torstai 5. joulukuuta 2013

Raija-Liisa Viirret: Toinen avain



Kirsin kirjannurkka täytti kaikessa hiljaisuudessa pari viikkoa sitten kolme vuotta. Enpä osannut silloin vuoden marraskuussa 2010 innoissani kirjablogia perustaessani aavistaakaan, mitä kaikkea se voisi tuoda tullessaan. Näihin vuosiin on mahtunut paljon mielenkiintoista ja mukavaa. Hauskinta on ollut tutustua uusiin ihmisiin. Olen saanut netin kautta ihan oikeita ystäviä niin toisten bloggaajien kuin muiden aktiivisten ihmisten joukosta. Ihan elävässä elämässäkin olen sitten monien kanssa saanut olla tekemisissä. Halit teille kaikille!

Yllättävää on ollut myös huomata, että omat lukutottumukset ovat blogin myötä muuttuneet aika tavalla. Muutos on ollut omasta mielestäni pääasiassa positiivinen. Luen edelleen paljon, mutta kirja- ja genrevalikoima ovat laajentuneet huomattavasti. Vieläkin on erheellistä luulla tietäväni, mitä ns. kirjallisella kentällä Suomessa saati muualla tapahtuu, mutta olen saanut siitä kuitenkin huomattavasti paremman otteen kuin ennen blogia.

Uutuudet painottuvat lukulistallani, mutta niitä luin kyllä ennen blogiakin melkoisesti lehtikirjoitteluharrastukseni ansiosta. Yllättävää on ollut, että monet kirjoittajat ja kirjailijat ovat suoraan ottaneet yhteyttä ja tarjonneet kirjojaan luettavaksi. Se on ollut todella liikuttavaa ja pikkuisen surullistakin, sillä se todistaa jälleen todeksi sen, kuinka vaikeaa Suomessa on tuntemattoman kirjailijan saada kirjalleen näkyvyyttä medioissa ja lukijoita, saati ostajia. Monet tarjoukset olen ottanut mielihyvin vastaan, ja vastapalvelukseksi saamastani kirjalahjasta olen kirjoittanut siitä jutun blogiini.

Vähitellen olen ajautunut tilanteeseen, jossa luettavaa alkaa olla liian kanssa. Kirjoja tulee siis jonkin verran (lue: muutamia) suoraan tekijöiltä ja hieman enemmän pyytämättä tai pyydettynä kustantajilta. Edelleen lainaan aktiivisesti kirjoja kirjastoista ja jonkin verran ostan kaupoista. Aika vaikeaa olisi ollut tätäkään vaikka vain viisi vuotta sitten omalle kohdalle kuvitella joskus sattuvan: olen tilanteessa, jossa joudun sanomaan kirjaansa tarjoaville kirjailijoille: ”Ei kiitos.” Olen koettanut hioa kieltäytymiseni kohteliaaksi ja kannustavaksi. Vaikka juuri minä en ehdikään lukea tarjottua kirjaa tai vaikka se ei juuri minua kiinnostakaan, saattaa jotakuta toista kirjabloggaajaa kiinnostaa. Yrittänyttä ei laiteta, jne. Silti tuntuu kurjalta näin toimia, mutta toisaalta olen ajatellut, että se on kaikille osapuolille parasta.

Minä en kirjoita ja lue päätoimisesti vaan harrastuksena. Harrastus ei saa olla stressin aihe. Sellaiseksi se kuitenkin helposti muodostuu, jos kirjapinot huojuvat jo vaarallisen korkeina ja kärsimättömät kirjailijat odottavat, milloin heidän kirjansa pääsee lukuvuoroon. Kirjailija on saattanut joutua käyttämään postitukseen ynnä muuhun rahaakin saadakseen kirjansa minulle. On siis vähintäänkin kohtuullista, että luen hänen kirjansa ja kirjoitan lukukokemuksestani. Siksi olisi epäreilua luvata arviota, jota ei koskaan kuulukaan.

