamaani sotkua. En tahdo palata näihin sanoihin enää koskaan.”

Koska Kirkkaus kertoo kirjailijasta, on kirjoittamisella teoksessa keskeinen asema ja sitä Jalonen kuvaa Framen kautta koskettavasti. Kirjailijan on pakko kirjoittaa, mutta helppoa se ei ole. Mielisairaalassa Framelta kiellettiin kirjoittaminen, koska sen katsottiin haittaavan hänen paranemistaan. Oli kirjoitettava salaa. Kun ensimmäinen romaani julkaistiin, sen vastaanotto tuntui tyrmäävältä. Kotikaupungin ihmiset lukivat teosta uteliaina, koska he janosivat saada tietää originellin perheen salaisuuksista. Oikea läpimurto oli ankaran työn takana, eikä rahaa tuntunut väillä tulevan mistään.

Lopultakin kirjan juonen selostaminen tuntuu aivan turhalta. Olen tässä koettanut jollain tavoin avata, mistä Kirkkaudessa on kyse, jotta tekstini mahdolliset lukijat tarttuisivat tähän hienoon teokseen. Jalonen on itsekin saavuttanut kirjoittaessaan kirkkauden myös kielen tasolla. Nautin lukemisesta valtavasti, ja merkitsin tukuittain kohtia, joita olisin halunnut siteerata.

”Käsiala on eläin, sillä on tunnistettavat jäljet.”

Kirkkaus on ehdottomasti lukemisen (ja uudelleenlukemisen) arvoinen! Olen kiitollinen, että se on kirjoitettu ja että olen sen nyt lukenut. Luen varmasti uudelleenkin. Kiitos!

Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016. 352 s.
Kannet Emmi Kyytsönen. 
Kansi on hieno! Kuvan merkitykset avautuvat lukiessa aina vain enemmän. 

Arvostelukappale.

Kirkkauden jälkisanoissa Riitta Jalonen mainitsee Jane Campionin Janet Framen elämästä kertovan elokuvan An Angel at my Table. Ajattelin, että se pitää ehdottomasti katsoa. Youtubea ei tarvinnut paljoa selata, kun törmäsin elokuvan traileriin vain todetakseni, että olen elokuvan kyllä nähnyt. Onneksi en sitä vielä lukiessani muistanut, koska henkilöistä muodostui nyt mielessäni hieman erilainen vaikutelma. Mutta nyt voisin sen kyllä katsoa. Samaten kiinnostus Framen tuotantoon syttyi.



14 kommenttia:

  1. Tämä kirja ei kikkaillut, vaan veti mut puolelleen aitoudella. (Ehkä siksi palkintoja ei ole satanut...) Frame on kiinnostava persoona, ja kirjassa oli jotain "suurta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin muotoiltu tuo aitous. Eikä totisesti ole tarvinnut kikkailla. Tiedä sitten, sekö on syynä tuohon palkinnottomuuteen vai mikä. Kaikillehan niitä ei riitä.

      Poista
  2. Kirsi, minä en ole ollut tästä kirjasta hiljaa: Olen lukenut tämän jo ilmestymisvuonna ja tätä on luettu blogissani paljon. Kuvittelin, että jos kaikki kirjahullut lukisivat tämän 2016, tämä olisi vuoden paras kirja. Olin pettynyt kun Kirkkaus ei ollut Finlandia -ehdokkaana, mutta sitten muistin, miten monta vuotta, kymmeniä vuosia, siellä oli aina vaihdellen samat kirjailijat. Vasta Pelon voitto toi minulle uskon Finlandiaan, mutta taas kaikki haipuu...

    Pidän Jalosta nyt todella varteenotettavana seurattavana, sillä tällaisia kirjoja syntyy varmaan yhtä harvoin, kuin oli Jokapäiväinen elämämme, Oneiron ja nyt Lumikadun kertoja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos jälleen kommentista! En ole uskaltanut vielä tehdä blogikierrosta Kirkkaudesta, mutta tiedän, että monet blogikollegat ovat olleet yhtä vaikuttuneita kuin mekin. Sitä tarkoitin tuolla, kun viittasin lukeviin ystäviini.

      Sen verran pääsin taannoin osallistumaan kirjapalkintoruljanssiin, että ymmärrän, etteivät kaikki ehdokkuuden ansaitsevat yksinkertaisesti mahdu mukaan. Mutta silti ihmettelen edelleen Kirkkauden syrjään jäämistä. No, toisaalta F-ehdokkaista minulla on vielä moni lukemattakin.

      Poista
  3. Tämä on aivan ihana kirja! Pitäisi ehkä hommata omaan hyllyyn ja ottaa uudelleen luettavaksi, vaikka noin puolet kirjasta taitaakin olla muistiinpanovihkossani...Jalonen kirjoittaa todella kauniita, aforismimaisia lauseita ja kertoo vielä upean tarinankin. Yllätyin minäkin, ettei kirjaa ole palkinnoilla huomioitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tämä on sellainen kirja, jonka haluaa omistaa! Tulen palaamaan tähän ihan varmasti. Omassa kappaleessani on vielä aarteena Riitta Jalosen signeeraus <3

      Poista
  4. On ihanaa löytää kirjallisia helmiä ❤ Tämä kirja on mennyt minultakin ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ajaton timantti, jonka voi nautiskella milloin vain. Uutuusarvo on vähäinen muiden arvojen rinnalla. Onneksi. Hyviä lukuhetkiä siis tiedossa!

      Poista
  5. Olin yhtä vaikuttunut kuin sinäkin ja myös yhtä hämmästynyt siitä, että Kirkkaus on voitu ohittaa viime vuoden palkintojenjaossa. Kirja oli elämys ja vuoden parhaita, tai paras, lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on kuvannut Kirkkautta viime vuoden parhaaksi lukukokemuksekseen. Minulla se jäi tälle vuodelle, joten on siis todennäköisesti minun tämän vuoden parhaitani :D

      Poista
  6. Tämä oli järkyttävän hyvä kirja. Mielestäni vuoden 2016 paras suomalainen kirja. Tässä oli kaikki mitä toivon kirjalta ja sinä luettelitkin niistä suuren osan. Se historia ja miljöökuvaukset, vau. Tässä mielenterveyden hoidon historiaa ja ihmisoikeuksien menetykset sairaana ym. Todella upea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, juuri näin! Kirjassa on paljon tasoja ja tarttumakohtia. Minullle painottuivat nuo kirjoittamiseen liittyvät asiat, mutta miljöö ja ajankuva ja... vaikka mitä. Mahtavan hieno teos!

      Poista
  7. Minua vähän pelotti tarttua niin kovasti hehkutettuun Kirkkauteen. Ihan turhaan, kirja lunasti lupaukset, ylitti odotukset ja on ihan jokaisen kehun arvoinen.


    Toivottavasti Finlandia-esiraati edes ymmärtää hävetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan hyvin tuon liian hehkutuksen vaaran. Kovat odotukset usein tuottavat sitten ainakin lievän pettymyksen. Uskon, että Kirkkaus on sen suhteen aika hyvin turvassa. Kirjassa on niin monia tarttumapintoja, että sen voi lukea monin tavoin ja saada joka tavalla paljon irti. Siksi uskallan sen hienoudesta paasata estoitta!

      Poista