tiistai 31. joulukuuta 2013

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä



Jälkeenpäin, kun hän on kirjan kanssa omassa sängyssä, television lumo tuntuu kaukaiselta verrattuna sivulta alkavaan matkaan. Kun voisikin olla kirjassa. Pääsisi kuviin, luikahtaisi sivujen väliseen rakoon, asuisi siellä missä silmä sanoihin osuessaan sytyttää hehkuun kokonaisen savun ja vaaran, värien ja tyynen ilon maailman. Sitä matkaa kukaan ei voi keskeyttää vaihtamalla kanavaa. Se on kestävää lumoa. Hän avaa Peter Panin.”

Somessa kannattaa totisesti olla kuulolla, sillä ilman kirjablogeja ja niiden FB-sivuja en varmaan olisi koskaan tullut avanneeksi kanadalaisen Ann-Marie MacDonaldin romaania Linnuntietä. Alkuaan vuonna 2003 Kanadassa ilmestynyt teos on suomennettu vuonna 2004, ja se on jo kirjastoissakin hautautumassa hyllyihin pölyttymään, valitettavasti. Hanna ehti metsästää kirjaa pitkään divareista ennen joulun alla sattunutta hurjaa onnenpotkua. Tästä voi päätellä, että kirjan painos on aikaa sitten myyty loppuun (tai kukaties surullisesti makuloitu myymättä jääneeltä osin). (Tästä voisi kustantaja tehdä pokkaripainoksen, ihan vain vinkiksi.)

Vuorokausi kirjan loppuun lukemisen jälkeen olen tyrmistynyt paitsi sen kaikkinaisesta täydellisyydestä myös siitä, miten kummassa tällainen helmi on päässyt menemään minulta täysin ohitse aikanaan. Pidän ainakin pintapuolisesti silmällä kustantajien laatukäännössarjoja, eritoten Tammen Keltaista kirjastoa ja Otavan lähes vastaavaa sinistä. Linnuntietä on Tammen sarjan osa 361. Mielestäni olen myös seuraillut kiinnostavien kirjojen arvioita. Jälleen kerran kävi ilmi, että käsitys kirjallisen maailman seuraamisesta ja siitä jotenkin ajan tasalla pysymisestä on ainakin omalla kohdallani silkkaa harhaa. Mutta onneksi mitään korvaamatonta vahinkoa ei kuitenkaan päässyt käymään! Kiitos siitä kuuluu ainakin Sallalle, Katjalle, Katariinalle ja Marialle sekä monelle muulle. Kiitos, lukevat ystävät!

Linnuntietä on Sallaa lainatakseni pökerryttävän hyvä. Se on kaikkea, mitä kaltaiseni kirjasyöppö voi kirjalta toivoa. Blogiani mahdollisesti seurailleet tietävät, että aika ajoin olen esittänyt jonkin kirjan luettuani, että sitä olisi voinut tiivistää ja karsia, että satojakin sivuja olisi voinut jättää pois. MacDonaldin teoksen suomennoksessa on 851 sivua, eikä yhtään liikaa. Mieluusti olisin lukenut lisääkin. Vain kaksi sivua lopusta jätin väliin. Niillä kirjailija latelee kiitoksiaan. Kirja oli siis laadultaan ja kooltaan juuri sopiva uppoutumiskirja joululomalaiselle. (Kirja ehti olla lainassa minulla varmaan viitisen kuukautta, ennen kuin kaikista suosituksista huolimatta rohkenin siihen tarttua. Ajankohta osoittautui sitten nappivalinnaksi!)

