Näytetään tekstit, joissa on tunniste Määttälä Pirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Määttälä Pirkko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. lokakuuta 2026

Pirkko Määttälä: Marie

 


Tammisaaresta lähtöisin ollut liikemies August Eklöf (1837–1912) perusti Tolkkisten tehdasalueelle Porvoon maalaiskuntaan Tolkkisten sellutehtaan, jota kutsuttiin myös Eklöfin sellutehtaaksi ja Porvoon Selluloosatehtaaksi, vuonna 1893. Sitä ennen alueella oli muuta teollisuutta, ainakin höyrysaha ja tiilitehdas. Sulfiittiselluloosatehdas toimi vuoteen 1975 asti, joskin omistussuhteet ja nimi vaihtuivat vuosien mittaan.

Pian sellutehtaan perustamisen jälkeen Eklöf pestasi palvelukseensa saksalaisen insinööri August Schauppin (1865–1943), joka tuli johtamaan tehdasta ja kehittämään tuotantoa. Mukanaan August Schauppilla oli vaimo Marie ja kaksi lasta.

Pirkko Määttälä kertoo romaaninsa Marie jälkisanoissa varsin viitteellisesti romaanin pohjalla olevasta oikeasta historiasta ja sen henkilöiden esikuvista. Hän kertoo kuulleensa romaaninsa nimihenkilön tarinan ensimmäisen kerran kolmekymmentä vuotta sitten. Hän mainitsee myös tehneensä taustaselvittelyjä, joiden ”perimmäinen tarkoitus oli kirjoittaa perheelle jonkinlainen yhteenveto isoisovanhempien tiestä Suomeen.” Perhe, johon Määttälä viittaa, asuu Helsingissä ja lienee siis Schauppien jälkeläisiä.

Marie-romaanissa ei kuitenkaan kerrota August ja Marie Schauppista, vaan Albert ja Marie Schwabista. Augustin tavoin Albert tulee Porvoon Tolkkisiin johtamaan Eklöfin sellutehdasta, ja hänen mukanaan Saksasta muuttavat vaimo Marie ja perheen kaksi lasta.

Määttälä kertoo myös, että oli työmatkallaan Ranskassa poikennut Haguenaun henkikirjoitusarkistossa ja löytänyt sieltä Marien vihkitodistuksen. Se oli juuri sellainen asiakirja, joka romaanissakin kuvataan. Romaanin tapahtumilla on siis vankka todellisuuspohja, mutta koska lähteet ovat aukkoiset, on kirjailijalla ollut vapaus kuvitella osa käänteistä. Yhtä kaikki Marie-romaanin taustat ovat erittäin mielenkiintoiset, ja opin jälleen paljon uutta historiasta.

Romaanin alussa Marie on yhdeksäntoistavuotias alsacelaisneito vuonna 1891. Hänen syntymänsä aikoihin Ranska ja Saksa (tai oikeammin Preussin johtama Pohjois-Saksan liitto) kävivät lyhyen sodan, jonka Ranska hävisi. Ranska joutui luovuttamaan Elsass-Lothringenin alueen Saksan valtiolle, joka syntyi heti sodan jälkeen Preussin yhdistäessä hajanaiset pikkuvaltiot. Marien perhe ja muutkin alueen asukkaat ovat ranskankielisiä, ja monet vihaavat miehittäjiä katkerasti, myös Marien isä.

Marien perhe kasvattaa lampaita, eikä tilalla ole miespuolista perillistä. Isä päättää ratkaista ongelman naittamalla Marien läheisen sikatilan pojalle, josta on tuleva kotivävy lammastilalle. Marie kuitenkin haaveilee aivan toisenlaisesta elämästä. Häntä eivät maatalon työt kiinnosta, vaan hän haluaisi oppia lisää käsitöiden tekemisestä.

On siis selvää, että matkassa on melkoisia mutkia ja vastuksia, ennen kuin Mariesta tulee saksalaisen insinööri Albert Schwabin vaimo. Tarvitaan paitsi rohkeutta ja päättäväisyyttä myös koko joukko onnea ja kohtalon huomaan heittäytymistäkin, että päästään pariskunnan vihkitodistuksen kirjoittamiseen.

Kaikki ei mene aivan Marien toiveiden mukaan avioliitossakaan. Hän tyrmistyy kertakaikkisesti, kun Albert alkaa tosissaan puuhata perheen muuttoa Venäjään kuuluvaan Suomeen, Marien mielestä käytännössä maailman ääriin. Miten kukaan voisi muuttaa sellaiseen takapajulaan?

Miehen mieltä ei kuitenkaan voi Mariekaan kääntää, vaan alkaa vaivalloinen matka Hagenausta kohti Tolkkisia, vaikka Marie odottaa pariskunnan kolmatta lasta. Vaikeuksia ja murheita mahtuu matkalle yli oman tarpeen.

Kaikkien vaikeiden vaiheiden jälkeen asettuminen Tolkkisiin sujuukin sitten yllättävän mutkattomasti. Marie Schwab hyväksytään oitis tehdasyhteisön toimeliaiden rouvien piiriin, ja hän alkaa häärätä koulun perustamista muiden naisten ohella. Loppu on siis hieman hätäinen alun perusteellisesti kuvattujen käänteiden jälkeen. Mitään varsinaista koukkua ei jää lukijan lihaan, vaikka tietysti kiinnostaa saada tietää, mitä kaikkea tulossa olevat kuohuvat ajat tuovat Schwabeille tullessaan.

Loppusanoissaan Määttälä paljastaakin tekevänsä jo työtä jatko-osan parissa. Sitä odotellessa!

Pirkko Määttälä: Marie
Sitruuna, 2025. 306 s.
Äänikirjan lukija Johanna Kokko.


Arvostelukappale. Äänikirja E-kirjasto.