Avauduin tästä aiheesta nyt tässä julkisesti siksi, että olen ollut aavistelevinani, että jotkut ovat ehkä loukkaantuneetkin, kun heidän kirjansa ei ole minulle kelvannut. Tarkoitus ei ole olla epäkohtelias tai kiittämätön, mutta en toisaalta myöskään pidä maksutonta arvostelupalvelua (sen paremmin kuin maksullistakaan!), enkä halua lukea kirjoja, jotka eivät lähtökohtaisesti minua kiinnosta. Tiedän toki, että tuntemattomaan hyppääminen saattaa tuottaa myös positiivisen yllätyksen. Niinkin on käynyt, myös minulle! Haluaisin kuitenkin säilyttää jotakin viattomasta lähtötilanteesta, joka vielä blogia varovasti mutta innokkaasti aloittelin. Haluan vapaasti valita, mitä luen, milloin ja miten luen. Samoin haluan olla lukemastani mitä mieltä haluan. Aina en tykkää. Silti voin kirjoittaa.

Kaiken tämän johdattelun jälkeen asiaan eli Raija-Liisa Viirretin esikoisromaaniin Toinen avain. Tämän pienoisromaaniksi nykyajan mittapuulla luokiteltavan teoksen sain luettavakseni hauskan mutkan kautta. Tutustuin työnantajani kustantaman koulutuksen yhteydessä vauhdikkaaseen Ninaan, joka taas kertoi, että hänen ystävänsä on julkaissut juuri romaanin. Kiinnostaisiko minua lukea se? Mikäpä ettei, ja niin sitten eräänä päivänä löysin postilaatikostani Toisen avaimen, johon tuskin muuten olisin tullutkaan tarttuneeksi.

Nina varmasti kertoi, miten hän on kirjailijaan tutustunut ja mitkä asiat heitä yhdistävät, mutta en niitä enää muista. Netti kertoo Raija-Liisa Viirretistä kovin niukalti. Kustantaja Basam Booksin esittelyssä kerrotaan, että ”Raija-Liisa Viirret on teologian maisteri ja suorittanut Saksassa myös psykologian maisterin tutkinnon. Hän on toiminut henkilöstöhallinnon konsulttina. Teostaan hän on työstänyt Kriittisessä korkeakoulussa. Toinen avain on hänen esikoisromaaninsa.” Valokuvan perusteella taidamme olla kirjailijan kanssa aika lailla samaa ikäluokkaa.

Toisen avaimen päähenkilö ja minäkertoja, historianopettaja Laura on joutunut liikenneonnettomuuteen ja parantelee nyt asunnossaan loukkaantunutta jalkaansa. Lähes liikuntakyvytön nainen on jonkinlainen vanki asunnossaan, sillä sairaalassa sisko Elina otti Lauran kotiavaimen haltuunsa voidakseen hoitaa tätä ja tämän asioita toipilasaikana. Jostain syystä Laura ei saa kerrottua kenellekään, ei edes siskolleen, että on kadottanut vara-avaimensa. Vaikka hän siis jaksaisikin lähteä ulos, se ei käy päinsä.

Maatessaan asunnossaan Laura muistelee lapsuuttaan. Silloin hänen epämuodostunutta jalkaansa hoidettiin kuukausikaupalla sairaalassa satojen kilometrien päässä kotoa. Ajan tapa oli, että vanhempien ei toivottu vierailevan pitkäaikaista hoitoa vaativien lapsipotilaitten luona. Niinpä viisivuotias Laura kuvitteli, ettei hänellä enää perhettä olekaan. Kun äiti lopulta tuli hakemaan häntä kotiin, näytti nainen täysin tuntemattomalta lapsen silmissä.

Laura saa sairasvuoteelleen myös yllättävän viestin menneisyydestä. Pyhiinvaellusmatkalla Santiago de Compostelaan Laura kohtasi vuosia sitten miehen, Joaquínin. Nopeasti alkanut suhde päättyi lähes yhtä nopeasti, mutta asiat jäivät selvittämättä. Nyt Joaquín on Suomessa ja haluaa tavata Lauran.