Romaani on upea avioliittokuvaus ja kasvukertomus. Se sijoittuu mielenkiintoiseen pienoisyhteisöön. Näkökulma on osittain lapsen, ja sanottakoon jo tässä, että juuri lapsen näkökulmasta kertominen on MacDonaldin suuri vahvuus. Tarina sijoittuu lähihistoriaan, tarkemmin sanoen 1960-luvun alkuun, mutta se rönsyää aina toisen maailmansodan tapahtumiin asti. Lopussa loikataan 1980-luvulle, kun lapsipäähenkilö Madeleine on jo aikuinen. Teoksessa on loistavaa, pikkutarkkaa ajankuvaa ja politiikallakin on osuutensa. Kaiken tämän lisäksi kirjan juonen ytimenä on murha. Se käy ilmi jo ensimmäiseltä sivulta, mutta itse hirmutekoon ja sen musertaviin, tuhoisiin seurauksiin päästään vasta useamman sadan sivun jälkeen. Uhka leijuu kuitenkin idyllin yllä alusta saakka. Silti ahdistavat asiat hiipivät päähenkilöiden elämään kuin varkain.

Linnuntietä sijoittuu Kanadaan pienelle ilmavoimien harjoitusalueelle, jossa kantahenkilökunta muodostaa tiiviin mutta tiheästi vaihtuvan yhteisön. Miehet ovat armeijan palveluksessa ja täydelliset vaimot hoitavat koteja ja ovat kauniita. Jack ja Mimi ovat umpirakastuneita toisiinsa ja omaan elämäntapaansa, kun heidän nelihenkinen malliperheensä muuttaa Saksan-komennuksen jälkeen Centraliaan. Samassa paikassa Jack on aikanaan saanut peruskoulutuksensa hävittäjälentäjäksi.

Kahdeksanvuotias Madeleine on jo tottunut muuttamaan. Neljännen luokan opettaja on mulkosilmäinen herra March, jolla on tapana jättää pieniä tyttöjä koulun jälkeen tekemään voimisteluharjoituksia keskittymiskyvyn kohentamiseksi. Madeleine alkaa inhota suklaata, jota tytöt saavat palkkioksi onnistuneista silloista ja lihasharjoituksista. Isä Jack taas joutuu kuin varkain värvätyksi salaiseen operaatioon, jonka perimmäisenä tarkoituksena tuntuu olevan lännen voitto avaruuskilvassa. Hinnalla millä hyvänsä on saatava parhaat aivot töihin Nasaan. Menetelmät eivät kestä päivänvaloa, ja Jack huomaa joutuvansa yhä syvemmälle valheiden verkkoon. Moraalilla ei ole sijaa näissä kuvioissa, ja oikean ja väärän suhde on täysin kadoksissa.

Kun kaikki huipentuu järkyttävään tragediaan, alkavat asiat saada absurdejakin käänteitä. Valitettavasti hurjimmilla tapahtumilla on aivan oikeat, realistiset esikuvansa. Kannattaa kuitenkin lukea faktat Kanadan lähihistorian eräästä oikeudenkäynnistä ja sen dramaattisista käänteistä vasta, kun on jo romaanin lukenut. MacDonald on tosin käyttänyt kyseistä tapausta vain jonkinlaisena kehyksenä, joten mitään varsinaista juonipaljastusta ei pääse tapahtumaan, vaikka ei malttaisikaan olla lukematta.

Kuten kaikki tietävät, olen armoton dekkarifani. Jännityskirjallisuus on monin tavoin minulle rakas ja läheinen genre. Silti on pakko sanoa, että Linnuntietä on kuin loistava dekkari, mutta se on samalla jotain paljon enemmän. MacDonald on punonut aivan mielettömän upean dekkarijuonen. Mutta se ei ole riittänyt kirjailijalle alkuunkaan! MacDonald käsittelee taiturillisesti sattuman osuutta tapahtumiin. Salailu, jota tarinassa syystä tai toisesta joutuvat harjoittamaan useat henkilöt, johtaa yhä ikävämpiin käänteisiin. Syyllisyyttä ja vastuun kantamista teoista käsitellään myös hienovaraisen monisyisesti. Totuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksetkin asettuvat ristivalaistukseen.

Kirjailija Ann-Marie MacDonald tuntuu onnistuvan kaikessa, mitä hän päättää ryhtyä tekemään. Wikipedian mukaan tämä vuonna 1958 syntynyt torontolainen on kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä sekä suosittu tv-toimittaja, joka on palkittu sekä romaaneistaan että näytelmistään. Romaaneja on kuitenkin toistaiseksi ilmestynyt ’vain’ kaksi, eli esikoisromaani Armon yö sekä tämä nyt lukemani Linnuntietä. ’Vain’ siksi, että Linnuntietä on romaani, joka on vaatinut varmasti vuosien työn. Armon yö on ehdottomasti laitettava lukulistalle. Mielikuvissani se nökötti alkusyksystä pääkirjaston hyllyssä, kun kävin Linnuntien sieltä nappaamassa.

