Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia

 

Olen tänä kesänä ollut iloinen, että asun jo omakotitalossa. Saan siis vapaasti toteuttaa itseäni piha- ja puutarhatöissä aina kun siltä tuntuu. Jos asuisin kerrostalossa, olisin saanut vimmatun siirtolapuutarhakuumeen. Se taas olisi väistämättä tullut erittäin kalliiksi.

Luin nimittäin kesän aikana kaksi siirtolapuutarharomaania, joissa tämä erityinen miljöö hehkuu houkuttelevana. Toinen niistä on Sirpa Kähkösen yhdenpäivänromaani Marius (Siltala, 2026), jossa kuusikymppinen Lili askaroi helteisenä elokuun päivänä siirtolapuutarhapalstallaan ja odottaa Mariusta saapuvaksi.

Toinen on toimittaja ja tietokirjailija Leeni Peltosen esikoisromaani Daalioita ja sipulinvarsia, jossa viisikymppinen Iiris Ruusunen viettää ensimmäisen kesän hankkimallaan siirtolapuutarhapalstalla. Romaani aloittaa Mansikkatie-sarjan, ja toinen osa Chilejä ja köynnösruusuja ilmestyy keväällä 2027.

Keski-ikäinen Iiris on jonkinlaisessa elämän käännekohdassa. Pitkä avioliitto on päättynyt eroon, jota alkoholisoitunut puoliso ei ole täysin vielä hyväksynyt. Aikuiset lapset ovat muuttaneet omilleen, ja lapsuuden haaveammatti kirjastovirkailijana on alkanut puuduttaa muututtuaan Iirikselle epämieluisaksi esihenkilötehtäväksi ja erilaisten tehostamisraporttien laadinnaksi.

Vastoin kaikkien neuvoja Iiris on ostanut itselleen palstan ja mökin Vaahterametsän siirtolapuutarhasta. Iäkäs pariskunta on joutunut toteamaan, että rakkaudella itse rakennettu mökki ja puutarha ovat alkaneet käydä heidän voimilleen liian vaativiksi. Mökki on päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta puutarha on päässyt jo villiintymään. Tämän miniparatiisin seuraava omistaja Iiriksestä tulee pienenä yllätyksenä hänelle itselleenkin.

Kun Iiris toukokuussa vihdoin saa avaimet vaaleansiniseen mökkiin, hän tuntee olevansa kuin rakastamansa Salainen puutarha -romaanin sankaritar. Mitä kaikkea palstalla oikein kasvaa? Miten hän saa kaiken uuteen kukoistukseen? Millaiseksi hän haluaa oman pienen paratiisinsa muokata? Oppisiko hän hoitamaan puutarhaa ja kasvattamaan kukkia ja vihanneksia?

Iiris on kerännyt lomapäiviä, joten hän viettää palstallaan käytännössä koko kesän. Elokuussa on kuitenkin väistämättä palattava ainakin osin arkeen, kun työt taas alkavat. Ajatus toimistoon palaamisesta tuntuu ylipääsemättömältä. Ennen syksyn tuloa Iiris haluaa järjestää vielä juhlat puutarhassaan Vaahterametsästä saamilleen uusille ystäville ja muille hänen elämänsä tärkeille ihmisille.

 

Daalioita ja sipulinvarsia -romaanin
äänikirjaversion lukee Linda Wiklund.

Daalioita ja sipulinvarsia on kovassa muodissa olevan hyvänmielenromaanigenren malliesimerkki. Sankaritar on aivan tavallinen nainen, jonka elämä saa tarinan alussa uuden suunnan, tässä tapauksessa päätymällä siirtolapuutarhapalstan omistajaksi. Mielenrauhaa ja hyvää oloa saadaan välillä raivokkaaksi suorittamiseksi muuttuvasta fyysisestä puuhailusta, kirjaimellisesta käsillä tekemisestä. Erilaisia käytännön pulmia ja ihmissuhdekuvioita ratkotaan, mutta mitään oikeasti pahaa ei tapahdu, vaan kaikesta selvitään. Pientä ja hyvin kilttiä romanttista väreilyä on sopivasti mausteena.

Hyvin kirjoitettua sujuvasti etenevää tarinaa lukee tai kuuntelee mielikseen ja sen parissa viihtyy oikein hyvin. Iiris vaikuttaa mukavalta tyypiltä, jonka kanssa voisi hyvin juoda kupin teetä puutarhaa ihastellen ja kasviongelmia ratkoen. Siirtolapuutarhan muut asukkaat ovat lempeästi piirrettyjä karikatyyrejä tyypeistä, joita kaikissa tuollaisissa suljetuissa yhteisöissä takuuvarmasti on.

Puutarhakärpäsen purema lienee miltei taattu seuraus Mansikkatie-sarjaan tarttumisesta.

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia
Docendo 2026. 334 s.
Äänikirjan lukija Linda Wiklund.

Arvostelukappale.
Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Mansikkatie-sarjan seuraava osa
Chilejä ja köynnösruusuja 
ilmestyy 7.4.2027.

 

Siirtolapuutarhaan sijoittuu myös Anne Halosen romaani Jotain omaa (Karisto, 2026), joka ilmestyi kesäkuun alussa. Kirja aloittaa Versola-sarjan. Tätä kirjaa en ole lukenut.