Kirjan parissa lukija saa koota tarinan pienistä palasista, jotka vähitellen loksahtelevat paikoilleen. Kiireettömästi etenevä romaani on tosiaan jotenkin unenomainen, kuten jossakin muistaakseni sitä kuvattiin. Kaiken rauhallisuuden ja muisteluiden jälkeen kirjailija onnistuu yllättämään lukijan varsin dramaattisella loppukäänteellä.

Kiitokset Ninalle ja Raija-Liisa Viirretille, että sain tutustua tähän kirjaan! Pidin hiotusta kielestä ja toimivasta rakenteesta. Myös aukkoisuus miellytti. Ihan kaikkea ei tarvitse perin juurin selittää.

Raija-Liisa Viirret: Toinen avain
Basam Books 2013. 190 s.

Lahja kirjailijalta. Kiitos!


P.S. Milloin opin, että kirjailijan kanssa asioidessani tajuan pyytää kirjaan signeerauksen?! 

P.S. 2: Tarkennettakoon nyt vielä, että ihan omaa syytäni olen joutunut pikkuisen ahdistavaankin tilanteeseen. Olen ahnehtinut luettavaa sieltä ja täältä kuvitellen, että ehdin kaiken lukea. En vain ehdi, ja niinpä joudun toteamaan, että on vietävä takaisin kirjastoon pinoittain lukemattomia kirjoja. Onneksi voin ne sieltä lainata joskus uudelleen. Ostettuja kirjoja taas voin säilöä hyllyssäni. On vain opittava olemaan harkitsevampi lupauksien ja omien pyyntöjensä suhteen, tiedän! Lisäksi haluan oikeasti kiittää kaikkia kirjailijoita ja kustantajia, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden kirjojaan lukea ensimmäisten joukossa! Toivottavasti niin tapahtuu vastaisuudessakin!

7 kommenttia:

  1. Minä olen pikkuisen outo lintu täällä kirjalisuusblogeja lukiessani. Luen sykäyksittäin, joksus paljon, joskus en juuri mitään. Nyt olen löytänyt oivan kanavan lukea sinun ynnä muiden arviointeja kirjoista. Kiinnostavaa ja olen joitakin näin bongaamiani kirjoja käynyt lainaamassakin luettavakseni. Olen enemmän kirjoittajaihminen, kuin lukija, vaikka käsi kädessä ne kulkevat. Paljon lukiessa oppii paljon lisää kirjoittamisestakin.
    Onnea kinnostavalle blogillesi, sen täyttäessä vasta vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!
      Kirjablogien seurailun parhaita puolia onkin uusien kiinnostavien kirjojen ja jopa genrejen löytäminen. Niitä löytyy yhä, vaikka paljon tuossa sivupalkissa jo blogeja keikkuukin. Ihan kaikkia juttuja ei aina ehdi lukea, mutta aina jotain mielenkiintoista osuu silmään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Uhmaikähän tässä taitaa alkaa painaa päälle :)

      Poista
  3. Mukavaa kun olet huomioinut kirjani. Arvostan kovasti blogiasi:) Onnittelut näistä vuosista!
    Raija-Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli ilo lukea kirjasi, joka on pieni helmi :)

      Poista
  4. Onnea blogisynttäreiden johdosta :)

    Tunnistan mainitsemasi "pattitilanteen". Minun oli pakko palauttaa horjuva pino kirjaston kirjoja lukemattomana kirjastoon kun tuntui, että en ehdi lukea kaikkia haluamiani kirjaston kirjoja ja (pyytämättä lähetettyjä) arvostelukappaleita saati sitten oman kirjahyllyn kirjoja. Oli pakko hieman puhdistaa pöytää ja vetää henkeä. Minäkään en halua harrastuksestani stressiä.

    Viirretin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukavaa kun tuollaisia helmiä löytyy yllättäviä reittejä.

    VastaaPoista