Jos ajattelit lukea ensi vuonna vain yhden kirjan, lue Linnuntietä. Lue se, vaikka lukisit satoja muitakin! Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka vähänkin pitävät lukemisesta.

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä (The Way the Crow Flies)
Suom. Kaijamari Sivill. Tammi 2004 (Keltainen kirjasto). 851 s.


Lainattu kirjastosta. Kiitos, Salon kaupungin pääkirjasto! 

Lue myös nämä blogiarviot kirjasta: Luetut, lukemattomat, Kaikki mitä rakastin.

21 kommenttia:

  1. Minä en ole suuri dekkarien ystävä, enkä läheskään aina innostu lapsinäkökulmasta kirjoissa. Linnuntiessä kuitenkin on suorastaan täydellinen lapsipäähenkilö ja lisäksi sen murhamysteeri on kauhea ja koukuttava ja merkityksellinen. Kaikki tässä kirjassa vain toimii.

    Onneksi tosiaan on kirjablogit, koska ilman niitä tämä kirja olisi luultavasti jäänyt minultakin löytämättä. Lukuvuoden huippuja, ellei jopa se korkein huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä tuosta lapsinäkökulma-asiasta. Se on todella vaikea saada toimimaan, mutta MacDonald tekee sen vallan mainiosti. En kertaakaan pysähtynyt ajattelemaan, että ei kahdeksanvuotias noin tee tai ajattele.

      Huippuja, ellei peräti vuoden paras.

      Poista
  2. Varovasti vilkuillen luin tekstisi ja taidankin suunnata seuraavaksi kirjaston sivuille tekemään varausta. :) Minulla on ollut tämä lainassa aiemmin, mutta jänistin enkä saanut edes aloitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle siis melkein kävi noin! Onneksi kukaan muu ei Salossa halunnut kirjaa koko syksynä :) Sain rauhassa taivutella mieleni tarttumaan näin massiiviseen kirjaan. Onneksi sen tein!

      Poista
  3. Minulla on tämä juuri tällä hetkellä luvussa. Alle parisataa sivua vasta luettu, mutta senkin perusteella voin sanoa, että mahtavalta vaikuttaa. Olen kyllä lukenut koko ajan, vaikka bloggaaminen on jäänyt. Jospa tämä kirja innostaisi siihen uudestaan.

    Tämä oli minulla aiemminkin kirjastosta lainassa, mutta en muista mitkä uutuudet eivät suoneet tälle silloin tilaa. Kiitos kirjaston, että lainasin uudestaan. Yritin etsiä tätä omaksi tämän vuoden kirjamessuilta, mutta tuloksetta. Onneksi on kirjastot ja kirjablogit, koska niistä tämänkin bongasin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa kuulla aikanaan, mitä pidit. Tämän kirjan esille nousu on aivan loistava esimerkki kirjablogien positiivisesta voimasta: vanhempikin kirja saa uutta nostetta.

      Toivottavasti blogijumi sinulla helpottaa! Oikein loistavaa kirjavuotta 2014!

      Poista
  4. Olen samoin kiitollinen sosiaaliselle medialle tästä. Kun kirja ilmestyi suomeksi, se meni minulta kokonaan ohi, vaikka oli näköjään saanut hyvän arvostelun esim. Hesarissa. Blogien myötä kirja alkoi kiinnostaa ja muistan aina, miten Liisa (eihän Liisa haittaa, että mainitsen sinut! <3 ) löysi tämän kirjamessujen divariosastolta syksyllä 2012. Siitä saakka etsin kirjaa ja olen onnesta soikeana, kun löysin tämän nettiantikvariaatista viime elokuussa. Minullekin kirja oli liki täydellinen: otteessaan pitävä ja fiksu, koukuttava ja maailmaansa kietova.

    Onnellista uutta vuotta, Kirsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään haittaa. <3

      Poista
    2. Olen niin ylimalkaisen varovasti lukenut nuo muiden jutut tästä kirjasta, että Liisan osuus kirjan esille nostamisesta jäi minulta huomaamatta. Tilanne on nyt korjattu ja linkki Liisan juttuun löytyy tuolta kirjoitukseni alta. Aivan mahtava tuuri Sinulla, Liisa, tämän kirjan löytämisessä! Hannan ja Katjan kokemukset jo todistavat, että kyseessä oli todellinen onnenpotkaus! Vähän itsellekin tekisi tätä mieli ryhtyä etsiskelemään, mutta koska kirja on jo luettu, ei ole enää kiirettä.

      Salla on myös arviossaan korostanut tuota, miten kirja tarjoaa sekä älyllistä askarreltavaa että sopivasti tunnepuolen ärsykkeitä. Loistavassa tasapainossa vielä.

      Poista
  5. Hih, "haudoit" tätä samaa kirjaa näköjään jokseenkin yhtä kauan kuin minä, sillä erolla, että aloitin lukemisen jo loppukesällä enkä tosiaan ahmaissut yhteen pötköön. Hienosti analysoit tätä kirjaa, olen samaa mieltä jokseenkin kaikesta ja erityisesti pidän ilmauksestasi, että kauheat asiat hiipivät McCarthyjen elämään kuin varkain – juuri niin tapahtuu, ja vaikka lukija aavistaa paljon, ainakin minulle tapahtumien lopullinen kauheus oli sokki.

    Itse taidan jättää Armon yön väliin, sillä se kuvaa ilmeisesti vielä rankempia asioita kuin Linnuntietä, mutta ei ole (kuulemma) läheskään yhtä hyvä.

    Oikein lukuisaa ja kirjaisaa uutta vuotta, Kirsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlailin juttua kirjoittaessani, ketkä kaikki tästä olivatkaan kirjoittaneet, ja Sinun blogisi tuli ensimmäisten osumien joukkoon. Vasta kun julkaistuani kävin kunnolla jutut lukemassa, huomasin, että olit saanut kirjan luettua ihan vasta!

      Ymmärrän kyllä, että kirja voi tehdä tuollaisenkin vaikutuksen. Asiat ovat varsin ahdistavia, ja MacDonald on taitava kuvaamaan tunnelmia. Armon yötä olen kyllä ajatellut kokeilla kaikesta huolimatta.

      Oikein antoisaa vuotta 2014 Sinullekin!

      Poista
  6. Todella inspiroiva bloggaus Kirsi! Vau, tämä on siis pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Suosittelen todella lämpimästi, kuten nähdäkseni kaikki muutkin kirjan lukeneet.

      Poista
  7. No nyt on hehkutettu kirjaa niin halki, että pitää aloittaa sen metsästys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhh, hehkuttamisella on aina vaaransa: liian korkeat odotukset. Uskon kuitenkin, että jos vähänkin pitää tämäntyyppisestä kirjallisuudesta, viehättyy ja nauttii.

      Poista
  8. Oho, minultakin on tällainen mennyt ihan ohi, mutta se nyt ei ole mikään ihmekään. Alkoi nyt kyllä kovasti kiinnostaa, joten täytyypä laitella saalistuslistalle!

    VastaaPoista
  9. Olen lähes vakuuttunut, että tämä voisi olla minun kirjani! Kasvukertomukset ja lapsen näkökulma tarinoissa vetoavat minuun aina. Mistähän tämän löytäisi, siis ihan omaksi asti. Täytynee lähteä divarikierrokselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli Hannan ja Katjan kokemuksista voi jotain päätellä, hankinnassa voi olla haastetta :) Tai sitten käy hirmuinen munkki kuten Liisalla (ja Hannalla lopulta). Onnea kuitenkin!

      Poista
  10. Mietin tässä just, että onko vuoden 2016 lukemani eka kirja samalla myös vasta alakneen lukuvuoteni paras kirja!

    VastaaPoista